keskiviikko 5. elokuuta 2020

Rv 14 ja järkyttävä papa-seulontakokemus

Taas uusi raskausviikko, tuntuu jotenkin helpottavalta aina kun päästään askel eteenpäin. Nyt siis otsikossakin mainittu rv 14 ja olo yleisesti ottaen tosi hyvä. Join tänään pitkästä aikaa myös ensimmäisen kuppini kahvia, eikä ällöttänyt! Neuvolassa tuli käytyä eilen ja oli kiva, että mies pääsi mukaan, niin tulevat paikka ja toimintatavat hänellekin tutuiksi. Sikiön sydänäänetkin saatiin lopulta pitkän etsinnän jälkeen kuulumaan. Istukkahan minulla on takaseinässä, ja BMI:ni on 21 eli näillä esitiedoilla sykkeen olisi pitänyt kuulua ihan helposti jo, mutta ilmeisesti taaksepäin kallistunut kohtuni hankaloitti asiaa. Kohtunihan ei oikeasti edes vielä kunnolla tunnu missään, hädin tuskin häpyluun yläpuolella, vaikka se kuulemma osalla naisista voi tässä kohtaa olla jo selkeästi noussut kohti napaa.

Mutta koska mikään ei koskaan voi olla liian helppoa, tyyntä ja tasaista, niin tällä viikolla mielenterveyttäni on koeteltu papa-kokeen muodossa. Täytin kesällä 30 vuotta, jonka vuoksi postilaatikkooni kilahti kutsu joukkoseulontaan. Kirjeessä oli vielä erikseen mainittu, että raskaus ei ole este näytteen ottamiselle, joten hieman epävarmoin mielin päätin osallistua, ettei vain vahingossa vauva-arjessa tuo papa jäisi ottamatta. Olin toki etukäteen myös tutustunut aiheeseen siinä määrin, että tiesin kohdunsuun olevan raskausaikana sen verran verekäs, että tämä voisi aiheuttaa pientä harmitonta vuotoa näytteenoton jälkeen.

NOH, minun kuvitelmissani tämä "pieni vuoto" tarkoitti ruskeaa tiputtelua parin tunnin ajan. Totuus sen sijaan oli aivan toinen. Ensinnäkin näytteenottaja tuntui hyvin kovakätiseltä ja pyöritteli harjaa mielestäni aika rajusti kohdunkaulakanavassa (olen ollut aiemminkin papa-kokeessa, eikä se ole ollut lainkaan näin inhottava kokemus). Sitten kuulin sanat "noniin, täältä tuleekin aika paljon verta" ja samassa tunsin, kuinka tutkimuspöydälle alkoi valua jotain. Nousin istumaan ja taisin jähmettyä paikalleni, kun katsoin suojapaperin päällä olevaa verimäärää. Sitä oli paljon ja se oli aivan tuoretta, tummanpunaista verta. Näytteenottaja alkoi heti rauhoitella, että tilanne on täysin normaali eikä liity mitenkään raskauteen tai ole haitallista vauvalle, käski vain laittamaan pikkuhousunsuojan ja vakuutteli vuodon kyllä lakkaavan hyvin pian.

Huoneesta poistuttuani muutuin yhtäkkiä todella huonovointiseksi. Raajoista hävisi tunto, korvissa alkoi soida ja päässä heittää. Olin lähellä pyörtymistä, niin järkyttävä tuo kokemus kaiken kaikkiaan oli. Makasin hetken odotustilan sohvalla ja loppuilta kotonakin sujui vielä tapahtunutta sulatellessa. Mainitaan nyt vielä tähän väliin, etten todellakaan ole sieltä herkimmästä päästä ja pelkkä veren näkeminen ei aiheuta minussa tunnereaktioita, mutta tuo papa-koe jätti kyllä ikuiset traumat. Nyt näytteenotosta on kaksi päivää ja viimeksi tänään alushousuihin lorahti aika reipas määrä ruskeaa vuotoa. No onneksi sentään jo ruskeaa, että ehkä tämä jossain kohtaa taas loppuukin... Mikäli seuraavan seulonnan aikaan 35-vuotiaana olen raskaana, en todellakaan osallistu siihen vaan siirrän ehdottomasti eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti