tiistai 1. lokakuuta 2019

Fiilikset Letrozol-kuurista ja seuraavien päivien suunnitelmia

Aloitin Letrozol-kuurin lääkärin ohjeen mukaisesti kiertopäivänä 3, eli lauantaina. Tein vielä varmuudeksi lauantaiaamuna raskaustestin, sillä kuukautiseni olivat jotenkin oudot tällä kertaa. Ensimmäinen päivä oli hyvin kivulias ja runsasvuotoinen kuten aina, mutta sitten kivut ja vuotokin vähenivät lähes nolliin! Toisena päivänä taisin ottaa vain yhden Burana 600mg, mikä on minulle harvinaista, sillä "normaalimäärä" olisi ehkä 3-4 tablettia... Vuotokin tosiaan muuttui pieneksi tiputteluksi, vaikka tavallisesti vuodan kuin seula ensimmäiset kaksi tai kolme päivää.

No, testi näytti joka tapauksessa selkeää negatiivista, joten uskalsin aloittaa Letrozolin. Toistaiseksi en ole huomannut lääkkeellä mitään kummempia sivuvaikutuksia, en edes niitä paljon mainostettuja kuumia aaltoja. Herää epäilys, että mahtaako se tehotakaan :D Kiertopäivästä 8-9 lähtien ajattelin testailla taas ovulaatiota, niin siinähän sen sitten näkee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti