Marras-joulukuussa tapahtuu

Kävimme viikko sitten IVF-suunnittelukäynnillä, jossa todettiin, että meidät voidaan ottaa marraskuussa hoitoihin. Paljon riippuukin nyt siitä, tulevatko kuukautiseni 31.10. vai 1.11. - jos ensiksi mainittuna ajankohtana, niin hoidot lykkääntyvät seuraaviin kuukautisiin asti, mutta jos kuukautiset alkavatkin vasta marraskuun puolella, niin hoito päästään aloittamaan heti, sillä jonopaikkamme on tuo marraskuu. On se tarkkaa.

Käynnillä ei sinällään tapahtunut mitään ihmeellistä. Minut ultrattiin (joka oli aika epämiellyttävää kuukautisten ollessa juuri käynnissä...) ja todettiin munarakkulareserviä olevan edelleenkin mukavasti, eli hoito voitaisiin toteuttaa lyhyen kaavan mukaan ja pienillä lääkeannoksilla. Lääkäri huomasi myös parisenttisen endometrioosipesäkkeen jossain päin kohtuonteloa, mikä ei tietenkään ollut mukava uutinen, mutta sijainti oli onneksi sellainen, ettei hoitoihin tai raskautumiseen vaikuta mitenkään. Tätä ollaan epäilty voimakkaiden kuukautiskipujen ja muiden oireilujen taustalle jo pitkään, joten ei oikeastaan yllätä, että nyt vihdoin ultrassakin näkyy jotakin.

Seuraavaksi käymme miehen kanssa HIV-, hepatiitti- ja kuppaseulonnassa. Kaikki muu tapahtuukin sen mukaan, miten ne kuukautiset sieltä suvaitsevat tulla. Luultavasti kuitenkin seuraava vuoto on jo lokakuussa, eli henkisesti voinee varautua siihen, että vasta marraskuun lopulla aloitetaan lääkitys ja joulukuun puolella olisi sitten se munasolupunktio.

No, tämän vuoden puolella kuitenkin jo tapahtuu jotain konkreettista, kunhan vaan pysytään terveinä.

Säikähdyksellä selvittiin, toistaiseksi

Aikamoista hullunmyllyä ollut viimeiset 3 vuorokautta. Kaikki lähti liikkeelle suhteellisen harmittomalta tuntuneesta, rusehtavasta tiputteluvuodosta. Tätä oikeastaan on ollut raskausviikolta 5 lähtien päivittäin. Koska mitään kipuja ei kuitenkaan ollut, oletin tiputtelun johtuvan limakalvojen herkkyydestä tai muusta vastaavasta.

Perjantaina illalla, kun raskausviikkoja oli kasassa 6+2, kuitenkin havahduin sohvalla tv:tä katsellessani voimakkaisiin supistuskipuihin ja vessassa totesin tummanpunaista verta holahtaneen reilusti pikkuhousunsuojaan. Istuin pöntöllä ja itkin, vuotaen samalla kuin pistetty sika. "Taas se menee kesken", huusin miehelleni.

No, lauantaina verenvuoto oli lakannut ja kivut rauhoittuneet. Ruskeaa vuotoa toki tuli edelleen melko runsaasti. Sunnuntaina sama juttu, rusehtavaa vuotoa ja epävarma olo tulevasta. Varhaisraskauden ultraäänitutkimus oli tulossa vasta 18.6., ja tuntui ettei pääni pysyisi kasassa siihen asti. Selitin tilanteeni TYKSiin ja ultraa saatiinkin onneksi aikaistettua tälle päivälle.

Menin lääkärin vastaanotolle valmiiksi jo itku kurkussa. "Jonkinlaista vuotoa täällä tosiaan on, mutta kohdunkaula on kiinni... Ja voi kuule, täällä näkyy elävä sikiö!" Ei varmaan paljon yllätä, että räjähdin itkuun nuo sanat kuultuani. Pääsin kuulemaan pikkuisen sydämenlyöntejä ja näin ihan konkreettisesti, että siellä on kuin onkin 7.4 mm mittainen kaveri, vastaten raskausviikkoja 6+6 (eli juuri niissä mitoissa kuin kuuluukin).

Mitenkään turvallisilla vesillä ei edelleenkään olla, enkä tiedä ollaanko raskaudessa ikinä. Lääkärin mukaan tällaisessa "vuotavassa raskaudessa" on hieman suurentunut keskenmenon riski, kuten myös ylipäätään hoidoilla alkunsa saaneissa raskauksissa. Mutta tällä hetkellä, juuri nyt, sikiöllä on kaikki hyvin. Olen siitä niin kiitollinen.