tiistai 19. toukokuuta 2020

PAS nro 1

Olen nyt sitten toistamiseen raskaana, kunnes toisin todistetaan. Eilen nimittäin siirrettiin hyväkuntoinen, 6-päiväinen alkio kohtuun ilman suurempia ongelmia. Raskaustestipäivä on 29.5., joten äärimmäisen jännittäviä aikoja taas eletään. Vaikkei lopputuloksesta vielä tiedäkään mitään, niin helpottunut olo on joka tapauksessa hoitojen jatkumisesta. Tuntuu, että mennään asiassa eteenpäin eikä junnata vain paikallaan.

Mutta takaisin PASiin. Siirtopäivän iltana tunsin heti kohdussa sellaista inhottavaa painetta / jomotusta, oli jopa vaikeuksia nukahtaa sen takia. Aamulla olo oli poistunut, tosin nyt tilalla on armoton turvotus ja jonkinlaista menkkatyyppistä särkyäkin tuntuu ajoittain. Lisäksi olin ihmeissäni, kun Lugesteroneja aamulla laittaessani jäi sormiin kiinni jokin pieni, rusehtava/verinen parin millin mittainen pitkulainen hyytymä. No nyt olen tietenkin murehtinut asiaa koko päivän ja yrittänyt jo valmistautua pettymykseen sekä vuodon käynnistymiseen parhaani mukaan... Viimeksi tiputteluvuoto alkoi muistaakseni 6-7 päivää siirron jälkeen, tosin alkiokin oli tuolloin päivää nuorempi. Viimeistään siis viikon päästä voi jo aika suurella varmuudella sanoa, onko siirto onnistunut vai ei.

Mitähän tällä kaikella ajalla siihen asti tekisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti