torstai 30. huhtikuuta 2020

Lottovoittokin olisi todennäköisempää... Vaikken edes lottoa

Ei tarvitse pidättäytyä vappusimasta tänäkään vuonna.

Lähes 3 vuotta, 35 kuukautta ja 42 kuukautiskiertoa myöhemmin paras saavutuksemme on yksi (1) kemiallinen raskaus rajuimpien mahdollisten hoitojen avulla. Miten tämä voi olla näin s*#@&%#n vaikeaa?

Kuukautisten alkua tuskaillessani päädyin tutkimaan ERA-testausta. Kyseessä on kohtalaisen uusi menetelmä, jonka tarkoitus on geenejä tutkimalla määrittää ns. aikaikkuna, jolloin alkion kiinnittyminen on otollisinta. On tutkittu, että ajankohta voi naisesta riippuen vaihdella paljonkin ja ainakin ulkomailla ERA-testauksesta pakastealkionsiirron yhteydessä on saatu lupaavia tuloksia. Julkisella puolella tällaista testausta ei Suomessa tehdä, mutta yksityissektorilla se olisi mahdollista 800e hintaan. En kyllä jaksa rahasta murehtia tässä vaiheessa, kyllä sitä tyhmempiinkin asioihin tulee sijoitettua satasia. Henkistä kuormaa keventääkseni haluaisin ehkä käydä tuossa testissä, jos siitä olisi jatkossa edes pientä apua raskauden alkamiseen.

Monet ystävät ja työkaverit vetävät jo toista äitiyslomakierrostaan. Jos kaikki olisi mennyt alusta asti hyvin, voisin minäkin odottaa jo toista lastamme. Tuntuu epäreilulta, vaikken onneksi enää olekaan kateellinen tai katkera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti