Ei voittoa 4

Ystävät, sukulaiset, työkaverit, puolitutut, naapurit, tuntemattomat.

Ylipainoiset, alipainoiset. Yli 40-vuotiaat, hädin tuskin 18 vuotta täyttäneet.

Alkoholin suurkuluttajat. Tupakoitsijat. Lääkkeiden vetäjät. Päihdeongelmaiset.

Huonoissa parisuhteissa elävät. He, joiden elämäntilanteeseen lapsi ei yksinkertaisesti muuten vain sovi.

Hedelmällisyyttä laskevan perussairauden omaavat ihmiset. Inseminaatio- tai IVF-jonossa olijat juuri ennen hoitojen alkua. 

Heillä kaikilla on oikeus tulla raskaaksi ja olla raskaana halutessaan, enkä edes yritä väittää muuta. Osalle näistä ryhmistä sitä jopa oikein erityisesti toivoo.

Välillä kuitenkin kysyn universumilta, miksi minä, 1. hyvässä hedelmällisessä iässä oleva 2. perusterve 3. elintavoistani huolehtiva 4. päihteetön 5. normaalipainoinen nainen en vain tule raskaaksi ilman hoitoja.

Kierron loppua lähestyessä kello seisahtuu

Olen jälleen häiritsevän tietoinen kiertopäivästäni, joka on nyt 25. Vielä siis 6-8 päivää vuodon alkuun. Löydän itseni selaamasta nettiä hakusanoilla "varhainen plussa", "kuinka aikaisin raskaustesti positiivinen". Ihan kuin se auttaisi jotain! Tiedän ihan hyvin, että testata kannattaa vasta jos kuukautiset ovat myöhässä.

Tämä on aina ollut se hankalin osuus kuukaudesta. Osa aivoista toivoo ja jopa uskoo loppuun asti, että tällä kertaa kuukautiset jäävät väliin ja toinen osa taas huutelee takapiruna, että alkaispa jo niin pääsisi piinasta. 

Ja tiedänhän minä, että todennäköisyydet ovat tuon jälkimmäisen ajatuksen puolella. Toivo on vaan siitä ihmeellinen ja sinnikäs juttu, että siihen ei järkipuhe tehoa.

Hedelmällisyyden tukeminen

Kirjoitin jo aiemmin, etten aio kytätä ovulaatiota tai väkisin ajoittaa seksiä tiettyihin päiviin. Näistä lupauksista olen pitänyt kiinni ja olen aika ylpeä itsestäni. Tottakai kun meillä raskaustoive on, niin on tavoitteena pysyä aktiivisena 2-3 päivän välein erityisesti kierron keskivaiheilla, mutta joskus se kiireiden, väsymyksen tai vastaavien vuoksi jää toteutumatta - ja se on ihan ok.

No koska olen kuitenkin pohjimmiltani suorituskeskeinen ihminen ja saan lohtua siitä, että on selvät suunnitelmat sekä jotain konkreettista mitä voin tehdä asioita edistääkseni, niin olenpa sitten päättänyt keskittää energiani ruokavaliopuolelle. Sokerikoukkua vastaan olen yrittänyt taistella jo pitkään, mutta varsin huonoin tuloksin. Esimerkiksi kuluneen viikon aikana olen syönyt pussillisen lakuja, 1 purkin proteiinijätskiä sekä napostellut salmiakkia vähän joka välissä... On se kuitenkin vähemmän kuin vielä n. kuukausi sitten, jolloin listaan olisi saanut lisätä ainakin pari levyä suklaata. Ja tuo Lohilon proteiinijätski on oikeasti jopa ihan terveellistä (sen lisäksi että on herkkua), Googlatkaa vaikka! Olen vaihtanut normaalit jäätelöt kokonaan siihen. Mutta juu, olen koittanut ajatella, että elimistö olisi otollisemmassa tilassa raskaudelle kun ei eläisi pelkästään sokerilla. Tästä ei kaiketi ole mitään tieteellistä näyttöä, mutta hei, whatever floats your boat.

Sen lisäksi, että olen yrittänyt vähentää sokeria, olen myös pyrkinyt monipuolistamaan ruokavaliotani. Syön nykyään enemmän kasviksia ja hedelmiä, joka onkin johtanut siihen, että perus kurkun ja banaanin rinnalle on tullut tomaattia, porkkanaa, paprikaa, vadelmia ja mandariineja. Olen kyllä aina tykännyt kaikenlaisista värikkäistä jutuista lautasellani, mutta en tiedä miksi niitä yleensä silti vaan tulee syötyä niin yksipuolisesti ja niukasti.

Lisäravinnepuolelta käytössäni on Mama-vitamiini, samoin napsin 100mg rautaa pari kertaa viikossa. Sitten on vielä maitohappobakteerit. Taas kerran ehkä turhaa lapsettomuutta ajatellen, mutta hyödyllistä noin niin kuin muuten hyvinvoinnille. Välillä melkein unohtuu, että on muutakin elämää kuin tämä lapsettomuusoravanpyörä ja ihan muistakin syistä on hyvä pitää huolta terveydestään... 😅

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. 

Tammikuu

Nyt se on tehty. Meillä on aika lapsettomuusklinikalle ensi vuoden alussa. Edeltävästi käyn labrassa prolaktiini- ja kilpirauhasmittauksissa, mitään muuta valmistelua ei tässä vaiheessa tarvita. Suunnittelukäynnin jälkeen voidaan toivottavasti varata aika alkionsiirtoon helmikuulle. Mikäli raskaus ei siitä ala, siirrymme takaisin IVF-jonoon. Ihanaa, jännittävää, pelottavaa, ahdistavaa. Enimmäkseen ehkä silti helpottavaa, kun jälleen stressi lapsen aluille saamisesta on heitetty jollekin toiselle. Yritän keskittyä nyt tulevat 2 kuukautta ihan kaikkeen muuhun ja nauttia elämästä, perheestäni ja kaikesta kivasta tekemisestä.

Herkillä

Huomaan olevani jälleen lapsettomuuskuopan pohjalla. No, pohjaa alemmaskin toki pääsisi, siitä on kokemusta ajalta jolloin meillä ei ollut lasta lainkaan. Mutta surkea, itkuinen ja epäonnistunut olo on vallinnut parin päivän ajan. 

Asiaan vaikuttaa varmasti se, että kolme ystävääni kertoivat raskauksistaan yhteisessä Whatsapp-ryhmässämme. "Arvatkaa mitä, meille tulee vauva maaliskuussa! Eikä, niin meillekin, koska teillä on laskettu aika? No paljastanpa nyt minäkin, että täällä ollaan myös raskaana, mutta aika alussa vielä!" Ryhmässä on toki yhteensä 8 henkilöä, eli en ole ainut "epäraskaana" oleva. Olen hirmu iloinen ystävieni puolesta, mutta samalla hetkellä surullinen omasta tilanteestani - vaikkei siihen oikeastaan ole mitään kunnollista syytäkään. Eihän meillä ole kuin kolme kuukautta nyt uutta yritystä takana, ja mitään lääketieteellistä estettä ei ole ainakaan aiemmin todettu luomuraskaudelle, eli ei vielä tarvitsisi olla näin maansa myynyt. Silti ne vanhat tunteet edellisen raskaustoiveen ajalta näköjään elävät ja voivat vahvasti.

Yritin jo eilen soittaa TYKSiin (hätähousu täällä terve). Sainkin puhelimen päähän ajanvaraussihteerin, jolle kerroin menneestä IVF-hoidosta ja pikkusisarustoiveesta, sekä kysyin miten pakastetun alkion kanssa pitäisi toimia. Kävi ilmi, että näppäilemäni numero oli väärä ja kyseessä olikin jokin toinen naistenklinikan osasto. Ystävällinen sihteeri kuitenkin kaivoi minulle oikean numeron ja kertoi ajat, jolloin lapsettomuushoitajalle voi soittaa. Kiitin häntä vuolaasti, ja puhelun jälkeen myös itkin vuolaasti. Enkö helvetti osaa edes tätä asiaa tehdä oikein? Pettymyksen ja epäonnistumisen aalto löi yli naurettavan kovalla voimalla. 

Yritän kuitenkin kaiken hormonimyrskyn ja epäloogisten ajatusten keskellä muistaa, että minulla on asiat oikeasti Hyvin, isolla H:lla. Pienet kädet, jotka leikkien lomassa hakeutuvat välillä kaulalleni haliotteeseen, ovat tärkein muistutus siitä.