Piinapäivä numero 3. Aika ei kulu mitenkään eteenpäin.
Olen Pregnylin laittamisesta lähtien ollut ajoittain huonovointinen. Ei pahoinvointi niin voimakasta ole, että se estäisi normaalia elämistä, mutta kyllä se tulee välillä aikamoisina aaltoina. Muuten ei mitään mainittavia haittavaikutuksia Pregnylistä - paitsi ehkä kasvoille pitkästä aikaa ilmestyneet kipeät, syvät aknepaiseet. Long time no see! Onneksi niitä on tällä hetkellä kuitenkin vain kolme, saa meikillä hyvin piiloon.
Olen voinut myös henkisesti aika kehnosti. Toki tähänkin vaikuttaa tuo hormonipistos, tunteet heittelevät laidasta laitaan. Mutta en olisi uskonut, miten paljon joka päivä mietin tuota inseminaatiota! Olikohan ajoitus oikea? Pitäisikö tässä kohtaa jo tuntea kohdussa jotain erikoista? Jos hedelmöittyminen onnistuu, niin tuleekohan kiinnittymisvuotoa? Tarkoittaako kiinnittymisvuodon puute sitä, ettei hoito ole tepsinyt? Voisinkohan kuitenkin tehdä testin jo VÄHÄN aiemmin mitä lääkäri suositteli? Yhdessä hetkessä olen satavarma, että hoito toimii ja saamme lapsen. Hetken kuluttua kuitenkin vaivun maanrakoon ja itken sitä, etten ehkä koskaan tule olemaan äiti.
En haluaisi asettaa kovia odotuksia tälle ensimmäiselle hoitokerralle, mutta tarpeeksi kovasti kun toivoo jotain, niin järki sumenee ja tunteet ottavat vallan. Onneksi en ole kuitenkaan yksin tämän tuskan kanssa, mies on ollut aivan korvaamattoman tärkeä tuki koko prosessin aikana ja kyllähän lapsettomuus häneenkin yhtä lailla vaikuttaa. Pari ystävääni tietävät myös hoidoistamme, mutta ei sitä samalla tavalla tule syvimmistä tunnoista avauduttua kuitenkaan.
Tekisi mieli nukkua muutama päivä putkeen, että oltaisiin edes vähän lähempänä joko niitä menkkoja tai sitten positiivista raskaustestiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti