perjantai 6. maaliskuuta 2020

Elämäni ensimmäinen plussa ja runsasta vuotoa

Totta se on. Tavalliseen 25IU -herkkyyden raskaustestiin ilmestyi eilen iltapäivällä pari tuntia rakossa olleesta virtsasta hailakka haamuviiva. Olin onneni kukkuloilla ja häkeltynyt tilanteesta. Samalla pohdin kuitenkin, voiko kyseessä olla normaali raskaus, sillä vuotoa on tullut pp 7 lähtien, välillä rusehtavana ja välillä punertavampana. Päätin kuitenkin illan nauttia positiivisisesta tuloksesta ja testata seuraavana aamuna uudelleen herkällä testillä, johon teoriani mukaan pitäisi ilmestyä aamuvirtsasta jo huomattavasti tummempi viiva.

Heräsin tänään jo ennen kellonsoittoa joskus klo 5 aikaan. Olin nähnyt yöllä painajaisia, joissa vuodan kuin seula. Kädet täristen hyppäsin ylös sängystä ja menin vessaan testiä tekemään. Pettymyksekseni viiva ei ollut herkässä testissä yhtään parempi ja tässä vaiheessa aloin tajuta, että alkioparka on ehkä yrittänyt kiinnittyä, mutta huonolla menestyksellä. Iltapäivällä lisääntynyt ja kuukautisten kaltaiseksi muuttunut vuoto vahvistivat tätä ajatusta. 

Laitoin klinikalle viestiä, että jatkanko vielä Lugen käyttöä. Kuulemma voi lopettaa, mikäli vuoto kunnolla on käynnissä. Raskaustestin suosittelivat kuitenkin varmuudeksi vielä tekemään, kuten toki olisin varmasti muutenkin tehnyt. Sitten kun näkee viivojen haalistuvan olemattomiin, ehkä ymmärtää taas paremmin, ettei tästäkään yrityksestä tullut mitään.

Seuraava lääkärikäynti menee huhtikuun lopulle ruuhkan vuoksi. Tuolloin suunnitellaan pakastettujen alkioiden siirto. 

Nyt on voimat loppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti