Here we go again

Olin viimeiseen asti varma, että jotain vielä menee pieleen eikä alkionsiirto onnistu sittenkään tänään. Ilokseni voin kuitenkin kertoa, että kaikki meni ihan niin kuin pitääkin ja nyt olen raskaana kunnes toisin todistetaan.

Siirto itsessään ei jännittänyt yhtään, toimenpidehän oli entuudestaan tuttu. Muutenkin on ihan selvää, että paineet toisella hoitorundilla ovat paljon pienemmät kuin ekalla kerralla. Minulla on jo lapsi, eli hoidot todistetusti toimivat kohdallani ja toisaalta ei myöskään ole enää pelkoa kokonaan lapsettomaksi jäämisestä.

Viimeksi onnistuneen siirron merkit olivat vuodottomuus ja selkeä kiinnittymiskipu. Jotenkin toiveikkaana odotan, että tälläkin kertaa kävisi niin, vaikka tottakai eri raskaudet voivat olla keskenään kuin yö ja päivä.

Voi kun pieni nyt tarttuisi kiinni. Intuitio sanoo vahvasti, ettei niin käy, mutta toivo on vielä vahvempi - jospa siltikin, kuitenkin...

Alkionsiirto keskiviikkona

Tammikuussa aloitettu, erittäin koukeroinen matkamme kohti viimeisen pakastealkion siirtoa tulee vihdoin päätökseensä keskiviikkona. Olen niin helpottunut, että jotain tapahtuu. Vielä en uskalla toivoa, että tästä raskaus alkaisi tai että saisimme lapsen syliin asti, mutta edes se siirto voidaan viimeinkin tehdä. 

Aloitan tänään tukilääkityksenä Cyclogestin (keltarauhashormoni), jota laitetaan emättimeen aamuin illoin. Sitä jatketaan raskaustestipäivään 10.7. saakka. 

Pitkät viikot edessä.

Minun pitää suojella itseäni

Tein päätöksen jo kerran aiemmin, ja koen tarpeelliseksi tehdä sen uudelleen. Poistun hetkellisesti somesta ja pidän myös blogitaukoa.

Tässä lapsen yrityksessä on ollut nyt niin paljon vastoinkäymisiä, että minun on välillä keskityttävä ihan vaan tähän nykyiseen elämään, ilman takaraivossa kuiskuttavaa lapsettomuuspeikkoa. Somen sulkeminen helpottaa tätä projektia, kun ei tarvitse katsoa joka tuutista tulevia raskausilmoitusta tai juuri syntyneiden vauvojen kuvia. Some-kavereissani (olivat he sitten kavereitani oikeasti tai puolituttuja vuosien takaa) on muutenkin juuri nyt menossa vauvabuumi, joten kiitos, mutta ei kiitos.

Blogin pariin palaan kunhan minulla on jotain konkreettista kerrottavaa hoitokuvioista. Koen, ettei ole tällä hetkellä järkevää märehtiä täälläkään asioista, joihin en voi itse vaikuttaa millään tasolla. Se vie huomiota pois tästä hetkestä ja kaikesta siitä, mikä elämässä on hyvin.

Seuraavat viikot vietän siis vähemmän netissä ja enemmän läsnä tässä hetkessä ❤️

#vainlapsettomuusjutut

Nyt ne kuukautiset lopulta suostuivat alkamaan. Kiertopäiviä kertyi huimat 38. On vähän siinä ja siinä, ehtiikö seuraava ovulaatio tulla ennen kuin TYKS painuu kesälomille.

Tätä on lapsettomuus. Edes reilusti myöhässä olevat menkat eivät tarkoita raskautta. Lapsettomuushoidoissa oleminen ei tarkoita, että tapahtuisi yhtikäs mitään moneen kuukauteen.

Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon taas: väsyttää. Väsyttää niin saatanasti.

Katastrofiajattelu

En osaa ottaa rennosti ja ahdistun suunnattomasti, jos jokin asia ei ole kontrollissani. Mitä tärkeämpi asia, sitä suuremmat ylikierrokset. Mieleni lähtee välittömästi laukalle, yritän pohtia kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot läpi pystyäkseni varautumaan pahimpaan - koska jostain syystä en koskaan ajattele, kuinka hyvin tilanteessa voisi käydä. En luota, että "elämä kyllä kantaa", tai että kohtalo tai jonkin sortin jumala ottaisi koppia vaikeina hetkinä. Minun pitää päästä itse tekemään asioille jotain konkreettista, että stressihormonini laskevat.

Edellinen oli pientä pohjustusta sille, minkälainen ajatusten tehosekoitin päässäni myllää tällä hetkellä. Kun kuukautisia ei edelleenkään näy eikä kuulu, olen pohtinut mm. seuraavaa:

- Minulla on pitkälle levinnyt syöpä tai joku muu hirveä sairaus, jonka takia elimistö on sekaisin.

- Olen saavuttanut vaihdevuosi-iän ennenaikaisesti. Munasolut ovat loppu, en enää koskaan saa mahdollisuutta biologiseen lapseen jollei pakkasessa oleva alkio kiinnity.

- Minulla on PCOS, jota ei ole aiemmin huomattu ja joka ei ole oireillut muuten kuin raskautumisvaikeutena. Ja onhan minulla sitä hormonaalista akneakin!

- Tai hetkinen, mitä jos olen sittenkin raskaana, mutta vaan paljon pidemmällä kuin luulenkaan? Ilmeisesti raskaustesti voi näyttää negatiivista loppuvaiheessa raskautta. Yllärisynnytystä odotellessa.

- Luin myös netistä, että jotkut ovat saaneet koko ajan virtsatestistä negatiivisen tuloksen vaikka ovatkin olleet tukevasti paksuna ultran ja verikokeen mukaan. 

- Kohdunulkoinen raskaus ei välttämättä näy kunnolla testissä matalien hcg-arvojen takia. 

Ottaa niin paljon päähän, että kaiken maailman kauhukuvat vilisevät silmissä, enkä osaa päästää niistä irti. Rationaalinen puoli minussa kyllä ymmärtää sen, että todennäköisesti kyseessä on harmiton ohimenevä hormonihäiriö. Sitten tämä hallinnan herkästi varastava sekoilupuolisko aivoista, joka maalailee piruja seinille. 

Epätietoisuus jatkuu

Eletään kiertopäivää 36. Nyt voin varmuudella sanoa, ettei minulla ole ikinä ollut näin pitkää väliä kuukautisissa. Tein eilen taas raskaustestin, joka vähemmän yllättäen oli nega. En usko, että se siitä voi positiiviseksi muuttuakaan enää, koska oletetusta ovulaatiosta alkaa olla jo niin pitkä aika. 

Tulimme lapsen kanssa mummolaan pitkäksi viikonlopuksi, joten onneksi saa muuta ajateltavaa ja tekemistä. En täällä myöskään aio tehdä testejä, vaan jätin viimeiset pari liuskaa odottamaan kotiinpaluuta.

Hohtavan valkoinen testiliuska

Kp 33. Aamuvirtsasta tehty raskaustesti näyttää niin negatiiviselta kuin vain voi. Itse asiassa se kohta, johon testiviivan pitäisi piirtyä, loistaa jopa taustaa valkoisempana. Raskaustoiveelle voinee siis sanoa taas heipat. Harmittaa.

Lisäksi tässä alkaa tulla pian kiire, jos alkionsiirtoon mielii päästä ennen syksyä, klinikka kun sulkeutuu 11.7. Esimerkkinä jos menkat alkaisivat tänään, olisi ovulaatio kesäkuun lopussa, ja siihen kun lasketaan se alkion ikä eli +5/6 päivää päälle, aletaan olla jo reilusti heinäkuun puolella. Mikäli kuukautiset alkavat vasta ensi viikolla, siirto käy jo mahdottomaksi.

Oikeasti alkaa olla sellainen olo, että antaa olla. Ei tästä mitään tule.

Nyt alkaa jännittää

 Okei, kuukautisia ei kuulu vieläkään... Ovat siis jo neljä päivää myöhässä. Myös kaikki menkkoihin liittyvät oireet ovat poistuneet. Tämä on hyvin omituista, sillä en muista koska viimeksi olisi kierto venynyt yli 32 päivän. Toki olihan se ovulaatio taas tosi myöhään, jos kp 18 testi näytti positiivista niin ovis olisi silloin tapahtunut noin kp 19-20. Siltikin, luteaalivaiheeni on lähes poikkeuksetta ollut 10-12 päivää, eli kyllä menkkojen olettaisi nyt jo alkaneen.

Olenkohan voinut stressaamalla saada kehon sekaisin? Olen viimeiset pari viikkoa ollut ihan kohtuuttoman ahdistunut, niin että se oireilee jopa fyysisesti sydämentykytyksinä ja unettomuutena. Kaipa se voi kuukautisiinkin vaikuttaa. En tosin tiedä, MIKSI olen näin ahdistunut. Epäonnistuneet lapsettomuushoitoyritykset? Paniikki kohta koittavasta töihin paluusta ja lapsen päiväkodin aloituksesta? Liian vähäinen parisuhdeaika? Tai ehkä näiden kaikkien kombinaatio.

Raskauteen en edelleenkään usko. Tosin pienen pieni toivon siemen on alkanut itää, että mitä jos sittenkin... Raskaustesti kai pitäisi hakea. Viivyttelen, koska en jaksaisi taas pettyä.

Kilpajuoksua

Tuntuu, että minulla on salainen kilpailu menossa kaikkien hedelmällisessä iässä olevien naisten kanssa. Toistaiseksi useimmat heistä ovat jo maalissa, vauva sylissään, kun minä kompuroin edelleen lähtöviivalla ilman merkkiäkään raskaudesta.

On minulla kuitenkin vielä yksi "kilpakumppani". Tällä hetkellä, niin omituiselta kuin se kuulostaakin, kilpailen pikkusiskoni kanssa siitä, kumpi raskautuu ensin (jos raskautuu).

Ennen kuin kukaan käsittää väärin, niin aivan ehdottomasti toivon hänelle kevyempää tietä vanhemmuuteen kuin itselläni oli. Olemme siskoni kanssa äärimmäisen läheisiä, enkä ikinä haluaisi hänelle mitään pahaa - enkä nyt lähtökohtaisesti kenellekään muullekaan. Silti odotan mahdollista raskausuutista puristava ahdistuksen tunne rinnassani.

Tiedän siskoni toivovan raskautta heti, kun hänen ja miehensä kesähäät on vietetty, tästä hän on puhunut jo pitkään. Oikeastaan hän olisi halunnut lapsen aiemminkin, mutta mies tahtoi mennä vanhanaikaisen kaavan kautta. No, nyt tuo ajankohta ei ole enää kovin kaukana, eli jos kaikki menee hyvin, niin syksyllä voimme odottaa iloisia uutisia. 

Olen yrittänyt analysoida, mikä tämä tunnetila oikeastaan on. Miksi koen tarvetta kilpailla asiassa, johon kukaan meistä ei pysty vaikuttamaan? Asiassa, joka on täysin sattumanvaraista? Luulen, että kyseessä on ulkopuolelle jäämisen pelko höystettynä lievällä katkeruudella siitä, että "kaikki muut" tulevat raskaaksi kun mies edes vilkaisee kohti. Sinällään hassua, sillä johan minä kuulun esikoiseni myötä Lapsellisten Kerhoon, enkä ole jäämässä ulkopuolelle mistään, enkä tiedä mistä pitäisi olla katkerakaan.

Nämä tunteet luultavasti kipuilevat sieltä vuosien takaa, ajalta ennen esikoisen syntymää. En ole aiemmin osannut ajatella, että lapsettomuuden kokemukset on kaiverrettu minuun niin syvälle sydänjuuriin asti, että ne haavat eivät tule koskaan täysin arpeutumaan. 

Kuukautiset myöhässä

No, vasta yhdellä päivällä, mutta kuitenkin. Oireita niiden alkamisesta kuitenkin jo on, kuten jäätävä vitutus kaikesta, loputon väsymys ja menkkamaiset kivut vatsassa. Ihme kyllä, en ole kokenut tarpeelliseksi tehdä raskaustestiä. Olen kai vihdoin päässyt siihen pisteeseen, että en todellakaan usko tulevani raskaaksi "hups vaan". Ainoastaan nyt ärsyttää, että mitä enemmän menkat viivästyvät, sitä pidemmälle se alkionsiirto taas menee.