Guess what?

Ei, en ole raskaana. Mutta kihloissa olen! Huikea Lapin matkamme kauniine hiihtosäineen ja paukkupakkasineen huipentui lauantaina 24.2. kun mies kysyi, tulenko hänen vaimokseen. And I said yes! Tässä pilvilinnassa ja utopistisessa olotilassa nyt sitten eletty viimeiset pari päivää. Pääsen suunnittelemaan häitä, jotka olisi tarkoitus pitää alustavasti kesällä 2019. JEEEEEEE!

Täytyy sanoa, että kokonaisuudessaan tuo loma tuli muutenkin todella tarpeeseen. En miettinyt kertaakaan vauvajuttuja ja tajusin juuri äsken, etten ole edes varma, milloin menkkojen pitäisi alkaa. Yleensä olen päivälleen tietoinen kiertoni kulusta, mutta nyt en ole yhtään perillä. Puhelimen sovelluksesta sen toki helposti tarkistaisi, muttei ole mikään pakottava tarve kytätä.

Huomenna alkaa muuttorumba ja järjestellään varmaan sitten tupari- ja kihlajaiskahvit koko homman kruunuksi, kunhan ehditään.

Kai se maanantaikin tästä kohta jo voiton puolelle kääntyy!

Aloituspuheenvuoro

KUKA? Olen 27-vuotias nainen, ammatiltani terveydenhoitaja ja vapaa-ajallani intohimoinen lenkkeilijä, kuntosaliriippuvainen ja videopelinörtti.

MITÄ? Perhekeskeisyys on ollut aina vahvasti osa minua. Jo 24-vuotiaana heräsivät ensimmäiset ajatukset perheenperustamisesta, mutta tuolloinen kumppanini jarrutteli asiassa. Vuosienkaan harkinta-aika ei muovannut meille yhteistä tulevaisuudennäkymää, joten laitoimme lusikat jakoon keväällä 2017. Hyvä niin, koska kenenkään ei pitäisi luopua omista elämää suuremmista unelmistaan parisuhteen vuoksi.

Nykyisen mieheni kanssa olemme pitäneet yhtä noin 8kk ja alusta asti kaikki palaset ovat loksahdelleet paikalleen vaivatta. Keskustelimme "ne isot asiat" läpi jo alussa, jotta molemmille on selvää, missä mennään ja mitä halutaan. Muutimme yhteen pian seurustelumme alkamisen jälkeen ja siitä lähtien olemme näyttäneet myös vauvalle vihreää valoa. Ei jotenkin tässä iässä jaksa enää kikkailla turhia, kyllä sen tietää silloin kun on löytänyt oikealta tuntuvan parisuhteen - erityisesti, kun niitä epäonnistuneita yrityksiä on takana jo useampi.

MIKSI? Blogin perustin oikeastaan vain omaksi ilokseni ja ajatuksia purkaakseni. Vaikka lapsitoiveemme onkin yhteinen, niin miehen yksityisyyttä kunnioittaakseni aion kirjoittaa postaukset lähinnä omasta näkökulmastani. 

MISSÄ MENNÄÄN? Nyt vauvaa on toivottu jo puoli vuotta ja luonnollisesti stressi lapsensaannista lisääntyy kuukausi kuukaudelta. Aina en viitsi kotonakaan samoista asioista höyrytä (miesparka), joten ehkä ajatusten oksentaminen blogiin helpottaa edes hieman.