perjantai 15. tammikuuta 2021

Päivystyskäynti

Hohhoi, kaikkea sitä tuleekin vastaan raskaana ollessa.

Eilen iltapäivällä alkoi ilman mitään selkeää syytä hitaasti voimistuva toispuoleinen pohjekipu, joka ei helpottanut sen enempää levossa kuin liikkeessäkään. Tuntemus oli sen verran häiritsevä, että päätin illalla soittaa ohjeita päivystyksestä. Raskauden aikana veritulppariski on 5-kertainen, joten lähinnä sen vuoksi halusin selvittää asiaa tarkemmin. Koska mitään akuuttia ei kuitenkaan oireiden perusteella tuntunut olevan, neuvottiin minua olemaan seuraavana aamuna yhteydessä omalle terveysasemalle. 

Tänään olen sitten käynyt ensin terkkarissa näytillä ja hyytymistekijäverikokeissa, joiden perusteella minut passitettiin päivystyksellisesti jalan ultraääneen. Kaikeksi onneksi uä-tutkimus osoittautui kuitenkin normaaliksi, joten ei siis merkkejä syvästä laskimotukoksesta. Kipukin on itse asiassa yön jälkeen jo selvästi rauhoittunut, lähinnä koipi tuntuu enää "puupökkelöltä".

Homma hoitui kokonaisuudessaan noin 4 tunnissa, eli aika ripeästi huomioiden pitkät siirtymämatkat paikasta toiseen. Hyvä muutenkin, että tuli tsekattua tilanne, vaikka olikin ns. turha reissu. Mietiskelin itse, että kyseessä on varmaan jonkin ison hermon puristustila, koska kyllähän tuo vatsa alkaa jo aikamoinen möhkäle olemaan - taatusti siis aiheuttaa kipua ja vaivaa kropalle. Radiologi sanoi, että veren virtaus alaraajoissa näytti yleisesti olevan heikentynyt kuten loppuraskaudessa monesti tapahtuu, ja suositteli jatkamaan säännöllistä liikkumista, jotta veritulpilta jatkossakin vältytään.

No eipä muuta kuin lenkille tuonne pirtsakkaan ja lumiseen -18°C ulkoilmaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti