Babyshower etänä

Koin eilen aikamoisen yllätyksen, kun yksi ystävistäni pamahti meille ennalta ilmoittamatta mukanaan hamppariateria, herkkuja ja vaippakakku. Kuulemma etävauvakutsuni alkaisivat tunnin kuluttua Skypessä! En osannut odottaa mitään tällaista ja olinkin täysin tukka räjähtäneenä pieruverkkareissa matkalla suihkuun, kun ovikello soi, enkä tapani mukaan suostunut edes avaamaan ovea kun en tiennyt kuka on tulossa, vaan mies joutui asialle :D 

Skypeily oli yllättävän mukavaa puuhaa ja vietimme aikaa mm. tietovisan ja kuva-arvoitusten parissa. Oli hauska vaihtaa muuten vaan kuulumisia ihmisten kanssa ja "päästä näkemään", vaikka edes sitten kuvaruudun välityksellä.

Oli myös ihana ja todella tervetullut lahja, että saimme vastasyntyneen valokuvauslahjakortin. Olen päättänyt, että elämän tärkeimmät hetket, kuten häät, odotusaika ja vastasyntyneen ensihetket käydään ikuistamassa ihan kunnon kuvaajalla ja niistä teetetään kuvakirjat tai seinätauluja. 

Nyt ei valitettavasti ajatus juokse tämän enempää, jostain syystä olen tänään herännyt jo 3:45 (enkä saanut untakaan kuin puolilta öin...). Later!

Äitiysloma TJ6

Koronapandemian toinen aalto on nyt pahimmillaan ja ei ole kyllä mikään mukava fiilis ollut enää raahautua työpaikalle altistamaan itseään kymmenille ihmisille per päivä. Onneksi lukiot siirtyivät vihdoin etäopetukseen 7.12., joten nyt vastaanotolleni tullaan ainoastaan sovitusti, lähinnä kausi-influenssarokotteita hakemaan. Elämä on muutenkin muuttunut taas rajatummaksi, esimerkiksi kauppareissut pyrimme ajoittamaan arkena myöhään iltaan tai vastaavasti viikonloppuna aikaiseen aamuun. Eikä tässä oikein mitään kavereitakaan voi nähdä, tai ainakaan se ei missään nimessä ole järkevää. Katsotaan nyt vielä, miten joulunpyhien kanssa käy, ajatuksena nimittäin olisi kokoontua meillä niinkin "suurella" porukalla kuin minä, mies ja minun vanhempani, mutta tässä maailmantilanteessa sekin voi olla jo liian suuri riski.

No, jottei pelkkää valitusvirttä olisi tämä postaus, niin täytyy vähän intoilla siitä, että äitiysloman alkuun on enää KUUSI päivää ja varsinaisia työpäiviä edessä NELJÄ. Ihanaa! Sen jälkeen olenkin poissa työelämästä X-ajan - toivottavasti "X" tarkoittaa ainakin 1,5 vuotta. Ja kuinka onnekkaaseen aikaan tämä äitiyslomalle jääminen tuleekaan, saa ihan rauhassa nysväillä kotona pesänrakennuspuuhissa ja olla välittämättä ulkomaailman tapahtumista.

Olo on pysynyt aika hyvänä, nyt meneillään on siis raskausviikko 32. Hemoglobiini oli tujun rautakuurin ansiosta noussut 118:aan, eli turhaan en onneksi kärvistellyt ummetuksen ja närästyksen kanssa. Kontrollimittauksen jälkeen pudotin annostusta 100 mg:aan / vrk, koska ihan kokonaan ei raudan popsimista voi lopettaakaan, mutta elättelen toivoa, että tuo määrä nyt riittäisi ylläpitämään varastoja eikä aiheuttaisi niin hankalia vatsaoireita.

Ja nyt kun näistä veriarvoista tässä muutenkin on puhetta, niin mainitaan vielä, että verensokerit ovat edelleen ihan hyvässä tasapainossa. Aamun paastoarvot ovat olleet priimaa, lähinnä lounaan tai päivällisen jälkeen saattaa tulla ylityksiä ruoasta riippuen. Uutena "kiellettyjen listalle" makaronilaatikon, vehnäsämpylän ja murojen rinnalle pääsi viime viikonloppuna vehnätortilla. Täytyy kyllä myöntää, että harmittavan usein en töissä ehdi mittamaan arvoja ollenkaan, vaikka esim. lounaan jälkeen pitäisi :( Ja olen kyllä jonkin verran lipsunut ruokavaliosta alun skarppauksen jälkeen, uskallan vähän liiankin hyvin vetää herkkuja navan täydeltä. Herkkujen syönnin jälkeen olen kyllä AINA rangaistuksenomaisesti mitannut verensokerin, ihan siitä syystä, että jos jotain nousua tapahtuisi niin ehdottomasti lopettaisin ylimääräisen mässyttelyn. Vähän jopa harmillista, että edes 3 joulutortun ja ison glögimukillisen jälkeen arvot eivät ole olleet pielessä, joten ei ole mitään motivaatiota myöskään vähentää syöpöttelyä. (Toisaalta, ehkä pitää vain olla tyytyväinen, että tässä voi elää aika lailla normaalia elämää ruokailujen suhteen...)

Painosta voisin mainita ihan lyhyesti, että hyvinpä tuo on lähtenyt alkukankeuden jälkeen nousemaan. Nyt ollaan 65 kilossa, eli yhteensä +3kg tähän mennessä. On ollutkin kyllä kova nälkä viimeisen parin viikon ajan, ja tuntuu, että kaikki mitä tulee syötyä myös tarttuu vatsaan ja lanteille ihan eri tavalla kuin ennen. Vauvallahan onkin kyllä nyt kiivaimman kasvun vaihe menossa, joten lienee luonnollista tämäkin.

Aiemmin syksyllä muuten valittelin, ettei juokseminen ole enää onnistunut, mutta itse asiassa se on alkanut sujua taas! Tietysti matkan pituus on maksimissaan 2km ja vauhti kuin etanalla, mutta juoksuaskelia ne kuitenkin ovat, haha. Kotijumpastakin olen alkanut saamaan vähän iloa irti, sillä kuntosalijäsenyyteni katkaisin reilu kuukausi sitten hyödyttömänä (osittain koronan, osittain loppuraskauden vuoksi). Tarkoitus on joskus toki palata salille, mutta olen myös alkanut ymmärtämään sen tosiasian, että sinnepä ei vauva-arjessa ihan tuosta vaan lähdetäkään. Siksi pitää nyt yrittää löytää innostus kotiharjoitteisiin, koska onhan se parempi vaihtoehto kuin ei treeniä ollenkaan!

Sitten vielä se synnytys... Pitäisiköhän siihen alkaa jotenkin henkisesti valmistautua. En osaa ajatella asiaa vielä yhtään. No, ehkä äitiyslomalla on sitten aikaa sitäkin panikoida.

Huomenna jo 30+0

Taas on aika hujahtanut pikakelauksella eteenpäin. Vain 10 viikkoa laskettuun aikaan, mikä tuntuu kyllä tosi hurjalta. Onkohan meillä läheskään kaikkia tarpeellisia asioita edes vielä hommattuna? No ainakin edelleen ne vaunut / turvakaukalo puuttuvat, mutta ne olimmekin budjetoineet tänne loppuvuoden investointeihin. Jotain vaatepuolen täydennystä, tutteja ja tuttipulloja ym. myös luultavasti tarvitaan, mutta ehkä näitä pienempiä hankintoja voi toisaalta myös tehdä sitten kun vauva on jo syntynyt, kun tietää mitä todellisuudessa tullaan tarvitsemaan.

Olen viime aikoina ollut aivan loppu töihin ja niin valmis jäämään jo äitiyslomalle. Fyysinen vointi on edelleen pääsääntöisesti hyvä, mutta jatkuva kiire ja stressihän se tässä eniten saa pään lahoamaan. Pandemiatilanteesta johtuen terveydenhoitajan työnkuvani on laajentunut kattamaan niin korona-asiantuntijan kuin mielenterveystyöntekijänkin roolit (näin karrikoidusti ilmaisten). Silti työviikkoon ei ole tullut kuitenkaan yhtään lisää aikaa, jolla tätä koko palettia ehtisi pyörittää kunnolla, eikä ylemmältä taholta ole tullut muita ohjeita kuin että "yritetään tehdä välttämättömimmät". No, eteenpäin mennään nyt sillä ajatuksella, että viimeinen työpäiväni on 16.12. eli onneksi alle kuukausi tätä rumbaa enää tiedossa...

Raskausdiabetes pysyy edelleen ihan ookoosti hallussa. Lounaanjälkeisiä ylityksiä on tullut jonkin verran, esim. makaronilaatikko ei vain sovi ja olen huomannut myös, että Fitness-muroihin ei parane koskea. Erikoisia "kiellettyjä ruokia" :D Mutta toki kovin hiilaripitoisia tuotteitahan nuo ovat. Pitää vaan syödä jotain muuta, sillähän se homma ratkeaa! Aamun paastoarvot sekä päivällisen jälkeiset arvot ovat olleet kaikki normaaleja, eli ihan hyvillä mielin tässä voi kuitenkin olla. Vatsakin kasvaa tällä hetkellä hieman keskikäyrän alapuolella eli ei mitään jättiläisvauvaa senkään perusteella vaikuttaisi olevan tulossa.

Hemoglobiini oli muuten laskenut ja oli vain 104 viimeisimmässä mittauksessa. Nyt sitten vedän lisärautaa 200mg/vrk ja parin viikon päästä katsotaan, onko siitä ollut toivottua vastetta. Kauhea närästys ja ummetus tästä toki on seurauksena, jippii. Mitään anemiaoireita minulla ei ole ja olinkin aika yllättynyt "diagnoosista", mutta haluan toki arvot saada nousemaan ennen H-hetkeä, etten ole sitten synnytyksen jälkeen jossain veritankkauksessa tai älyttömän huonovointinen.

Kokemuksia radista tähän mennessä

Aloin mittailla verensokereitani perjantaina 6.11. neuvolan ohjeistuksen mukaisesti aamulla sekä ennen jokaista ateriaa ja tunti aterioiden jälkeen. On muuten sormet mustelmilla, kun tökkii niihin 10-12 kertaa päivässä reikiä...

Tähän saakka arvoni ovat pysyneet aika kivasti kurissa ilman suurempaa vaivannäköä. Normaali ruokavalioni päivän aikana sisältää tyypillisesti ruisleipää kasvirasva-, kalkkuna- ja juustopäällysteellä, 1-2 hedelmää, täysjyväriisi-/pastapohjaista lämmintä ruokaa kurkulla, tomaatilla tai porkkanalla höystettynä, jonkin verran pähkinöitä sekä jogurttia. Tähän tosin ennen raskausajan diabetesta sai vielä lisätä kaikki ylimääräiset herkuttelut, kuten suklaat ja sipsit - niiden määrää luonnollisesti olen nyt karsinut. En kuitenkaan ajatellut kaikkea makean syöntiä lopettaa niin kauan kuin arvot yleisesti pysyvät hanskassa. Eilen esimerkiksi päiväruuan yhteydessä söin 5 Dumle-karkkia, eikä niistä seurannut verensokereille mitään ongelmia.

Oli kuitenkin jännittävää huomata, että toisaalta aika pienestäkin nuo verensokerit saa halutessaan heilahtamaan. Olimme viettämässä isänpäiväviikonloppua vanhempieni luona ja söin pitkästä aikaa aamupalaksi vehnäsämpylän (ihan niillä tavallisilla, kevyillä täytteillä). Meinasin pudota tuolilta, kun verensokeri 1h kuluttua mitatessa näytti 8.9! Viisi minuuttia myöhemmin se oli onneksi jo laskenut 8.3:een, eli kyllähän se tehokkaasti sieltä tuli myös alaspäin. Samana päivänä kävin moikkaamassa mummoa, jonka kahvipöytä luonnollisesti notkui jos minkälaisia herkkuja. Yritin olla fiksu ja pyysin saada pari ruisleipää pohjalle, ettei tulisi pelkkää sokeripullaa vedettyä. Sain kuin sainkin pidettyä kohtuuden herkutteluissani ja söin lopulta vain 2 palaa mustikkapiirakkaa. Eipä tuo kuitenkaan verensokerin nousulta pelastanut, vaan 1h arvo oli jälleen 8.5... Ja vielä päivällisaikaankin pari tuntia myöhemmin mittari näytti edelleen 6.5, joka on reilusti yli sen, mitä ennen ateriaa saisi olla.

TL;DR: Sormet kipeät, mutta kyllä tätä jaksaa kun tietää, että se on vauvan parhaaksi. Arvot ovat pysyneet ihan hyvinä ja välillä voi herkutellakin, kunhan pitää järjen päässä. Vehnähöttöhiilarit tuntuisivat nyt olevan ne pahimmat verensokerin sekoittajat, mutta pieni määrä esim. suklaata ruuan yhteydessä passaa varsin hyvin.

Rv 27 ja raskausdiabetes

Hello!

Sokerirasitus on nyt tehtynä ja intuitioni oli oikeassa - minulla diagnosoitiin valitettavasti raskausajan diabetes. Riskitekijöinä kyseiselle sairaudelle pidetään ylipainoa, yli 40 vuoden ikää, sukurasitetta sekä PCOS-diagnoosia. Minulla ei mitään näistä ole, mutta jostain syystä tulos OmaKannassa ei yllättänyt ollenkaan. Vähän sama juttu kuin näissä lapsettomuushoidoissakin, olen jo nuoresta pitäen ollut varma, että en tule saamaan lasta luonnollisin keinoin, vaikka terveyteni on aina ollut hyvä ja kuukautiset säännölliset. Lisäksi tiesin jo hoitojemme alkutaipaleella, etteivät inseminaatiot tule toimimaan vaan IVF:ään joudutaan. En usko yhtään mihinkään henkimaailman juttuihin, vaan olen lujasti tieteeseen ja todistettaviin faktoihin nojaava ihminen, mutta jokin selittämätön ja vahva tunne on näistä edellä mainituista asioista ollut jo ennakkoon. No, nähtäväksi jää toteutuuko kolmaskin "ennustukseni" eli se, että vauva jää perätilaan ja synnytystavaksi valikoituukin sektio.

Mutta takaisin itse diabetekseen. Olen aikamoinen sokerihiiri, kuten aiemmista kirjoituksistani käy ilmi. Sokerirasitusta edeltävät 2 viikkoa elin kuitenkin tavallista terveellisemmin, ylimääräisiä herkkuja vältellen, sillä en halunnut mahdollisen diagnoosin johtuvan ainakaan mistään edellisen päivän irtokarkkiherkuttelusta. Mutta tästä terveyskuurista ei tosiaan sitten ollutkaan tuloksia ajatellen mitään hyötyä - tai mistäs minä tiedän, kuinka korkealla arvot olisivat huidelleet ilman niin sanottua dieettiäni! Nyt kuitenki paastoarvo oli 4.6 ja 2h arvo 6.6 eli hienosti viitearvoissa, mutta 1h arvo paukkui yli; lukema oli 10.5 kun sen pitäisi olla alle 10. 

Seuraava askel on, että saan neuvolasta verensokerimittarin, jolla alan mittailemaan verensokeria ennen ja jälkeen aterioiden. Kotimittailut sitten pitkälti määrittelevät myös ruokavalion muodostamista loppuraskaudessa. Osalla raskausdiabeetikoista arvot pysyvät maltillisina ilman erityisiä toimenpiteitä ja toisinaan voi jopa syödä pullaa tai suklaata, mutta joillakin jo esimerkiksi pasta tai leipä voi nostaa arvoja kohtuuttomasti, eikä herkkujen syöminen tule kuuloonkaan. Itse en ole tehnyt vielä suuria muutoksia ruokavalioon, toki olen nyt jättänyt selkeät sokerinlähteet pois ja lisännyt aterioille kasvisten määrää, mutta nähtäväksi jää mihin se riittää.

Tässä nyt sitten samalla pohdiskelen sitä, että mitenhän tuon painon saisi nousemaan, kun kerran herkutkin pitää jättää minimiin. Ennen raskautta painoni oli tosiaan 62kg, alkuraskaudessa se putosi noin 58kg tienoille ja nyt 3kk ennen laskettua aikaa ollaan vasta 63 kilossa... Tällä menolla lähden synnäriltä kotiin aivan kuihtuneena. Olo on kyllä muuten ihan hyvä ja pirteä, että ehkä tässä ei vielä ole mitään hätää ja eikai se paino nyt voi loputtomiin jumittaa samassakaan...?

Rv 24

Moi!

Päätin pitkästä aikaa kirjoitella raskauskuulumisia ylös, kun eipä ole hetkeen tullut päivitettyä blogia. Vaikea tosin keksiä, mistä kirjoittaisi, kun tässä lähiaikoina ei ole oikein tapahtunut mitään jännittävää tai erikoista.

No, sen voin ainakin sanoa, että juoksulenkit eivät ole enää onnistuneet raskausviikon 20 jälkeen. Yritin viimeksi ehkä viikko sitten käydä juoksemassa, mutta tunne vatsassa ja alapäässä oli jotenkin niin kummallinen, että lopetin ensimmäisten parinsadan metrin jälkeen. Mitään kipuja ei fyysisen rasituksen yhteydessä ole (onneksi) ollut, mutta juoksuaskelia ottaessa tuntuu kuin sisuskalut valuisivat alateitse pihalle. Myös sellainen pieni pissahätä iskee ja tuntuu, että jotain lirahtaa housuun heti kun askel vähänkin tärähtää. Olen kyllä yrittänyt treenailla lantionpohjaa aina muistaessani, mutta kaipa tuo juokseminen on vaan sitten tässä kohtaa turhan rankkaa settiä elimistölle. Noh, kävelylenkit sentään onnistuvat, ja pyöräilykin joten kuten.

Paino oli tänään aamulla 62,8kg. Nyt ollaan siis virallisesti saavutettu ja muutamalla sadalla grammalla ohitettukin raskautta edeltänyt paino. Ainakaan vielä painonnousu ei ahdista, koska olen tosiaan nähnyt nämä lukemat vaa'alla jo ennenkin, mutta varmaan jossain 65:n jälkeen alkaa jo mietityttämään. Ymmärrän kyllä rasvavarastojen kertymisen tärkeyden, sekä sikiön, istukan, lapsiveden ym. tuoman luonnollisen painonlisäyksen kuuluvan asiaan, mutta väitänpä, että suurin osa odottavista naisista kriiseilee ainakin jollain tavalla muuttuvan kehon kanssa. Itse en ole tässä mikään poikkeus ja varsinkin, kun identiteettini on pitkälti rakentunut urheilullisuuden ja hoikkuuden ympärille, niin on todella suuri muutos luopua säännöllisestä hikiliikunnasta ja treenatusta kehosta edes hetkellisesti. Mitään tiettyä "maksimipainoa" en kuitenkaan ole asettanut itselleni, vaan luotan, että paino nousee sen verran kuin sen on kohdallani tarkoitus nousta. Olettaen tietysti, että syö suunnilleen järkevästi, eikä vuorotellen Heseä ja suklaata...

Ei tämä perheen kasvaminen oikein vieläkään tunnu todelliselta, siis 16 viikon kuluttua meitä pitäisi olla kolme! Ja siitä alkaakin loppuelämämme mittainen pesti vanhempina. Tuntuu samaan aikaan todella hienolta ja etuoikeutetulta olla tässä tilanteessa, mutta tottakai mukaan mahtuu paljon kysymysmerkkejäkin. Vauvaan on vielä toistaiseksi aika hankala muodostaa kunnolla minkäänlaista yhteyttä, paitsi toki hänen olemassaolonsa tulee päivittäin harvinaisen selväksi potkujen kautta, mutta muuten hän tuntuu olevan vielä niin kovin kaukana. Oikeastaan eniten niitä äidillisiä fiiliksiä tulee silloin, kun hoitaa / pitää sylissä esim. kaverin vauvoja tai lapsia. Niissä hetkissä se omakin äidiksi tuleminen jotenkin konkretisoituu paremmin.

Rakenneultrakuulumisia

Tänään oli vihdoin tuo kauan odotettu (mutta yllättävän vähän jännitetty) rakenneultra. Long story short; kaikki on hyvin ja meille pitäisi tulla helmikuussa pieni, terve tyttö! Koko käynti meni jotenkin todella jouhevasti, näkyvyys kohtuun oli hyvä ja kätilö pystyi lähes heti sanomaan, että kulloinkin tarkasteltavana ollut ruumiinosa näytti normaalilta. Hieman vauva on pienempi kuin mitä viikkoja olisi nyt laskennallisesti kasassa, eli 21+0 on sittenkin 20+4. Mihinkään se ei tosin tässä vaiheessa enää vaikuta, laskettua aikaa ei lähdetä muuttamaan eikä asiaa tarvitse muutenkaan murehtia tämän enempää - kuulemma jopa viikko heittoa suuntaan tai toiseen olisi sallittua.

Se oli tämän raskauden viimeinen ultra, eli seuraavaksi tapaammekin vauvan ihan face-to-face, iik!

Half-baked

Näin sitä ollaan täsmälleen raskauden puolivälissä. Hurjaa, miten nopeasti viimeiset pari kuukautta ovatkaan menneet! Alkuraskaus oli tottakai sellaista olon ja oireiden kuulostelua, ja joka päivä tuli mietittyä, että taas ollaan vähän turvallisemmilla vesillä. Nyt tätä ajan kulua ei oikein enää tule ajateltua samalla tavalla ja raskaudesta on tavallaan tullut luonnollinen osa minua.

Olemme nyt tehneet ensimmäiset hankinnat vauvalle. Pinnasängyn saimme käytettynä isosiskoltani ja hoitopöytäkin löytyi tori.fi kautta. Suurin osa tarvikkeista olisi tarkoitus hommata käytettynä, mutta toki esimerkiksi vaunut ja turvakaukalon haluan uutena, enkä kyllä kovin helposti lähtisi kirppareilta ostamaan vaatteita luteiden pelossa. Vaatteita uskon muutenkin tulevan ovista ja ikkunoista, koska lähipiirissä on aika paljon pieniä vauvoja / lapsia joiden vaatteet joutavat kiertoon, ja tiedän isovanhempienkin varmasti työntävän meille kaapit täyteen jos minkälaista bodya ja trikoohousua. Ja onhan se äitiyspakkauskin vielä. Ostetaan sitten itse vaatteita, jos tulee jotain must-have -juttuja vastaan. No, jotain hömpötyksiäkin on tullut tietysti hankittua kaiken tämän rationaalisuuden keskellä; laitoin nimittäin vauvan huonetta varten tilaukseen kaksi suloista julistetta Deseniolta :) 

Siitä painonnoususta kun oltiin tuolla viikon 17 neuvolassa huolissaan, niin ei kyllä tarvitse olla enää. Olen edeltävän parin viikon aikana kerännyt 2-3 kiloa painoa, hahhah. No, varmaan kilon verran voi laskea turvotuksen piikkiin, sillä valitettavasti olen tässä lähiaikoina alkanut kärsiä ensimmäistä kertaa raskausaikana ummetuksesta. Normaalisti vatsani toimii päivittäin ja kellontarkkuudella, mutta nyt hyvä jos kahden tai kolmen päivän välein saa jotain liikettä suolistossa aikaiseksi. Olen mm. edeltävät kolme päivää kokeillut vuorotellen Laxoberon-kuulia, Duphalac-liuosta, Vi-Sibilin -kuitujauhetta ja joutunut jopa turvautumaan peräruiskeeseen... Perinteiset veden juonnit ja liikunnat eivät tee yhtään mitään. Tuntuu, että ihan sama mitä keinoja yrittää, niin tukossa ollaan. Ärsyttävää, kun on jatkuvasti täysi ja ähky olo, sekä ajoittain jopa hankala hengittää. Mutta eikai se auta kuin yrittää jatkaa vaan tätä pehmityskuuria ja keskittyä entistä enemmän siihen, että tulee saatua riittävästi kuituja ja nestettä.

Ei mitään ihmeellistä - and I love it

Fyysinen vointi, mieliala ja ylipäätään ELÄMÄ on ollut hyvin seesteistä viimeiset pari viikkoa. Jes! Luulen, että osittain tuosta lääkärikäynnistä oli apua (ja sain muuten varattua psykiatrisen sairaanhoitajan ajankin). Toinen arkea rauhoittava tekijä on, että olen siirtynyt osittain koronapuhelintyöhön eli asiakaskontakteja on kasvokkain vain joka toinen viikko. Toki puhelinhommassakin joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, mutta se on ihan eri asia, kun ei tarvitse omasta ulkoisesta habituksesta ja paniikkioireista huolehtia. No, tässä on toki kääntöpuolena se, että nyt minun oletetaan hoitavan normaali vastaanottotyöni puolet vähemmällä ajalla, joten läsnäoloviikkoni koululla tulevat olemaan hyvin kiireisiä... Mutta katsotaan nyt, miten lähtee sujumaan. Alustavasti olisi tarkoitus syyslomailla 9.-13.10., niin siinä ainakin tulee kaivattua lepotaukoa töistä.

Ruoka on maistunut ihan tajuttoman hyvin nyt keskiraskaudessa. Söin eilenkin kolme lämmintä ateriaa + 4 välipalaa, hahhah. Liikuntapuolta olen hiukan pyrkinyt nyt lisäämään, toki juoksulenkit ovat enää 2-3km mittaisia ja joutuu välillä myös kävelemään (alaselkä kipeytyy ihan hulluna). Kuntosalitreenitkin ovat aika pienillä painoilla kilkuttelua, mutta säännöllisyyshän tässä varmaan olisikin se avain, eikä tehot / määrät. Verenpaineet ovat pysyneet 100-110/65-75 kieppeillä, joten eipä niissäkään mitään kummempaa. Ja mikä ihaninta, pampula on alkanut pyöriä ja potkia oikein tuntuvasti <3 Ei liikkeitä koko aikaa tunnu, mutta lähes päivittäin kyllä ja joskus oikeasti ihan jäätäviä muljahduksia. Ei voi erehtyä, mistä on kyse! 

Seuraavaksi varmaan uutta kerrottavaa rakenneultran jälkeen 23.9. Pian sekin jo on, iik.

Lääkärineuvolan saldo (rv 17+1)

Kolmas neuvolakäynti ja samalla ensimmäinen neuvolalääkärin tapaaminen takana päin.

No, minullahan oli itselläni mielen päällä jos jonkinlaisia huolia, lähinnä tähän henkisen puolen jaksamiseen liittyen. Asiaan suhtauduttiin ymmärtäväisesti ja sainkin psykiatrisen sairaanhoitajan numeron, sekä luvan käyttää Propralia huoletta vaikka joka päivä. Jo pelkästään asiasta jutteleminen ja lääkärin vakuuttelut siitä, etten voi aiheuttaa beetasalpaajalla sikiölle haittaa, kevensivät kuormaani huomattavasti. Uskon, että näistäkin paniikkikohtauksista taas toivutaan ja päästään eteenpäin.

Huonoon painonnousuuni kiinnitettiin myös ensi kertaa huomiota. Tai oikeastaan neuvolan mittapuullahan olen koko ajan jopa laihtunut. Tiedän kuitenkin, ettei tämä ole koko totuus, sillä kotona aamuisin vaa'alla käydessäni olen nähnyt painon tippuvan alimmillaan 58-59 kiloon, ja nyt aamupainoni on kuitenkin "jo" 60kg. Neuvolassa sen sijaan mittaillaan aina eri aikaan päivästä, eikä minua ole kevyimmilläni edes punnittu, joten siksi heidän käyränsä näyttävät huolestuttavammilta. Ja tosiaan aloituspainoni on ollut 62kg, joten senkään puolesta en ole mitenkään merkittävästi kuihtunut. Noh, tähän sitten lisättynä se, että kohtuni on taaksepäin kallistunut eikä oikein tunnu vielä vatsanpeitteiden läpi, halusi lääkäri tehdä sisätutkimuksen - ja totesi, että juu, kyllä kohtu tätä kautta tuntuu ihan normaalilta ja viikkoja vastaavalta. Sykkeetkin löydettiin, tällä kertaa jo helpommin kuin viimeksi. Ilmeisesti hän nyt kuitenkin sitten vielä konsultoi jotain erikoislääkäriä tästä painonkehitysasiasta, joten mielenkiinnolla odotan joudunko johonkin lisäseurantoihin tai -tutkimuksiin. Minulla siis ei ole huolta asiasta, mutta ymmärrän kyllä, että ammattilaisten täytyy suhtautua asiaan ohjeiden määrittelemällä tavalla. Ja en pistä vastaan, jos minua halutaan tutkia vielä enemmän, hyvähän se vain on!

Raskauden herkistämä mieli

Olen aina ollut herkkä murehtimaan, stressaamaan ja ahdistumaan pienistäkin asioista. Jotenkin pääni on kuitenkin tähän saakka pysynyt kasassa ilman suurempia lääkityksiä tai terapiasessioita, ja olen rämpinyt vaikeiden jaksojen läpi pitkälti itsekseni. No, poikkeuksena puolivuotinen psykologikontaktini opiskeluaikoina masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön vuoksi sekä työterveyslääkärin esiintymisjännitykseen määräämä Propral.

Tällä viikolla havahduin kuitenkin siihen, että henkinen kapasiteettini alkaa olla aika tiukilla. Kuin salama kirkkaalta taivaalta sain pitkästä aikaa paniikkikohtauksen, ja vieläpä töissä kesken asiakaskontaktin (onnistuin kuitenkin onneksi suoriutumaan tilanteesta ilman, että nolasin itseni täysin). Ja seuraavana päivänä paniikkikohtaus toistui. Niinhän siinä sitten monesti käy, että kun oireilu alkaa, sitä on hyvin haastavaa myöskään saada loppumaan. Alkaa automaattisesti jo pelätä niitä tilanteita, jotka kohtauksen laukaisevat. Raskausaikana en mielelläni käytä Propralia, vaikka se onkin satunnaiskäytössä ja minun 5mg miniannoksellani harmiton lääke, mutta tällä viikolla minun oli turvauduttava pillerin apuun. Siinä kohtaa ymmärsin, että nyt kaikki ei ole hyvin.

Mikä tämän aivojen ylikuormitustilan sitten aiheuttaa? Kahta edellistä vuotta miettiessä syyllistä ei tarvitse kaukaa hakea. Suurin kriisi liittyy tottakai lapsettomuuteen, sillä se on asia, joka on vähintään kerran kuukaudessa mielessä, kun menkat alkavat. Kun tähän yhdistää vielä hoitojen aikatauluttaman arjen, kropan sekaisin pistävät lääkkeet, pelottavat toimenpiteet sekä toivonkipinän ja epätoivon vuorottelun, niin soppa on valmis. Edes alkanut ja tähän saakka hyvin edennyt raskaus eivät voi pyyhkiä tuota aikaa täysin pois mielestä. Tai se, että noihin kahteen vuoteen on mahtunut myös ihan älyttömän paljon ihania ja hyviä hetkiä.

Ja jos palataan vielä tuohon ensimmäiseen kappaleeseen, eli ah-niin-ihanaan tapaani ajatella kaikki pahimman mahdollisen kautta, niin raskaushan ei tosiaan tätä piirrettäni ole millään lailla ainakaan loiventanut. Päinvastoin. Itseni kanssa ehkä vielä pärjäänkin, mutta nyt minulla on myös pieni kauan odotettu ihmeemme huolehdittavana. Kun toista ei voi vielä tuntea tai nähdä, on kova huoli siitä, mitä sinne vatsaan kuuluu. Vauvan vointia tulee mietittyä ihan jatkuvasti ja löydän itseni googlailemasta milloin mitäkin kauhuskenaarioita. Myös ruokavalion olen kokenut äärimmäisen raskaaksi aiheeksi, tuntuu ettei missään uskalla syödä yhtään mitään, koska kaikki on kuolemaksi.

Ja toisaalta vaikka mitään ihmeellistä murhetta ei olisikaan mielessä, niin onhan tämä elämänvaihe muutenkin todella erilainen mihinkään aiempaan verrattuna. Keho muuttuu, parisuhde muuttuu, koko elämä muuttuu! Ihme kai se olisikin, jos kaikki olisi ihan tyyntä ja tasaista.

Mutta töissä nyt pitäisi kuitenkin vielä sellainen 4,5kk pärjätä. Paniikkikohtausongelmaan minun täytyy siis löytää jokin ratkaisu, mielellään lääkkeetön. Ehkä otan asian puheeksi neuvolalääkärin kanssa parin viikon kuluttua. Siihen asti yritän huolehtia riittävästä ja järkevästä ravitsemuksesta sekä sopivasta määrästä lepoa ja liikuntaa.

Rv 14 ja järkyttävä papa-seulontakokemus

Taas uusi raskausviikko, tuntuu jotenkin helpottavalta aina kun päästään askel eteenpäin. Nyt siis otsikossakin mainittu rv 14 ja olo yleisesti ottaen tosi hyvä. Join tänään pitkästä aikaa myös ensimmäisen kuppini kahvia, eikä ällöttänyt! Neuvolassa tuli käytyä eilen ja oli kiva, että mies pääsi mukaan, niin tulevat paikka ja toimintatavat hänellekin tutuiksi. Sikiön sydänäänetkin saatiin lopulta pitkän etsinnän jälkeen kuulumaan. Istukkahan minulla on takaseinässä, ja BMI:ni on 21 eli näillä esitiedoilla sykkeen olisi pitänyt kuulua ihan helposti jo, mutta ilmeisesti taaksepäin kallistunut kohtuni hankaloitti asiaa. Kohtunihan ei oikeasti edes vielä kunnolla tunnu missään, hädin tuskin häpyluun yläpuolella, vaikka se kuulemma osalla naisista voi tässä kohtaa olla jo selkeästi noussut kohti napaa.

Mutta koska mikään ei koskaan voi olla liian helppoa, tyyntä ja tasaista, niin tällä viikolla mielenterveyttäni on koeteltu papa-kokeen muodossa. Täytin kesällä 30 vuotta, jonka vuoksi postilaatikkooni kilahti kutsu joukkoseulontaan. Kirjeessä oli vielä erikseen mainittu, että raskaus ei ole este näytteen ottamiselle, joten hieman epävarmoin mielin päätin osallistua, ettei vain vahingossa vauva-arjessa tuo papa jäisi ottamatta. Olin toki etukäteen myös tutustunut aiheeseen siinä määrin, että tiesin kohdunsuun olevan raskausaikana sen verran verekäs, että tämä voisi aiheuttaa pientä harmitonta vuotoa näytteenoton jälkeen.

NOH, minun kuvitelmissani tämä "pieni vuoto" tarkoitti ruskeaa tiputtelua parin tunnin ajan. Totuus sen sijaan oli aivan toinen. Ensinnäkin näytteenottaja tuntui hyvin kovakätiseltä ja pyöritteli harjaa mielestäni aika rajusti kohdunkaulakanavassa (olen ollut aiemminkin papa-kokeessa, eikä se ole ollut lainkaan näin inhottava kokemus). Sitten kuulin sanat "noniin, täältä tuleekin aika paljon verta" ja samassa tunsin, kuinka tutkimuspöydälle alkoi valua jotain. Nousin istumaan ja taisin jähmettyä paikalleni, kun katsoin suojapaperin päällä olevaa verimäärää. Sitä oli paljon ja se oli aivan tuoretta, tummanpunaista verta. Näytteenottaja alkoi heti rauhoitella, että tilanne on täysin normaali eikä liity mitenkään raskauteen tai ole haitallista vauvalle, käski vain laittamaan pikkuhousunsuojan ja vakuutteli vuodon kyllä lakkaavan hyvin pian.

Huoneesta poistuttuani muutuin yhtäkkiä todella huonovointiseksi. Raajoista hävisi tunto, korvissa alkoi soida ja päässä heittää. Olin lähellä pyörtymistä, niin järkyttävä tuo kokemus kaiken kaikkiaan oli. Makasin hetken odotustilan sohvalla ja loppuilta kotonakin sujui vielä tapahtunutta sulatellessa. Mainitaan nyt vielä tähän väliin, etten todellakaan ole sieltä herkimmästä päästä ja pelkkä veren näkeminen ei aiheuta minussa tunnereaktioita, mutta tuo papa-koe jätti kyllä ikuiset traumat. Nyt näytteenotosta on kaksi päivää ja viimeksi tänään alushousuihin lorahti aika reipas määrä ruskeaa vuotoa. No onneksi sentään jo ruskeaa, että ehkä tämä jossain kohtaa taas loppuukin... Mikäli seuraavan seulonnan aikaan 35-vuotiaana olen raskaana, en todellakaan osallistu siihen vaan siirrän ehdottomasti eteenpäin.

Nt-ultra ja seulatulokset

Jälleen rajapyykki ylitetty, reilu 12 viikkoa raskautta takana! Olo on onneksi paranemaan päin, vaikkei kyllä edelleenkään tee erityisesti mieli syödä, mutta eipä enää oksetakaan. Jonkin verran on jaksanut myös urheilla, mutta esim. juoksulenkkien keskivauhti on pudonnut 5:50-6:00/km tienoilta johonkin 6:30-6:50/km hujakoille. Ei vaan pysty eikä jaksa enempää, hengästyttää saman tien ja syke paukkaa taivaisiin, jos yrittää yhtään riehua. Mutta vielä siis jalka kuitenkin jollain lailla nousee.

Viime viikolla kävimme nt-ultrassa, jossa hypähteli reippaan oloinen reilu 5cm mittainen kaveri. Ja kun kirjoitan "hypähteli", tarkoitan tätä todella. Hän istui pienessä mytyssä kohdun pohjalla ja ajoittain ponnisti kuin pieni korkeushyppääjä kohti kohdun yläosaa. Samaan aikaan älyttömän söpöä ja huvittavaa! Tutkiva kätilö löysi tyypiltä kaikki raajat, molemmat aivopuoliskot, nenäluun sekä ehjät vatsanpeitteet. Syke oli hyvä ja vahva 163 bpm. Niskaturvotuksen määräksi saatiin 1,9mm, joka on normaalin rajoissa - muistaakseni kaikki alle 2,7mm tulokset ovat ok.

Ultraa seuraavana päivänä luin lopulliset sikiöseulavastaukset OmaKannasta. Näissä oltiin siis huomioitu äidin ikä, paino, mahdollinen tupakointi, niskaturvotuksen määrä sekä raskausviikolla 10 otetut verikokeet. Down-riskimme on 1:2700 ja trisomia 18 -riskimme 1:33 000, joten mitään lisätutkimuksia ei siis tarvita. Pelkästään muuten ikäni (30v.) huomioituna olisi kromosomipoikkeavuuksien todennäköisyys peräti 1:880... Tätä ei varmasti moni parikymppinen, tai edes 30-vuotias tule ajatelleeksi. Ajatellaan, että lapsentekoa voi hyvin alkaa suunnitella sitten joskus kolmenkympin jälkeen. Kannattavaa se ei kuitenkaan ole näin omasta näkövinkkelistäni katsottuna. Onneksi me etenimme parisuhteessamme ripeästi ja aloitimme yrityksen samana vuonna kuin tapasimme, v. 2017. Jos olisimme odotelleet jonkin yhteiskunnallisesti sopivan ajanjakson ennen ehkäisyn poisjättöä, esim. 2 vuotta, olisimme nyt vasta lapsihaaveemme alkutaipaleella.

Tällaiset lyhyet kuulumiset tällä erää. Odotan jo innolla syksyä ja sitä, että vatsa pullahtaisi esille ja alkaisin tuntea liikkeitä.

Alkuraskaus ja liikunta

Heippa! Täällä kolkutellaan pian jo raskausviikkoa 10. Olemme päässeet näkemään pienen pampulamme kahdesti ultran välityksellä, ensin rv 6+5 kun kävin tsekkauksessa vuodon takia ja seuraavaksi 8+5 (omakustanteinen käynti oman mielenrauhan vuoksi). Kaikki on tähän mennessä ollut hyvin. Seuraavaksi tuleekin sitten nt-ultra muutaman viikon päästä, toivottavasti voin sen jälkeenkin vielä kertoa hyviä uutisia.

On muuten ollut aikamoista tämä pahoinvointi. En edelleenkään ole oksentanut, mistä olen kiitollinen, mutta ällötysolo ja heikotus on kyllä läsnä lähes joka hetkessä. Mitään ruokaa ei tee mieli ja tästä syystä painokin on laskenut pari kiloa... Makuaisti tuntuu muuttuneen lähes päinvastaiseksi verrattuna aikaan ennen raskautta. Aiemmin olen pitänyt mm. kasvisruuista, kahvista ja suklaasta enkä ole voinut sietää esim. kaurapuuroa tai nakkikastiketta. No nyt voisin suunnilleen elää liharuuilla ja puurolla, mutta kahvin haju ja ajatuskin jostain nyhtökaurawokista saa yökkimään.

Luonnollisesti voimat ovat olleet vähissä vähäisen energiansaannin ja toki myös raskaushormonien vuoksi. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole oikeastaan jaksanut mitään muuta kuin maata vuorotellen sängyllä ja sohvalla. Meillä oli lomasuunnitelmissa toisen makuuhuoneemme tapetinpoisto- ja maalausurakka, jonka mies joutui tekemään lähes yksin, sillä en jaksanut olla tolpillani kuin pieniä hetkiä kerrallaan. Myös liikunta on jäänyt hyvin vähäiseksi ja tällaiselle aktiiviurheilijalle se on ollut kova kolaus. Olen kuitenkin tehnyt periaatepäätöksen, että niin kauan kun en pysty syömään kunnolla, en voi myöskään treenata. Ei ole mitään järkeä näännyttää jo valmiiksi kuihtunutta kroppaa hikiliikunnalla! Siispä viime aikoina liikuntani on koostunut lähinnä matalan sykkeen kävely- ja pyöräilylenkeistä. Eilen tein myös 15min kotijumpan ja olin sen jälkeen aivan finaalissa... Että sillä mallilla kunto tällä hetkellä.

Jossain vaiheessa se helpottaa, eikö niin?

Raskaudenajan ruokavalio

Terveisiä raskausviikolta 7+0. Juuri kun pääsin kehumaan, ettei minulla ole juurikaan raskausoireita, niin eiköhän tässä pahoinvointi ole nostanut päätään. Edelleen se on kyllä tiheillä ruokailulla hyvin hallittavissa, mutta tuntuu, etteivät ihan kaikki ruuat enää maistu ja jopa pelkkä ajatus tietyistä ruuista alkaa yrjöttää... Tästä saadaankin hyvä aasinsilta aiheeseen, jota olen pyöritellyt päässäni läpi alkuraskauden - nimittäin ruokavalio. Mielestäni yksi pulmallisimmista asioista kuluneen kuukauden aikana on ollut ruokavalion muovaaminen fiksumpaan suuntaan. Olen aina kuvitellut syöväni melko terveellisesti ja monipuolisesti, mutta nyt ravitsemussuosituksia sekä ruokaviraston kieltolistaa tutkiessani totesin, että parantamisen varaa todellakin on.

Kiellettyjen ruoka-aineiden välttäminen ei sinällään tuota ongelmia. Paljon toki joutuu tarkistelemaan, että onko esim. joku juusto pastöroitua ja hieman empien suhtaudun nykyään ulkomaisiin vihanneksiin / hedelmiin, suosin suomalaista aina kun se on mahdollista. Mieluiten myös valmistan ruuan itse, jotta tiedän tasan tarkkaan mitä se sisältää - tosin valmisruokia ei nyt tähän asti ole muutenkaan tullut juuri kulutettua. Olen yrittänyt pitää rennon asenteen ruokaa kohtaan, MUTTA... Myönnän, että sain pienet ruokapsykoosit aikaiseksi tuossa raskausviikolla 5 :D Olin unohtanut pestä leivän päälle laittamani kurkkuviipaleet, jonka seurauksena ruokasekoilu lähti täysin lapasesta. Long story short, homma eskaloitui lopulta siihen pisteeseen, että varasin ajan toksoplasmaverikokeille. Sieltä tuli onneksi helpottava ja vapauttava negatiivinen tulos, huh! Labrakäynnin jälkeen päätin kuopata ruoka-ahdistuksen ja toimia parhaan osaamiseni mukaan sekä hyvät hygieniakäytännöt huomioiden. Eihän sitä muutakaan oikein voi.

Mutta joo. Tällaisena sokerihiirenä olen kyllä joutunut tarkastelemaan ruokatottumuksiani uusin silmin, kun en enää ole vastuussa vain omasta itsestäni, vaan myös toisesta ihmisestä. Olen aina ollut säännöllinen ruokailija, eli ne suositellut 5-6 ateriaa päivässä toteutuvat niin arkena kuin viikonloppunakin. Meillä suositaan myös ihan perus kotiruokaa ja syömme kasvispainotteisesti. Jes, hyvältä kuulostaa tähän asti, eikö? Se sokerin ja herkkujen määrä sitten taas... Valehtelematta joka päivä (ja harvimmillaankin joka toinen päivä) tulee vedettyä suklaata, irtokarkkeja tai jäätelöä. Eikä mitään pieniä määriä, vaan kokonaisia suklaalevyjä, 300g namipusseja ja litran jätskipurkkeja. Makeat herkut ovat ehdottomasti pahin kompastuskiveni. Sitten kun mies on siihen päälle vielä sipsiaddikti, niin olen oppinut tykkäämään niistäkin tässä yhdessäoloaikanamme vähän turhan paljon. Nyt raskausaikana tosin olen huomannut, että onneksi ei tee mieli makeaa samalla tapaa kuin ennen. Eikä itse asiassa mitään suolaistakaan. En sitten tiedä, onko tämä hormoneista johtuvaa vai vaikuttaako raskaus jo psykologisesti niin paljon, että automaattisesti haluan vähentää mässyttelyä? Toinen asia, johon on syytä tehdä korjausliike, on hedelmien ja kasvisten käyttö. Toki teemme paljon vegeruokaa, kuten aiemmin jo mainitsinkin, sekä ehkä kerran viikkoon syömme lounaaksi salaattia. Mutta päivittäisellä tasolla värikkäitä asioita on lautasella turhan vähän. Olen nyt ottanut tavoitteeksi, että päivässä pitää syödä vähintään 1 hedelmä ja lisäksi 2 annosta kasviksia, esim. kurkkua leivällä ja ruokana vaikkapa vihanneswokkia. Baby steps.

Loppuun vielä pari aika realistista esimerkkiä päivän ruokailuista:

16.6.2020 (työpäivä, ei liikuntaa)

6:30
- lasi vettä, mama-monivitamiini
- kupillinen kahvia
- 2 palaa ruisleipää oivariinilla, kalkkunaleikkeleellä ja kurkkuviipaleilla

9:00
- lasi vettä
- mandariini
- 6 dominokeksiä

11:30
- 2 lasia vettä
- salaatti, jossa salaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia, vesimelonia, marinoitua punasipulia, teriyakibroileria ja hunajainen balsamicokastike

14:00
- lasi vettä
- Valio Profeel -proteiinijuoma, suklaanmakuinen

18:00
- lasi vettä
- lautasellinen pinaattikeittoa ja keitetty kananmuna

21:00
- lasi vettä
- fitnessmuroja rasvattomalla maidolla
- banaani
- kourallinen cashewpähkinöitä


17.6.2020 (kesäloma, aamulla 3km juoksulenkki)

7:00
- lasi vettä, mama-monivitamiini
- kupillinen kahvia
- 200g mansikka-vadelmajogurttia

9:00
- 0,33l pullo maustamatonta vichyä
- 2 ruisleipää oivariinilla, kalkkunaleikkeleellä, salaatinlehdillä ja kurkkuviipaleilla
- pala tuoretta ananasta

12:00
- lasi vettä
- lautasellinen pinaattikeittoa ja keitetty kananmuna
- puolikas yrttivoipatonki

16:00
- 2 lasia vettä
- Barebell's proteiinipatukka

18:30
- lasi vettä
- ranskalaiset ja kalapuikot

21:00
- lasi vettä
- omena

Säikähdyksellä selvittiin, toistaiseksi

Aikamoista hullunmyllyä ollut viimeiset 3 vuorokautta. Kaikki lähti liikkeelle suhteellisen harmittomalta tuntuneesta, rusehtavasta tiputteluvuodosta. Tätä oikeastaan on ollut raskausviikolta 5 lähtien päivittäin. Koska mitään kipuja ei kuitenkaan ollut, oletin tiputtelun johtuvan limakalvojen herkkyydestä tai muusta vastaavasta.

Perjantaina illalla, kun raskausviikkoja oli kasassa 6+2, kuitenkin havahduin sohvalla tv:tä katsellessani voimakkaisiin supistuskipuihin ja vessassa totesin tummanpunaista verta holahtaneen reilusti pikkuhousunsuojaan. Istuin pöntöllä ja itkin, vuotaen samalla kuin pistetty sika. "Taas se menee kesken", huusin miehelleni.

No, lauantaina verenvuoto oli lakannut ja kivut rauhoittuneet. Ruskeaa vuotoa toki tuli edelleen melko runsaasti. Sunnuntaina sama juttu, rusehtavaa vuotoa ja epävarma olo tulevasta. Varhaisraskauden ultraäänitutkimus oli tulossa vasta 18.6., ja tuntui ettei pääni pysyisi kasassa siihen asti. Selitin tilanteeni TYKSiin ja ultraa saatiinkin onneksi aikaistettua tälle päivälle.

Menin lääkärin vastaanotolle valmiiksi jo itku kurkussa. "Jonkinlaista vuotoa täällä tosiaan on, mutta kohdunkaula on kiinni... Ja voi kuule, täällä näkyy elävä sikiö!" Ei varmaan paljon yllätä, että räjähdin itkuun nuo sanat kuultuani. Pääsin kuulemaan pikkuisen sydämenlyöntejä ja näin ihan konkreettisesti, että siellä on kuin onkin 7.4 mm mittainen kaveri, vastaten raskausviikkoja 6+6 (eli juuri niissä mitoissa kuin kuuluukin).

Mitenkään turvallisilla vesillä ei edelleenkään olla, enkä tiedä ollaanko raskaudessa ikinä. Lääkärin mukaan tällaisessa "vuotavassa raskaudessa" on hieman suurentunut keskenmenon riski, kuten myös ylipäätään hoidoilla alkunsa saaneissa raskauksissa. Mutta tällä hetkellä, juuri nyt, sikiöllä on kaikki hyvin. Olen siitä niin kiitollinen.

Plussan jälkeen

Edellisten päivien hallitseva tunnetila on ollut epäuskoisuus. Vuosien toivomisen jälkeen olen vihdoin raskaana ja ensi vuoden alussa meitä saattaa olla kahden sijaan kolme.

Vielä raskaus ei tosin tunnu mitenkään konkreettiselta tai todelliselta, emmekä ole uskaltaneet kovin paljoa iloitakaan asiasta, jos jotain menee pieleen. Riskiviikkojahan tässä vielä pitkään eletään, mutta ainakin ensiaskeleet on otettu oikeaan suuntaan. HCG oli sitä mitä pitikin, eikä sitä enää uudelleen kontrolloida (toisaalta harmi, koska olisi kiva saada tietää nouseeko se normaalisti... vaikka eihän huonolle nousulle voisi mitään edes tehdä). Nyt sitten odotellaan vain ultrakäyntiä, jossa toivottavasti varmistuu, että alkio on oikeassa paikassa, oikean kokoinen raskauviikkoihin nähden ja siltä löytyy syke. Samalla saadaan tietää laskettu aika. Viimeisiin kuukautisiin perustuen se olisi 3.2.2021, mutta en tosiaan tiedä, kuinka paljon se voi ultrassa sitten heittää tuosta arviosta.

Raskausoireet ovat toistaiseksi hyvin maltillisia, jos näitä nyt oikein oireiksi voi laskeakaan. Kauhea nälkä on koko ajan, pääaterioiden lisäksi välipaloja pitää olla 2h välein saatavilla. Ja sellaisenkin huomion olen tehnyt, että vatsaa turvottaa kiitettävästi, vaikka söisi hiirenannoksen salaattia, saati  jos erehtyy vetämään kokonaisen pitsan. Itse asiassa vatsa on turvoksissa ihan koko ajan, jo aamulla herätessä, ennen kuin olen ehtinyt aamupalallekaan. Mainitaan nyt vielä sellainenkin, etten ole kuluneen viikon aikana himoinnut yhtään makeita herkkuja, vaikka tavallisesti juuri ne ovat heikkouteni ja niitä tulee myös mussutettua vähintään joka toinen päivä. Juuri nyt parhaalta maistuu ihan tavallinen ruoka; ruisleipä, vesimeloni, fitness-murot, maustamaton jogurtti cashewpähkinöillä, linssikeitto ja härkislasagne.

Eipä tässä sitten muuta, mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja yritetään pitää mieli positiivisena.

Totuuden hetki

Kivaa perjantaita vaan, täällä ollaan oltu hereillä jo klo 04:17 lähtien. Se on meinaan virallinen testipäivä tänään!

Aamulla tein ohjeen mukaisesti kotitestin, johon tottakai tiesin ilmestyvän kaksi viivaa, koska ne siinä jo aiemminkin olivat näkyneet. Olisin ehkä kuitenkin odottanut testiviivan olevan tummempi, koska nyt mielestäni se oli vahvuudeltaan samaa luokkaa kuin 2 päivää sitten. Toki esim. virtsan väkevyys vaikuttaa tulokseen, olosuhteita ei sen puolesta voi saada täysin stabiiliksi. Pienen panikoinnin jälkeen päätin, että koska vuoto ei ole alkanut ja testi on kuitenkin positiivinen, voisin palata viime päivät vallinneeseen zen-olotilaan.

 

 

... Ja ei varmaan tule yllärinä, ettei levollisuudesta ollut loppupäivänä enää tietoakaan. Olin alunperin varannut hcg-verikokeen ensi viikolle, mutta labran aikatauluja uudelleen selatessani huomasin, että myös tähän perjantaille oli ilmestynyt yksi vapaa aika. Kävin siis sittenkin jo tänään verikokeilla klo 11, koska pakkosaadahetitietääkaikkinyt. Ainoastaan jännitti, että ehtiikö tulos valmistua saman päivän aikana ja vielä niin, että joku lapsettomuushoitajista kerkeää kommentoida arvoa minulle. Minulla ei nimittäin ollut käryäkään, paljonko a) raskausviikkoja on tällä hetkellä tai b) raskaushormoniarvon pitäisi olla tässä vaiheessa. Pelkkä numeraalinen arvo ei juuri lohduttaisi epävarmaa mieltäni. No, onneksi tajusin kysyä asiaa jo etukäteen Kaiku-palvelun kautta ja minulle vastattiin, että yli 100 arvo tässä kohtaa on riittävä.

Iltapäivä meni sitten OmaKantaa kurkkiessa. Töissäkin on koronan vuoksi ollut niin hiljaista, että aika tuntui suorastaan pysähtyneen.

Vihdoin tulos saapui. 116. En tiennyt, itkiskö vai nauraisiko. Sain heti onnittelut lapsettomuusklinikalta. Ajanvaraus varhaisultraan on kesäkuun puolivälissä. Ensimmäinen neuvola-aikakin pitäisi varata. Uskottava se on - OLEN RASKAANA!

Viiva vahvistuu

Voiko tämä olla tottakaan? 1,5 vuorokaudessa testiviiva oli jälleen vahvistunut. Viimeksi viiva pysyi hailakkana koko testausjakson ajan, mutta nyt se tulee päivä päivältä paremmin esille. Mies ei tosin tätä asiaa aamulla intoillessani oikein allekirjoittanut, vaan hänen mielestään viiva näytti samanlaiselta kuin toissapäivänä - ja siitähän minä vetäsin kunnon turhanpäiväiset hormonimyrskyraivarit. Raasu ei huomaa eroa edes silloin, jos olen käynyt kampaajalla värjäämässä hiuksia, niin ei ehkä pitäisi olettaa, että pieni sävymuutos raskaustestissäkään hahmottuu ensisilmäyksellä. Kyllä hän sitten kuvia vertaamalla huomasi, että kehitystä on tapahtunut. Mutta huhhuh, vaikkei ahdistus lapsettomuushoidoista ehkä muuten arkisessa elämässä näykään, niin tällaisissa tilanteissa se sitten nousee pinnalle: minä skitsoilen pienistä asioista ja mies on viimeiseen asti pessimisti. Ilon vaihtumista pettymykseen tässä molemmat pelkäävät, mutta reagointi asiaan on vain erilaista (ja se sallittakoon).

Fyysisesti olo on todella hyvä, kuten olettaa saattaa. Henkisellä puolella on tietenkin vaihtelua enemmän, kuten edellisen kappaleen esimerkkitarinasta voi päätellä, mutta jotenkin olen silti edelleen pääsääntöisesti rauhallisin mielin. Olin jopa niin uskalias, että varasin jo ensi viikolle labra-ajan hcg:n mittausta varten. Pieni piru takaraivossa tosin hokee, että olen ihan liian luottavaisin mielin liikenteessä, että turhaan elättelen toivoa raskauden normaalista jatkumisesta. Paljon mahdollista, ettei tässäkään hyvin käy, mutta olen alusta asti asennoitunut niin etten murehtimalla voi kuitenkaan keskenmenoa estää, joten yritän ajatella kaiken positiivisen kautta ja nauttia näistä pienistä onnistumisen hetkistä.

Picture says it all

Nyt ei enää tarvitse arvuutella, onko silmissä vikaa - kyllähän siinä viiva ihan selkeästi on! <3 Kuvan testi on tehty eilen illalla (pp 7) ja oli kyllä puolessatoista vuorokaudessa tullut plussa todella hyvin näkyviin. Sunnuntain aamupissasta tehdystä testistähän ei saanut edes kunnollista kuvaa, mutta tämä näkyi heti ongelmitta.

Vielä en kuitenkaan uskalla ihan täysillä riemuita. Pitää jaksaa odottaa viralliseen testipäivään ja sen jälkeen käydä vielä ensi viikolla verikokeilla hcg-arvon mittauksessa, ennen kuin nostetaan (alkoholittomat) skumppamaljat. Ennusmerkit vaikuttavat kuitenkin lupaavilta, sillä vuoto on pysynyt poissa ja tosiaan tämä haalea plussakin ilmestyi jo monta päivää etuajassa.

Jännäksi menee

Piinapäivä 7. Ei näy edelleenkään vuotoa. Ollaan päästy jo vuorokauden verran pidemmälle kuin viimeksi, hurraa! Pienestä sitä ihminen voikin olla tyytyväinen.

Varsinaisia menkkakipujakaan ei ole, jostain syystä ne helpottivat kun alkionsiirrosta oli kulunut pari päivää. Ei vatsa nyt ihan normaaliltakaan tietysti tunnu, on meinaan aikamoinen turvotus päällä parhaillaan ja farkkujen nappia on tuskallista pitää kiinni. Saattaa toki liittyä ihan vaan lähestyviin menkkoihin, nyt on kierron päivä 27.

Edellisessä postauksessa mainitsemani allergiaoireet sentään ovat väistyneet. Uskon, että selityksenä allergiakohtaukselle oli 11 km juoksulenkki metsän ja peltojen keskellä. Ei kaupunkilaistyttö tiennyt, mihin ryhtyi! Hengitin varmaan keuhkot ja nenäontelot aivan täyteen siitepölyä, eikai siinä allergiatabletti silloin mitään autakaan. Nyt kun on taas sadellut, on selvästi helpompi hengittää ja tänäänkin jaksoin ongelmitta kävellä töihin 7 km. Nenäkannulle muuten myös vahva suositus täältä päin, se huuhtoi aika hyvin kaiken ylimääräisen nenästä pihalle.

Palelu ja kipeä olo jatkuu, kuten on jatkunut siirtopäivästä lähtien. Lämpö on korvasta mitattuna 37,6 eli aika tavallinen ovulaation jälkeinen arvo. Väsymystäkin on, mutta hankala sanoa johtuuko se esim. allergialääkkeen vaikutuksesta. Ja tuntuu toisaalta muutenkin, että olen ollu ihan loppu koko kevään.

Mikään oireista ei kuitenkaan nyt ole sellainen, että häiritsisi jokapäiväistä elämää (paitsi ehkä tämä turvotus ja mahan nipistely, jotka ovat sen verran voimakkaita, ettei niitä oikein pysty olankohautuksella kuittaamaan). Joten mene ja tiedä, kertovatko nämä taaskaan mistään muusta kuin siitä, että olen kuulostellut omaa kroppaani liian tarkasti ja raskaustoiveita elätellen.

Huomenna teen taas raskaustestin. Jos viiva näkyi jo pp 6 haaleasti, sen pitäisi kahdessa päivässä olla vahvistunut huomattavasti. En malta odottaa aamua.

6 päivää myöhemmin... Viiva vai toiveajattelua?

En taaskaan malttanut odottaa viralliseen testipäivään, enkä edes lähelle sitä. Tänään alkionsiirrosta on kulunut tuo otsikossa mainittu 6 päivää ja on siis hyyyyvin varhaista sanoa mitään suuntaan jos toiseenkaan, MUTTA... Mielestäni raskaustestiin ilmestyi haaleista haalein viiva. Liian kirkkaassa valossa sitä ei edes erottanut, eikä siitä ollut mahdollista ottaa kuvaa. Ei siis auta kuin odottaa ainakin pari päivää, jotta näkee viivan kehityssuunnan.

Olo on tällä hetkellä tuon "plussan" suhteen aika rauhallinen. Olen oppinut viime kerrasta, että varhain saatu positiivinen tulos ei ole tae mistään. Ei siis ole sellaista "jee olen raskaana" -fiilistä, vaan enemmänkin jännitän alkaako vuoto. Edellisessä alkionsiirrossahan tiputtelu alkoi juurikin pp 6 illalla, pp 7-8 tuli vähän enemmän mutta oli kuitenkin vielä rusehtavaa, ja pp 9 se sitten muuttui kuukautisten kaltaiseksi. 

Raskausoireita en tunnista itsessäni. Viime kerralla merkittävin oire oli rintojen arkuus ja turpoaminen, mutta nyt ei ole mitään sellaista. Yksi outo juttu tosin on vaivannut minua eilisestä lähtien: olen siitepölyallerginen, mutta normaalisti olen pahimpina koivuaikoina kuitenkin pärjännyt 1-2 allergialääkkeellä per päivä, nytkin olen säännöllisesti itseäni lääkinnyt. Eilen kuitenkin aloin iltaa kohden pärskimään kuin hullu eikä vieläkään ole helpottanut. En muista, koska viimeksi olisin joutunut koskemaan nenäsuihkeeseen, mutta nyt oli pakko kokeilla olisiko siitä apua (no ei ollut). Vaikea sanoa, liittyykö tämä millään lailla raskauteen, mutta omituista on joka tapauksessa. 

PAS nro 1

Olen nyt sitten toistamiseen raskaana, kunnes toisin todistetaan. Eilen nimittäin siirrettiin hyväkuntoinen, 6-päiväinen alkio kohtuun ilman suurempia ongelmia. Raskaustestipäivä on 29.5., joten äärimmäisen jännittäviä aikoja taas eletään. Vaikkei lopputuloksesta vielä tiedäkään mitään, niin helpottunut olo on joka tapauksessa hoitojen jatkumisesta. Tuntuu, että mennään asiassa eteenpäin eikä junnata vain paikallaan.

Mutta takaisin PASiin. Siirtopäivän iltana tunsin heti kohdussa sellaista inhottavaa painetta / jomotusta, oli jopa vaikeuksia nukahtaa sen takia. Aamulla olo oli poistunut, tosin nyt tilalla on armoton turvotus ja jonkinlaista menkkatyyppistä särkyäkin tuntuu ajoittain. Lisäksi olin ihmeissäni, kun Lugesteroneja aamulla laittaessani jäi sormiin kiinni jokin pieni, rusehtava/verinen parin millin mittainen pitkulainen hyytymä. No nyt olen tietenkin murehtinut asiaa koko päivän ja yrittänyt jo valmistautua pettymykseen sekä vuodon käynnistymiseen parhaani mukaan... Viimeksi tiputteluvuoto alkoi muistaakseni 6-7 päivää siirron jälkeen, tosin alkiokin oli tuolloin päivää nuorempi. Viimeistään siis viikon päästä voi jo aika suurella varmuudella sanoa, onko siirto onnistunut vai ei.

Mitähän tällä kaikella ajalla siihen asti tekisi?

Ovulaatio +

Tänään (kp 15) sain ovulaatiotestiin hymynaaman. Vielä eilen illalla testi näytti negatiivista, eli ilmeisesti yön aikana olen saavuttanut LH-huipun. Tosin tuo digitestihän näyttää kaksi hedelmällisintä päivää, eli todennäköisesti vielä huomennakin näytöllä komeilee iloinen hymiö. No, tämän ensimmäisen positiivisen mukaan kai kuitenkin kuuluu edetä.

Tiedotin klinikalle asiasta ja sieltä ohjeistettiin, että aloitan Lugesteron 200mg aamuin illoin kp 18 lähtien. PAS-ajanvaraus on maanantaille 18.5. ja ainakin minun matikkapäälläni tuolloin siirrettäisiin siis 5-päiväinen alkio.

En voi valehdella, etteivätkö toiveet olisi taas korkealla. Ehkä paineet ovat kuitenkin ensimmäiseen siirtokertaan nähden vähän pienemmät, koska been there, done that. Eivät nämä alkionsiirrotkaan mitään 100% keinoja raskautumiselle ole, mutta toivotaan, että pikku-alkiollamme olisi paljon sisua matkassa.

Varovainen "ehkä", osa 2

Kohti toista alkionsiirtoa mennään, päivä kerrallaan.

Sain naistenklinikalta ohjeeksi aloittaa ovulaatiotestit 8.5. lähtien ja toistaiseksi negatiivista on näyttänyt. Tänään eli kiertopäivänä 13 minulla oli ajanvaraus ns. väliultraan, jossa katsottiin, mikä kohdun limakalvon tilanne on. Kaikki näytti taas kerran oikein hyvältä, kohdun limakalvon paksuus oli 8mm ja oikealla munasarjassa näkyi 16mm follikkeli. Lääkäri arvioi ovulaation tapahtuvan parin, kolmen päivän kuluttua, jolloin alkionsiirto olisi siis ensi viikolla. Meillä on pakkasessa tosiaan kaksi alkiota, yksi 5- ja yksi 6-päiväinen eli niiden kanssa voidaan sitten vielä tehdä pientä säätöä, jotta saadaan ajoitettua siirto mahdollisimman otolliseen hetkeen.

Jotenkin olen halunnut nyt olla tämän PAS:n suhteen ihan hissukseen. Aiemmin olen ihan avoimesti jutellut lapsettomuudesta ja hoidoista kavereiden kanssa, mutta nyt he ovat kaikki siinä uskossa, että ennen syksyä ei tällä rintamalla tapahdu mitään (kuten totuus vielä hetki sitten olikin). En ole paljastanut kenellekään, että hoitoja päästäänkin jatkamaan jo nyt. Yhdelle kaverille suoraan jopa valehtelin hänen kysyessään hoitojen jatkumisesta, ettei vielä ole mitään varmaa tiedossa. Haluan pitää tämän yrityskerran ja sen mukanaan tuoman tunnemylläkän - olkoon se iloa tai surua - vain minun ja mieheni tiedossa. Vaikka onkin ihanaa, että lähipiiri myötäelää mukana, niin välillä toivoisi, ettei tässä lapsenteossa tarvitsisi olla mukana kuin vain me kaksi.

Varovainen "ehkä"

Voisin kiljua riemusta, sillä sain juuri tiedon, että lapsettomuushoitoja TYKS:ssa on päätetty jatkaa nyt toukokuussa! Vain raskaimmat operaatiot (eli käytännössä IVF) ovat vielä tauolla. Näin ollen pääsemme pakastealkionsiirtoon jo muutaman viikon kuluttua <3 Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että pysyn itse terveenä eikä koronapandemia räjähdä yhtäkkiä käsiin, ja että ovulaatioplussa osuu mihin tahansa muuhun päivään kuin maanantaihin. Voi että, kun kaikki menisi hyvin tällä kertaa!

Lottovoittokin olisi todennäköisempää... Vaikken edes lottoa

Ei tarvitse pidättäytyä vappusimasta tänäkään vuonna.

Lähes 3 vuotta, 35 kuukautta ja 42 kuukautiskiertoa myöhemmin paras saavutuksemme on yksi (1) kemiallinen raskaus rajuimpien mahdollisten hoitojen avulla. Miten tämä voi olla näin s*#@&%#n vaikeaa?

Kuukautisten alkua tuskaillessani päädyin tutkimaan ERA-testausta. Kyseessä on kohtalaisen uusi menetelmä, jonka tarkoitus on geenejä tutkimalla määrittää ns. aikaikkuna, jolloin alkion kiinnittyminen on otollisinta. On tutkittu, että ajankohta voi naisesta riippuen vaihdella paljonkin ja ainakin ulkomailla ERA-testauksesta pakastealkionsiirron yhteydessä on saatu lupaavia tuloksia. Julkisella puolella tällaista testausta ei Suomessa tehdä, mutta yksityissektorilla se olisi mahdollista 800e hintaan. En kyllä jaksa rahasta murehtia tässä vaiheessa, kyllä sitä tyhmempiinkin asioihin tulee sijoitettua satasia. Henkistä kuormaa keventääkseni haluaisin ehkä käydä tuossa testissä, jos siitä olisi jatkossa edes pientä apua raskauden alkamiseen.

Monet ystävät ja työkaverit vetävät jo toista äitiyslomakierrostaan. Jos kaikki olisi mennyt alusta asti hyvin, voisin minäkin odottaa jo toista lastamme. Tuntuu epäreilulta, vaikken onneksi enää olekaan kateellinen tai katkera.

En halua

Loppukierron ajatuksia...

En halua, että kuukautiset alkavat.

En halua ajatella alavatsassa tuntuvaa jomotusta ja nipistelyä.

En halua tehdä raskaustestiä, en nähdä negatiivista tulosta näytöllä.

En halua romahtaa jälleen, noin miljoonatta kertaa.

En halua romahduttaa puolisoani miljoonatta kertaa.

En myöskään halua asettaa liian kovia odotuksia keholleni, joka on pettänyt minut kerta toisensa jälkeen.

En halua olla surullinen.

Samalla kuitenkin tiedostan, että mikään edellä mainittu ei ole minun käsissäni. Biologisia faktoja tai omia tunteita ei voi muuttaa, vaikka kuinka yrittäisi.

Takaisin alkuun

Eipä ole hetkeen tullut kirjoiteltua muusta kuin lapsettomuushoidoista. Nyt on kuitenkin olosuhteiden pakosta pitkästä aikaa perinteinen luomuyrityskierto menossa! Viime kuussa kemiallisen raskauden ja pakastealkionsiirtojen lykkäysilmoituksen jälkeen ei oikein nämä hommat napanneet, mutta nyt ollaan onneksi päästy yli pahimmasta pettymyksestä. Ehkä tässä taas jonkinlainen toivonkipinä elää :)

Olemme pyrkineet hyödyntämään tämän kuukauden mahdollisimman hyvin, eli olemalla kierron alkupuoliskolla aktiivisia 2-3 päivän välein. Ovulaatiotestejä en ole tehnyt, mutta uskoisin tunnistaneeni ovulaatiokivut kp 15. Ne eivät kestäneet kuin tuon yhden päivän, eli ehkä munasolu irtosi silloin? Tosin ihmisestä riippuen nuo kivut voivat tulla joko ennen, jälkeen tai yhtä aikaa ovulaation kanssa. Ota siitä sitten selviää.

Oletetun ovulaation jälkeen olen tapani mukaan taas palellut. Eilen Xboxia pelatessamme mies istui sohvalla shortsit ja t-paita päällä, kun itse olin sonnustautunut collegehousuihin, huppariin, villasukkiin ja pitipä vielä peittokin hakea lisälämmikkeeksi :D

Aika monesti kierron lopulla kärsin myös jostain syystä närästyksestä (tai mitä tämä kuristava palan tunne kurkussa sitten ikinä onkaan). Tällä kertaa oire on ollut äärimmäisen häiritsevä, eli välittömästi kun aamulla pistän ensimmäisen leipäpalan suuhuni, alkaa tämä ylös-alas kulkeva hissi seilata kurkussani. Itse asiassa olen kyseisen vaivan kanssa käynyt joskus nuorempana lääkärissäkin ja siellä tutkittiin sappikivistä ja kilpirauhastulehduksesta lähtien kaikki mahdollinen, eikä mitään vikaa löydetty, epäiltiin närästystyyppiseksi vaivaksi. Nyt vanhemmalla iällä olen osannut yhdistää tämän ovulaation jälkeisiin päiviin.

Kiertopäivänä 20 kun venyttelin itseäni työpäivän lomassa, tunsin voimakasta repäisevää kipua oikealla alavatsalla (samalla puolella siis kuin ovulaatiokipu oli tuntunut). Tätä tapahtuu aika harvoin, mutta jospa se olisikin hyvä merkki ja tarkottaisi ovulaation olleen extrahyvä tässä kuussa?

Viikko vielä, kunnes kuukautisten pitäisi alkaa.

Syksyä odotellessa

Heh, normaalisti kevät tekee hyvää mielenterveydelle valon ja värien lisääntyessä, vaan ei tällä kertaa. Koronapainajaista on takana kuukausi, eikä vielä ainakaan helpotusta ole näköpiirissä. Voitaisiin siis suosiolla skipata kesä ja teleportata suoraan syksyyn, jolloin pahimman kriisin pitäisi olla takana päin.

Syksyä tässä toki muistakin syistä odotellaan. Silloin päästään ehkä, mahdollisesti tekemään alkionsiirtoja. Olin tänään juuri lapsettomuuspolilla keskustelemassa aiheesta. Tarkoitus on, että PAS tehdään aikanaan luonnolliseen kiertoon ja tukilääkkeenä on ainoastaan loppukierron Lugesteron. Aika simppelin kuuloinen juttu. Ainut mutka matkaan voi tulla silloin, jos ovulaatio ajoittuu maanantaille, jolloin alkion ikä ja kohdun limakalvon paksuus eivät klinikan viikonloppusulusta johtuen kohtaa.

Juttelimme samalla käynnillä myös kivuliaista kuukautisistani. Lääkäri kysyi, haluaisinko tähän odotteluaikaan e-pillerit hillitsemään vuotoa ja kipuja. Kieltämättä olen tätä pohtinut, sillä kyllähän minulla Buranaa kuluu ja toisaalta en muutenkaan usko luonnolliseen raskautumiseen, jos edes näihin IVF-hoitojen onnistumiseenkaan. Sinällään hormonaalinen ehkäisy voisi olla ihan fiksu veto. MUTTA, sitten on se kääntöpuoli eli mielialojen vaihtelut, joiden takia olen viime vuodet pysytellyt hyvin kaukana e-pillereistä. Päätin, että korona olkoon nyt ainut mielenterveyttäni koetteleva tekijä ja kärvistellään kuitenkin sillä Buranalla nyt toistaiseksi.

Kaikki tauolla, kiitos koronan

Kuten jo ounastelinkin, on lapsettomuushoidot TYKS:ssa ja muuallakin keskeytetty. Vielä ei voida tietää, onko koronaviruksella haitallisia vaikutuksia sikiöön, joten olisi epäeettistä jatkaa hoitojen toteutusta. No, eipä tässä enää mikään kiire olekaan, kun en kuitenkaan alle 30-vuotiaana saanut "tehtyä lapsia". Se oli pitkään mulle jonkinlainen merkittävä rajapyykki, mutta nyt tuo perheenperustamisen takaraja on siirtynyt johonkin 35v. tietämille. Ja ehkä se silloin siirtyy taas eteenpäin, who knows. En nykyään harrasta enää mitään ehdottomuuksia tämän asian saralla.

Viimeksi kirjoitin, että pari kuukautta pitäisi yrittää taas luomuna. Hahhah, no yrityksestä ei kyllä jaksa puhua enää hyvällä tahdollakaan, en todellakaan ala elämään kalenteri kourassa kuten viimeiset reilu 2 vuotta olen tehnyt. Hedelmöityshoidoissa on se hyvä puoli, että joku muu luo aikataulut ja ohjenuorat, joiden mukaan edetään. Ehkä tässä tilanteessa keskitytään nyt vaan nauttimaan rauhallisesta kotielämästä ja odotellaan PAS-kutsua sitten joskus. 

Blogi hiljenee siis toistaiseksi. Be safe, people. 

Hcg 4

Mitäpä tuohon otsikkoon oikeastaan lisäämään. Asia on nyt kunnossa. Taas olisi muutama kuukausi luonnollista yrittämistä edessä ja sitten kohti pakastealkionsiirtoa (PAS). Jännä kyllä nähdä, menevätkö tällaiset ei-kiireelliset poliklinikat kiinni korona-pandemian vuoksi ja siirtyykö PAS johonkin hamaan tulevaisuuteen.

Hcg 57

"Valitettavasti, kuten itsekin epäilit, ei kyseessä ole normaali etenevä raskaus". Juttelin tänään hcg-verikokeideni tuloksista lapsettomuusklinikan hoitajan kanssa ja hän kertoi viitearvojen olevan rv 4+4 (eli oletetut raskausviikkoni labrapäivänä) noin 200-800. No, ei voi sanoa, että tämä yllättäisi millään tavalla. Enää halutaan varmistua, että arvo lähtee laskemaan (eikä esim. kohoamaan hitaasti kuten kohdunulkoisessa raskaudessa), joten vielä yksi labrakäynti olisi luvassa ensi viikolla. Toivottavasti voin silloin vihdoin hyvästellä tämän alkion lopullisesti.

Positiivinen ja negatiivinen eivät olekaan niin yksiselitteisiä käsitteitä

Just. Tein sitten tänään virallisena testipäivänä vielä "kerta kiellon päälle" raskaustestin ja sehän pärähti oikein kunnolla positiiviseksi. En ollut varautunut tällaiseen juonenkäänteeseen lainkaan, sillä viivat olivat to-la -akselilla tasaisen haaleita. Miksi se yhtäkkiä päättikin muuttua räikeän punaiseksi?!

Normaalista raskaudesta ei missään nimessä ole kyse, sen tiedän. Kuukautiset ovat olleet jopa tavallista runsaammat ja kivuliaammat, sekä hyytymiä on tullut poikkeuksellisten paljon. Todennäköisin vaihtoehto on kemiallinen raskaus ja varhainen keskenmeno. Takaraivossa kolkuttaa kuitenkin myös pelottava ajatus kohdunulkoisesta raskaudesta, johon lapsettomuushoidoissa käyvillä on muuta väestöä suurempi riski. Oireina ovat toispuoleinen alavatsakipu, hitaasti nouseva hcg-arvo ja kuukautisvuotojen jatkuminen vaikka raskaustesti onkin positiivinen - check, check ja check...

Laitoin klinikalle tarkan kuvauksen tilanteesta ja saan varmaan hankalan potilaan maineen kun jatkuvasti viestittelen sinne, mutta toivottavasti saan maanantaina ohjeet kuinka toimia. Uskoisin, että se hcg-verikoe olisi ainakin hyvä ottaa.

Löysässä hirressä roikkuminen jatkukoon.

Elämäni ensimmäinen plussa ja runsasta vuotoa

Totta se on. Tavalliseen 25IU -herkkyyden raskaustestiin ilmestyi eilen iltapäivällä pari tuntia rakossa olleesta virtsasta hailakka haamuviiva. Olin onneni kukkuloilla ja häkeltynyt tilanteesta. Samalla pohdin kuitenkin, voiko kyseessä olla normaali raskaus, sillä vuotoa on tullut pp 7 lähtien, välillä rusehtavana ja välillä punertavampana. Päätin kuitenkin illan nauttia positiivisisesta tuloksesta ja testata seuraavana aamuna uudelleen herkällä testillä, johon teoriani mukaan pitäisi ilmestyä aamuvirtsasta jo huomattavasti tummempi viiva.

Heräsin tänään jo ennen kellonsoittoa joskus klo 5 aikaan. Olin nähnyt yöllä painajaisia, joissa vuodan kuin seula. Kädet täristen hyppäsin ylös sängystä ja menin vessaan testiä tekemään. Pettymyksekseni viiva ei ollut herkässä testissä yhtään parempi ja tässä vaiheessa aloin tajuta, että alkioparka on ehkä yrittänyt kiinnittyä, mutta huonolla menestyksellä. Iltapäivällä lisääntynyt ja kuukautisten kaltaiseksi muuttunut vuoto vahvistivat tätä ajatusta. 

Laitoin klinikalle viestiä, että jatkanko vielä Lugen käyttöä. Kuulemma voi lopettaa, mikäli vuoto kunnolla on käynnissä. Raskaustestin suosittelivat kuitenkin varmuudeksi vielä tekemään, kuten toki olisin varmasti muutenkin tehnyt. Sitten kun näkee viivojen haalistuvan olemattomiin, ehkä ymmärtää taas paremmin, ettei tästäkään yrityksestä tullut mitään.

Seuraava lääkärikäynti menee huhtikuun lopulle ruuhkan vuoksi. Tuolloin suunnitellaan pakastettujen alkioiden siirto. 

Nyt on voimat loppu.

Epäonnistuminen numero X

Tip, tip, tip. Nyt se vuoto sitten tekee tuloaan. Eilen illalla huomasin jo ensimmäiset merkit ja tänään aamulla rusehtavaa vuotoa oli oikein kunnolla. Raskaustestin näyttö loisti tyhjyyttään, kuten niin monta kertaa tähänkin saakka. Sitten on vielä nämä alavatsan ja -selän orastavat menkkasäryt.

"Voihan alkuraskaudessa olla harmitonta vuotoa, onhan joillakin menkkakipuja vaikka olisikin raskaana". En jaksa kuitenkaan enää ripustaa toiveitani noin ohuiden ja merkityksettömältä tuntuvien lauseiden varaan. Minulla vuoto ja kivut eivät tähän mennessä ole koskaan tuoneet lasta, joten en usko siihen tälläkään kertaa.

Nega nega nega + menkkatuntemuksia

Piinapäivä 6.

Ei edelleenkään kuin yksi viiva testitikussa. Ne ovatkin kyllä 25 IU/ml, joten niiden pitäisi näyttää raskaus vasta kun kuukautiset ovat myöhässä... Olen tässä jo harkinnut hakevani herkempiä testejä, koska olen nyt ilmeisesti päättänyt, että se auttaa toista viivaa ilmestymään.

Menkkakivut tai jotain sen tyylisiä tuntemuksia on alkanut olla eilisestä lähtien. Se ei historiaan peilaten ole koskaan ollut hyvä merkki raskautta ajatellen. Vuotoa ei ole vielä näkynyt ja se on ainut asia, mikä ylläpitää vielä toivonkipinää.

Vielä pitäisi viikko sinnitellä

Äh, olin jo unohtanut, kuinka perseestä tämä päivien laskeskelu ja oireiden kyttäys onkaan.

Alkionsiirrosta on 4 päivää ja tein jo tänään ensimmäisen raskaustestin... Eipä yllätys, että siihen ilmestyi tasan yksi viiva. Järjellä miettien mahdollinen kiinittyminen on tapahtunut pari päivää sitten ja hcg-tasot eivät varmaan vielä päätä huimaa, vaikka raskaus olisikin alkanut. No, jostain netin keskustelupalstalta kuitenkin luin, että osa IVF-potilaista on alkanut jo tässä kohtaa saamaan haamuviivaa tikkuun, joten eikun faktat roskakoriin ja testiä tekemään, ihan liian ajoissa. Huokaus. Pitäisi nyt malttaa vaan suosiolla odotella sinne ensi viikon loppupuolelle. Toisaalta ostin kyllä juuri tätä testirumbaa ennakoiden tukkupakkauksen halpistestejä, että kai niihin voi sitten liruttaa vaikka joka aamu, jos siitä jotain mielenrauhaa tai hallinnantunnetta itselleen saa.

Raskausoireiden suhteen on aika hiljaista. Oikealla alavatsalla tuntuu ajoittain vähän erikoista nipistelyä, mahtaako olla hyvä merkki vaiko Lugesteronin sivuoire? Viimeksi meinaan olen kirjoittanut Lugesteronien aiheuttaneen menkkatyyppistä jomotusta alavatsaan ja toispuoleisia repäisykipua - en kuitenkaan muista, että se ihan tällaiselta olisi tuntunut. Lisäksi rinnat ovat ihan tolkuttoman kipeät ja niiden iho kosketusarka, ne myös tuntuvat tosi painavilta ja ovat kasvaneet ainakin yhdellä kuppikoolla.

Jos alkio ei ota kiinnittyäkseen, niin laskin että kuukautiset alkaisivat 7.3. eli raskaustestiä edeltävänä päivänä. Insseissä luteaalivaiheen pituus on ollut ilman Lugeja 12pv ja Lugejen kanssa 14pv. Luulisi, että edelleen mennään suunnilleen samalla kaavalla - toki tällä kertaa Luge-annostus on isompi, joten sehän voi tuoda oman twistinsä hommaan.

Normaali aivotoiminta, please come back.

Alkionsiirron jälkeiset päivät

Jee, keskiviikkona saatiin kuin saatiinkin yksi erinomainen alkio siirrettyä! Kaksi kaveria saatiin vielä pakkaseenkin, mutta yksi hitaampi kehittyjä valitettavasti meni roskikseen. Aikamoinen saalis, koska alunperin olin ihan varma, ettei yksikään munasolu hedelmöittyisi tai ainakaan lähtisi jakautumaan normaalisti. Meillä käytettiin sekä perinteistä maljahedelmöitystä että ICSI:ä, ja molemmilla tekniikoilla saatiin tuloksia aikaiseksi. Pienet aplodit lääketieteelle kyllä tässä kohtaa.

Siirto-operaatio oli hyvinkin helppo, inseminaatioon verrattavissa oleva kokemus. 5-päiväinen alkio siirrettiin kohtuun katerin avulla ja sitten toivotettiinkin tsemppiä matkaan. Alkio on ollut kyydissä vasta kaksi päivää, joten mitään tuntemuksia ei luonnollisesti vielä ole, mutta väkisinkin sitä yrittää etsiä merkkejä mahdollisesta kiinnittymisestä, eli pieninkään vatsan nipistys ei jää huomiotta. Raskaustestin saisi tehdä 8.3., jos nyt sinne asti malttaa (nope).

Kaiken kaikkiaan tosi hyvin mennyt kaikki tähän saakka ja sekös nyt pelottaakin, sillä onnistumistoiveet ovat nostaneet taas päätään. Luonnollisen raskauden suhteen minulla ei ole pitkiin aikoihin ollut enää odotuksia, enkä 2. tai 3. inssinkään kohdalla jaksanut uskoa ihmeeseen. IVF on kuitenkin keinona niin tehokas, että tällainen peruspessimistikin on alkanut taas haaveilla onnistumisesta. Pudotusta maanpinnalle odotellessa.

So far, so good... Ensimmäinen IVF-hoito loppusuoralla

Enpä olisi uskonut, miten kivuttomasti (kirjaimellisesti!) stimulaatiohoito sekä munasolupunktio lopulta sujuivat. Myös jälkikäteen olo on ollut todella hyvä. Alla jonkinlainen yhteenveto aiheen ympäriltä.

IVF-hoidon stimulaatio-osuus aloitettiin tosiaan Gonal-F:lla, jota pistelin yhteensä 8 päivää annostuksella 150 IU. Lääkitys toimi toivotulla tavalla, sillä seurantaultrassa löydettiin vasemmasta munasarjasta 8 ja oikeasta 6 follikkelia, joiden koot vaihtelivat 6-15mm välillä. Punktio sovittiin saman viikon perjantaille, jolloin follikkeleilla oli aikaa kypsyä vielä muutama päivä.
Fyremadelia eli ovulaation estolääkettä pistelin yhteensä 5 päivän ajan, ja sitten keskiviikkona illalla tasan 36h ennen punktiota sain tuikata Ovitrellen. Torstaina oli lääkkeetön "välipäivä".

Punktiopäivän aamuna menimme miehen kanssa sairaalaan palloilemaan hieman seiskan jälkeen. 7:45 hoitaja kutsui minut huoneeseen ja tehtiin esivalmistelut toimenpidettä varten; sain kanyylin kyynärtaipeeseen - muutaman kämmenselkään kohdistuneen epäonnisen yrityksen jälkeen - ja lisäksi piti käydä tyhjentämässä rakko vessassa. Pian minut tultiinkin hakemaan toimenpidehuoneeseen, jossa kaksi hoitajaa, labratyöntekijä sekä lääkäri ottivat minut vastaan. Punktio aloitettiin kohdunpohjan puuduttamisella, joka nippasi hiukan. Samalla sain erittäin tujua suonensisäistä kipulääkettä, joka humahti päähän ihan kiitettävästi. Itse punktio ei tuntunut juuri missään, ja koska munarakkuloita oli aika pieni määrä, niin koko operaatio oli paketissa 5 minuutissa. Tämän jälkeen sain kyydin pyörätuolissa lepohuoneeseen, jossa selvittelin päätäni noin 45 minuutin ajan. Sairaslomaa olisi saanut 2 päivää (punktiopäivän ja sitä seuraavan), mutta minulla ei ollut tarvetta, koska olin viimeistä päivää talvilomalla ja viikonloppukin oli vielä välissä ennen töihin paluuta.

Heti sairaalassa labratyöntekijä ilmoitti, että kerätyistä 14 follikkelista peräti 10:ssa oli munasolu. Viikonlopun yli jouduttiin kuitenkin jännäilemään, ennen kuin saatiin tietää, onko mikään niistä lähtenyt hedelmöittymään... Maanantaiaamu ei olisi voinut alkaa paremmin, sillä klinkalta ilmoitettiin, että meillä on 4 alkiota kehittymässä <3 Toki ollaan aivan varhaisessa vaiheessa, eikä pidä liikaa innostua, mutta näillä näkymin keskiviikkona päästään alkion tuoresiirtoon. Siitä se piina vasta kunnolla alkaakin!

Let the IVF begin

Vihdoinkin menkat. Kuka tietää, ehkä olin vain ollut niin paineissa IVF:n alkamisesta, että onnistuin psyykkaamaan vuodon alkamisen tavallista myöhemmäksi.

Aloitin siis tänään, kiertopäivänä 3 Gonal-F:n piikittämisen annoksella 150 IU. No jännitti taas niin paljon, että tein pari mokaa heti alkuun - en poistanut ampullissa olleita ilmakuplia ja unohdin pitää männän pohjaanpainettuna kun vedin neulaa ulos. Ehkä huomenna sujuu jo paremmin... Fyremadelin aloitan kp 7.

Seurantaultra saatiin sovittua kivasti lomaviikon alkuun, maanantaille 17.2. Mikäli follikkelitilanne on tuolloin jo tarpeeksi hyvä, voidaan samalla käynnillä sopia punktioaika. Olisi ihan täydellistä, jos sekin onnistuisi lomalla!

Nyt en jotenkin osaa keskittyä mihinkään muuhun kuin tähän. Toivon niin kovasti, että lääkkeiden annostus ja kaikki muutkin jutut menevät nappiin kerralla...

Tuskailua

Voi perkele. Tottakai juuri tällaisena hetkenä kun oikein odottaa menkkojen alkavan, ei niitä näy missään. Nyt on kp30 eli eivät vielä pahasti ole myöhässä, mutta harvoin minulla kierto venähtää näinkään pitkäksi... Olisikohan nyt stressiä työpaikan vaihdoksen myötä. En rehellisesti muista, koska olisin viimeksi ollut näin kuormittunut ja ylityöllistetty! Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin todeta, että hienoltahan se tietysti tuntuu, kun kokee olevansa tarvittu ja kaivattu osa työyhteisöä.

Takaisin aiheeseen. Ei tässä muuten olisi ongelmaa, mutta kun olen ajoittanut talvilomani sillä ajatuksella, että IVF:n pariin päästäisiin suunnilleen viikolla 8. Toki tähän hoitoruljanssiin kuuluu useampi seurantaultrakäynti sekä lopulta itse punktio ja mahdollinen alkion tuoresiirto, eli kaikkea ei yhden viikon aikana saada missään nimessä tapahtumaan - mutta töiden kannalta olisi ihanteellista, että edes se hemmetin punktio + tuoresiirto ajoittuisi loma-aikaan, ettei tarvitsisi loman jälkeen heti saikuttaa. Vaikka ei ehkä pitäisi ajatella asioita näin työ-lähtöisesti, niin kyllä sitä kuitenkin miettii poissaolojen vaikutusta loppukevään työkuormaan... No, toisaalta en saa kaikkia terveystarkastuksia tehtyä kuitenkaan kesään mennessä vaikka olisin paikalla 24/7, että tuskinpa se pari poissaolopäivää enää pahemmin tätä venettä kaataa.

Noh, ei se auta kuin odotella. Yksi raskaustestikin kuumottelisi kotona, mutta teen sen vasta jos kierron pituus alkaa venyä yli 35:n.

"Kiva juttu, onnea!"

Johonkin se joulu, vuodenvaihde ja melkein jo tammikuukin katosivat. Tässä on kyllä ollut kaikennäköistä hässäkkää, lähinnä talokauppojen myötä. Nyt onneksi tavarat ovat pikkuhiljaa löytäneet paikoilleen ja suurimmat hankinnat on tehty. Eikun tupareita suunnittelemaan! Kunhan eivät jäisi taas suunnitteluasteelle, koska todettiin molemmat ettei olla kertaakaan elämässämme järjestetty minkään valtakunnan tupareita... No ehkä tällä kertaa pitää reipastua, kun on kuitenkin ensimmäisestä omistusasunnosta kyse ja typeräähän se olisi 170 neliötä jättää hyödyntämättä :D

Nyt olisi aivan viimeinen mahdollisuus vielä raskautua luonnollisesti. Tai siis se mahdollisuus on oikeastaan mennyt jo, sillä ovulaatio oli viime viikolla, emmekä hyödyntäneet sitä mitenkään erityisesti. Emme ole inseminaatioiden jälkeen enää jaksaneet kyttäillä hedelmällisiä päiviä, vaan olemme eläneet fiilispohjalta sekä keräilleet voimia tähän tulevaan IVF-jaksoon. Mutta juu, noin 99,9% todennäköisyydellä ensi viikolla kyseinen rumba pyörähtää käyntiin. Viimeksi kirjoitellessani olin täynnä kauhua, mutta tässä odotellessa fiilis on muuttunut siten, että lähinnä haluaisi tämänkin homman jo alta pois.

Kohta se siis selviää, voimmeko saada biologista lasta yhdessä. Tämähän todella on viimeinen oljenkorsi meille, tämän jälkeen ei ole enää mitään tehokkaampia keinoja, sillä luovutussoluilla emme halua lasta hankkia. Vähän tietysti jännittää ja jollain tapaa on jopa mielenkiintoista nähdä, reagoivatko sukusolumme toisiinsa mitenkään vai jäämmekö ilman alkioita. Mutta yleisellä tasolla tuntemukset mahdollista pysyvää lapsettomuutta kohtaan ovat aika lailla neutralisoituneet. Edelleen ajattelen, että olisi kiva tulla raskaaksi ja saada lapsi, mutta se ei tunnu enää elämän ykkösprioriteetilta. Alkuun pohdin, onko tämä "välinpitämättömyys" jonkinlainen defenssikeino lapsettomuuden kipuilua vastaan vai olenko aidosti sinut asian kanssa. Olen pyrkinyt analysoimaan asiaa sen kautta, minkälaisia tuntemuksia muiden ihmisten raskausuutiset minussa nykyään aiheuttavat - no, eivät niin mitään! Aiemmat katkeruuden, surun ja epätoivon tuntemukset sekä oman tilanteen märehtiminen ovat jääneet selkeästi taka-alalle. Tänä päivänä nuo ilmoitukset ovat vain pieniä juttuja, vähän niin kuin joku sanoisi ostaneensa talon, hankkineensa koiran tai menneensä kihloihin. Eli pystyy siis onnittelemaan ja olemaan iloinen toisen puolesta, mutta asia ei kosketa henkilökohtaisella tasolla mitenkään.