Edellisten päivien hallitseva tunnetila on ollut epäuskoisuus. Vuosien toivomisen jälkeen olen vihdoin raskaana ja ensi vuoden alussa meitä saattaa olla kahden sijaan kolme.
Vielä raskaus ei tosin tunnu mitenkään konkreettiselta tai todelliselta, emmekä ole uskaltaneet kovin paljoa iloitakaan asiasta, jos jotain menee pieleen. Riskiviikkojahan tässä vielä pitkään eletään, mutta ainakin ensiaskeleet on otettu oikeaan suuntaan. HCG oli sitä mitä pitikin, eikä sitä enää uudelleen kontrolloida (toisaalta harmi, koska olisi kiva saada tietää nouseeko se normaalisti... vaikka eihän huonolle nousulle voisi mitään edes tehdä). Nyt sitten odotellaan vain ultrakäyntiä, jossa toivottavasti varmistuu, että alkio on oikeassa paikassa, oikean kokoinen raskauviikkoihin nähden ja siltä löytyy syke. Samalla saadaan tietää laskettu aika. Viimeisiin kuukautisiin perustuen se olisi 3.2.2021, mutta en tosiaan tiedä, kuinka paljon se voi ultrassa sitten heittää tuosta arviosta.
Raskausoireet ovat toistaiseksi hyvin maltillisia, jos näitä nyt oikein oireiksi voi laskeakaan. Kauhea nälkä on koko ajan, pääaterioiden lisäksi välipaloja pitää olla 2h välein saatavilla. Ja sellaisenkin huomion olen tehnyt, että vatsaa turvottaa kiitettävästi, vaikka söisi hiirenannoksen salaattia, saati jos erehtyy vetämään kokonaisen pitsan. Itse asiassa vatsa on turvoksissa ihan koko ajan, jo aamulla herätessä, ennen kuin olen ehtinyt aamupalallekaan. Mainitaan nyt vielä sellainenkin, etten ole kuluneen viikon aikana himoinnut yhtään makeita herkkuja, vaikka tavallisesti juuri ne ovat heikkouteni ja niitä tulee myös mussutettua vähintään joka toinen päivä. Juuri nyt parhaalta maistuu ihan tavallinen ruoka; ruisleipä, vesimeloni, fitness-murot, maustamaton jogurtti cashewpähkinöillä, linssikeitto ja härkislasagne.
Eipä tässä sitten muuta, mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja yritetään pitää mieli positiivisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti