Johonkin se joulu, vuodenvaihde ja melkein jo tammikuukin katosivat. Tässä on kyllä ollut kaikennäköistä hässäkkää, lähinnä talokauppojen myötä. Nyt onneksi tavarat ovat pikkuhiljaa löytäneet paikoilleen ja suurimmat hankinnat on tehty. Eikun tupareita suunnittelemaan! Kunhan eivät jäisi taas suunnitteluasteelle, koska todettiin molemmat ettei olla kertaakaan elämässämme järjestetty minkään valtakunnan tupareita... No ehkä tällä kertaa pitää reipastua, kun on kuitenkin ensimmäisestä omistusasunnosta kyse ja typeräähän se olisi 170 neliötä jättää hyödyntämättä :D
Nyt olisi aivan viimeinen mahdollisuus vielä raskautua luonnollisesti. Tai siis se mahdollisuus on oikeastaan mennyt jo, sillä ovulaatio oli viime viikolla, emmekä hyödyntäneet sitä mitenkään erityisesti. Emme ole inseminaatioiden jälkeen enää jaksaneet kyttäillä hedelmällisiä päiviä, vaan olemme eläneet fiilispohjalta sekä keräilleet voimia tähän tulevaan IVF-jaksoon. Mutta juu, noin 99,9% todennäköisyydellä ensi viikolla kyseinen rumba pyörähtää käyntiin. Viimeksi kirjoitellessani olin täynnä kauhua, mutta tässä odotellessa fiilis on muuttunut siten, että lähinnä haluaisi tämänkin homman jo alta pois.
Kohta se siis selviää, voimmeko saada biologista lasta yhdessä. Tämähän todella on viimeinen oljenkorsi meille, tämän jälkeen ei ole enää mitään tehokkaampia keinoja, sillä luovutussoluilla emme halua lasta hankkia. Vähän tietysti jännittää ja jollain tapaa on jopa mielenkiintoista nähdä, reagoivatko sukusolumme toisiinsa mitenkään vai jäämmekö ilman alkioita. Mutta yleisellä tasolla tuntemukset mahdollista pysyvää lapsettomuutta kohtaan ovat aika lailla
neutralisoituneet. Edelleen ajattelen, että olisi kiva tulla raskaaksi ja saada lapsi, mutta se ei tunnu enää elämän ykkösprioriteetilta. Alkuun pohdin, onko tämä "välinpitämättömyys" jonkinlainen defenssikeino lapsettomuuden kipuilua vastaan vai olenko aidosti sinut asian kanssa. Olen pyrkinyt analysoimaan asiaa sen kautta, minkälaisia tuntemuksia muiden ihmisten raskausuutiset minussa nykyään aiheuttavat - no, eivät niin mitään! Aiemmat katkeruuden, surun ja epätoivon tuntemukset sekä oman tilanteen märehtiminen ovat jääneet selkeästi taka-alalle. Tänä päivänä nuo ilmoitukset ovat vain pieniä juttuja, vähän niin kuin joku sanoisi ostaneensa talon, hankkineensa koiran tai menneensä kihloihin. Eli pystyy siis onnittelemaan ja olemaan iloinen toisen puolesta, mutta asia ei kosketa henkilökohtaisella tasolla mitenkään.