perjantai 28. elokuuta 2020

Lääkärineuvolan saldo (rv 17+1)

Kolmas neuvolakäynti ja samalla ensimmäinen neuvolalääkärin tapaaminen takana päin.

No, minullahan oli itselläni mielen päällä jos jonkinlaisia huolia, lähinnä tähän henkisen puolen jaksamiseen liittyen. Asiaan suhtauduttiin ymmärtäväisesti ja sainkin psykiatrisen sairaanhoitajan numeron, sekä luvan käyttää Propralia huoletta vaikka joka päivä. Jo pelkästään asiasta jutteleminen ja lääkärin vakuuttelut siitä, etten voi aiheuttaa beetasalpaajalla sikiölle haittaa, kevensivät kuormaani huomattavasti. Uskon, että näistäkin paniikkikohtauksista taas toivutaan ja päästään eteenpäin.

Huonoon painonnousuuni kiinnitettiin myös ensi kertaa huomiota. Tai oikeastaan neuvolan mittapuullahan olen koko ajan jopa laihtunut. Tiedän kuitenkin, ettei tämä ole koko totuus, sillä kotona aamuisin vaa'alla käydessäni olen nähnyt painon tippuvan alimmillaan 58-59 kiloon, ja nyt aamupainoni on kuitenkin "jo" 60kg. Neuvolassa sen sijaan mittaillaan aina eri aikaan päivästä, eikä minua ole kevyimmilläni edes punnittu, joten siksi heidän käyränsä näyttävät huolestuttavammilta. Ja tosiaan aloituspainoni on ollut 62kg, joten senkään puolesta en ole mitenkään merkittävästi kuihtunut. Noh, tähän sitten lisättynä se, että kohtuni on taaksepäin kallistunut eikä oikein tunnu vielä vatsanpeitteiden läpi, halusi lääkäri tehdä sisätutkimuksen - ja totesi, että juu, kyllä kohtu tätä kautta tuntuu ihan normaalilta ja viikkoja vastaavalta. Sykkeetkin löydettiin, tällä kertaa jo helpommin kuin viimeksi. Ilmeisesti hän nyt kuitenkin sitten vielä konsultoi jotain erikoislääkäriä tästä painonkehitysasiasta, joten mielenkiinnolla odotan joudunko johonkin lisäseurantoihin tai -tutkimuksiin. Minulla siis ei ole huolta asiasta, mutta ymmärrän kyllä, että ammattilaisten täytyy suhtautua asiaan ohjeiden määrittelemällä tavalla. Ja en pistä vastaan, jos minua halutaan tutkia vielä enemmän, hyvähän se vain on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti