keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Hengähdystauko

Laitoin klinikallemme viestiä, kun menkat alkoivat huhtikuun alussa. Lakko oli tuolloin jo päällä ja kirjoitinkin viestiin, että JOS lakko loppuu oletettua nopeammin, niin varmuudeksi nyt ilmoitan että kuukautiset alkoivat ja mielelläni tulen alkionsiirtoon heti kun se on mahdollista. Vastausta sieltä ei tietysti tullut, enkä olettanutkaan.

...kunnes eilen klo 14 olin saanut hoitajalta viestin, että lakon jatkuessa hoitoja ei edelleenkään voida tehdä, ota yhteyttä lakon päätyttyä. Samana päivänä klo 16 medioissa uutisoitiin, että lakko päättyy (joskin joukkoirtisanoutumiset alkavat). 

Eli mitäs nyt? Periaatteessa lakko on nyt siis ohi ja aikataulun puitteissa minulle ehdittäisiin vielä tehdä alkionsiirto tässä kuussa, koska eletään vasta kiertopäivää 11 ja ovulaatio on about viikon päästä. TYKSin sivuilta katsoin, että normaaliin toimintaan palataan mahdollisimman pian, mutta ruuhkiin on syytä varautua. Mutta jos juuri eilen klinikalta viestittiin, että no can do, niin kaipa siihen pitää ensisijaisesti uskoa? Luulisi heidän ilmoittavan, jos hoitoja päästäisiin sittenkin jatkamaan, erityisesti kun olen itse ollut aktiivinen heidän suuntaansa?

Juttelin myös eilen miehen kanssa, että ehkä nyt vaan asennoidutaan siihen, että siirto on edessä syksyllä (jos ei silloin taas ole jotain uusia esteitä...). Lakko ja siihen liittyvät epäselvyydet sekä ei-niin-kaukana siintävä heinäkuun kesäsulku tuovat tähän niin isoja kysymysmerkkejä, että ahdistaa ja vituttaa lähes joka päivä. Joten toistaiseksi nyt luovutetaan ja eletään syksyyn asti vailla odotuksia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti