keskiviikko 7. elokuuta 2019

Häätarina ja vinkkejä

Huhhuh! Kesä meni todella nopeasti, eikä varmasti vähiten sen takia, että hääjärjestelyt, itse juhlapäivä sekä häämatka toivat mukavasti vipinää lomaviikkoihin.

Juhlapäivämme 20.7.2019 oli kaunis ja aurinkoinen, +26 asteen lämpökin helli (ja ajoin kidutti) meitä. Aamupäivällä olin itse vielä ihan tyyni ja nautin, kun hiuksia ja meikkiä laitettiin valmiiksi eikä itse tarvinnut keskittyä kuin kuohuviinin lipittelyyn. Sain syötyä hyvin aamupalaa ja lounasta. Ennen vihkimistä meistä otettiin potrettikuvat ja ns. first look -kuvat (saavuimme siis miehen kanssa ennakkoon sovitulle tapaamispaikalle eri suunnista, kuvaajan odotellessa meitä ja räpsiessä kuvia reaktioistamme, kun näemme toisemme ensikertaa hääpäivänä). Kuvaussessio oli aika vaivaannuttava, lähinnä siksi, etten muutenkaan viihdy ollenkaan kameran edessä - eikä kyllä mieskään. Kuvaajamme oli aivan ihana ja ammattitaitoinen, ja saamiemme sneak peek -kuvien perusteella näinkin jäykästä pariskunnasta on saatu taltioitua upeita otoksia.

Kuvaamisen jälkeen olikin jo aika suunnistaa kirkkoon, ja edelleen tätä kirjoittaessani vatsaan tulee perhosia samalla tavalla kuin hääpäivänä! Oli todella kuumottavaa odotella iskän kanssa piilossa muilta vierailta, ja se hetki kun suntio tuli hakemaan meitä... Ihme etteivät jalat pettäneet alta. Häämarssin alettua soimaan en oikein enää muistakaan kirkosta mitään, koska jännitti niin paljon. Papin puhe oli kyllä kiva ja muutenkin tilaisuus pidettiin rentona ja lyhyenä, juuri kuten toivoimmekin. Tuntui, että vihkiminen kesti maksimissaan 2 minuuttia ja PAM - sitten oltiinkin jo naimisissa ja häätaksissa matkalla juhlapaikalle.

Hääjuhlat sujuivat hyvin, ruoka ja juoma ei tosiaan loppunut kesken ja kaikki tarjolla ollut oli oikein maittavaa. Häätanssia ei oltu harjoiteltu oikeastaan yhtään etukäteen, joten kevyttä säheltämistähän siitä tuli, mutta eipä tuo ole niin vakavaa! Perinteisistä ohjelmanumeroista meillä ei ollutkaan häätanssin lisäksi kuin kimpunheitto, muuten oli aika vapaata oleskelua (ja välillä bestman sekä kaaso pitivät puheita, joille vuorotellen itkettiin ja naurettiin). Toki suvut piti saada myös vähän mittelöimään keskenään ja järjestettiinkin köydenveto, jossa ratkaistiin kumpi määrää kaapin paikan. Morsiamen sukuhan sen tietysti hoiti kotiin!

Juhlapaikalta poistuimme yhteiskuljetuksella klo 00:30. Bussissa laulu raikasi ja osa porukasta lähti vielä baariin jatkamaan bileitä. Tuore vaimo ja aviomies kuitenkin katsoivat tässä vaiheessa parhaaksi poistua hotellihuoneen hämärään, sillä päivä oli ollut luonnollisesti pitkä ja stressaava ihanuudestaan huolimatta. Ei paljon tarvinnut unta odotella.

Yhteenvetona voisin sanoa, että oli ihan mahtava ja rakkaudentäyteinen päivä. Menikö kaikki täydellisesti tai suunnitellusti? Ei. Kaikki meni juuri meidän näköisellämme tavalla ja ihmisillä tuntui olevan hauskaa, eikä vähiten hääparilla. Näin jälkikäteen varsinkin olen tosi onnellinen, että tuli järjestettyä kunnon kekkerit - näistä riittää sitten muisteltavaa perheen, suvun ja ystävien kesken vielä pitkään.

Jos joku miettii aikajanaa, jolla häitä suunnitellaan ja toteutetaan, niin tässä hyväksi todettu kaava:

1,5v ennen häitä
- JUHLAPAIKKA. Kilpailutimme pari eri vaihtoehtoa, joista halvin oli 900e/8h ja kallein 1700e/8h. Päädyimme tuohon edullisimpaan vaihtoehtoon, sillä siihen kuului vieläpä kattaus, koristelut, tarjoilijat ja loppusiivous samaan hintaan. Paikka oli myös aivan upea ja tunnelmallinen, eli pelkästään hinnan perässä ei juostu. Plussaa vielä siitäkin, että omien juomien tuominen oli sallittua.

1v ennen häitä
- Ainakin meillä päin KIRKON sai varata päivälleen vuotta ennen häitä. Käytäntöjä on erilaisia, joten oman seurakunnan sivuilta kannattaa tarkistaa miten omassa kunnassa homma toimii.
- Aloitin myös häätori.fi -sivun selaamisen ja löysinkin (ihme kyllä) heti HÄÄPUVUN, jota piti päästä sovittamaan. Itse en olisi valmis maksamaan yhden päivän päällä olevasta mekosta yli tonnia, joten siksi päädyin selaamaan käytettyjä pukuja. Heti mekon päälle pukiessani tiesin, että tässä se nyt on. Hintaa puvulle tuli vain 400e + 150e pienistä korjailuista, jotka teetätin ompelijalla. Puku vietti ompelijalla 3 viikkoa, joten siinä mielessä kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

9-10kk ennen häitä
- KUVAAJA. Tässä vaiheessa monilla kuvaajilla oli vielä hyvin tilaa kalentereissa, mutta jos oikein jonkun suositun ja "nimekkään" kuvaajan haluaa, niin pitää olla vieläkin aiemmin liikenteessä. Ainakin kun kesähäistä on kyse.
- KAMPAUS & MEIKKI. Laitoin muutamalle hyväksi tietämälleni kampaamolle, joissa on myös meikkipalvelut, viestiä. Yhdestä myytiin jo tässä vaiheessa ei-oota haluamalleni päivälle, mutta toisesta onneksi tuli myöntävä vastaus. Minä, kaasoni ja äitini menimme kaikki samaan liikkeeseen puunattavaksi.
- HOTELLIHUONEET kauempaa tuleville vieraille ja hääparille. Pyysimme tarjouksia parilta eri hotelliketjulta, ja tässäkin päädyimme halvimpaan vaihtoehtoon: 123e/yö/2 hengen huone, sis. aamupalan. Kalliimpi vaihtoehto olisi maksanut kahdelta hengeltä 155e/yö, ja ymmärrän täysin, että se voi olla monelle liikaa. Useimmat vieraamme tulivat siis satojen kilometrien päästä, joten rahaa paloi pelkästään jo matkustamiseen.
- BUSSIKULJETUS vieraille (kirkolta juhlapaikalle ja juhlapaikalta hotellille).
- Black Fridaystä nappasin myös itselleni unelmien VIHKISORMUKSEN -25% alennuksella. Sormukset voivat olla hirvittävän hintaisia, joten jo tuollainen neljäsosan ale tuntuu ihan mukavasti.

6kk ennen häitä
- HÄÄKUTSUT lähtivät matkaan. Olimme jo ennakkoon hotellihuoneita varatessamme toki lähettäneet ns. save the date -tekstarit kaikille, jotta saisimme selville, kuinka moni suunnilleen olisi tulossa juhlimaan ja tarvitsisi majoituspaikan.
- PALAVERI JUHLAPAIKAN KANSSA. Kerroimme toiveitamme hääjuhlan suhteen sekä suunnittelimme menun ja koristelut.
- Tilasin netistä KENGÄT itselleni.

1-2kk ennen häitä
- AVIOLIITON ESTEIDEN TUTKINTA, voimassa 4kk. Kesäaikaan maistraatissa on ruuhkaa, joten ei kannata aivan viimeiselle viikolle asian hoitamista jättää. Netin kautta onneksi onnistui näppärästi tutkintapyynnön tekeminen, mutta meillä taisi mennä pari viikkoa, että tuo lappu kilahti postiluukusta.
- Tapaaminen PAPIN kanssa, vihkiseremonian suunnittelu.
- KANTTORIIN olimme ihan s-postitse yhteyksissä ja ilmoitimme häämarssi- ja virsitoiveemme.
- Hääpäivän tarkemman OHJELMAN SUUNNITTELU yhdessä puolison, kaasojen ja bestmanin kanssa. Samalla tilasimme netistä pöytiin asetettavat hääohjelmakortit.
- KOEKAMPAUS & -MEIKKI (itse kävin 3 viikkoa ennen häitä).
- KUKKIEN TILAUS. Kukkaliikkeetkin kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa. Meillä oli morsiuskimppu, kaasojen kimput, sulhasviehe ja bestmanin viehe sekä pöytäkukat, eikä hintaa tullut kuin vajaa 300e. Toisessa paikassa sama setti olisi maksanut arviolta 450e. Joihinkin paikkoihin pitää muuten tehdä varaus jo kuukausia etukäteen, että osaavat varautua riittävällä henkilökuntamäärällä. Meillä kuitenkin riitti, että kävimme kuukautta etukäteen tekemässä tilauksen. Muistaakseni sanoivat, että "sitten me vain työskentelemme täällä läpi yön, jos tilauksia tulee paljon". Ihan hyvä asenne ja palvelu kaikin puolin :D
- HÄÄKULJETUS minulle ja miehelle. Meille tuli eräästä taksifirmasta vähän uudempi ja hienompi musta mersu, takalasiin kiinnitimme kyltin "just married" eikä mitään sen kummempia koristeluja.

Hääviikolla
- Tasan viikkoa ennen piti ilmoittaa CATERING-PALVELULLE tarkka vierasmäärä.
- KORUT sain äidiltäni ja pienen JUHLALAUKUN kaveriltani.
- Päivää ennen häitä KORISTEIDEN VIEMINEN juhlapaikalle. Lähinnä meillä siis kukat, paikkakortit ja hääohjelmat.
- Edellisenä iltana tajusimme, ettei kirkon jälkeen heitettävää RIISIÄ oltu vielä hankittu... Onneksi sitä nyt sai lähikaupasta eikä ollut mistään major fuck-upista kyse. Tämmöisiä pieniä "ainiin oho" -unohduksia taisi olla kyllä useampikin, mutta niitä sitten paikkailtiin sitä mukaa kuin muistettiin.

Ai että, kyllä tällä onnellisuuskuplalla leijaillaan pitkälle syksyyn. Tervetuloa arki, I'm ready for you!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti