Kohti IVF-hoitoja

Kävimme tosiaan eilen ensikäynnillä TYKS:n naistentautien klinikalla. Meidät otti vastaan erikoislääkäri, kätilö sekä kätilöopiskelija. Paljon porukkaa ja hassua olla niin huomion keskipisteenä.

Alkuun kävimme läpi terveystietoja, joissa ei ollut oikeastaan mitään erityistä muutamaa pikkujuttua lukuun ottamatta. Miestä kehotettiin lopettamaan vähäinenkin tupakointi. Hän on nyt melkein 3 vuotta ollutkin jo polttamatta, mikä on älyttömän hienoa, kun vertaa siihen kuinka säännöllistä ja jatkuvaa tupakointi aiemmin oli. Muutamia runsaamman tupakoinnin jaksoja on toki ollut ja kyllähän hän edelleen viihteellä ollessaan sauhuttelee, että parempi se tietysti olisi olla kokonaan ilman. Minä puolestani sain suosituksen olla liikkumatta liikaa. Kuulemma tutkimukset osoittavat, että kaltaisillani hoikilla (vaikkakin normaalipainoisilla) ja runsaasti liikkuvilla naisilla on alentunut hedelmällisyys verrattuna hieman painavampiin ja vähemmän liikkuviin. Mitään syömishäiriötä tai superalhaista rasvaprosenttia ei siis tarvitse olla, vaan lääkärin mukaan "lisääntymismode" saattaa kovasti treenaavilla mennä pois päältä muutenkin. Aiemmin syksyllä kyllä liikuinkin kuin hullu, keskimäärin 5-6h raskasta treeniä viikossa. Nyt olen rauhoittanut tilannetta ja pyrin siihen, että viikossa olisi yhteensä 3 treenikertaa, olkoon se sitten mitä vaan liikuntaa.

Olisimme jo tammikuussa päässeet aloittamaan IVF:ää niin halutessamme. Tässä on kuitenkin nyt muuttoa ja minulla työpaikan vaihtoa meneillään, joten päätimme rauhoittaa tilanteen ja sopia IVF:n aloituksen vasta helmikuulle. Meille tehdään ns. lyhyen kaavan hoito, koska munasarjoissani ei oletettavasti ole mitään vialla ja ne toimivat ihan hyvin. Pitkän kaavan hoitoa kai käytetään vähän iäkkäämmillä raskautta toivovilla. Mutta Gonal-F -injektiolla aloitetaan munasolujen kypsyttäminen heti kun kuukautiset helmikuussa alkavat, sitten ultralla seuraillaan tilanteen kehittymistä ja ennen kuin ovulaatio ehtii tapahtua, pistän ovulaation jarrutuspiikin. Sen jälkeen onkin aika mennä itse operaatioon, jossa nuo munasolut punktoidaan ohutneulalla talteen, suonensisäisen kipulääkkeen ja kohdunpohjan puudutuksen vaikuttaessa. Saikkua 2 päivää ja oletettavissa myös huonoa oloa, turvotusta ja mitä vielä. Sitten jos kaikki sujuu hyvin ja alkioita kehittyy, voidaan pari päivää punktion jälkeen tehdä tuorealkiosiirto. Loput alkiot laitetaan pakkaseen odottamaan seuraavia hoitokiertoja. Ja sellainenkin knoppitieto vielä tähän perään, että ilmeisesti osa alkioista hedelmöitetään maljalla odotellen, että useammista siittiöistä yksi löytäisi perille munasoluun ja osa taas ICSI-menetelmällä, jossa tarkkaan valikoitu siittiö ruiskutetaan suoraan munasoluun. Jänskää!
 

Mutta olen kyllä iloinen, ettei tähän tarvitse ryhtyä ihan just nyt. Aika raskaan ja pelottavan kuuloinen prosessi, johon on syytä varautua henkisesti. Myös työjutut pitäisi yrittää järjestää niin, ettei ole sitten ihan pulassa kun joutuu olemaan hetken poissa.

Uhriutuja vai selviytyjä?

Oman lapsettomuustaipaleeni aikana olen lukenut, suorastaan ahminut, netistä keskustelupalstoja ja aihetta käsitteleviä blogeja. Toisaalta muilta ihmisiltä saa hirvittävästi vertaistukea ja luottoa siihen, että kyllä mekin onnistumme. Sitten taas joka viides pari jää kokonaan ilman lapsia hoidoista huolimatta. Tämä onkin saanut minut pohtimaan koko lapsettomuuden käsitettä - milloin sitä voi oikeasti sanoa olevansa lapseton? Vuoden yrityksen jälkeen vai 10 vuoden yrityksen ja tuloksettomien hoitojen jälkeen?  Olen myös kiinnostuneena seurannut, miten jotkut tuntuvat uhriutuvan pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja toiset sinnittelevät hymyssä suin vuosikaudet keskenmenojen, IVF-hoitojen ja lahjoitussolujen maailmassa.

Olen kirjoittanut itsestäni termillä lapseton ja niinhän tuolla OmaKannassakin on diagnoosina "naisen hedelmättömyys". En kuitenkaan ehkä henkisesti ole sisäistänyt asiaa tai ehken vielä edes koe itseäni oikeasti lapsettomaksi, koska aika kevyillä hoidoilla ollaan tähän mennessä päästy ja loppupeleissä 2 vuotta yritystä on lääkärienkin mukaan vielä meidän ikäisillemme kohtalaisen tavallista. Minun maailmankuvassani muutaman hormonitabletin ja -piikin käyttäminen ei ole lapsettomuuden hoitoa, vaan ehkä enemmän hedelmällisyyden tukemista. Jälkikäteen ajateltuna en laske edes inseminaatioita mitenkään raskaiksi hoidoiksi; hieman tavallista kliinisemmissä olosuhteissa siittiöt viedään kohtuun ja toivotaan parasta - ei paljon eroa "luonnonmukaisesta menetelmästä". IVF-hoidot ovatkin sitten jo ihan omaa luokkaansa, kun alkio hedelmöitetään maljassa ja munasarjat joudutaan punktoimaan ja kaikkea muuta mukavaa.

Sen sijaan on myötähäpeän tunteita (ja niskavilloja) nostattavaa luettavaa, kun eräskin kolmen terveen lapsen äiti jaksaa edelleen blogissaan itkeä kipeitä lapsettomuusmuistojaan.  Ja kirjoittaapa vielä ymmärtävänsä niiden lapsettomien tuskaa, joilla ei siis ole yhden yhtä lasta tai ovat joutuneet jopa hautaamaan lapsensa. Jep, nämä kokemuksethan ovat täysin vertailukelpoisia. Kyseisen bloggarin kohdalla kuitenkin kaksi lapsista on saanut alkunsa helposti ja kolmannen kohdalla yritystä oli takana kertomuksen mukaan 3 vuotta ja sitten muutaman kuukauden hormonilääkitys toi toivotun lopputuloksen. Itsekin toivoisin, että olisin päässyt noin HELPOLLA. Mutta kai se ihmisen luonne - onko uhriutuja ja vai selviytyjä - määrittelee pitkälti tavan, jolla suhtautuu elämän vastoinkäymiisin, olivat ne mitä tahansa.

Enkä nyt siis missään nimessä halua vähätellä kenenkään tuskaa, kun odottaa tärppiä. Joka kertahan se vituttaa kun kuukautiset alkavat, oli niitä yrityskertoja takana 1 tai 200. Olisi kuitenkin syystä muistaa, että aika harvalla raskaus alkaa ensimmäisestä yrityksestä tai välttämättä ensimmäisen vuodenkaan aikana. Lisäksi muistelen lukeneeni joskus, että jopa joka kuudes pari kärsii lapsettomuudesta jossain vaiheessa elämäänsä, joka tarkoittaa sitä, että moni meistä on joutunut käyttämään jotain hormonilääkitystä tai muuta apukeinoa raskaaksi tulemiseen. IT'S FUCKING NORMAL.

Itse toivoisin näin alkuun, että saisin vielä joskus nähdä plussan raskaustestissä, tähän mennessä kun ei ole mitään pienintäkään kiinnittymisyritystä tapahtunut. Jos kaikki oikein hyvin menee, niin ehkä meilläkin on vielä se vauva tulevaisuudessa. Mikäli se ei kuitenkaan onnistu, en aio käyttää loppuelämääni uhriutumiseen, vaan taistelen tieni takaisin onnellisuuteen.

Vauhdilla eteenpäin

Isot rattaat lähtevät pyörimään yllättävän nopeasti, sillä jo joulukuun alussa pääsemme TYKS:n naistentautien klinikalle ensikäynnille. Hoitotakuu on kuulemma 3 kuukautta, mutta meidän ei onneksi tarvinnut odotella kuukauttakaan. Tuo joulukuun käynti ei vielä itsessään ole mikään hoidollinen, vaan silloin vasta suunnitellaan millä kaavalla lähdetään etenemään. Uskoisin, että tammikuussa päästään ensimmäisen IVF:n kimppuun - ja sekin on jo tosi pian, iiks.

Toinen jännittävä asia joulukuulle on, että lyömme todennäköisesti silloin kaupat lukkoon tuosta aiemmin hehkuttamastani omakotitalosta. Kuntokartoitus tehtiin tällä viikolla ja ihan ongelmattomasti se ei sujunut - kellarikerroksen huoneesta löytyi seinästä kosteusvaurio. Kun seinä sitten kokonaan purettiin, niin paljastui, että vaurio on hyvin pieni ja paikallinen, eli HUH, korjattavissa. Toki kellarikerros itsessään tulee aina olemaan jonkinlainen riski ja sitä on tarkkailtava säännöllisesti, mutta täysin huoletonta omakotitaloa tuskin on olemassakaan.

Aika paljon tapahtumia (niin iloisia kuin surullisiakin) viimeisten kuukausien aikana. Tuntuu, ettei sellaista rentoa yhdessäolemista ole miehen kanssa ehtinyt oikein ollakaan, vaan kyse on aina jostain velvollisuudesta. Ensin lapsettomuushoidot kaikkine kommervenkkeineen. Sitten talokauppojen suunnittelua ja siihen liittyvien pankkiasioiden selvittelyjä ym. Lisäksi mies vaihtoi äskettäin työpaikkaa, jonka seurauksena hänen työmatkansa ovat 1h/suunta ja päivälle tulee pituutta enemmän kuin tarpeeksi.

No, vaihe kerrallaan, kyllä kai se tästä jossain vaiheessa taas muuttuu helpommaksi.

"Hei, haluaisimme lähetteen IVF-hoitoon"

Näillä sanoilla ilmoitin tänään lapsettomuusklinikalle, että inseminaatiot eivät valitettavasti meidän kohdallamme tuoneet raskausonnea. Yksi ovi on sulkeutunut, mikä on tietyllä tavalla ihan helpottavaa, koska nyt voidaan siirtyä ajatuksissamme eteenpäin. Seuraava askel onkin sitten IVF-hoito, johon kutsu tipahtaa postissa 3 kuukauden kuluessa. Toimenpide pelottaa jo valmiiksi, mutta haluan kyllä senkin tien käydä läpi, jotta ei tarvitse myöhemmin jossitella asialla.

2 negatiivista testiä

Kuukautiset eivät ole vielä alkaneet ja sekös stressaa. Olenko raskaana vai en? Ainakin testien perusteella huonolta vaikuttaa.

Eilisellä apteekkireissulla mukaani tarttui RFSU:n 8 kappaleen raskaustestipaketti, jota oli tietysti päästävä testaamaan justhetinyt. Tein siis ensimmäisen raskaustestin eilen iltapäivästä (dpo 13) ja toisen tänään aamulla (dpo 14). Kummatkin negatiivisia, vaikka kuinka yritti tihrustaa ja kuvitella haamuviivoja. Virallinen testipäivä olisi sunnuntaina (dpo 16) mutta vaikea uskoa, että yhtäkkiä testi muuttuisikin positiiviseksi, koska kyllähän siinä jotain värin tynkää pitäisi olla jo nyt, jos raskaus olisi alkanut.

Taitaa olla niin, että Lugesteronit vaan viivyttelevät kuukautisia (tai tällaisia kokemuksia ainakin netistä luin ja mitä lukee netissä, on pakko olla totta). Lämpökään ei ole vielä laskenut, edelleen näyttää 37,7. Eiköhän niitä pirulaisia saada odotella vielä päivä tai pari.

Jokojokojokojokojoko?

On kulunut 12 päivää inseminaatiosta, joka tarkoittaa että on viimeisen Lugesteron-kapselin vuoro ja lisäksi tänään / huomenna kuukautisten pitäisi alkaa. Sellaista orastavaa alaselkäsärkyä on, joka yleensä tarkoittaa menkkojen olevan jo lähellä... Mutta toisaalta lämpötila pysyttelee edelleen koholla (37,5-37,7) ja tärisen kylmästä heti, jos en ole nenää myöten peiton alla. Muuten mitään mahdolliseen raskauteen viittaavaa oiretta ei ole.

Tällä hetkellä on täysin eri fiilis kuin viimeksi kirjoitellessani, en nimittäin usko yhtään olevani raskaana. Olen palannut siihen "alkais ne menkat sitten jo, niin pääsis jännityksestä" -moodiin. Miksi hedelmöittyminen tapahtuisi nyt, kun ei ole aiemminkaan tärpännyt? Niinpä.

Turvotus ja jomotus alavatsassa

Tänään kiertopäivä 22, inseminaatiosta 10 päivää. Heräsin tänään aamulla 2,5kg painavampana perjantaihin verrattuna. Vatsa on aivan pinkeänä ja ulkonäöllisesti muistuttaa enemmän tynnyriä kuin ihmiskehon osaa. Lisäksi olen jo useamman päivän ajan kärsinyt alavatsan menkkatyyppisestä jomotuksesta ja oikealle painottuvista terävistä, repäisevistä kivuista.

On tosi outo olo. Tavallaan olen jotenkin tosi varma, että nyt on tärpännyt, koska oireilu on niin erilaista kuin ennen. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että kroppaani on tässä kierrossa tungettu jälleen neljää eri hormonilääkettä, joista kaksi on vieläpä entuudestaan vieraita eikä siis tiedä yhtään, kuinka kroppa niihin reagoi.

Nyt alkaa kyllä jännittää. Muutama päivä pitäisi vielä jaksaa odotella.

It buuuurns

Gonapeptyl, nimittäin. Laitoin sen tänään aamulla ja teki kyllä kipeämpää kuin esimerkiksi Pregnyl. Jälkimmäinen ei ole tuntunut oikeastaan missään, ei pistämisen aikana eikä sen jälkeen. Gonapeptyl kirveli jo pistäessä ja välittömästi sen jälkeen iho lehahti punaiseksi ja kutisevaksi pistoalueelta. Sitten jäädäänkin odottelemaan, tuleeko jotain jälkioireiluja tai pahimmassa tapauksessa OHSS (ovarian hyperstimulation syndrome, jossa munasarjat täyttyvät nesteellä ja turpoavat). Toivotaan kuitenkin, että säästyisi edelleenkin niiltä rajuimmilta oireilta. Aikamoisia aineita sitä itseensä suostuukin tökkimään.

Inseminaatiosta on nyt viikko, eikä olo tunnu mitenkään poikkeavalta - usko raskautumiseen on aika lailla olematon. Jos oikein miettimällä miettii, niin alavatsassa on parina viime päivänä ollut sellaisia viiltäviä tuntemuksia ja nännit ovat aristelleet. Niin ja kasvoihin on tullut taas pari todella syvää ja kipeää paisetta, mutta tämän oletan johtuvan Pregnylistä, koska myös viimeksi ihoni reagoi tällä tavalla kyseiseen lääkkeeseen.

Jotenkin sitä vain odottaa, että ne menkat sieltä alkaisivat ja pääsisi tästä hoitorumbasta vihdoin jo eteenpäin, elämään normaalia elämää edes hetkeksi. Kunnes IVF tietysti alkaa.

Virstanpylväitä lähiviikoille

Se olisi sitten 10 päivää Lugesteronin käyttöä edessä. Eilen oli ensimmäisen kapselin vuoro enkä ainakaan välittömästi huomannut mitään haittavaikutuksia. Mutta sellaisen jännä huomion tein paketin kyljestä, että samoja kapseleita voi siis ottaa kahta eri reittiä; emättimen tai suun kautta. Piti muutaman kerran tavata pakkausseloste läpi, että olenko nyt ymmärtänyt lääkärin puheista jotain väärin, kun minulle nimenomaan määrättiin nuo otettavaksi alakautta eikä puhuttukaan suun kautta ottamisesta. Mutta näin se on, että vähän käyttöaiheesta riippuen kapseleita voidaan käyttää eri tavoin - hedelmöityshoidossa kuitenkin useimmiten emätinkapselina.

Seuraavat tärkeät päivämäärät ovat:

- 8.11., jolloin pistän Gonapeptylin. Jos alkio on kehittymässä, sen pitäisi juuri tuona päivänä olla kiinnittymässä ja injektion tarkoitus on avustaa asiassa.
- 13.11., viimeinen Lugesteron-kapseli (ja oletettavasti myös menkat alkavat, jos en ole raskaana tai jos Lugesteron ei lykkää menkkoja eteenpäin).
- 17.11., päivä jota en uskalla ajatellakaan. Silloin saisi tehdä raskaustestin.

Viimeinen (?) inseminaatio

Terkut kolmannesta inseminaatiosta. Olosuhteet olivat jälleen kerran kohdillaan, eli miehen näyte superhyvä, minulla reilun kokoinen follikkeli irtoamassa ja niin edelleen.

Tällä kertaa lääkäri toi esille kohtuni supisteluherkkyyden. Katetria kohtuun vietäessä valittelin kohdun supistelevan ikävästi - ja itse asiassa monet gynekologiset toimenpiteet aiheuttavat samanlaista oirehdintaa. Olen ajatellut sen kuuluvan asiaan. Lääkäri kuitenkin totesi, ettei se kuulosta ihan nomaalilta ja päätellen siitä, kuinka paljon siemennestettä valui takaisinpäin operaation jälkeen, voi kohtuni hyvinkin olla turhan supisteluherkkä. Tämä luonnollisesti hankaloittaa siittiöiden kulkua oikeaan suuntaan, kun kohtuni tekee kaikkensa saadakseen ne ulos... Toivottavasti sinne jäi nyt edes jotain, koska tunsin itsekin miten iso määrä valahti pihalle.

Loppukiertoon sain Lugesteron 200mg emätinkapselit, jotka aloitan 3 päivän kuluttua. Niitä tulisi käyttää vähintään 10 päivän ajan. Sain myös yllätyksekseni vielä yhden hormonipiikin, Gonapeptylin, laitettavaksi viikon kuluttua eli oletettuna alkion kiinnittymispäivänä. Sen pitäisi jotenkin auttaa kiinnittymisessä, joten sen suurempia kyselemättä sanoin lääkärille, että yes please, gimme those hormones.

Otsikon kysymysmerkki johtuu siitä, että alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus tehdä kolme inssiä, joka on aika "perusmäärä" ennen IVF-hoitoon hakeutumista. Lääkärin mielestä meidän tapauksessamme voisi kuitenkin olla perusteltua tehdä vielä neljäs inssi, jossa käyttäisinkin Letrozolien sijaan pistettäviä (tehokkaampia) hormonilääkkeitä alkukierrossa ja ennen toimenpidettä saisin syödä vielä nitroja, jotka kuulemma rentouttavat kohtulihasta ja mahdollistavat näin siittiöiden paremman etenemisen. Kuulostaa hurjalta, mutta kyllä sitäkin vaihtoehtoa kannattaa miettiä. Tällä hetkellä on kuitenkin sellainen fiilis, että ei kiitos enää yhtään inssiä. Ainakin haluan nyt parin kuukauden paussin, jonka aikana ei tarvitse miettiä kuinka mones kiertopäivä on menossa tai että milloinkas se hormonipistos pitikään taas ottaa.

Soittelen klinikalle sitten kun menkat alkavat, jolloin meille tehdään lähete IVF-jonoon. Jonottelua ei yksityissektorilla olisi ja IVF-hoidot voisi aloittaa vaikka saman tien, mutta pyydämme nyt taloudellisista syistä siirtoa julkiselle puolelle. Tähän mennessä lapsettomuuspolin käynteihin on mennyt rahaa reilu 2000e, joka mielestäni on vielä aika pieni hinta ensikäynnistä, HSSG-tutkimuksesta, labratutkimuksista ja kolmesta inssistä hormonitukilääkkeineen. Mutta IVF onkin asia erikseen, listahinta esimerkiksi Mehiläisen sivuilla on 2500-2600e ja tämä on käsittääkseni vasta se ensimmäinen vaihe, kun munasolut kerätään ja hedelmöitetään. Kun alkioita sitten pakastetaan ja sulatetaan, maksaa se lisäksi tonnin per kerta.

Ihmeitä (tai lottovoittoa) odotellessa.

Ovulaatiotestiongelmia

Johan on ihmeellisiä käänteitä tullut eteen viimeisellä inssiviikolla. Maanantaina hyvin erikoinen heikotusepisodi ja eilen paniikkia nostatti liian aikainen ovulaatioplussa.

Kävin tosiaan eilen apteekissa hakemassa lisää ovulaatiotestejä. Valitettavasti kyseisestä toimipisteestä olivat kuitenkin tutut ja turvalliset ClearBluen digiversiot loppuneet, joten jouduin ostamaan minulle entuudestaan tuntemattomia, apteekin oman merkin testitikkuja.

Eilen oli siis kiertopäivä 9, eikä minulla olisi ollut periaatteessa tarvetta testata ovulaatiota vielä. Ehkä uteliaisuudesta uusia testejä kohtaan päätin kuitenkin uhrata yhden tikun "harjoittelumielessä". No siihenhän piirtyi aivan selvät ja tasavahvat kaksi viivaa. MITEN HELVETISSÄ. Testihetkellä oli jo ilta, eikä asialle ollut mitään tehtävissä siihen kellonaikaan.

Tänään aamulla tein sitten viimeisen jäljellä olevan digitestin, sekä apteekin oman testin, mutta molemmat näyttivät tällä kertaa selvää negatiivista. Siinäkö se ovulaatio nyt meni, huomaamatta ohi? Päätin kuitenkin pirauttaa vielä klinikalle ja kysyä neuvoa. Soitin klo 8 ja jo tuntia myöhemmin olin lääkärin ultrattavana.

Ultrassa näkyi vasemmalla noin 15mm kokoinen follikkeli, joten huh, ovulaatio on vasta tuloillaan. Kohdun limakalvo oli myös turhan ohut, muistaakseni hieman alle 6mm, viitaten myös siihen, ettei ovulaatio ole ajankohtainen tänään tai vielä huomennakaan. Lääkäri ei osannut sanoa, miksi testi näytti positiivista. Toki nuo viivatestit ovat aina jonkin verran tulkinnanvaraisia ja siksi olen viime aikoina tykännyt mieluummin testailla ovulaatiota ClearBluella, koska siihen piirtyy selvästi hymynaama tai tyhjä ympyrä.

Sovimme lääkärin kanssa, että pistän huomenna (kp 11) Pregnylin, jolla ajoitetaan ovulaatio perjantaille. Perjantaina piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla ensin ovulaatioultra ja sitten inseminaatio, jos follikkeli riittävän suuri. Mutta nythän ultralle ei ole enää mitään tarvetta, kun tiedetään, että follikkeli on hyvässä kasvuvauhdissa. Perjantaina siis nokka kohti inseminaatiota!

Vintti pimeänä - Letrozolien sivuvaikutusta?

Olipas eilen mielenkiintoinen päivä. Työpäivän jälkeen suuntasin suoraan kuntosalille jalkatreeni mielessäni. Alkulämmittely juoksumatolla ja soutulaitteessa kulki vielä ihan hyvin. Kun sitten siirryin tekemään ensimmäistä varsinaista treeniliikettä (yhden jalan kyykkyjä Smith-laitteessa), totesin välittömästi, että nyt tuntuu kyllä aivan poikkeuksellisen raskaalta. Jouduin vetämään happea sarjojen välissä oikein kunnolla, ennen kuin pystyin jatkamaan harjoitusta. Sydän tuntui räjähtävän ulos rintakehästä ja syke pysyi lepotauoista huolimatta aika korkealla. Smithistä siirryin sitten jalkaprässiin ja otin siihen vielä tarkoituksella noin 10kg pienemmän vastuksen kuin yleensä. Sain tehtyä kaksi sarjaa, kunnes päässä alkoi tuntua kummalliselta ja humisevalta. Samaan aikaan kylmä hiki hiipi otsalleni. Sisukkaana tein kuitenkin vielä hyperextensionia lisäpainojen kanssa kaksi sarjaa - voinnin edelleen heikentyessä. Tässä vaiheessa onneksi tajusin lopulta viheltää pelin poikki ja siirtyä pukuhuoneeseen.

Hoipertelin seiniä pitkin wc-tiloihin ja lysähdin pöntölle istumaan. Tuntui, että kaikki voimat raajoistani ovat kadonneet. Myös kasvoissa oli outo, raskas olo. Katsoin itseäni peilistä; huulia myöten vitivalkoinen ihminen tujotti tyhjällä katseella minua sieltä takaisin. Kävin makaamaan lattialle, nostaen jalat pöntölle. Melkein saman tien minun oli kuitenkin noustava takaisin istumaan. Oksensin ja heti perään ripuloin voimakkaasti. Tärisevänä soitin miehelleni ja sain soperrettua, että tuletko hakemaan minut pois, en selviä bussin kanssa. No mieshän tuli ja sen aikaa makailin siellä pukuhuoneessa keräilemässä itseäni. Onneksi olo lähti kotiin päästyäni pian kohenemaan, eikä ilmeisesti kyse ollut mistään heikotusta vakavammasta asiasta.

Mulla ei ole minkäänlaista huimaustaipumusta, en muistaakseni ole koskaan pyörtynyt. No en eilenkään sitten loppupeleissä pyörtynyt, vaikka maailma aika ajoin musteni silmissäni -  mutta kaukana tajunnanmenetys ei kyllä ollut. Se oksentaminen oli omituista, vatsan sekaisuus ei niinkään, koska sitä minulla saattaa olla ihan yhtäkkiä muutenkin. Kamalinta oli yrittää puhua normaalisti puhelimessa, mutta tuntuu kuin olisi 3 promillen humalassa noin 5 sekuntia ennen sammumishetkeä... Aika järkyttävä kokemus kaiken kaikkiaan.

Että näin tällä kertaa. Olin nukkunut 9-tuntiset yöunet, syönyt kunnolla (ja välipalankin hieman ennen treeniä) sekä huolehtinut riittävästä vedenjuonnista. Mitkään elintapa-asiat tätä eivät siis selitä. Lueskelin Letrozolien haittavaikutusluetteloa ja siellä kyllä mainittiin huimaus, huonvointisuus, jopa oksentelu ja ripulikin. Viime kierrossa ei ollut minkäänlaisia oireita, joten tosi kummallista, että nyt niitä sitten tulikin ihan rytinällä ja odottamatta. Ainakin toivon, että eilinen oli lääkityksestä johtuvaa, eikä oikeasti merkki jostain vakavasta.

Kolmas ja viimeinen inseminaatio marraskuussa

Kuukautiset alkoivat sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kuten ennustinkin viime inssin perusteella; vuoto on nyt molemmilla kerroilla käynnistynyt 12 vuorokautta hoidon jälkeen.

Kolmannen ja viimeisen inssin ovulaatioajankohta sattuisi tottakai juuri lauantaille, jolloin klinikka on kiinni. Just joo, vituiksihan se menee tämäkin yritys, tuumasin - kunnes onneksi soitin klinikalle! Hoitaja heti rauhoitteli, että asia saadaan kyllä järjestymään. Varasimme ovulaatioultran perjantaille 1.11., joka on kiertopäivä 12 (viimeksi ovuloin Letrozolien avulla kp 13). Jos munasolu on tuolloin riittävän suuri, se voidaan poksauttaa taas irti Pregnyl-piikillä ja silloin saamme myös inseminaation tehtyä samana päivänä.

Inssin jälkeen, loppukierron tueksi saan vielä keltarauhashormonia. Sitten on kaikki keinot tämän hoitomuodon suhteen kokeiltu ja joudumme siirtymään IVF-jonoon.

Toiveet ovat nyt aika matalalla.

Tuntemuksien vertailua

Viimeksi kirjoittelin tuntemuksiani blogiin inseminaation jälkeen piinapäivinä 3, 5 ja 7. Aikaa kuluttaakseni päätinkin toteuttaa nyt tällaisen vertailun 1. ja 2. inseminaation välillä.

Ensimmäisessä inssissä mietin jatkuvasti, kuinka mones kiertopäivä on menossa ja milloin saisin tehdä raskaustestin. Tuolloin olin henkisesti ihan hajalla, ajoittain pilvilinnoissa kuvittelemassa miten hedelmöityshoito vihdoin toisi meille lapsen ja sekunnin kuluttua alimmassa helvetissä itkemässä, että mitä jos hoidot eivät autakaan. Jep, olin ladannut aika paljon odotuksia ensimmäiselle hoitokerralle. Piinapäivä 3 oli tässä inssissä jo paljon helpompi, enkä tiedä voiko sitä oikein piinapäiväksi sanoakaan, koska en ole toimenpiteen jälkeen juurikaan miettinyt koko asiaa. Kai sitä suhtautuu nyt jotenkin realistisemmin näihin inssin mahdollisuuksiin, jotka eivät tosiaan ole mitkään päätä huimaavat. Ja toisaalta nyt kehossani ei myöskään ole tunneherkkyyttä boostaavaa, synteettistä raskaushormonia :D

Piinapäivänä 5 on molemmissa kierroissa ollut hyvin samantyyppistä oirehdintaa. Lämpötila koholla, palelua, tolkutonta väsymystä unen määrästä riippumatta, alavatsan turvotusta, ilmavaivoja. Mieliala on tosin nyt inssissä numero 2 ollut paljon tasaisempi, johtuneeko juuri siitä, etten joutunut piikittämään Pregnyliä. Mitään toiveita nostattavaa oiretta ei kuitenkaan tässäkään inssissä ole valitettavasti havainnut, vaan kaikki edellä mainitut lukeutuvat ihan niihin perus "ennen menkkoja" -olotiloihin.

Viikko inseminaation jälkeen olen 1. inssissä raportoinut kaikenlaisten olotilojen poistuneen, kohonnutta lämpötilaa lukuunottamatta. 5 päivää myöhemmin kuukautiset alkoivatkin tehdä tuloaan. Kakkosinssissä viikon kohdalla oikeastaan hyvin samankaltainen tilanne, ja nyt jännittääkin mitä seuraavat 5 päivää tuovat tullessaan... Jos sama linja jatkuu kuin edellisessä inssissä, niin kuukautisten pitäisi alkaa tämän viikon sunnuntaina tai ensi viikon maanantaina.

Onneksi loppuviikko on buukattu täyteen ohjelmaa. Lähdemme miehen kotikaupunkiin syysloman kunniaksi ja palaamme vasta sunnuntaina. Eipä siis ole paljon aikaa murehtia kuukautisten alkamista.

16 päivän odotus alkakoon, part 2

Toinen inseminaatio tehty kiertopäivänä 13 ja vähän sekavat fiilikset nyt.

Tosiaan tuo ovulaatioplussa tuli yllättäen jo kp 13, eli 3-4 päivää tavanomaista aikaisemmin (kiitos Letrozolien). Tästä syystä myös miehen näyte oli aiempaa heikompi, koska oltiin ehditty heilutella peittoja kotona juuri edellisenä iltana... Siittiöiden määrä oli tästä syystä melko pieni, vaikkei näytteessä muuten vikaa ollutkaan. Mieluitenhan tuo pidättäytymisaika saisi olla 1-2 vrk, mutta lääkäri ei ollut tästä erityisen murheissaan. Kuulemma huonompi olisi, jos pidättäytymisaika olisi turhan pitkä, koska silloin siittiöt ovat usein huonolaatuisia. Mutta ilman Pregnyliä siis selvittiin tällä kertaa, ovulaatio tuli spontaanisti.

Toimenpide sujui tällä kertaa todella nopeasti. Edellisellä kerralla (eri) lääkäri mittasi kohdun limakalvon paksuuden ja follikkelin koon ennen siittiöiden ruiskutusta, mutta tällä kertaa katsottiin vain pintapuolisesti, että vasemmalla on reilun kokoinen johtofollikkeli ja limakalvokin vaikutti normaalilta. Mitään mittoja ei siis otettu. Myös ruiskutuksen tämänpäiväinen lääkäri teki paljon nopeammin, eikä hän seurannut kohdun liikkeitä ultralla toimenpiteen aikana toisin kuin viimeksi tehtiin. Mutta eipä näillä yksityiskohdilla varmaan suurta merkitystä ole onnistumisen kannalta.

Keskusteltiin myös loppukierron tukilääkityksestä. Lääkärin mielestä ei ole järkevää ottaa käyttöön keltarauhashormonia suun kautta tai emätinpuikkonakaan, sillä nythän kroppani erittää sitä ihan omasta takaa ovulaation myötä. Olen ehkä vähän pettynyt tähän ratkaisuun, mutta lääkäri lupasi seuraavassa ja viimeisessä inssissä sitten, että tarvittaessa otetaan "kaikki keinot käyttöön", jotta onnistutaan.

Raskaustestin saan tehdä torstaina 24.10. Jos sinne asti nyt edes päästään.

Ovulaatiopäiväkirja

Kiertopäivä 7, klo 19:00: Aloitin LH-huipun metsästyksen hätähousumaiseen tapaani taas turhan aikaisin. Mieheni sanoin, "sä kirjaimellisesti kuset rahan päälle ja heität sen sitten roskiin". Yeah, that's me! No mutta tällä kertaa varhaiselle testaamiselle oli ihan syykin - nimittäin se, että olin huomaavinani jo silloin ensimmäisiä ovulaatio-oireita. Alavatsaa nipisteli toispuoleisesti ja lisäksi valkovuodon koostumus oli muuttunut. Testiin piirtyikin aika selkeä viiva, mutta kuitenkin vielä reippaasti kontrolliviivaa haaleampi. Ja tässä kohdassa siis käytin netistä tilaamiani erittäin herkkiä (20mIU/ml) ovisliuskoja.

Kiertopäivä 8, klo 16:30: Seuraavana päivänä testiviivassa ei ollut muutoksia tapahtunut. Erityisesti oikealla alavatsassa ja -selässä tuntui kuitenkin edelleen painetta ja inhottavaa jomotusta.

Kiertopäivä 9, klo 15:15: Päätin jatkaa testaamista samanlaisella rytmillä, eli vajaan vuorokauden välein pissiä tikkuun ovulaation toivossa. Ei uutta tai ihmeellistä viivan värissä, hailakkana mutta selkeästi kuitenkin erottui.

Kiertopäivä 10, klo 13:00: Lauantai. Olin lähdössä kaverini varpajaisiin, joten tein ovulaatiotestin lisäksi myös raskaustestin. En tiedä miksi, koska olinhan raskauden mahdollisuuden poissulkenut jo  a) kuukautisten alettua ja b) raskaustestin tekemällä ennen letrotsoli-kuurin aloittamista. Järkytykseni oli suuri, kun ovulaatiotesti oli edelleen ennallaan, mutta aivan kuin raskaustestiin olisi piirtynyt jonkinlainen haamu?? Pyysin vielä miehenkin katsomaan ja kysyin, näkeekö hän siinä mitään, niin kuulemma jotain hyvin, hyvin pientä. Olen tässä viimeisen 2 vuoden aikana tehnyt testin jos toisenkin, eikä ole kyllä koskaan joutunut sekuntiakaan tihrustamaan tikkua vaan ovat aina olleet ihan selkeitä negatiivisia. Hyvin äkkiä kuitenkin päädyin siihen, että koska inseminaatiosta oli tässä kohtaa jo 3 viikkoa, ei olisi mitenkään mahdollista saada positiivista tulosta vasta nyt. Lääkärinkin ohjeistuksella raskaustestipäivä olisi ollut jo viikko aiemmin, joten kyllä sen siinä ennen letrotsoli-kuuria olisi pitänyt positiivista näyttää, jos olisi näyttääkseen. Mutta en tiedä, miksi testissä sitten oli näkyvinään jotain. Vaikea uskoa sen olleen pelkkää psykologiaakaan, sillä nimenomaan tässä kohtaa toivoin, että EN OLISI raskaana. Letrotsolia ei missään nimessä saisi syödä raskausaikana, joten tässä yksi syy, että toivoin negatiivista tulosta. Tein vielä toisen, yhtä herkän raskaustestin (eri merkkisen) myöhemmin samana päivänä ja se oli kyllä sitten ihan puhdas nega.

Kiertopäivä 11, klo 10:00: Superherkät liuskat olivat loppu, joten siirryin käyttämään ClearBluen digitaalista testiä, joka näyttää kaksi hedelmällisintä päivää hymynaama-ikonilla. Eipä näkynyt ovulaatiota vieläkään. Siinä onkin kyllä herkkyytenä 40mIU/ml eli aika paljon enemmän hormonia saa olla virtsassa, ennen kuin mitään alkaa näkyä.

Kiertopäivä 12, klo 6:30: Ei edelleenkään hymynaamaa. Ottaessani testiliuskan ulos laitteesta, katsoin (vaikkei ohjeiden mukaan pitäisi) että testiviivaa hädin tuskin erotti kontrolliviivan vierestä... Lämpötilakaan ei ollut vielä kohoamassa, vaan oli se perinteinen 37,3. Illalla tosin oli hyvin runsasta ja limaista valkovuotoa, joka kieli ovulaation lähestymisestä. Ja kyllä, too much information.

Kiertopäivä 13, klo 6:15: Hymynaama?? Mitä hittoa, näin aikaisin. Soittelin heti klinikalle ja sainkin ajan inseminaatioon samalle päivälle. Siitä myöhemmin omassa postauksessaan.

Fiilikset Letrozol-kuurista ja seuraavien päivien suunnitelmia

Aloitin Letrozol-kuurin lääkärin ohjeen mukaisesti kiertopäivänä 3, eli lauantaina. Tein vielä varmuudeksi lauantaiaamuna raskaustestin, sillä kuukautiseni olivat jotenkin oudot tällä kertaa. Ensimmäinen päivä oli hyvin kivulias ja runsasvuotoinen kuten aina, mutta sitten kivut ja vuotokin vähenivät lähes nolliin! Toisena päivänä taisin ottaa vain yhden Burana 600mg, mikä on minulle harvinaista, sillä "normaalimäärä" olisi ehkä 3-4 tablettia... Vuotokin tosiaan muuttui pieneksi tiputteluksi, vaikka tavallisesti vuodan kuin seula ensimmäiset kaksi tai kolme päivää.

No, testi näytti joka tapauksessa selkeää negatiivista, joten uskalsin aloittaa Letrozolin. Toistaiseksi en ole huomannut lääkkeellä mitään kummempia sivuvaikutuksia, en edes niitä paljon mainostettuja kuumia aaltoja. Herää epäilys, että mahtaako se tehotakaan :D Kiertopäivästä 8-9 lähtien ajattelin testailla taas ovulaatiota, niin siinähän sen sitten näkee.

Inseminaatio numero 2

Näinhän tässä kävi, otsikossa olennaisin informaatio. Käydäänpä läpi vielä loppukierron tunnelmia.

Lauantaina (kp 25) juoksutapahtuman jälkeen vatsa meni sekaisin ja oli jotenkin kauttaaltaan älyttömän hellänä. Ihan kuin olisin tehnyt juuri miljoona vatsalihasliikettä putkeen. Näitä juoksusta tai muusta tärähtelystä aiheutuvia vatsakipujahan minulla on tasaiseen tahtiin, ja joskus myös vatsa menee löysälle liikunnan jälkeen. Kuitenkin tuo alavatsassa tuntuva aristelu oli tällä kertaa vähän erityyppistä kuin aiemmin.

Sunnuntaina (kp 26) ei ollut minkäänlaisia oireita, ihan perus hyvä olo. Käytiin katsomassa myynnissä olevaa omakotitaloa, joka olikin aikamoinen helmi! Hyvien yhteyksien varrella ja siisti (joskaan ei ihan sieltä moderneimmasta päästä), kylppäri ja vessat remontoitu hyvällä maulla, paljon varasto- ja kellaritilaa ja hintapyyntö erittäin kohtuullinen. Toisaalta ollaan tässä miehen kanssa arvottu, että tarvitaanko sitä omakotitaloa tai omistusasuntoa ylipäätään, jos lapsia ei tulekaan?

Maanantaina (kp 27) tuli kuluneeksi 10 päivää inseminaatiosta. Tuolloin alkoivat menkkakivut, mutta vuoto ei vielä kuitenkaan. Myös tiputtelu pysyi poissa, mikä oli aika ihmeellistä. Mittasin huvikseni lämpötilan, joka oli laskenut 37,3:een. Näin käy aina juuri ennen menkkoja, joten takaraivossani kytenyt toivonkipinä alkoi hiljalleen hiipua. Yritin parhaani mukaan valmistautua pettymykseen sekä tulevaan uuteen yrityskiertoon ja inseminaatioon.

Tiistaina (kp 28) en enää malttanut mieltäni, vaan tein aamulla raskaustestin. No eihän siinä mitään näkynyt, surprise. En ole tähän päivään mennessä koskaan saanut edes hailakkaa haamuviivaa testiin.

Keskiviikkona (kp 29) aamupäivällä odottelin menkkoja kuumeisesti alkavaksi. Pitkään sainkin odotella, sillä vasta illalla juuri ennen nukkumaanmenoa alkoi vähän runsaampi tiputtelu ja torstai-aamuna olikin sitten jo selkeä kiertopäivä numero 1.

Soittelin äsken klinikalle jatkohoitosuunnitelman laatimista varten:

• Lääkäri määräsi minulle Letrozolia kierron päiviin 3-7 tehostamaan munarakkulan kehitystä. Ovulaatio saattaa siis tässä kierrossa olla päivän tai pari normaalia aikaisemmin, mikä on hyvä ottaa huomioon ovistestejä tehdessä. Kuulemma pieni mahdollisuus on, että munarakkuloita kypsyy lääkkeen vuoksi liikaa, jolloin inseminaatiota ei voida tehdä monikkoraskausriskin vuoksi. Mutta eihän sitä tiedä, ennen kuin kokeilee!

• Emme suoraan varanneet follikkeliultra-aikaa, vaan tavoitteena olisi, että saisin ovulaatioplussan kotitestiin ja plussaa seuraavana päivänä menisimme sitten inseminaatioon. Mikäli ovulaatiota ei kuitenkaan näy ja kiertopäivät alkavat olla jo pitkällä, sekä viikonloppu lähestymässä, niin silloin käväisen ultrassa ja pistän Pregnylin, jotta saadaan inseminaatio ylipäätään tehtyä tässä kierrossa.

Jännityksellä (kyllästyneenä) odotan (en odota) seuraavaa (muttei varmasti viimeistä) hedelmöityshoitokertaa...

Kuluneen viikon kuulumisia (onko niitä?)

Juu, tämä on taas tällaista tyhjänpäiväistä kirjoittelua vailla suurempaa sisältöä. Nyt on tasan viikko inseminaatiosta, ja aika ei todellakaan olisi voinut kulua hitaammin. Mitään ihmeellisempiä oloja minulla ei edelleenkään ole ja itse asiassa nuo edelliseen postaukseen listaamani oireetkin ovat väistymässä. Lämpötila tosin pysyttelee edelleen koholla, lähellä 38 astetta korvasta mitattuna. Lisäksi alaselkä on koko ajan kipeä.

Olen valmiiksi jo katsellut mahdollisen seuraavan hoitokierron aikatauluja. Kuukautisten pitäisi alkaa 25.9. ja saan toivottavasti alkukiertoon letrotsolia, jonka pitäisi tehostaa munrarakkulan kypsymistä. Pregnyliäkin varmaan jatketaan. Ovulaatioultran ajankohta olisi todennäköisimmin perjantaina 4.10. tai maanantaina 7.10. (kp 10 tai 13). Inseminaatioon päästäisiin viikon 41 lopulla. Loppukierron lääkityksestä en sitten tiedäkään, viimeksi lääkäri sanoi ettei esim. Terolutista ole todistettu olevan erityistä hyötyä, vaan suositaan mieluummin emättimen kautta liukenevia tabletteja.

Aika paljon tämä kyllä vaatii joustamista töiden ja muiden menojen suhteen. Ei nyt olla tarkoituksella sovittu mitään kovin ihmeellistä lähiviikkoihin tai edes kuukausiin, koska aina pitää tavallaan olla valmiudessa ultraan, injektioihin, inseminaatioon... Miehellä on onneksi liukuva työaika ja minullakin on ihana työnantaja, jolle ei tarvitse kuin ilmoittaa olevansa lääkärikäynnillä ja asia sillä kunnossa. Tunnit joutuu tottakai tekemään takaisin, mutta koska terveydenhoitajana työskentelen yksin, niin tässä eivät kenenkään muun aikataulut tai työkuviot kärsi.

Okei, seuraavaksi lupaan kirjoittaa tänne vasta kun on jotain kunnollista kerrottavaa!

Piinapäivä 5...

Olo on edelleen ihan normaali ja ilmeisesti Pregnylinkin vaikutus hiljalleen lakkaa, koska en ole ollut enää pahoinvoiva.

Jos nyt jotain oireita tähän haluaa listata, niin:

- Väsyttää tautisesti
- Palelee koko ajan, kuumeinen olo
- ...Kehon lämpötila onkin noussut, korvasta mitattuna >37,7
- Eilen tuli aivan järkyttäviä viiltäviä vihlaisuja vasempaan nänniin
- Alavatsaa ja -selkää jomottaa
- Ilmavaivat
- Kaikki vituttaa potenssiin 100

Mitään tavallisuudesta poikkeavaa tässä ei kuitenkaan ole, ihan perus PMS-oireilua. Ainut mikä oli vähän erikoista, oli tuo nännin vihlonta. Sellaista en muista olleen koskaan aiemmin. Tuskinpa se kuitenkaan mistään inseminaatioon liittyvästä onnistumisesta / epäonnistumisesta kertoo. Aika tarkalleen viikon päästä muuten pitäisi tulla menkat...

Ollaan nyt miehen kanssa sovittu loppuviikolle pari asuntonäyttöä ja viikonloppuna tulee sukulaisia kylään sekä on yksi juoksutapahtuma johon mahdollisesti osallistutaan. Tämä ilta taas menee hääkuvia katsellessa, saimme ne vihdoin kuvaajalta. Ai miten niin yritetään pitää itsemme kiireisinä?

Fyysistä ja henkistä pahoinvointia

Piinapäivä numero 3. Aika ei kulu mitenkään eteenpäin.

Olen Pregnylin laittamisesta lähtien ollut ajoittain huonovointinen. Ei pahoinvointi niin voimakasta ole, että se estäisi normaalia elämistä, mutta kyllä se tulee välillä aikamoisina aaltoina. Muuten ei mitään mainittavia haittavaikutuksia Pregnylistä - paitsi ehkä kasvoille pitkästä aikaa ilmestyneet kipeät, syvät aknepaiseet. Long time no see! Onneksi niitä on tällä hetkellä kuitenkin vain kolme, saa meikillä hyvin piiloon.

Olen voinut myös henkisesti aika kehnosti. Toki tähänkin vaikuttaa tuo hormonipistos, tunteet heittelevät laidasta laitaan. Mutta en olisi uskonut, miten paljon joka päivä mietin tuota inseminaatiota! Olikohan ajoitus oikea? Pitäisikö tässä kohtaa jo tuntea kohdussa jotain erikoista? Jos hedelmöittyminen onnistuu, niin tuleekohan kiinnittymisvuotoa? Tarkoittaako kiinnittymisvuodon puute sitä, ettei hoito ole tepsinyt? Voisinkohan kuitenkin tehdä testin jo VÄHÄN aiemmin mitä lääkäri suositteli? Yhdessä hetkessä olen satavarma, että hoito toimii ja saamme lapsen. Hetken kuluttua kuitenkin vaivun maanrakoon ja itken sitä, etten ehkä koskaan tule olemaan äiti.

En haluaisi asettaa kovia odotuksia tälle ensimmäiselle hoitokerralle, mutta tarpeeksi kovasti kun toivoo jotain, niin järki sumenee ja tunteet ottavat vallan. Onneksi en ole kuitenkaan yksin tämän tuskan kanssa, mies on ollut aivan korvaamattoman tärkeä tuki koko prosessin aikana ja kyllähän lapsettomuus häneenkin yhtä lailla vaikuttaa. Pari ystävääni tietävät myös hoidoistamme, mutta ei sitä samalla tavalla tule syvimmistä tunnoista avauduttua kuitenkaan.

Tekisi mieli nukkua muutama päivä putkeen, että oltaisiin edes vähän lähempänä joko niitä menkkoja tai sitten positiivista raskaustestiä.

16 päivän odotus alkakoon

Nyt on ensimmäinen hedelmöityshoitokerta paketissa. Samalla jotenkin helpottunut fiilis, että saadaan lapsettomuuteen apua, mutta toisaalta myös konkretisoituu pettymys omaa kroppaa kohtaan. En ihan oikeasti sitten tullutkaan luonnollisesti raskaaksi. Sitä ajatusta joutuu varmaan prosessoimaan hetken jos toisenkin.

Olin follikkeliultrasta asti jotenkin tosi täpinöissäni ja testailin ovulaatiota 2-3 kertaa päivässä, ettei se varmasti menisi ohi. Olen tähän mennessä aina löytänyt ovulaation ongelmitta ihan sillä yhdellä mittauskerralla per päivä, mutta hoitojen lähestyminen ja kovemmat panokset saivat minut epäilemään itseäni.

Torstaina 12.9. tein aamusta vielä kertaalleen ovulaatiotestin, joka näytti edelleen negatiivista. Eikun Pregnyliä pistämään. Injektion valmistaminen ja itse pistäminen sujuivat ihan hyvin, vaikka jännitti kyllä kohtuuttoman paljon siihen nähden, että työkseni piikitän ihmisiä lähes päivittäin... Mutta onhan se eri, kun joutuu omaan vatsamakkaraan tuikkaamaan. Pistoksen jälkeen en huomannut olossani suurta muutosta, pientä kirvelyä pistokohdassa oli, mutta that's it.

Perjantaina 13. päivä (ennusmerkit kohdillaan, hehheh) klo 11:00 suoritettiin inseminaatio. Mies oli käynyt labrassa heti aamutuimaan, jotta kaikki olisi valmista toimenpidettä varten - siittiöiden käsittelyssä meinaan kestää pari tuntia. Siittiöiden laatu, liikkuvuus ja määrä oli erinomainen. Kohdun limakalvokin oli sopivan paksuinen. Follikkelini koko oli yllättäen vain 18 mm, eli se ei olisi muka kasvanut maanantaista kuin reilun millin - lääkäri epäili, että munarakkula on saattanut jo puhjeta ja sen ympärillä oleva nestekerros sitä myöten poistua. Kuitenkin vielä eilen ovulaatiotesti oli negatiivinen, eli tuo puhkeaminen olisi nyt tapahtunut sitten ihan äskettäin. Inseminaatio ajoittui siis siinä mielessä ihan hyvälle päivälle.

Inseminaatio toimenpiteenä oli melko helppo ja kesti 5-10 minuuttia. Muutamia kertoja vihlaisi ja tuntui inhottavaa painetta alavatsalla kun "työkaluja" asetettiin paikalleen, mutta itse siittiöiden ruiskutus nyt ei tuntunut mitenkään erikoiselta. Suositeltavaa on, että inseminaatioon mennessä rakko ei ole aivan tyhjillään, sillä silloin kohdunkaula kai tekee jonkinlaisen mutkan, joka hankaloittaa katetrin kulkua.

Nyt sitten odotellaan tuo otsikossakin mainittu 16 päivää ennen kuin raskaustestin saa tehdä. Toki jos (kun) kuukautiset alkavat tuolla puolentoista viikon kuluttua, niin testiä ei tarvita.

Inseminaatioviikko

Eilen, kiertopäivänä 13, käytiin ovulaatioultrassa. Follikkeli oli 16.7 mm kokoinen eli ei vielä irtoamispisteessä, mutta ihan hyvällä mallilla kehittymässä kuitenkin. Munarakkula kasvaa lähellä ovulaatioajankohtaa noin 1.5 - 3 mm vuorokaudessa ja ns. "kypsä munarakkula" on kooltaan keskimäärin 18 - 24 mm. Irtoamiseen ja ovulointiin vaikuttaa lutenisoiva hormoni, jonka korkeinta huippua ovistesteilläkin yritetään bongata.

Sovimme lääkärin kanssa, että seurailen kotitestein ovulaation kehittymistä ja olen heti yhteydessä, jos testi on positiivinen, niin varataan inseminaatioaika LH-huipun jälkeiselle päivälle. Mikäli ovulaatiota ei torstaihin (kp 16) mennessä tapahdu, niin pistän sitten Pregnylin, joka on eräänlainen "munarakkulan irrotuspiikki". Munarakkulahan on siinä vaiheessa kuitenkin jo riittävän kypsä ja oikean kokoinen, että hedelmöittyminen on mahdollista. Pistosta seuraavana päivänä päästään sitten tekemään inseminaatio, ettei tule viikonloppu ja klinikan sulku vastaan.

Samalla käynnillä allekirjoitimme suostumuksen, jossa annoimme yhteisesti luvan käyttää sukusolujamme kaikissa meitä koskevissa hedelmöityshoidoissa. Suostumus kattaa niin inseminaation, IVF-hoidon kuin pakastealkionsiirronkin ja on voimassa 5 vuotta. Mikäli eroaisimme, niin tuo sopimus tottakai raukeaisi. Nainen yksin ei siis voi jatkaa hedelmöityshoitoja esimerkiksi pakastealkioilla, jotka on hedelmöitetty ex-kumppanin siittiöillä.

Kirjoittelen lisää varmaan ensi viikolla, kun toimenpide on saatu tehtyä. Siihen asti yritän olla rauhallinen ja pitää toiveita varovasti koholla - olisikohan vihdoin meidän vuoromme?

Tulis nyt jo

Menkat, nimittäin. Enpä muista, milloin viimeksi olisin näin kuumotuksella odotellut niitä alkavaksi! Nyt ollaan kiertopäivässä 29, eli ihan näillä hujakoilla vuoto varmasti alkaakin. Ovulaatio oli tässä kierrossa pari päivää myöhässä (kp 19), oletettavasti kierto nyt sen takia vähän venähtää tavallista pidemmäksi.

Toivottavasti pääsen seuraavaksi kirjoittamaan jo inseminaation etenemisestä! Ja tekemään muutakin kuin ravaamaan veskissä tarkistelureissuilla.

Syyskuussa ensimmäinen inseminaatio!

Soittelin äsken lapsettomuusklinikallemme ja tiedustelin, mitä inseminaatioon ryhtyminen meiltä vaatii ja millä aikataululla lähdetään liikenteeseen. Täytyy kyllä sanoa, että palvelu on tähän mennessä aina ollut todella ystävällistä ja myötätuntoista :)

Homma menee nyt sillä tavalla, että meille molemmille tehdään lähete infektioseuloihin (HIV, hepatiitti ym.). Testitulokset on oltava tiedossa ennen hoitoihin ryhtymistä, joten niihin voi periaatteessa mennä nyt milloin vain.

Kun kuukautiset sitten seuraavaksi alkavat, soitan klinikalle uudelleen ja varaillaan silloin ultraääniaika follikkeliseurantaa varten. Kannattaa kuulemma joka tapauksessa tehdä myös kotona ovulaatiotestejä, jotta uä-aikaa voidaan tarvittaessa muuttaa. Mainitsin puhelussa, että ovulaatioplussa tulee yleensä vasta kp 16-17 ja ainakin hoitaja oli sitä mieltä, että tukilääkkeistä saattaisi olla minulle hyötyä (mutta se asia on toki lääkärin vallassa).

Ennen inseminaatiota sekä minun että miehen on vielä allekirjoitettava myös hoitosuostumuslomake. Tämän voi tehdä esim. ultraäänikäynnin yhteydessä. En ole ihan varma, mitä tuo lomake sisältää, mutta olettaakseni jotain sen suuntaista, että "ymmärrämme mihin olemme ryhtymässä..." :D

Itse inseminaatio tehdään ovulaatiopäivänä tai sitä seuraavana päivänä. Mies luovuttaa siittiönsä, jotka pestään ja ruiskutetaan katetrin kautta kohtuun. Yksityiskohdista ei ollut tässä vaiheessa vielä tarkempaa puhetta, mutta eivätköhän ne selviä sitten lähempänä.

Eikun vuotoa odottelemaan... Sen pitäisi alkaa elokuun lopulla, joka tarkoittaa että follikkeliultra olisi viikon 37 alussa ja inseminaatio saman viikon loppupuolella.

Fingers crossed!

Seuraava askel - mitä ja milloin?

Nyt kun sain hääjutut oksennettua edelliseen tekstiin, niin voin palata taas blogin perusaiheeseen eli lapsitoiveeseen. Kesän aikana en edelleenkään ole tullut raskaaksi, eikä se toisaalta ole edes ihme, kun söin Teroluteja pariin otteeseen ja vielä 2 viikkoa Primoluteja kuukautisten siirtoa varten. Tuskinpa ne ainakaan omaa hormonitoimintaa ovat parantaneet, ehkä vaan sekoittaneet hetkellisesti.

Syksyllä jossain vaiheessa olisi tarkoitus lähteä ensimmäiseen, omilla sukusoluillamme suoritettuun inseminaatioon. En ole vielä tarkemmin selvitellyt, mitä kaikkea se meiltä vaatii paitsi rahaa - Kela-korvauksen jälkeen tarkalleen 333,90e per kerta. Sen verran olen lukenut, että ilmeisesti toimenpide voidaan tehdä joko luonnollisessa tai lääkkeillä tuetussa kuukautiskierrossa. Itse toivoisin, että munasolun kypsymistä edistettäisiin lääkkeellisesti... Mutta saa nähdä, mitä lääkäri on mieltä.

Ensin kuitenkin yritän metsästää elokuun kierrosta ovulaation (nyt on kp 10 ja negatiivista näyttää). Noiden syöytyjen hormonikuurien jälkeen on todella vaikea taas tietää, miten seuraavat menkat mahtavat tulla. Sitten kun kuukautiset ovat jälleen "luonnontilassa", niin voi alkaa varailemaan aikaa myös lapsettomuusklinikalta.

Saispa joskus miettiä muutakin kuin kiertopäiviä ja ovulaatiota.

Häätarina ja vinkkejä

Huhhuh! Kesä meni todella nopeasti, eikä varmasti vähiten sen takia, että hääjärjestelyt, itse juhlapäivä sekä häämatka toivat mukavasti vipinää lomaviikkoihin.

Juhlapäivämme 20.7.2019 oli kaunis ja aurinkoinen, +26 asteen lämpökin helli (ja ajoin kidutti) meitä. Aamupäivällä olin itse vielä ihan tyyni ja nautin, kun hiuksia ja meikkiä laitettiin valmiiksi eikä itse tarvinnut keskittyä kuin kuohuviinin lipittelyyn. Sain syötyä hyvin aamupalaa ja lounasta. Ennen vihkimistä meistä otettiin potrettikuvat ja ns. first look -kuvat (saavuimme siis miehen kanssa ennakkoon sovitulle tapaamispaikalle eri suunnista, kuvaajan odotellessa meitä ja räpsiessä kuvia reaktioistamme, kun näemme toisemme ensikertaa hääpäivänä). Kuvaussessio oli aika vaivaannuttava, lähinnä siksi, etten muutenkaan viihdy ollenkaan kameran edessä - eikä kyllä mieskään. Kuvaajamme oli aivan ihana ja ammattitaitoinen, ja saamiemme sneak peek -kuvien perusteella näinkin jäykästä pariskunnasta on saatu taltioitua upeita otoksia.

Kuvaamisen jälkeen olikin jo aika suunnistaa kirkkoon, ja edelleen tätä kirjoittaessani vatsaan tulee perhosia samalla tavalla kuin hääpäivänä! Oli todella kuumottavaa odotella iskän kanssa piilossa muilta vierailta, ja se hetki kun suntio tuli hakemaan meitä... Ihme etteivät jalat pettäneet alta. Häämarssin alettua soimaan en oikein enää muistakaan kirkosta mitään, koska jännitti niin paljon. Papin puhe oli kyllä kiva ja muutenkin tilaisuus pidettiin rentona ja lyhyenä, juuri kuten toivoimmekin. Tuntui, että vihkiminen kesti maksimissaan 2 minuuttia ja PAM - sitten oltiinkin jo naimisissa ja häätaksissa matkalla juhlapaikalle.

Hääjuhlat sujuivat hyvin, ruoka ja juoma ei tosiaan loppunut kesken ja kaikki tarjolla ollut oli oikein maittavaa. Häätanssia ei oltu harjoiteltu oikeastaan yhtään etukäteen, joten kevyttä säheltämistähän siitä tuli, mutta eipä tuo ole niin vakavaa! Perinteisistä ohjelmanumeroista meillä ei ollutkaan häätanssin lisäksi kuin kimpunheitto, muuten oli aika vapaata oleskelua (ja välillä bestman sekä kaaso pitivät puheita, joille vuorotellen itkettiin ja naurettiin). Toki suvut piti saada myös vähän mittelöimään keskenään ja järjestettiinkin köydenveto, jossa ratkaistiin kumpi määrää kaapin paikan. Morsiamen sukuhan sen tietysti hoiti kotiin!

Juhlapaikalta poistuimme yhteiskuljetuksella klo 00:30. Bussissa laulu raikasi ja osa porukasta lähti vielä baariin jatkamaan bileitä. Tuore vaimo ja aviomies kuitenkin katsoivat tässä vaiheessa parhaaksi poistua hotellihuoneen hämärään, sillä päivä oli ollut luonnollisesti pitkä ja stressaava ihanuudestaan huolimatta. Ei paljon tarvinnut unta odotella.

Yhteenvetona voisin sanoa, että oli ihan mahtava ja rakkaudentäyteinen päivä. Menikö kaikki täydellisesti tai suunnitellusti? Ei. Kaikki meni juuri meidän näköisellämme tavalla ja ihmisillä tuntui olevan hauskaa, eikä vähiten hääparilla. Näin jälkikäteen varsinkin olen tosi onnellinen, että tuli järjestettyä kunnon kekkerit - näistä riittää sitten muisteltavaa perheen, suvun ja ystävien kesken vielä pitkään.

Jos joku miettii aikajanaa, jolla häitä suunnitellaan ja toteutetaan, niin tässä hyväksi todettu kaava:

1,5v ennen häitä
- JUHLAPAIKKA. Kilpailutimme pari eri vaihtoehtoa, joista halvin oli 900e/8h ja kallein 1700e/8h. Päädyimme tuohon edullisimpaan vaihtoehtoon, sillä siihen kuului vieläpä kattaus, koristelut, tarjoilijat ja loppusiivous samaan hintaan. Paikka oli myös aivan upea ja tunnelmallinen, eli pelkästään hinnan perässä ei juostu. Plussaa vielä siitäkin, että omien juomien tuominen oli sallittua.

1v ennen häitä
- Ainakin meillä päin KIRKON sai varata päivälleen vuotta ennen häitä. Käytäntöjä on erilaisia, joten oman seurakunnan sivuilta kannattaa tarkistaa miten omassa kunnassa homma toimii.
- Aloitin myös häätori.fi -sivun selaamisen ja löysinkin (ihme kyllä) heti HÄÄPUVUN, jota piti päästä sovittamaan. Itse en olisi valmis maksamaan yhden päivän päällä olevasta mekosta yli tonnia, joten siksi päädyin selaamaan käytettyjä pukuja. Heti mekon päälle pukiessani tiesin, että tässä se nyt on. Hintaa puvulle tuli vain 400e + 150e pienistä korjailuista, jotka teetätin ompelijalla. Puku vietti ompelijalla 3 viikkoa, joten siinä mielessä kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

9-10kk ennen häitä
- KUVAAJA. Tässä vaiheessa monilla kuvaajilla oli vielä hyvin tilaa kalentereissa, mutta jos oikein jonkun suositun ja "nimekkään" kuvaajan haluaa, niin pitää olla vieläkin aiemmin liikenteessä. Ainakin kun kesähäistä on kyse.
- KAMPAUS & MEIKKI. Laitoin muutamalle hyväksi tietämälleni kampaamolle, joissa on myös meikkipalvelut, viestiä. Yhdestä myytiin jo tässä vaiheessa ei-oota haluamalleni päivälle, mutta toisesta onneksi tuli myöntävä vastaus. Minä, kaasoni ja äitini menimme kaikki samaan liikkeeseen puunattavaksi.
- HOTELLIHUONEET kauempaa tuleville vieraille ja hääparille. Pyysimme tarjouksia parilta eri hotelliketjulta, ja tässäkin päädyimme halvimpaan vaihtoehtoon: 123e/yö/2 hengen huone, sis. aamupalan. Kalliimpi vaihtoehto olisi maksanut kahdelta hengeltä 155e/yö, ja ymmärrän täysin, että se voi olla monelle liikaa. Useimmat vieraamme tulivat siis satojen kilometrien päästä, joten rahaa paloi pelkästään jo matkustamiseen.
- BUSSIKULJETUS vieraille (kirkolta juhlapaikalle ja juhlapaikalta hotellille).
- Black Fridaystä nappasin myös itselleni unelmien VIHKISORMUKSEN -25% alennuksella. Sormukset voivat olla hirvittävän hintaisia, joten jo tuollainen neljäsosan ale tuntuu ihan mukavasti.

6kk ennen häitä
- HÄÄKUTSUT lähtivät matkaan. Olimme jo ennakkoon hotellihuoneita varatessamme toki lähettäneet ns. save the date -tekstarit kaikille, jotta saisimme selville, kuinka moni suunnilleen olisi tulossa juhlimaan ja tarvitsisi majoituspaikan.
- PALAVERI JUHLAPAIKAN KANSSA. Kerroimme toiveitamme hääjuhlan suhteen sekä suunnittelimme menun ja koristelut.
- Tilasin netistä KENGÄT itselleni.

1-2kk ennen häitä
- AVIOLIITON ESTEIDEN TUTKINTA, voimassa 4kk. Kesäaikaan maistraatissa on ruuhkaa, joten ei kannata aivan viimeiselle viikolle asian hoitamista jättää. Netin kautta onneksi onnistui näppärästi tutkintapyynnön tekeminen, mutta meillä taisi mennä pari viikkoa, että tuo lappu kilahti postiluukusta.
- Tapaaminen PAPIN kanssa, vihkiseremonian suunnittelu.
- KANTTORIIN olimme ihan s-postitse yhteyksissä ja ilmoitimme häämarssi- ja virsitoiveemme.
- Hääpäivän tarkemman OHJELMAN SUUNNITTELU yhdessä puolison, kaasojen ja bestmanin kanssa. Samalla tilasimme netistä pöytiin asetettavat hääohjelmakortit.
- KOEKAMPAUS & -MEIKKI (itse kävin 3 viikkoa ennen häitä).
- KUKKIEN TILAUS. Kukkaliikkeetkin kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa. Meillä oli morsiuskimppu, kaasojen kimput, sulhasviehe ja bestmanin viehe sekä pöytäkukat, eikä hintaa tullut kuin vajaa 300e. Toisessa paikassa sama setti olisi maksanut arviolta 450e. Joihinkin paikkoihin pitää muuten tehdä varaus jo kuukausia etukäteen, että osaavat varautua riittävällä henkilökuntamäärällä. Meillä kuitenkin riitti, että kävimme kuukautta etukäteen tekemässä tilauksen. Muistaakseni sanoivat, että "sitten me vain työskentelemme täällä läpi yön, jos tilauksia tulee paljon". Ihan hyvä asenne ja palvelu kaikin puolin :D
- HÄÄKULJETUS minulle ja miehelle. Meille tuli eräästä taksifirmasta vähän uudempi ja hienompi musta mersu, takalasiin kiinnitimme kyltin "just married" eikä mitään sen kummempia koristeluja.

Hääviikolla
- Tasan viikkoa ennen piti ilmoittaa CATERING-PALVELULLE tarkka vierasmäärä.
- KORUT sain äidiltäni ja pienen JUHLALAUKUN kaveriltani.
- Päivää ennen häitä KORISTEIDEN VIEMINEN juhlapaikalle. Lähinnä meillä siis kukat, paikkakortit ja hääohjelmat.
- Edellisenä iltana tajusimme, ettei kirkon jälkeen heitettävää RIISIÄ oltu vielä hankittu... Onneksi sitä nyt sai lähikaupasta eikä ollut mistään major fuck-upista kyse. Tämmöisiä pieniä "ainiin oho" -unohduksia taisi olla kyllä useampikin, mutta niitä sitten paikkailtiin sitä mukaa kuin muistettiin.

Ai että, kyllä tällä onnellisuuskuplalla leijaillaan pitkälle syksyyn. Tervetuloa arki, I'm ready for you!

Still a bad day

Jotenkin on nyt tosi ahdistunut fiilis tähän lapsettomuuteen liittyen. Tuntuu, etten pääse ollenkaan yli viime viikon pettymyksestä ja jos rahaa olisi kuin rosvopäälliköllä, varaisin varmaan heti ajan inseminaatioon, koska fuck this shit.

Haluaisin myös ihan mitä tahansa hormonitabletteja tai -piikkejä, että ovuloisin aiemmin tai vastaavasti luteaalivaihe pitenisi edes parilla päivällä. Tiedän, että lääkäri on minut tutkinut ja varmaan olisi määrännyt lääkityksiä, jos olisi katsonut sen tarpeelliseksi. Itse olen vain sitä mieltä, että normipituisessa kierrossa ovulaatio kp 17-18 on myöhäinen ja 10-päiväinen luteaalivaihe turhan lyhyt. En kyllä missään nimessä kehtaa soittaa lapsettomuuspolille ja pyytää omaan mutuun perustuen hormonilääkitystä - johan ne siellä pitäisivät minua ihan sekopäänä.

Jotain tästä lapsettomuudesta kuitenkin pitää päästä syyttämään. Eihän 1,5 vuoden yrityksen jälkeen VOI ENÄÄ OLLA kyse huonosta tuurista? Eihän?

A bad day

Jep jep, menkat. 10 päivää ovulaation jälkeen, kuten yleensäkin, ei siis vaikuttanut keltarauhashormonin popsiminen asiaan mitenkään. Kierron pituudeksi jäi nyt 23 päivää, joten ollaan taas lähtöpisteessä menkkojen kanssa häiden ja häämatkan suhteen. Vuodon pitäisi seuraavaksi tulla juuri hääviikolla, mutta eikai se auta kuin vetää Primolutit nassuun ja toivoa parasta.

Vituttaa.

Negatiivista näyttää

En sitten kuitenkaan malttanut. Kotona polttelee useampi 10mlU -testiliuska, joten päätin tuhlata yhden tänä aamuna. Negatiivistahan se näytti, kuten arvata saattaa. Nyt on kulunut suunnilleen 9-10 päivää ovulaatiosta, eli eipä tuo nyt suurimmalla osalla vielä positiivista tulosta antaisikaan vaikka raskaus olisi alkanut. Ehkä teen loppuviikosta toisen, mikäli kuukautisia ei nyt ennen sitä ala kuulumaan.

Spekulointia ja kuulostelua

Jostain syystä aivoni ovat pitkästä aikaa siinä asennossa, että uskon vahvasti tulevani raskaaksi tässä kierrossa. Tiedän sen olevan vain toiveajattelua (ja todennäköisesti turhaa sellaista), mutta ehkä kuvittelen syötyjen Terolutien sekä tehdyn HSSG-tutkimuksen jollain tavalla helpottavan raskautumista. Pettymyksen ja toiveikkuuden vaihteluahan tämä lapsettomuus tahtoo olla.

Oli miten oli, olen tässä viime päivinä kuulostellut oloani tavallista tarkemmin...

- Lämpö on ollut kuluneen viikon aikana hieman koholla, korvasta mitaten jopa hämmästyttävän korkealla! Olen eilen ja tänään mitannut 37,9 - 38,0 asteen lämpöjä. Eikä ole kyllä mitenkään kipeä olo. Ovulaation jälkeen lämpötila on ollut yleensä 37,5 - 37,6.

- Vatsaa turvottelee jatkuvasti. Tavallisesti ovulaation aikaan on pari päivää pallokalaefekti, mutta nyt se ei ole ollenkaan helpottanut, vaikka ovulaatio oli suunnilleen viikko sitten.

Vaikea kyllä sanoa, milloin kuukautiset alkavat. Luomukierrossa ovulaation jälkeen menee noin 9-10 päivää, kunnes vuoto alkaa. Nyt ei kuitenkaan ihan luomusta ole kyse, kun on Teroluteja alla ja kierto sillä tavalla "sekaisin". Kuukautissovellus taas väittää, että vasta juhannuksen jälkeen saisin odotella vuotoa alkavaksi. Ja jos perinteisemmällä kaavalla haluaa laskea, niin ovulaatiosta menkkojen alkuun on naisilla keskimäärin 14 vrk. Kuukautiset voivat siis alkaa 2-11 päivän kuluttua, hip hei.

En halua tehdä testejä turhaan liian aikaisin. Toisaalta jos nyt loogisesti miettii, että ovulaatio on ollut viikko sitten, niin siitä ainakin pari viikkoa tulisi odotella kuukautisten alkamista / raskaustestin tekemistä. Ehkä pitää vaan malttaa mielensä ja varautua myös taas siihen tuttuakin tutumpaan pettymykseen.

Positiivisella mielellä

HSSG-tutkimuksesta on nyt kulunut viikko. Koko viime viikon ajan tunsin tavallista voimakkaampaa, ovulaatiokivuksi sopivaa juilintaa oikealla munasarjassa (eli siellä, missä lääkäri totesi follikkelin olevan hyvässä kasvuvauhdissa). Lauantaina (kp 13) oli hetkellisesti myös kuukautiskivun tyylistä särkyä kauttaaltaan alavatsalla, mutta se ohittui noin puolessa tunnissa. En tiedä, johtuvatko nämä poikkeukselliset tuntemukset itse tutkimuksesta vai mahdollisesti kahden edellisen kierron keltarauhashormoneista, mutta thank god olo on nyt taas normalisoitunut. En yleensä reagoi näin voimakkaasti ovulaatioon.

Olemme tässä kierrossa olleet ehkä jopa hieman aktiivisempia yrityksen suhteen, jos vertaa edelliseen pariin kuukauteen. Toivoisin niin kovasti, että vihdoin meitä onnistaisi.

Kokemukseni HSSG-tutkimuksesta

Nyt on munanjohdinten aukiolotutkimus tehty, eikä tarvitse enää lukea vain muiden kauhukertomuksia vauva.fi -palstalta. Spoiler alert: se ei ollut ollenkaan niin kamalaa mitä etukäteen kuvittelin.

Menin vastaanotolle valmistautumatta mitenkään erityisesti, ainoastaan Burana 800mg olin ottanut esilääkitykseksi (ja katsonut, että tilillä on 220e rahaa, ettei käy nolosti maksuhetkellä). Esilääkitystä suositellaan siksi, että toimenpide voi aiheuttaa kramppimaisia, kuukautiskipuun verrattavissa olevia tuntemuksia.

Alkuun tehtiin tavallinen gynekologinen tutkimus, jossa lääkäri totesi kohdunnapukkaani painellessaan kohdun takaosan olevan hyvin aristeleva, viitaten mihinkäs muuhun kuin endometrioosiin. Muutoin kaikki tässä perustutkimuksessa oli kuten pitääkin.

Seuraavaksi asennettiin spekula ja alettiin ujuttamaan katetria kohtuun. Ikävimmältä ehkä tuntui, kun hoitaja alkoi täyttää balongia, jotta katetri pysyisi paikallaan kohdussa. Sekin kesti kuitenkin vain pienen hetken, eikä ollut missään nimessä sietämätöntä - itseäni ehkä vain ällötti koko toimenpide jostain syystä.

Itse tutkimus ei juurikaan tuntunut missään, korkeintaan pientä nipistelyä oli välillä. Lääkäri tosiaan ultralla katseli, kun hoitaja ruiskutti katetriin steriiliä vettä + ilmakuplia, jotka kulkivat iloisesti sinne minne pitääkin. Munanjohtimeni ovat siis auki! Samalla huomattiin, että aikaisesta kierron vaiheesta huolimatta oikeassa munasarjassa oli kasvamassa mahtavan kokoinen follikkeli (19,5mm) eli todennäköisesti ovulaatio on ihan juuri tapahtumassa. Tämäkin oli arvokas tieto, sillä kahdessa edellisessä kierrossa olen syönyt Teroluteja ja ilmeisesti niillä on nyt ollut jotain vaikutusta tähän aikaistuneeseen ovulaatioon.

Sovimme lääkärin kanssa, että koska missään ei ole sellaista "näkyvää vikaa" niin odotellaan vielä haluamamme aika hoitojen aloittamisen suhteen. Miehen kanssa alustavasti keskusteltiin, että ehkä syksyllä voisi lähteä liikkeelle inseminaatiosta. Vietetään nyt ensin välissä kuitenkin rento ja kiva kesä häiden, matkustelun ja muun mukavan merkeissä.

It's not you... It's me

Miehen labratulokset valmistuivat ja voimme huokaista helpotuksesta: siellä oli kaikki niin kuin pitääkin.

Hyvien uutisten kääntöpuolena on toki se, että sain vahvistusta aiemmalle ajatukselleni siitä, että todennäköisimmin "vika" on minussa. Minustakaan ei toistaiseksi ole löytynyt mitään selittävää tekijää lapsettomuudelle, mutta jokinhan tässä kehossa mättää, kun saan kipukohtauksia ja ovuloin melko myöhään ym.

Tekisi ihan älyttömästi mieli JUST HETI NYT varata aika munanjohdinten aukiolotutkimukseen. Se pitäisi tehdä kiertopäivänä 7-10, eli kuukautisten jälkeen mutta selkeästi ennen ovulaatiota. Hankalaa tästä tekee se, että syön parhaillani niitä Teroluteja, enkä voi ollenkaan ennustaa, kuinka hyvin ne tällä kertaa pitävät kuukautiset poissa. Nostin annoksen gynen ohjeella 2 tbl / vrk eli oletettavasti nyt vuoto pysyisi poissa paremmin.

Noh, kattellaan...

Ei mitään, vieläkään

Vauvaa ei edelleenkään näy eikä kuulu, mutta siihen on tässä viimeisen 1,5 vuoden aikana jo tottunut. Mitenköhän sekaisin sitä menisi, jos testiin pärähtäisikin joskus plussa, hah. Mies on nyt vihdoin toimittanut oman näytteensä laboratorioon ja vastauksien pitäisi olla meillä tiedossa noin viikon kuluessa. Jos siellä on kaikki kunnossa, niin seuraavaksi varmaan varaan aikaa HSSG- eli hysterosonosalpingografiatutkimukseen (kauhea sanahirviö). Sillä saadaan vielä selville, ovatko munanjohtimet tukossa, tuo aiemmin tehty ultraääni kun ei sitä välttämättä paljasta.

Syön nyt toista Terolut-kuuriani, jälleen ajatuksena siirtää menkkoja. Viime kierrossa Terolutit pitivät vuodon poissa kp 31 saakka, toivottavasti tällä kertaa saisi siirrettyä ihan reippaasti enemmän... Pitänee soitella gynelle ja varmistaa, voisiko Teroja ottaa vaikka 2 päivässä.

Väsynyt pettymyksiin

Meninpä sitten hormonihuuruissani tekemään raskaustestin viime viikon torstaina, 2 viikkoa oletetun ovulaation jälkeen. Kuukautisethan siinä vaiheessa olivat tottakai poissa Terolutien vuoksi. Ajattelin testin kuitenkin näyttävän edes jotain, jos raskaus olisi alkanut. Mutta aivan selkeä negatiivinen sieltä pamahti, ei pienintäkään epäilystä.

Kuinka ollakaan, Teroluteista huolimatta kuukautiset alkoivat lauantaina, eli kierron pituudeksi tuli 31 päivää. Ehdin vielä lauantaina ottaa pillerin, mutta sen jälkeen en ole niitä jatkanut, koska vuoto alkoi niin selkeästi. Harmittaa, koska nyt minun täytyy syödä ainakin vielä toinen (jollei jopa kolmas) Terolut-kuuri, jotta saan kuukautisia lykättyä riittävästi häitä + häämatkaa ajatellen. Täytyy seuraavaksi varmaan aloittaa niiden käyttö jo aiemmin, vaikkapa kp 22, josko silloin tehoaisivat paremmin... Taaaai, sitten pyydän lääkäriä kirjoittamaan Primolutit ja toivon niiden siirtävän kuukautisia tehokkaammin.

Väsyttää nyt ihan kokonaisuudessaan tämä koko paska. Facebookin news feediin tulee jatkuvasti kuvia onnellista odottajista ja tuoreista vanhemmista, ja itse kärvistelen vaihteeksi taas vatsakipujen kourissa.

Hormonimyrskyä

Aloitin Terolut-kuurin kp 24 ajatuksena siirtää kuukautisia jo nyt, jotta minun ei häissä tarvitsisi kantaa huolta niistä perkeleistä. Olen nyt syönyt 7 tablettia (siis yhden per päivä) ja so far, so good. Kuukautiset eivät ole alkaneet, vaikka lueskelinkin netistä huonoja kokemuksia siitä, miten Terolut ei ole toiminut yhtä hyvin kuin esim. Primolut. Ainut ikävä sivuvaikutus on jäätävä turvotus, normifarkut eivät meinaa mahtua kiinni! Onneksi enää muutama päivä kuuria jäljellä.

Väkisinkin, kun nettiä kahlaa läpi, tulee törmänneeksi myös aiheeseen "Terolut ja raskaus". Kuten olen aiemmissa teksteissäkin jo maininnut, on ovulaationi kohtalaisen myöhäinen (kp 17-18), vaikka kiertoni on ihan tavanomaisen mittainen (27-28 päivää). Olen tässä salaa jo ehtinyt toivomaan, että extra-keltarauhashormoni pitäisi kohdun limakalvoa vahvempana pidempään, jotta mahdollinen hedelmöittynyt munasolu ehtisi kiinnittyä. Tiedostan, ettei Terolutia yksinään yleensä käytetä raskautumisen tukemiseen, ja että on niin paljon muitakin raskaaksi tulemiseen vaikuttavia hormoneja, että ei yksi keltarauhaspilleri autuaaksi tee. Aina voi kuitenkin toivoa, eikös?

Labratulokset

Kävin viime viikolla minulle määrätyissä labrakokeissa ja tänään lääkäri soitteli tuloksista.

Perusverenkuva, kilpirauhasarvot ja prolaktiini olivat normaalit, mutta yllättäen ferritiini (eli varastorauta) matala. Ferritiini on aika haasteellinen tulkittava ja nykypäivän trendi-ilmiöksikin nimetty tutkimus. Normaalit viitearvot ovat suurin piirtein 10-150ug/l ja itselläni tuo arvo oli 12. Lääkäri kertoi, ettei ole täysin selvää, millä tavalla varastoraudan puute vaikuttaa raskautumiseen; esim. Intiassa, jossa naisten ravitsemustilanne on heikko, syntyy kuitenkin paljon lapsia.

Joka tapauksessa minulle suositeltiin rautalääkityksen aloittamista, vaikka siis hemoglobiini oli 130. Lisäksi runsaisiin kuukautisvuotoihin sain kokeiltavaksi Caprilon-valmisteen, joka vähentää vuodon määrää ja sitä kautta osaltaan vaikuttaa rauta-arvojen kohenemiseen. Olen kieltämättä jo viimeiset pari vuotta väsähtänyt todella helposti pienistäkin ponnisteluista, kävin työterveydessä muistaakseni vuosi sitten syksyllä valittamassa asiasta. Joten jos ei muuta, niin toivotaan rautakuurista olevan hyötyä ainakin virkeyteen.

Pyysin lääkäriä samalla kirjoittamaan minulle kuukautisten siirtopillerit. Menkat tulisivat juuri mukavasti hääpäivänämme, joten haluan hyvissä ajoin jo sekoittaa kierron niin, että katastrofilta vältytään. Sain Terolutit, joita lääkärin mukaan voi turvallisesti käyttää siirtotarkoituksessa, vaikka raskaustoive onkin. Nämä asiat on kuitenkin AINA syytä varmistaa omalta lääkäriltä, eikä omin päin alkaa lääkitsemään itseään.

Kohti apteekkia, siis!

Tunnelmia lääkärikäynnin jälkeen

Viikko sitten kävimme lapsettomuustutkimuksien alkukartoituksessa. Jännitti yllättävän paljon etukäteen, mutta onneksi lääkäri oli mukava ja valoi meihin toivoa: hänen mukaansa vain 50% meidän ikäisistämme pariskunnista on vuoden yrittämisen jälkeen raskaana, 80% tulee raskaaksi kahden vuoden aikana. Sinällään emme ole vielä mitenkään harvinaisessa porukassa, vaikkei vauvaa ole kuulunutkaan. Oli myös kiva kuulla, että hän piti meitä nuorina, itse kun tässä olen ajatellut munasarjojeni vetävän suunnilleen viimeisiään.

Meissä ei kummassakaan esitietojen perusteella pitäisi olla mitään pahasti vialla, huh. Minulle tehtiin UÄ-tutkimus alateitse ja siellä kaikki ok. Lääkäri tiesi kertoa minun ovuloineen oikeasta munasarjasta ja että kohdun limakalvon paksuus oli normaali kierron vaiheeseen nähden. Lyhyt luteaalivaiheeni ei herättänyt lääkärissä huolta (tosin OmaKantaan hän oli kirjoittanut ovulaatioajankohdaksi kp 16, vaikka tuolloin on yleensä vasta ovulaatioTESTI positiivisena). Myöskään endometrioosikudosta ei ollut ultrassa näkyvillä, eli raskautumiseen ei senkään puolesta pitäisi olla esteitä.

Seuraava askel on, että mieheltä tutkitaan siittiöt ja minulta otetaan parit verikokeet (PVK, ferritiini, prolaktiini, kilpirauhasarvot). Jos niissä kaikki kunnossa, niin ei ole indikaatiota lähteä hoitamaan lapsettomuutta ainakaan toistaiseksi. Miehen kanssa jo juteltiinkin, että eiköhän ainakin kesän yli vielä katsella tilannetta ja palataan sitten syksyllä asiaan, jollen edelleenkään ole raskaana.

Ihan helpottunut olo, että tuli käytyä. Yllättävän edullistakin oli, käynti ultrineen päivineen maksoi vain noin 120e. Mehiläisellä oli jokin kampanja, että helmikuussa ajanvarauksen tehneet saavat ensikäynnin -50%, eli kannattaa seurata näitä "alennusmyyntejä". Labrat toki ovat sitten oma lukunsa, siemennesteanalyysin hinta pyörii 80-90e välillä ja minun verikokeeni tulisivat yksityisellä maksamaan yli 200e. Taidan kuitenkin pyytää lähetettä edellämainittuihin kokeisiin terveysaseman lääkäriltä, kun sattuneesta syystä minulla on työn kautta lääkärikontakteja kuitenkin olemassa.
- A

Kipukohtauksia

Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen kuukautisten jälkeisellä viikolla kärsinyt kipukohtauksista. Kalenteria selatessani laskin yhteensä 5-6 kohtausta, joista ensimmäinen ajoittuu joulukuulle 2017. Kohtaukset provosoituvat kovasta tärinästä, useimmiten siis minun kohdallani juoksulenkistä.

Viimeksi tällainen kipukohtaus oli eilen, kuinkas muutenkaan kuin juoksulenkin päätteeksi. Se alkaa yleensä pienenä jomotuksena kohdun seudulla ja voimistuu siitä muutamissa minuuteissa sietämättömäksi kivuksi. Tunnetta voisi ehkä verrata menkkakipuihin, paitsi että se on 10 kertaa kovempi ja tulee aaltoina. Kipu on niin voimakas, että ei pysty liikkumaan ja on vain maattava kippurassa lattialla. Kylmä hiki nousee otsalle ja alkaa oksettaa. Noin 20-30 minuutissa kohtaus on ohi ja olo palautuu normaaliksi.

Kyllä taas eilisen jälkeen tuli fiilis, että ONNEKSI se ajanvaraus lapsettomuustutkimuksiin on tehty - ainakin saadaan katsottua ultralla, onko munasarjoista mitään jäljellä. Sitä odotellessa.

Ensimmäinen käynti lapsettomuusklinikalla

Mitenkäs tässä näin pääsi käymään? Meidänhän piti ottaa rennosti eikä tekemällä tehdä vauvaa. Silti jostain syystä meillä on nyt ajanvaraus lapsettomuusklinikalle. Well, let me explain...

Minulla on jo pitkään ollut ongelmia kuukautisten kanssa. Sinällään ne tulevat säännöllisesti, noin 26-28 päivän välein. Eivät varmaan ikinä ole jääneet välistä, vaan tasaisen tappavaan tahtiin tulleet 13-vuotiaasta alkaen. Tiputteluvuoto alkaa yleensä jo 2-3 päivää etukäteen. Kivut ovat hurjat ja syönkin ensimmäiset 3 varsinaista vuotopäivää 4 x 800mg Buranaa, joka suurin piirtein vie pahimman tuskan pois (aina sekään ei kuitenkaan riitä). Endometrioosia ollaan gynen vastaanotolla väläytelty, mutta sitähän on kovin hankala lähteä tutkimaan, kun ultrakaan ei aina näytä mahdollisia pesäkkeitä. Minulla on siis kuukautiskipujen ulkopuolellakin silloin tällöin kramppimaisia alavatsakipuja, jos olen kovasti urheillut tai muuten ponnistellut. Joskus on ollut myös ns. tärinäkipua, eli esimerkiksi mukulakivikadulla auton kyydissä suolisto/alavatsan seutu on ollut aika kovilla.

Ovulaation olen satunnaisotannalla onnistunut joka kerta löytämään kun olen viitsinyt tikkuun pissata - mutta tietysti tämä LH-tason huippu vain ennakoi tulevaa ovulaatiota, eikä ole 100% tae siitä. Ovulaatiotikkuun on tullut plussa yleensä kp 17, eli varsinainen munasolun irtoaminen tapahtuisi noin kp 18-19. Siitä kun lyhyellä matematiikalla laskee, kuinka kauan hedelmöityneellä munasolulla olisi aikaa kiinnittyä kohdun limakalvolle, niin aika minimaaliseksihan tuo aika jää. Olen ymmärtänyt, että tuon luteaalivaiheen pitäisi olla mieluiten yli 10 päivää.

Niin, ja olen jostain syystä ollut koko ajan siinä uskossa, että yritimme lasta ennen aknelääkekuuriani 10kk ajan. Tarkistin asian kalenterista, ja kyllä meillä se vuosi on tullut itse asiassa täyteen ilman ehkäisyä. Tuo 10kk oli sellaista "kunnon yrittämistä", että laskeskeltiin hedelmällisimpiä päiviä ym. Mutta jo ennen sitä oli 2kk sellaista, ettemme enää käyttäneet ehkäisyä.

Todettiin miehen kanssa, että koska nykytekniikalla on helppoa selvittää mahdolliset lapsen saannin ongelmat, niin miksi lykätä sitä eteenpäin. Eihän meidän hoitoja tarvitse aloittaa välttämättä heti, mutta alkukartoituksesta tuskin mitään haittaakaan on. Ja voihan olla, että jollain pienellä hormonilisällä minun kroppani saadaan toimimaan vähän paremmin eikä kovempia keinoja edes tarvita.

Positiivisella fiiliksellä siis eteenpäin, hurjan kuuloisesta otsikosta huolimatta.

Nyt se alkaa (taas)

Moi!

Sinne se tammikuu vierähti, vähän sumussa omalla kohdallani kun sairastelin koko kuukauden. Nyt onneksi vihdoin terveenä.

Päätimme tosiaan antaa raskaudelle mahdollisuuden nyt helmikuusta eteenpäin. Olisin häissä korkeintaan raskausviikolla 24, jos heti ensimmäisestä kierrosta tärppäisi. Kuitenkin tällä kertaa yritämme suhtautua asiaan ilman paineita ja kalenterin kyttäämistä. Ostin itselleni foolihappotabletteja, joita olen tässä viikon verran käyttänyt. Muita "panostuksia" en tässä vaiheessa aio tehdä. Raskaustestinkin teen vasta jos menkkoja ei kuulu, enkä varmuuden vuoksi 5 päivää etuajassa :D