tiistai 7. huhtikuuta 2020

Syksyä odotellessa

Heh, normaalisti kevät tekee hyvää mielenterveydelle valon ja värien lisääntyessä, vaan ei tällä kertaa. Koronapainajaista on takana kuukausi, eikä vielä ainakaan helpotusta ole näköpiirissä. Voitaisiin siis suosiolla skipata kesä ja teleportata suoraan syksyyn, jolloin pahimman kriisin pitäisi olla takana päin.

Syksyä tässä toki muistakin syistä odotellaan. Silloin päästään ehkä, mahdollisesti tekemään alkionsiirtoja. Olin tänään juuri lapsettomuuspolilla keskustelemassa aiheesta. Tarkoitus on, että PAS tehdään aikanaan luonnolliseen kiertoon ja tukilääkkeenä on ainoastaan loppukierron Lugesteron. Aika simppelin kuuloinen juttu. Ainut mutka matkaan voi tulla silloin, jos ovulaatio ajoittuu maanantaille, jolloin alkion ikä ja kohdun limakalvon paksuus eivät klinikan viikonloppusulusta johtuen kohtaa.

Juttelimme samalla käynnillä myös kivuliaista kuukautisistani. Lääkäri kysyi, haluaisinko tähän odotteluaikaan e-pillerit hillitsemään vuotoa ja kipuja. Kieltämättä olen tätä pohtinut, sillä kyllähän minulla Buranaa kuluu ja toisaalta en muutenkaan usko luonnolliseen raskautumiseen, jos edes näihin IVF-hoitojen onnistumiseenkaan. Sinällään hormonaalinen ehkäisy voisi olla ihan fiksu veto. MUTTA, sitten on se kääntöpuoli eli mielialojen vaihtelut, joiden takia olen viime vuodet pysytellyt hyvin kaukana e-pillereistä. Päätin, että korona olkoon nyt ainut mielenterveyttäni koetteleva tekijä ja kärvistellään kuitenkin sillä Buranalla nyt toistaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti