Milloin takaisin lapsettomuushoitoihin?

Otsikon kysymykseen en osaa vastata monessakaan mielessä.

Ensinnäkään en saa yhtään päähäni, että mitä klinikalla mahdettiin puhua pakkaseen jäävien alkioiden (tai no meillä sen yhden alkion) käytöstä. Tarvitsemmeko uuden lähetteen hoitojen jatkumista varten, onko luonnollista yritystä oltava taas pohjalla jokin x-määrä, kuinka kauan edellisestä synnytyksestä pitää olla aikaa? Tuntuu hölmöltä, että minä, joka kuvittelin olevani jonkinasteinen lapsettomuusexpertti, voinkin olla näin pihalla. Mutta kysymällä kaikki toki selviää, ajattelin että vuodenvaihteen jälkeen voisi olla hyvä hetki soitella TYKSiin päin.

Toisekseen en edelleenkään tiedä, haluanko enää uudelleen siihen rumbaan ja jos, niin millä aikajänteellä. Toki siis alkionsiirtoon menen ehdottomasti heti kun siihen tulee lupa, mutta mahdollinen uusi kierros IVF:ää mietityttää... Ja näinkin pitkän lapsettomuustaipaleen jälkeen silti edelleen jossain aivojen kaukaisimmassa sopukassa elää ajatus, että "mitä jos kuitenkin tulisin raskaaksi ilman hoitoja, kunhan vain teen asiat x, y ja z". Ihan kuin vielä muka olisi jotain poppaskonsteja, joilla raskaaksi tuloa voisi avittaa, hahhah. Enkä tiedä miksi yhä suhtaudun niin negatiivisesti lapsettomuushoitoihin, toivathan ne meille suhteellisen helposti rakkaan esikoisemme. Enemmän helvettiä se luonnollinen yritys oli, kun kuukausi toisensa jälkeen tuli pettymyksiä ilman minkäänlaista selitystä, minkäänlaista toivonkipinää. Miksen siis voisi ajatella, että onneksi meillä on vielä mahdollisuus jatkaa hoitoja sen sijaan että elättäisin toiveita normaalista raskautumisesta? No, toisen pikkuisen kaipuu on kuitenkin valtava, niin ehkä se IVF sitten jossain vaiheessa on taas vuorossa mikäli viimeisellä alkiolla ei tule tärppiä.

Ei voittoa 3

Kolmen loppukierrossa tehdyn negatiivisen raskaustestin jälkeen se on taas uskottava. Perhekoko ei kasva edelleenkään. Ei, vaikka minulla oli selittämätöntä pahoinvointia ja epämääräisiä vatsan nippailuja ovulaation jälkeen. Mutta toki kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, oli raskauden mahdollisuus tässä kierrossa jopa tavallista pienempi eli ei tämä sinällään yllätä.

Samaan aikaan saan kuulla erään kaverini odottavan toista lastaan. Kuulemma syksyllä aloittivat yrityksen ja syksyllä raskaus myös alkoi. Uskomatonta, että jotkut (tai siis suurin osa!) voivat vain päättää näistä asioista ja luottaa toivottuun lopputulokseen. Siihen kerhoon minäkin haluaisin kuulua.

Kuukautisia odotellessa. Orastava vatsakipu tekee jo tuloaan.

Hukkaan heitetty ovulaatio... Sekin on sallittua

Aika harvoin tunnen tai muuten havaitsen munasolun irtoamisen, vaikka se ainakin aiemmin testitikkujen mukaan tapahtui säännöllisesti joka kuukausi. Yleensä ovulaationi osuu noin kiertopäivälle 16-18, jonka perusteella sitten mahdolliset peitonheilutuksetkin yritetään ajoittaa. Tällä kertaa kuitenkin ovulaatio-oireet pamahtivat päälle kp 20 sellaisella voimalla, että eipä jäänyt paljon arvailujen varaa. Ihan hillitön jomotus oikealla puolella munasarjan kohdilla plus oikein oppikirjamainen, sitkeän limainen valkovuoto. Harmittavasti vauvatoiveen kannalta tuo superovulaatio jäi hyödyntämättä, sillä varsinaiset "actionit" meillä oli jo tuon ns. normaalimman aikataulun mukaisesti. Ajattelin nuo ovulaatio-oireet bongattuani, että pitääkö tässä nyt väkisin taas alkaa etsiä sopivaa väliä kahdenkeskiselle hetkelle (sillä se on tällä hetkellä tosi hankalaa, kun meillä on yökylävieraita koko viikon). Totesin kuitenkin, että nyt en aio enkä halua ottaa stressiä tästä toisen vauvan alullesaamisesta. Ovulaatiotikut ja ylitarkasti kellotettu seksi saavat jatkossakin pysyä takavasemmalla, niin pysyy mielikin kevyempänä. On oikeasti helpompi hengittää kun ei tee tästä asiasta niin suorituskeskeistä.