Paluu töihin ja uudenlainen arki

Niin se tämäkin ajanjakso tuli päätökseensä. Kotona lapsen kanssa oleminen on ohi ja paluu työpaikalle edessä MAANANTAINA. Lapsi aloittaa samalla päiväkodin.

Olen kiitollinen, että pystyin olemaan näin pitkään kotosalla (1,5 vuotta) mutta myös todella onnellinen, ettei tarvitse enää jatkossa puhua pelkkää taaperoa koko päivää. Rehellisesti sanottuna olen ollut jo viimeiset pari kuukautta totaalisen kypsä kotimammana oleskeluun, vaikka ennen äitiyttä kuvittelin toisin. Mielikuvissani kotona oleminen oli vaaleanpunaista hattaraa muskareineen, uimakouluineen ja vauvakerhoineen, höystettynä yhteisillä pitkillä päiväunilla ja mitä erilaisimmilla hauskoilla leikeillä. Joo, kyllä noita aktiviteettejä tietysti oli, mutta kun herätys on tässä perheessä keskimäärin klo 5:30-6:00 ja aamuyhdeksään mennessä ollaan leikitty jo tuhat eri leikkiä, niin kyllä siinä luovimmankin ihmisen leikki-ideavarasto ja jaksaminen hupenee - seurauksena sitten toki kuuntelet kitinää tylsistyneeltä, lahkeessa roikkuvalta pikkuiselta.

Ehdottomasti parasta kotona olemisessa oli se, että koen saaneeni muodostettua äärimmäisen läheisen suhteen lapseeni. Olemme eläneet lähes symbioosissa nämä puolitoista vuotta enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Tunnen hänen jokaisen ilmeensä, hiuskiehkuransa ja suosikkijuttunsa (tällä hetkellä mm.🐞, 🐝 ja 🐍). Ymmärrän hänen puhettaan, vaikkei hän osaa vielä juurikaan ilmaista itseään sanoilla - minulle on täysin selvää, että "paapa" on paita ja "papa" on asiayhteydestä riippuen pappa tai vaippa. Ollaan koettu ihania, ainutlaatuisia hetkiä yhdessä. 

Arjen muutokset ovat siis yhtä aikaa toivottuja ja haikeutta herättäviä. Koen, että olen antanut itsestäni nyt kaiken ja vähän enemmänkin, jopa uupumukseen saakka. Ehkä tätä kotona olemista olisi jaksanut paremmin ja pidempään kunnollisen tukiverkoston avulla, sillä 10-12h päivittäistä kaksinoloa lapsen kanssa on jotenkin... yksinäistä. Olisi mukava käydä vaikka kerran viikossa mummolassa leikkimässä, mutta kun mummola on 300km päässä, niin ihan tuosta vain se ei onnistukaan. Myöskään kukaan lähellä asuvista ystävistäni ei ole ollut samaan aikaan äitiyslomalla, vaan heillä on omat työ- ja perhe-elämäkiireensä. Lyhyesti; enemmän vertaistukea ja konkreettista apua arjessa olisi ollut jees.

En tiedä, saanko enää uudelleen kokea kotiäitiyttä. Se hieman kirpaisee. Mutta kävi miten kävi, uusia seikkailuja on varmasti vielä edessä.

26.9.

Se on päivä, jolloin seuraavaksi tapahtuu yhtään mitään. Varasimme nimittäin juuri ensimmäisen vapaan ajan IVF-suunnittelukäynnille.

Eipä minulla taida olla mitään kirjoitettavaa ennen sitä, että katsellaan syssymmällä sitten taas...

The Testipäivä

Nyt se on virallista - ei tule lasta meille tästä alkionsiirrosta.

Ilmoitin TYKSiin asiasta ja ilmaisin samalla haluni jatkaa hoitoja uudella IVF:llä. Juttelimme miehen kanssa, että niin kauan kuin asia vähänkin mietityttää, on parempi jatkaa hoitoja ettei tarvitse myöhemmin jossitella. Samaan hengenvetoon totesimme myös, että tämä tuleva IVF saa olla viimeinen kerta, tuli sieltä sitten 1 tai 10 alkiota. Ainoastaan jos kävisi niin, ettei munasolupunktiossa saada yhtään alkiota, niin sitten kokeillaan vielä uudestaan. Olemme molemmat jo aika väsyneitä tähän hommaan. Edelleen mieli voi matkan varrella muuttua, mutta juuri nyt suunnitelma on tämä ja se tuntuu hyvältä.

Muistin myös tänään pitkästä aikaa ennustuksen vuosien takaa. Monet varmaan tietävät, mikä sormusennustus on - siinä ripustetaan sormus irtohiuksen varaan roikkumaan ja mikäli sormus alkaa pyöriä ympyrää, tarkoittaa se, että saat tytön ja jos liike on enemmänkin edestakainen heiluri, saat pojan. Tätä toistetaan niin kauan kunnes sormus ei enää liiku mihinkään. Jos sormus heiluu esim. kolmesti, tulet saamaan kolme lasta.

Takaisin ennustukseen. Leikimme tätä hupsua leikkiä kaverini polttareissa kuutisen vuotta sitten. Kun tuli minun vuoroni kokeilla, ei sormus tahtonut liikkua ensin ollenkaan, kunnes hetken odottelun jälkeen se alkoi tehdä pienen pientä ympyrää. Sitten liike lakkasi eikä alkanut enää uudelleen. Miten osuva tuo ennustus onkaan ollut tähän asti - sain pitkän lapsettomuustaipaleen jälkeen pikkuruisen 2,4-kiloisen tytön. 

Niin, ja polttarisankarin ennustus tuolloin oli kolme poikaa. Arvaatko jo, miten hänen kohdallaan tapahtui? Kolmas lapsi - poika hänkin - on syntymässä loppuvuodesta veljiään ihastuttamaan.

Toivon, että sormus olisi minun kohdallani erehtynyt ja että luvassa olisi vielä toinen lapsi. Ei nyt, mutta edes joskus.

Testipäivä 4

Lyhyestä virsi kaunis: en tehnyt testiä. Mikä pointti siinä olisi? Tiedän, että tulos on negatiivinen. Lopetin myös Cyclogestit eiliseen iltaan. En näe järkeväksi jatkaa niiden käyttöä, sillä ensinnäkin olen kärsinyt järkyttävistä kuumista aalloista ja ikävästä kutinasta, ja toisekseen progesteroni on muutenkin turha enää tässä kohtaa, se lähinnä viivästyttää vuodon alkamista.

Huomenna on TYKS:n ohjeistama testipäivä, joten silloin on vielä pakko testata. Sitten on tämän hoitokierroksen hommat taputeltu.

Testipäivä 3

Vaihdoin "normaalista" raskaustestistä herkkään versioon, jonka pitäisi tunnistaa jo 10mIU/ml pitoisuudet hcg-hormonia. Yhtä negatiiviselta näytti kuin ennenkin.

Kaikista kolmesta tehdystä alkionsiirrosta tämä on kyllä mennyt eniten perseelleen. Ensin ei meinattu saada koko siirtoa ollenkaan tehtyä ja nyt kun lopulta saatiin, niin ei edes kiinnittymisyritystä tapahtunut. Toisaalta ehkä parempi, etteivät toiveet ehtineet nousta minkään haamuplussan myötä korkealle, että sinällään ihan ok kun testi on koko ajan näyttänyt negaa.

Olen tällä hetkellä aika tunteeton. En voi sanoa olevani pettynyt tai surullinen, vaikken myöskään toki hypi riemusta.

Nyt pitäisi laatia suunnitelma jatkoa ajatellen. Toinen kierros IVF:ää? Se tietäisi jälleen kuukausien ja kuukausien aikataulutusta työn, päiväkodin ja hoitokäyntien välillä, useiden eri lääkkeiden käyttöä ja niiden sivuvaikutusten kestämistä, toivon ja epätoivon vaihtelua ilman takeita onnistumisesta.

Vai olisikohan meidän perhekokomme sittenkin tässä? Tänään asiaa (noin tuhannetta kertaa) pohtiessani se ei ensimmäistä kertaa tuntunut mahdottomalta ajatukselta. Tähän saakka olen ollut vahvasti sitä mieltä, että haluan kaksi lasta ja piste. Ja tottakai joo haluaisinkin, jos se olisi yhtään helpompaa. Sen sijaan en ole enää ollenkaan varma siitä, olenko valmis uhraamaan meidän perhe-elämämme, arkemme ja oman mielenterveyteni tavoitellessani jotain, jota en ehkä ikinä voi saavuttaa. Mutta miten voin tietää, mikä päätös on oikea ja mikä kävisi kaduttamaan?

