Se tunne, kun...

...kaikki lähipiirin ihmiset tuntuvat raskautuvan heti ensimmäisestä yrityksestä.

Kolmenkympin kynnyksellä on aika luonnollista, että ympärille alkaa hiljalleen muodostua raskaana olevien ja perheellisten ystävien verkosto. Äkkiseltään kun mietin, niin suurimmalla osalla lähipiiristäni alkaa olla jo pienokaisia, ainakin tulossa. Viikonloppuna tapasin juuri erään ystäväpariskunnan, jolla oli ilouutisia kerrottavanaan; heille syntyy esikoinen loppukeväästä. Taas yksi tarina, jossa kahdesta tulee kolme. Tiesinkin, että pillerit oli syksyn alussa lopetettu ja että yritys oli päällä. Näinhän siinä usein käy, nuorilla, terveillä ihmisillä - raskaus alkaa kun sille annetaan mahdollisuus.

Reaktioni uutiseen oli yllättävän neutraali. Pystyin ihan aidosti kokemaan onnellisuutta toisten puolesta ja hieman tuli tippakin linssiin ilosta. En siis ole täysi sosiopaatti, yay! Samaan aikaan ystävien onni kuitenkin myös herätteli minussa uinuvan pelon; mitä, jos en itse koskaan saa lapsia? Ajatus alkoi ahdistaa, taas jälleen kerran, vaikka luulin hetkellisesti jo olevani sinut sen kanssa. Ei se ahdistus varmaan poistu ennen kuin joskus teen itse positiivisen raskaustestin. Siis jos teen.

No, isotretinoiinikuuri jatkuu vielä loppuvuoden, ja kuukausi sen jälkeen menee lääkkeen poistumiseen elimistöstä. Tammikuun lopulla aikaisintaan voi jatkaa yritystä. Jotenkin sitä pitäisi malttaa sinne asti ja yrittää miettiä, että minä elän tätä omaa elämääni ja ystäväni etenevät omilla aikatauluillaan. Ja mikäli raskaus ei luonnonmukaisin keinoin alkaisi, on kuitenkin olemassa eri hoitokeinoja sitä varten. Vasta kolmas ja viimeinen etappi on lapsettomuuden sureminen ja sen hyväksyminen. Sinne on kuitenkin pitkä matka.

Hiljaista pitelee

Lääh ja puuh tätä hellettä. En haluaisi valittaa, MUTTA... +30 -asteisessa työhuoneessa ajatus juoksee etanavauhtia ja lisäksi viikkokausia jatkuneen helteen aiheuttama uupumus näkyy varmasti vastapuolella istuvalle asiakkaalle, vaikka yritänkin skarpata ja näyttää pirteältä. No, eiköhän tätäkin olotilaa tulee syksyn pimeydessä ja räntäsateessa vielä ikävä...

Kesä on hujahtanut vauhdilla eteenpäin, eikä oikein ole ollut mitään erityistä, josta kirjoittaa. Elämä on rullannut tasaisesti ja mukavasti eteenpäin. Kävimme miehen kanssa Karhunkierroksella Kuusamossa, vaelsimme neljä päivää ja 82km. Aikamoinen rutistus ja minulle ensikosketus eräjormailuun, mutta hauskaa oli! Noin 120 hyttysenpistoa rikkaampana jatkettiin matkaa miehen kotikaupunkiin sukulaisvisiitille, josta tulimme hetkeksi kotiin ja sitten taas hypättiin autoon ja suunnistettiin viikonlopuksi mökille. Nyt olemme taas kummatkin töissä, eli arki on palannut kuvioihin.

Vauvahaaveet ovat olleet tauolla kesäkuusta lähtien ja ehkä osittain senkin takia elämästä on taas osannut nauttia enemmän, kun ei joka kuukausi joudu pettymään ja turhautumaan. Tarkoituksena olisi nyt ainakin tammikuulle pitää taukoa yrityksestä, kahdestakin syystä. Kuten aiemmin kirjoitin, keskitymme tällä hetkellä hääjärjestelyihin ja odotamme kovasti pääsevämme sanomaan ensi kesänä "tahdon" <3 Mutta tärkeimpänä syynä pause-napin painamiselle on aknelääkekuurini, jonka aloitin hiljattain. Olen tosiaan 3 vuotta kärsinyt kasvojen vaikeasta aknesta, oikestaan siitä lähtien kun lopetin minipillerit v. 2015. Sitä ennen minulla ei ole koskaan ollut ihon kanssa ongelmaa, mutta kuten usein kuulee, hormonaalisen ehkäisyn jälkeen iho saattaa reagoida yllättävillä tavoilla. Paikallisvoiteet ja antibioottikuurin kokeiltuani totesin, että nyt riittää ja marssin ihotautien erikoislääkärille, joka määräsi minulle isotretinoiinia 2 x 20mg päivässä. Isotretinoiini aiheuttaa sikiölle vaikeita epämuodostumia ja kehitysvammoja, joten on ehdottoman tärkeää olla raskautumatta hoidon aikana tai 1kk sen jälkeen. Jouluun mennessä kuurin pitäisi olla ohi, eli sen jälkeen raskaushaaveille saisi taas näyttää vihreää valoa.

