Pitkän odotuksen jälkeen hän on täällä! Tyttäremme saapui maailmaan 24.1.2021 raskausviikolla 38+4 klo 15:58 terveenä ja hyvinvoivana. Myös äiti ja isä voivat väsymyksestä huolimatta hyvin. Nyt olemme jo kotona opettelemassa vähitellen perhearkea.
Synnytys käynnistyi lauantaiaamuna klo 4:30, kun heräsin lapsiveden menoon. Menin jotenkin ihan shokkiin asiasta ja lähes pyörryin vessaan, huusin miestä avuksi ja hän tietenkin säikähti kovasti että jotain on pielessä... Nope, just me being dramatic. Soiteltiin synnärille ja pyysivät meitä käymään aamun aikana tarkistuksessa. Vauvan KTG-käyrä oli kunnossa ja minunkin Streptococcus Agalactie -näytteeni negatiivinen, joten pääsimme vielä kotiin odottamaan supistuksien alkamista. Koko päivänä ei kuitenkaan tapahtunut yhtään mitään, käytiin kävelylenkillä, pyykättiin, tehtiin ruokaa... Ei ihan se perinteisin oletus synnytyksen alkamisesta, haha. Illalla TYKSissä jälleen KTG-käyrillä maatessani sain ohjeeksi tulla käynnistykseen seuraavana aamuna klo 8, jos yönkään aikana ei ihmeitä tapahtuisi.
No, yö sujui niin ikään rauhallisesti ja sain yllättävän hyvin nukuttuakin. Suuntasimme sairaalalle kahdeksaksi kuten oli sovittu, ja pari tuntia jouduttiin odottamaan ennen kuin päästiin lääkärin juttusille. Tarkoitus oli pohtia, mikä käynnistyskeino olisi tilanteessani paras. Lääkärin ultratessa vauvaa selvisi kuitenkin jotain todella yllättävää, nimittäin hänen painoarvionsa oli vain 2,3kg! Iski hirveä huoli, että mikä on vialla, koska raskaus oli kuitenkin jo täysiaikainen... Lääkäri yritti lohduttaa, että jotkut vauvat ovat vain pieniä ja me miehen kanssa emme myöskään ole kovin raskasrakenteisia, että on vaan "meidän kokoinen tyttö". Eihän se helpottanut yhtään, vaan kyllä tuli suru puseroon kun mietti, ettei pienellä olisikaan kaikki hyvin. No, onneksi napavirtaukset olivat kuitenkin kunnossa eikä epäilystä esim. istukan vajaatoiminnasta.
Näillä tiedoilla lähdettiin synnyttämään Cytotecin avustamana. Sain lääkkeen klo 11 ja jo 20 min myöhemmin aloin supistella TODELLA kipeästi. Tens-laite ja lämpöpussi eivät juuri helpotusta tuoneet, vaan hyvin pian aloin jo kaipaamaan kunnon lääkitystä. Ennen synnytyssaliin siirtymistä kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen ja noin tunnissa olinkin avautunut 4cm, eli eipä ihme että hiukan tuntui... Salissa minulle iskettiin ensin ilokaasua, joka oli myös täysin hyödytön kapistus. Huusin ja kiljuin kivusta niin kauan, kunnes ihana anestesialääkäri tuli laittamaan epiduraalin. It. Was. Heaven. Pian sen jälkeen aloin tuntea voimakasta ponnistamisen tarvetta ja kätilö totesi minun kaikessa rytäkässä auenneen täyteen 10 senttiin, eli saisin alkaa ponnistaa heti kun siltä tuntuu. Ponnistusvaihe oli äärettömän helppo ja lähes kivuton kaiken edeltävän tuskan jälkeen. Vain puoli tuntia myöhemmin kuulimme maailman ihanimman pienen rääkäisyn sekä kuulimme kätilöltä kaiken olevan hyvin <3 46cm ja 2435g mitoilla varustettu 9/10/10 pisteen tyttö nostettiin rinnalleni, eikä sitä rakkauden määrää voi sanoin kuvailla. Hän on täydellinen.