Tässä on oikeasti nyt paljon mietittävää. 

Testipäivä 2

Vain yksi viiva. Mitä ikinä eilen luulinkaan nähneeni, oli siis mielikuvituksen tuotetta. 

Aika pettynyt olo, sillä raskauden todennäköisyys pienenee koko ajan. Viralliseen testipäivään on enää 3 vuorokautta, niin kyllä tässä vaiheessa pitäisi jo näkyä jotain testissä. Ei se hcg niin salamana nouse, että yhtenä päivänä tulisi puhdas negatiivinen ja seuraavana päivänä kunnon plussa. 

Olen 95% varma, että tämä alkionsiirto ei onnistunut ja jos/kun vielä huomennakin tulee nega, voin olla sataprosenttisen varma asiasta. Jatkan kuitenkin testaamista päivittäin sinne sunnuntaihin asti.

Edellisessä epäonnistuneessa alkionsiirrossa v. 2020 vuoto oli tässä vaiheessa jo päällä. Nyt ei ole mitään merkkiäkään sen alkamisesta. Tähän voisi olla syynä tuplasti suurempi progesteroniannos, tuo Cyclogestin annostus nimittäin on 400mg x 2 kun edellisellä hoitokerralla käytin Lugesteronia 200mg x 2. En tosin ole perehtynyt, onko näillä valmisteilla jotain muuta ratkaisevaa eroa, mutta ainakin vaikuttava aine on sama.

Helvetti, että aina pitää mennä kaikki vaikeimman kautta.

Testipäivä 1

Virallinen testipäivähän on vasta sunnuntaina, mutta en enää malttanut mieltäni - ensimmäinen raskaustesti on nyt käytetty. En oikein tiedä miten analysoisin sitä, nimittäin mielestäni näin siinä aluksi maailman haaleimman ja onnettomimman viivantapaisen. Kuvaa siitä ei saanut ja valaistuksen piti olla sopivan hämärä, että siinä ylipäätään näki mitään. Testin kuivuttua tuo kyseenalainen viiva oli kuitenkin kadonnut. 

Voisi kai sanoa, että ihan turhaan testasin. En tullut yhtään viisaammaksi ja nyt minulla on huomiselle entistä kovempi jännitys, sillä silloinhan viivan pitäisi sitten jo näkyä kunnolla, jos tänäänkin olevinaan näin jotakin.

Olo on kaikin puolin ihan normaali. Ei ole näkynyt vuotoja, ei tuntunut suurempia mahakipuja.

Eipä se auta kuin vain jaksaa odottaa.

Oireeton

Ensimmäinen toiveeni romuttui, sillä en tällä kertaa tuntenut mitään alkion odotettuna kiinnittymisajankohtana. Enkä ole muutenkaan huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa voinnissani, mitä nyt väsyttää ihan tautisesti (se tosin alkoi jo ennen siirtoa ja johtunee Cyclogestistä).

Yllättävän vähän olen kyllä koko juttua edes pohtinut. Aina välillä havahdun ajatukseen, että ainiin, saatan ihan oikeasti olla raskaana, koska onhan sisälleni laitettu juuri alkio. Toki normaalissa kierrossakin raskauden mahdollisuus on olemassa, mutta alkion olemassaolosta ei välttämättä koskaan saa tietää, sillä iso osa raskauksista menee kesken ennen kuin testi edes näyttäisi positiivista. Kuinkahan monta alkiota minun kohdussani on vieraillut tietämättäni?

Suurin osa ajasta kuitenkin menee normaalissa arjen tohinassa 1,5-vuotiasta viihdyttäen ja hoitaen. Ei ole paljon aikaa kärvistellä piinaviikkojen kourissa. Lisäksi viikonloppuna on siskoni häät, joten kaason hommat vievät osan aivokapasiteetistani.

Olen päättänyt odottaa testien kanssa vähintään keskiviikkoon. Sekin on tosi aikainen ajankohta, mutta viimeksi onnistuneessa siirrossa herkkä testi näytti hailakan viivan piinapäivänä 6. Toivottavasti edes päästään sinne asti.