No, tällä hetkellä syön myös ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen e-pillereitä. Tai oikeastaan siitä, kun viimeksi olen yhdistelmätabletteja syönyt, on varmaan ainakin 5-6 vuotta aikaa, sillä viimeiset käytössäni olleet olivat ne minipillerit. Joka tapauksessa, ensimmäisestä liuskasta olen syönyt nyt puolet ja vuodan kuin seula joka päivä... Menkat ovat siis jatkuneet "täysillä" ja aika kivuliainakin tämän pari viikkoa. Lisäksi purskahtelen itkuun koko ajan, ilman mitään syytä. Mielialanvaihtelut olivat aikanaan suurin syy, minkä vuoksi lopetin hormonaalisen ehkäisyn; kokeilin vuosien saatossa useita ye-valmisteita sekä vielä nuo minit, kunnes luovutin. Nyt on kuitenkin pakko yrittää kestää näitä sivuvaikutuksia, sillä olisi ihan kamalaa kun raskaudesta on haaveillut jo vuosia, että nyt juuri tulisi raskaaksi ja joutuisi sitten tekemään abortin. En varmaan antaisi sitä itselleni koskaan anteeksi.

11. hetki

Niinpä niin, kuukautiset ne sieltä taas tulivat. Ajoitukset olivat kohdallaan, stressiä ei nyt lapsensaannista (tai muustakaan) ole ollut, kaiken pitäisi olla ihan kunnossa. Mutta kun ei, niin ei.

Katselin juuri kalenteria, että häitä ajatellen alkaa olla tosiaankin viimeinen hetki raskautua, mikäli ei halua sännätä suoraan synnäriltä kirkkoon; jos jostain kumman syystä toukokuun kierrosta tärppäisi, olisi laskettu aika helmikuussa. 5kk aikaa toipua raskaudesta, synnytyksestä ja oppia elämään sen uuden ihmisenalun kanssa... Plus hääjärjestelyt siinä samassa tohinassa. Sounds like a nightmare.

Mies jutteli, että häitä ehditään kyllä viettää myöhemminkin ja lapsen saamiselle voi olla pahimmassa tapauksessa vain yksi otollinen hetki. Joo, totta tämäkin. Mutta siinä vaiheessa kun juhlapaikat, kampaajat, meikkaajat, valokuvaaja, kirkko ym. ollaan jo varattu ja järjestelyt tehty, niin en kyllä haluaisi raskauden takia niitä kaikkia alkaa perumaankaan. Ja siis minua ei haittaisi olla raskaana häiden aikaan, kunhan nyt en olisi viimeisilläni taikka juuri synnyttänyt. Eli muutaman kuukauden paussi lapsiprojektissa voisi olla tarpeen.

Kymmenes kerta toden sanoo?

Ei vauvauutisia vieläkään. Ehdin taas hetken aikaa nostatella toiveita, kun kierto venyi jopa 29 päivän mittaiseksi. 

Vielä olisi ollut hyvä hetki raskautua, heinäkuun 2019 häitä ajatellen siis. Olemme miehen kanssa pohtineet, että jatkammeko nyt ihan normaalisti yritystä vai pitäisikö syksyllä pitää muutaman kuukauden tauko, jotta mahdollinen laskettu aika ei osuisi kesäkuukausille. Tavallaan haluaisi käyttää kaikki vauvantekotilaisuudet hyväksi, mutta toisaalta olisi mukava keskittyä odottamaan ja järjestelemään häitäkin. No, ainakin siihen lopputulokseen tulimme, että mitään hoitoja ei aloiteta ennen häitä, vaikka tutkimuksissa voidaankin toki käydä jo elokuussa kun on vuosi ilman ehkäisyä oltu.

Kp 27

Ohhoh, kuukausi on kyllä taas vierähtänyt ihan armottomalla nopeudella eteenpäin. Kurkkasin juuri pitkästä aikaa kalenteriani ja totesin, että menkkojen pitäisi alkaa huomenna! Vastahan ne perkeleet olivat. Toisaalta ihanaa huomata, että nyt on ollut elämässä niin paljon muuta ilonaihetta, ettei ole tullut kuulosteltua mahdollisia (kuvitteellisia) raskausoireita tai tehtyä jotain muuta yhtä "järkevää".

Tällä hetkellä minulla ei itse asiassa edes ole raskaustestejä valmiina kaapissa. Ostin niitä syksyllä 6kpl ja kaikki on siis ehditty käyttämään; olen joka kuukausi testannut huolimatta siitä, että kuukautiset ovat tulleet, sillä vaikka mahdollisuus on minimaalinen, niin kyllähän joillekin menkat jatkuvat myös raskaana ollessa. Ja toiveikkaana olen sitten pohdiskellut, että ehkä kuulun tuohon pieneen prosenttiin, joille näin tapahtuu. Hassua, miten alunperin olin ihan varma, että tein noin suuren tilauksen turhaan, että kyllähän se plussa sieltä ilmestyy.

Guess what?

Ei, en ole raskaana. Mutta kihloissa olen! Huikea Lapin matkamme kauniine hiihtosäineen ja paukkupakkasineen huipentui lauantaina 24.2. kun mies kysyi, tulenko hänen vaimokseen. And I said yes! Tässä pilvilinnassa ja utopistisessa olotilassa nyt sitten eletty viimeiset pari päivää. Pääsen suunnittelemaan häitä, jotka olisi tarkoitus pitää alustavasti kesällä 2019. JEEEEEEE!

Täytyy sanoa, että kokonaisuudessaan tuo loma tuli muutenkin todella tarpeeseen. En miettinyt kertaakaan vauvajuttuja ja tajusin juuri äsken, etten ole edes varma, milloin menkkojen pitäisi alkaa. Yleensä olen päivälleen tietoinen kiertoni kulusta, mutta nyt en ole yhtään perillä. Puhelimen sovelluksesta sen toki helposti tarkistaisi, muttei ole mikään pakottava tarve kytätä.

Huomenna alkaa muuttorumba ja järjestellään varmaan sitten tupari- ja kihlajaiskahvit koko homman kruunuksi, kunhan ehditään.

Kai se maanantaikin tästä kohta jo voiton puolelle kääntyy!

Aloituspuheenvuoro

KUKA? Olen 27-vuotias nainen, ammatiltani terveydenhoitaja ja vapaa-ajallani intohimoinen lenkkeilijä, kuntosaliriippuvainen ja videopelinörtti.

MITÄ? Perhekeskeisyys on ollut aina vahvasti osa minua. Jo 24-vuotiaana heräsivät ensimmäiset ajatukset perheenperustamisesta, mutta tuolloinen kumppanini jarrutteli asiassa. Vuosienkaan harkinta-aika ei muovannut meille yhteistä tulevaisuudennäkymää, joten laitoimme lusikat jakoon keväällä 2017. Hyvä niin, koska kenenkään ei pitäisi luopua omista elämää suuremmista unelmistaan parisuhteen vuoksi.

Nykyisen mieheni kanssa olemme pitäneet yhtä noin 8kk ja alusta asti kaikki palaset ovat loksahdelleet paikalleen vaivatta. Keskustelimme "ne isot asiat" läpi jo alussa, jotta molemmille on selvää, missä mennään ja mitä halutaan. Muutimme yhteen pian seurustelumme alkamisen jälkeen ja siitä lähtien olemme näyttäneet myös vauvalle vihreää valoa. Ei jotenkin tässä iässä jaksa enää kikkailla turhia, kyllä sen tietää silloin kun on löytänyt oikealta tuntuvan parisuhteen - erityisesti, kun niitä epäonnistuneita yrityksiä on takana jo useampi.

MIKSI? Blogin perustin oikeastaan vain omaksi ilokseni ja ajatuksia purkaakseni. Vaikka lapsitoiveemme onkin yhteinen, niin miehen yksityisyyttä kunnioittaakseni aion kirjoittaa postaukset lähinnä omasta näkökulmastani. 

MISSÄ MENNÄÄN? Nyt vauvaa on toivottu jo puoli vuotta ja luonnollisesti stressi lapsensaannista lisääntyy kuukausi kuukaudelta. Aina en viitsi kotonakaan samoista asioista höyrytä (miesparka), joten ehkä ajatusten oksentaminen blogiin helpottaa edes hieman.