perjantai 29. heinäkuuta 2022

Paluu töihin ja uudenlainen arki

Niin se tämäkin ajanjakso tuli päätökseensä. Kotona lapsen kanssa oleminen on ohi ja paluu työpaikalle edessä MAANANTAINA. Lapsi aloittaa samalla päiväkodin.

Olen kiitollinen, että pystyin olemaan näin pitkään kotosalla (1,5 vuotta) mutta myös todella onnellinen, ettei tarvitse enää jatkossa puhua pelkkää taaperoa koko päivää. Rehellisesti sanottuna olen ollut jo viimeiset pari kuukautta totaalisen kypsä kotimammana oleskeluun, vaikka ennen äitiyttä kuvittelin toisin. Mielikuvissani kotona oleminen oli vaaleanpunaista hattaraa muskareineen, uimakouluineen ja vauvakerhoineen, höystettynä yhteisillä pitkillä päiväunilla ja mitä erilaisimmilla hauskoilla leikeillä. Joo, kyllä noita aktiviteettejä tietysti oli, mutta kun herätys on tässä perheessä keskimäärin klo 5:30-6:00 ja aamuyhdeksään mennessä ollaan leikitty jo tuhat eri leikkiä, niin kyllä siinä luovimmankin ihmisen leikki-ideavarasto ja jaksaminen hupenee - seurauksena sitten toki kuuntelet kitinää tylsistyneeltä, lahkeessa roikkuvalta pikkuiselta.

Ehdottomasti parasta kotona olemisessa oli se, että koen saaneeni muodostettua äärimmäisen läheisen suhteen lapseeni. Olemme eläneet lähes symbioosissa nämä puolitoista vuotta enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Tunnen hänen jokaisen ilmeensä, hiuskiehkuransa ja suosikkijuttunsa (tällä hetkellä mm.🐞, 🐝 ja 🐍). Ymmärrän hänen puhettaan, vaikkei hän osaa vielä juurikaan ilmaista itseään sanoilla - minulle on täysin selvää, että "paapa" on paita ja "papa" on asiayhteydestä riippuen pappa tai vaippa. Ollaan koettu ihania, ainutlaatuisia hetkiä yhdessä. 

Arjen muutokset ovat siis yhtä aikaa toivottuja ja haikeutta herättäviä. Koen, että olen antanut itsestäni nyt kaiken ja vähän enemmänkin, jopa uupumukseen saakka. Ehkä tätä kotona olemista olisi jaksanut paremmin ja pidempään kunnollisen tukiverkoston avulla, sillä 10-12h päivittäistä kaksinoloa lapsen kanssa on jotenkin... yksinäistä. Olisi mukava käydä vaikka kerran viikossa mummolassa leikkimässä, mutta kun mummola on 300km päässä, niin ihan tuosta vain se ei onnistukaan. Myöskään kukaan lähellä asuvista ystävistäni ei ole ollut samaan aikaan äitiyslomalla, vaan heillä on omat työ- ja perhe-elämäkiireensä. Lyhyesti; enemmän vertaistukea ja konkreettista apua arjessa olisi ollut jees.

En tiedä, saanko enää uudelleen kokea kotiäitiyttä. Se hieman kirpaisee. Mutta kävi miten kävi, uusia seikkailuja on varmasti vielä edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti