Rakenneultra 21+0 & taaperon korvien tuubitus

Ihana, terve poikahan se siellä edelleen vaikuttaisi olla möllöttävän, kuten pari viikkoa sitten yksityisellä jo uumoiltiinkin. Painoarvioksi saatiin 414g, joka on kyllä huomattavasti enemmän kuin tytöllämme vastaavilla viikoilla - hän oli nimittäin 355g. Muutenkin poika vastasi kaikilta mitoiltaan 21+4 kokoista jässikkää, eli kasvoi hieman "plussan puolella". Toistaiseksi ei siis murhetta SGA-vauvasta, vaikka eipä toisaalta ollut edellisessäkään vielä tässä vaiheessa. Ihan hyvä, että tulee vielä se rv 30 ylimääräinen tsekkaus.

En oikeastaan ehtinyt jännittää rakenneultraa ennakkoon juurikaan, sillä kaikki fokukseni oli tytön korvien putkitusoperaatiossa, joka osui sattumoisin tähän samalle päivälle. Meillä ollaan kärsitty 5 korvatulehdusta puolessa vuodessa, jolloin tuubituksen kriteerit täyttyvät kirkkaasti, eikä tarvinnut kahdesti miettiä halutaanko putket vai ei kun lääkäri sitä ehdotti. 

Toimenpide tehtiin kevyessä nukutuksessa eli humautuksessa, jossa lapselle annettiin maskin kautta anestesiakaasua ja toki myös happea. Pieni yskä ei onneksi haitannut operaatiota, mutta selkeä infektio tai kuume olisi siirtänyt putkitusta eteenpäin. Sain olla mukana salissa siihen saakka, että lapsi nukahti. Siinä meni ehkä 15 sekuntia, mutta oli kyllä raastavaa kuunnella toisen hätääntynyttä itkua, kun väkisin pidettiin pedillä makaamassa. Koitin parhaani mukaan rauhoitella pientä juttelemalla rauhallisesti ja kertomalla, että äiti on tässä eikä ole hätää, kohta tulee uni. Oltiin kyllä myös harjoiteltu tilannetta kotona parina päivänä, sillä meiltä löytyy babyhaler-maski Ventolinen/Flixotiden ottoa varten, joka oli ihan kelpo apuväline jolla selostaa pikkuiselle, mitä sairaalassa tulee tapahtumaan.

Toimenpide meni hyvin ja nopeasti, noin 10 minuutissa. Tosin näin äidin näkökulmastahan se tuntui loputtoman pitkältä ajalta, hah. Kotiin päästiin n. puolen tunnin heräilyn ja välipalan syönnin jälkeen. Edeltävästi olikin ollut 6h paasto, joka oli kyllä 2 veen kanssa vähintäänkin mielenkiintoista... Aikamme oli klo 11, joten jouduttiin heräämään väkisin klo 5 (normaalisti klo 6) jotta ehdittäisiin syömään edes jotain ennen operaatiota, muutoin oltaisiin menty edellisen illan puuron voimalla, joka kuulosti mielestäni hirveältä ajatukselta. Maitoakaan ei saanut juoda paastoaikana, ainoastaan vettä tai laimeaa mehua ja sitäkin vain 1dl.

Olipahan päivä. Pitkä ja jännittävä, mutta onneksi lopulta kaikki meni kuten pitikin.

Kehon muutokset ahdistavat

Ensimmäinen raskausaikani sujui kuin tanssi. Kävin vielä kuukausi ennen synnytystä juoksemassa ja olin muutenkin elämäni kunnossa. Paino nousi liian vähän, vain reilut 5kg koko odotusaikana, joka varmasti osaltaan selittää kevyen olon. Olin myös välittömästi synnytyksen jälkeen lähtömitoissani ja mahani oli, jos mahdollista, jopa litteämpi kuin ikinä ennen. Ei arpia, ei kolotuksia, ei minkäänlaisia vaivoja (korostan, fyysisiä vaivoja, henkisesti olin ihan romuna). 

Nyt onkin sitten ihan toinen, ehkä se tavallisempi tarina raskaudesta. Paino on noussut näin puoliväliin mennessä jo n. 3kg, koska olen ensinnäkin syönyt ihan mitä sattuu (lue: suklaata ja mättöruokaa) ja toisekseen tuntuu, että paino tarttuu muutenkin tiukemmin kuin viimeksi, tyylillä yksi syöty sipsi kerää nestettä ja turvotusta seuraavat 2 vuorokautta. No, eipä siinä, jos olo muuten olisi siedettävä, mutta vatsanahka kiristää jo nyt aivan sikana. Kaikki kertynyt paino tuntuu olevan vatsan alueella, eivätkä mitkään vaatteet tunnu hyvältä. Hengittäminen on tukalaa. Kaikki oleminen on ähellystä ja puhinaa. Olen jopa alkanut vähän pelkäämään syömistä, sillä sen jälkeen on aina entistäkin kamalampi olo usean tunnin ajan. Aiemmin nälän tunne on iskenyt aika tarkalleen 3h välein, nyt voin helposti olla 6h syömättä ähkyn olon takia. Ja siis ei ole väliä mitä syön, yksi omenakin voi tehdä yhtä pahaa jälkeä kuin pitsan puolikas. Lueskelin aiheesta ja sinällään kuulostaa loogiselta, että keho käy hitaammalla ja pyrkii siten imeyttämään ruoan energian ja ravintoaineet mahdollisimman tehokkaasti vauvaa ajatellen.

En myöskään ole päässyt harrastamaan liikuntaa niin usein kuin olisin halunnut, sairastelukierteen, voimakkaiden harjoitussupistusten ja no, yleisen elämäntilanteen/kiireiden vuoksi. Vartin kävelyt ovat saaneet korvata entiset juoksulenkit ja salitreenit. Olen siis myös ihan rapakunnossa ja koko olemus on löllö, ja se ärsyttää suunnattomasti! Kun on koko elämänsä tottunut olemaan liikunnallinen, vie tällainen yhtäkkinen "romahdus" puolet identiteetistä. Liikunta on lisäksi minulle tärkeä henkireikä stressin hallinnassa sekä keino viettää omaa aikaa, joten alkaa hiljalleen niin sanotusti rusinat rasahdella pääkopassa.

No, edelleen mennään sillä ajatuksella, että kunhan tästä hengissä selvitään - niin minä kuin vauvakin - niin kaikki muu kyllä helpottaa sitten synnytyksen jälkeen tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.

Rv 18 - verenvuotoa ja gynekäyntejä

Heräsin viime sunnuntaina hyväntuulisena rentouttavan loman jälkeen. Olimme kotikaupungissani parin päivän vierailulla ja pääsimme nukkumaan yhden yön hotellissa miehen kanssa, kun pirpana jäi mummolle ja papalle hoitoon. 

Ilo vaihtui äkkiä ahdistukseen, kun vessakäynnin yhteydessä pönttöön lorahti punaruskeaa verta. Soitin heti TYKS:n päivystykseen, josta minut yhdistettiin naistentaudeille. Koska mitään kipuja ei ollut, sain ohjeeksi seurailla tilannetta. Lähdimme itku kurkussa ajamaan kohti kotia. 

Kotiin päästyämme vuoto oli onneksi rauhoittunut ja muuttunut ruskeaksi. En kuitenkaan saanut mielenrauhaa, joten varasin seuraavalle päivälle gynekologin yksityiseltä. Hän tutki kaiken huolellisesti ja ultrasi vauvaa ja kohtua monesta suunnasta, mutta mitään syytä vuodolle ei löytynyt (ja tässä kohtaa se olikin jo loppunut). Vauva tosiaan voi hyvin ja vastasi viikkoja, painoarvioksi tuli 230g ja lisäksi vaikuttaisi siltä, että hän on poika.

Käynnin jälkeen olin todella helpottunut ja ajattelin, että ehkä tämä nyt oli tässä vuotojen osalta. Mutta ehei, sepä alkoi uudelleen kesken työpäivän keskiviikkona. Tällä kertaa n. teelusikallinen kirkkaan punaista verta holahti pikkuhousuihin. Edelleenkään ei onneksi ollut mitään kipuja. Soitin neuvolaan kysyäkseni ohjeita, lähinnä että kuinka kauan tällaista vuotoa voi ja uskaltaa seurata. Terkkari ohjeisti varaamaan ajan terveysasemalta, sillä sitä kautta voisin päästä uudelleen ultrattavaksi (tällä kertaa toki TYKSiin, sillä toista 230e yksityissektorin laskua samalle viikolle lompakkoni ei kestäisi).

TYKSissä sain vähän tylyä kohtelua ja kulmien kohottelua. "Niin sähän oot alkuviikosta ollut jo tutkimuksissa..." Kyllä sielläkin sitten kaikki tutkittiin ihan asiallisesti, mutta jäi kyllä olo, ettei olisi pitänyt mennä sinne. Mutta edelleen kaikki oli hyvin, ja koska viikkoja on näin vähän vielä, niin ei mahdollisille ongelmille voi oikein mitään tehdäkään. Sain ohjeeksi lähinnä ottaa nyt rauhallisemmin viikon ajan, että mahdollinen vuotokohta tyrehtyisi, mutta mitään vuodelepoa tai sairaslomaa ei siis tarvita. Kunhan nyt ei juoksemassa käy tai muuta vastaavaa.

Nyt viikkoa myöhemmin vuoto jatkuu edelleen, tällä hetkellä ruskeana. Vauvan liikkeet onneksi tuntuvat jo vähän paremmin ja se tuo hieman varmuutta itsellekin. Rakenneultraan on aika tarkalleen 2 viikkoa, joten ehkä tässä siihen asti pystyy odottelemaan.