tiistai 29. lokakuuta 2019

Vintti pimeänä - Letrozolien sivuvaikutusta?

Olipas eilen mielenkiintoinen päivä. Työpäivän jälkeen suuntasin suoraan kuntosalille jalkatreeni mielessäni. Alkulämmittely juoksumatolla ja soutulaitteessa kulki vielä ihan hyvin. Kun sitten siirryin tekemään ensimmäistä varsinaista treeniliikettä (yhden jalan kyykkyjä Smith-laitteessa), totesin välittömästi, että nyt tuntuu kyllä aivan poikkeuksellisen raskaalta. Jouduin vetämään happea sarjojen välissä oikein kunnolla, ennen kuin pystyin jatkamaan harjoitusta. Sydän tuntui räjähtävän ulos rintakehästä ja syke pysyi lepotauoista huolimatta aika korkealla. Smithistä siirryin sitten jalkaprässiin ja otin siihen vielä tarkoituksella noin 10kg pienemmän vastuksen kuin yleensä. Sain tehtyä kaksi sarjaa, kunnes päässä alkoi tuntua kummalliselta ja humisevalta. Samaan aikaan kylmä hiki hiipi otsalleni. Sisukkaana tein kuitenkin vielä hyperextensionia lisäpainojen kanssa kaksi sarjaa - voinnin edelleen heikentyessä. Tässä vaiheessa onneksi tajusin lopulta viheltää pelin poikki ja siirtyä pukuhuoneeseen.

Hoipertelin seiniä pitkin wc-tiloihin ja lysähdin pöntölle istumaan. Tuntui, että kaikki voimat raajoistani ovat kadonneet. Myös kasvoissa oli outo, raskas olo. Katsoin itseäni peilistä; huulia myöten vitivalkoinen ihminen tujotti tyhjällä katseella minua sieltä takaisin. Kävin makaamaan lattialle, nostaen jalat pöntölle. Melkein saman tien minun oli kuitenkin noustava takaisin istumaan. Oksensin ja heti perään ripuloin voimakkaasti. Tärisevänä soitin miehelleni ja sain soperrettua, että tuletko hakemaan minut pois, en selviä bussin kanssa. No mieshän tuli ja sen aikaa makailin siellä pukuhuoneessa keräilemässä itseäni. Onneksi olo lähti kotiin päästyäni pian kohenemaan, eikä ilmeisesti kyse ollut mistään heikotusta vakavammasta asiasta.

Mulla ei ole minkäänlaista huimaustaipumusta, en muistaakseni ole koskaan pyörtynyt. No en eilenkään sitten loppupeleissä pyörtynyt, vaikka maailma aika ajoin musteni silmissäni -  mutta kaukana tajunnanmenetys ei kyllä ollut. Se oksentaminen oli omituista, vatsan sekaisuus ei niinkään, koska sitä minulla saattaa olla ihan yhtäkkiä muutenkin. Kamalinta oli yrittää puhua normaalisti puhelimessa, mutta tuntuu kuin olisi 3 promillen humalassa noin 5 sekuntia ennen sammumishetkeä... Aika järkyttävä kokemus kaiken kaikkiaan.

Että näin tällä kertaa. Olin nukkunut 9-tuntiset yöunet, syönyt kunnolla (ja välipalankin hieman ennen treeniä) sekä huolehtinut riittävästä vedenjuonnista. Mitkään elintapa-asiat tätä eivät siis selitä. Lueskelin Letrozolien haittavaikutusluetteloa ja siellä kyllä mainittiin huimaus, huonvointisuus, jopa oksentelu ja ripulikin. Viime kierrossa ei ollut minkäänlaisia oireita, joten tosi kummallista, että nyt niitä sitten tulikin ihan rytinällä ja odottamatta. Ainakin toivon, että eilinen oli lääkityksestä johtuvaa, eikä oikeasti merkki jostain vakavasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti