Täydellinen pieni ihminen

Pitkän odotuksen jälkeen hän on täällä! Tyttäremme saapui maailmaan 24.1.2021 raskausviikolla 38+4 klo 15:58 terveenä ja hyvinvoivana. Myös äiti ja isä voivat väsymyksestä huolimatta hyvin. Nyt olemme jo kotona opettelemassa vähitellen perhearkea.

Synnytys käynnistyi lauantaiaamuna klo 4:30, kun heräsin lapsiveden menoon. Menin jotenkin ihan shokkiin asiasta ja lähes pyörryin vessaan, huusin miestä avuksi ja hän tietenkin säikähti kovasti että jotain on pielessä... Nope, just me being dramatic. Soiteltiin synnärille ja pyysivät meitä käymään aamun aikana tarkistuksessa. Vauvan KTG-käyrä oli kunnossa ja minunkin Streptococcus Agalactie -näytteeni negatiivinen, joten pääsimme vielä kotiin odottamaan supistuksien alkamista. Koko päivänä ei kuitenkaan tapahtunut yhtään mitään, käytiin kävelylenkillä, pyykättiin, tehtiin ruokaa... Ei ihan se perinteisin oletus synnytyksen alkamisesta, haha. Illalla TYKSissä jälleen KTG-käyrillä maatessani sain ohjeeksi tulla käynnistykseen seuraavana aamuna klo 8, jos yönkään aikana ei ihmeitä tapahtuisi. 

No, yö sujui niin ikään rauhallisesti ja sain yllättävän hyvin nukuttuakin. Suuntasimme sairaalalle kahdeksaksi kuten oli sovittu, ja pari tuntia jouduttiin odottamaan ennen kuin päästiin lääkärin juttusille. Tarkoitus oli pohtia, mikä käynnistyskeino olisi tilanteessani paras. Lääkärin ultratessa vauvaa selvisi kuitenkin jotain todella yllättävää, nimittäin hänen painoarvionsa oli vain 2,3kg! Iski hirveä huoli, että mikä on vialla, koska raskaus oli kuitenkin jo täysiaikainen... Lääkäri yritti lohduttaa, että jotkut vauvat ovat vain pieniä ja me miehen kanssa emme myöskään ole kovin raskasrakenteisia, että on vaan "meidän kokoinen tyttö". Eihän se helpottanut yhtään, vaan kyllä tuli suru puseroon kun mietti, ettei pienellä olisikaan kaikki hyvin. No, onneksi napavirtaukset olivat kuitenkin kunnossa eikä epäilystä esim. istukan vajaatoiminnasta.

Näillä tiedoilla lähdettiin synnyttämään Cytotecin avustamana. Sain lääkkeen klo 11 ja jo 20 min myöhemmin aloin supistella TODELLA kipeästi. Tens-laite ja lämpöpussi eivät juuri helpotusta tuoneet, vaan hyvin pian aloin jo kaipaamaan kunnon lääkitystä. Ennen synnytyssaliin siirtymistä kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen ja noin tunnissa olinkin avautunut 4cm, eli eipä ihme että hiukan tuntui... Salissa minulle iskettiin ensin ilokaasua, joka oli myös täysin hyödytön kapistus. Huusin ja kiljuin kivusta niin kauan, kunnes ihana anestesialääkäri tuli laittamaan epiduraalin. It. Was. Heaven. Pian sen jälkeen aloin tuntea voimakasta ponnistamisen tarvetta ja kätilö totesi minun kaikessa rytäkässä auenneen täyteen 10 senttiin, eli saisin alkaa ponnistaa heti kun siltä tuntuu. Ponnistusvaihe oli äärettömän helppo ja lähes kivuton kaiken edeltävän tuskan jälkeen. Vain puoli tuntia myöhemmin kuulimme maailman ihanimman pienen rääkäisyn sekä kuulimme kätilöltä kaiken olevan hyvin <3 46cm ja 2435g mitoilla varustettu 9/10/10 pisteen tyttö nostettiin rinnalleni, eikä sitä rakkauden määrää voi sanoin kuvailla. Hän on täydellinen. 

38+0: päivä lukuina

Raskauden kesto: 266 päivää

Laskettuun aikaan: 14 päivää 

Paino: 67,2kg

Verensokerin vaihteluväli: 4.1-7.3

Verenpaine ja syke: 110/72, p. 64

Käveltyjä kilometrejä: 2,2km

Yöunien pituus: 5h

Tylsyyden määrä: mittaamaton 

Muuta merkittävää: tasan 1,5 vuotta naimisissa ❤

Päivystyskäynti

Hohhoi, kaikkea sitä tuleekin vastaan raskaana ollessa.

Eilen iltapäivällä alkoi ilman mitään selkeää syytä hitaasti voimistuva toispuoleinen pohjekipu, joka ei helpottanut sen enempää levossa kuin liikkeessäkään. Tuntemus oli sen verran häiritsevä, että päätin illalla soittaa ohjeita päivystyksestä. Raskauden aikana veritulppariski on 5-kertainen, joten lähinnä sen vuoksi halusin selvittää asiaa tarkemmin. Koska mitään akuuttia ei kuitenkaan oireiden perusteella tuntunut olevan, neuvottiin minua olemaan seuraavana aamuna yhteydessä omalle terveysasemalle. 

Tänään olen sitten käynyt ensin terkkarissa näytillä ja hyytymistekijäverikokeissa, joiden perusteella minut passitettiin päivystyksellisesti jalan ultraääneen. Kaikeksi onneksi uä-tutkimus osoittautui kuitenkin normaaliksi, joten ei siis merkkejä syvästä laskimotukoksesta. Kipukin on itse asiassa yön jälkeen jo selvästi rauhoittunut, lähinnä koipi tuntuu enää "puupökkelöltä".

Homma hoitui kokonaisuudessaan noin 4 tunnissa, eli aika ripeästi huomioiden pitkät siirtymämatkat paikasta toiseen. Hyvä muutenkin, että tuli tsekattua tilanne, vaikka olikin ns. turha reissu. Mietiskelin itse, että kyseessä on varmaan jonkin ison hermon puristustila, koska kyllähän tuo vatsa alkaa jo aikamoinen möhkäle olemaan - taatusti siis aiheuttaa kipua ja vaivaa kropalle. Radiologi sanoi, että veren virtaus alaraajoissa näytti yleisesti olevan heikentynyt kuten loppuraskaudessa monesti tapahtuu, ja suositteli jatkamaan säännöllistä liikkumista, jotta veritulpilta jatkossakin vältytään.

No eipä muuta kuin lenkille tuonne pirtsakkaan ja lumiseen -18°C ulkoilmaan!

Odottelua ja päivärutiineja

Ei ole tuulesta temmattu väite, että odottavan aika tosiaan ON pitkä. Olen ollut kotona nyt noin kuukauden, joista mies onnekseni 2 viikkoa lomalla yhtä aikaa - muuten olisi ollut vielä seisahtuneempi tunnelma.

Tällä hetkellä päiväni käynnistyvät useimmiten klo 6:30 eli samoihin aikoihin, kun mies lähtee töihin. Syön aamupalaa ja teen jotain pientä kotihommaa, kuten vauvanvaatteiden pesua tai tiskikoneen tyhjennystä/täyttöä. Monesti otan myös päiväunet aamupäivästä, sillä yöt ovat pissahätineen ja paikkojen puutumisineen jo aika katkonaisia. 

Klo 12 maissa teen yleensä ruoan, josta pyrin siirtämään yhden annoksen myös pakkaseen muuttuvaa arkea jatkossa helpottamaan. Tämän jälkeen suuntaan kävelylenkille noin 20-30 minuutiksi (matka semmoinen 2-3km, pidempään ei vain kiinnostus riitä) ja jälkikäteen vielä venyttelen. 

Iltapäivä meneekin usein telkkarin ääressä makoillen tai puhelinta selaillen, kunnes mies tulee kotiin... Ja sitten sama vähän niin kuin jatkuu :D Korona-aikana kun ei oikein mitään ihmeellisiä menoja viitsi suunnitella. Ollaan nyt tykitetty Star Warseja iltaisin, koska mies on superfani ja itse olen ko. leffoilta jotenkin onnistunut välttymään tähän astisessa elämässäni. 

No, kohta sitä varmasti jo kaipaakin tällaisia unettavia, verkkaisia päiviä. Veikkaan, että vauvan kanssa nimittäin vauhtia ja tekemistä riittää, eikä uupumukselta varmaan voi välttyä. Tällä hetkellä odotan kaikkea sitä kuitenkin todella innoissani, voi kun hän saapuisi jo pian!

Ei vielä

Kävin tänään lääkärineuvolassa ja kuulemma kohdunsuulla ei ole tapahtunut vielä oikeastaan mitään synnytystä edistävää toimintaa, pientä pehmenemistä lukuunottamatta. Taitaa veikkaukseni ennenaikaisesta synnytyksestä siis mennä pieleen - ja toki hyvä niin, että pikkuinen ehtii kehittyä mahdollisimman paljon sekä kerätä massaa ennen kohdun ulkopuolista elämää. Lääkäri oli sitä mieltä, että käsikopelolla tunnustellen alatiesynnytys on mahdollinen lantion ja vauvan asennon huomioiden. Good news.

Minullahan on ollut niitä aterian jälkeisiä verensokeriarvojen ylityksiä aina silloin tällöin, ja 99% kerroista vehnään liittyen (esim. patonki, tortilla, joulupiparit). Olin vähän yllättynyt, kun lääkäri sanoi, että näillä kriteereillä minut voisi periaatteessa ohjata jopa äitiyspolille tarkistukseen! Koska syynä korkeille arvoille kuitenkin selvästi on juuri tuo vehnä, niin en saanut kuitenkaan lähetettä, vaan käskyn olla heti yhteydessä jos sokerit alkavat hyppiä muistakin ruoka-aineista. Eli sitä vehnän välttelyä pitää edelleen vaan jatkaa, kuten olen tietysti pääosin tehnytkin. 

Vauvan koosta ei ilmennyt erityistä huolta. Itse asiassa sf-mitta on koko ajan himmaillut alemmille ja alemmille käyrille... Tänään 36+1 mitta oli 29,5cm joka on hieman alakäyrän yläpuolella. Vertasin oman äitini neuvolakortista, että hänellä ollut tässä kohtaa 34cm :D Muutenkin hänellä on ollut aina isot raskausvatsat, vaikka me kaikki mukulat olemme olleet ihan normaalikokoisia. Mistähän tämä oma minivatsa oikein periytyy? Toivottavasti vauvalla kuitenkin kaikki ok, eikä mitään istukan toimintahäiriötä tai muuta kauheaa taustalla... On se vaan edelleen vaikeaa luottaa siihen, että kaikki saattaisi jopa mennä ihan normaalisti ja hyvin. No seuraavassa neuvolassa 2 viikon kuluttua mittauksia taas uudemman kerran, pitää yrittää rauhoitella itseään siihen asti. 

Tasan kuukausi

Laskettu aika lähenee! Synnytystä toisaalta odottaa jo käynnistyväksi, koska olo alkaa olla melko tukala, mutta samalla kyllä ahdistaakin kun ei tiedä yhtään, koska ja mitä tapahtuu. Pientä konkreettista valmistautumista tulevaan olen jo tehnyt, laadin nimittäin listan tarvikkeista, jotka otan mukaan sairaalaan (toistaiseksi ne kyllä odottavat yhä pakkaamistaan). Lisäksi olen nyt venytellyt ja tehnyt rentoutusharjoituksia päivittäin, toivoen sen olevan eduksi synnytyksessä. Minun on normaalisti hankala antaa itselleni lupaa levätä / nukkua päiväunia, mutta sain vihdoinkin järkeiltyä, että jos en nyt lötköttele niin koskas sitten? Kyllä tässä vähitellen siis yrittää orientoitua edessä olevaan puserrukseen. 

Vointi on kokonaisuutena aika hyvä useimpina päivinä. Ainut vain, että uni on hyvin katkonaista pissahädän, asennon löytämisen vaikeuden ja varmaan ihan hormonitoiminnankin vuoksi. Nukun öisin 2-3h jaksoissa ja saatan välillä olla hereillä tunnin, pari ennen kuin uni tulee uudelleen (jos edes tulee). Kävelylenkit kuuluvat päivittäiseen rutiiniin, niistä saa ihan kivasti virtaa jos muuten olo onkin nuutunut. 

Harjoitussupistuksia on tullut jo varmaan parin kuukauden ajan, mutta kyllä ne tässä äitiyslomalla ovat selkeästi tihentyneet ja voimistuneet. Mitään kipuja ei kuitenkaan tunnu, eli tuskin nuo kohdunsuuta kypsyttävät. Ensi viikolla on lääkärineuvola ja synnytystapa-arvio, joten ehkä siellä sitten kuulee mikä tilanne. En muuten muista, joko aiemmin kirjoitin, että vauvan tosiaan pitäisi olla raivotarjonnassa terveydenhoitajan mukaan. Alatiesynnytys olisi siis sen puolesta mahdollista, mikä on ihan mukava uutinen. Hieman toki mietityttää vauvan koko (no ketäpä synnyttäjää ei...) kun on tämä raskausdiabetes, mutta en taida saada mitään kokoarviota kun sokerit pysyneet sen verran hyvinä, painoa kertynyt vain 4-5kg ja lisäksi luulen, että mahan kokokin menee tällä hetkellä max. keskikäyrällä. Sinällään ei "näkyviä riskejä" isosta vauvasta. 

Ei kai tässä tällä kertaa muuta ole mielessä, päivä kerrallaan taas eteenpäin. Ehkä seuraavaksi pääsen rustaamaan jo synnytyskertomusta!

Babyshower etänä

Koin eilen aikamoisen yllätyksen, kun yksi ystävistäni pamahti meille ennalta ilmoittamatta mukanaan hamppariateria, herkkuja ja vaippakakku. Kuulemma etävauvakutsuni alkaisivat tunnin kuluttua Skypessä! En osannut odottaa mitään tällaista ja olinkin täysin tukka räjähtäneenä pieruverkkareissa matkalla suihkuun, kun ovikello soi, enkä tapani mukaan suostunut edes avaamaan ovea kun en tiennyt kuka on tulossa, vaan mies joutui asialle :D 

Skypeily oli yllättävän mukavaa puuhaa ja vietimme aikaa mm. tietovisan ja kuva-arvoitusten parissa. Oli hauska vaihtaa muuten vaan kuulumisia ihmisten kanssa ja "päästä näkemään", vaikka edes sitten kuvaruudun välityksellä.

Oli myös ihana ja todella tervetullut lahja, että saimme vastasyntyneen valokuvauslahjakortin. Olen päättänyt, että elämän tärkeimmät hetket, kuten häät, odotusaika ja vastasyntyneen ensihetket käydään ikuistamassa ihan kunnon kuvaajalla ja niistä teetetään kuvakirjat tai seinätauluja. 

Nyt ei valitettavasti ajatus juokse tämän enempää, jostain syystä olen tänään herännyt jo 3:45 (enkä saanut untakaan kuin puolilta öin...). Later!