keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Positiivisuuden puute

Törmäsin Instagramissa maaliskuussa luotuun profiiliin, joka kuvauksen mukaan on "päiväkirja raskauden yrityksestä aina synnytykseen asti". 

Ärsyttää, kuinka huolettomasti hän kirjoittaa aiheesta (ja minähän toki vielä omaan tilanteeseeni vittuuntuneena luen tekstejä kuin piru Raamattua).  Ensimmäisen kuvan teksti menee jotakuinkin näin: "Olemme nyt päättäneet, että vauva numero 3 saa tulla ja haluan kirjoittaa ylös kaiken aina hedelmöityksestä vauvan saapumiseen saakka, toivon tämän myös toimivan vertaistukena muille samassa elämäntilanteessa oleville". On kuvakollaaseja raskausvaatteista, joita hän on jo selannut ja suunnitellut tilaavansa. Harmitteluja siitä, kun ei sillä ekalla yrityksellä tärpännytkään. Hashtagina kuvissa on #raskaaksi2022.

Miten, siis MITEN, joku voi suhtautua raskaaksi tulemiseen niin kepeästi, että hedelmöityksestäkin puhutaan itsestäänselvyytenä ja oikein päätetään raskautua jonakin tiettynä vuonna? Ostetaan ennakkoon pyöristyvälle vatsalle sopivia vaatteita, joita ei varmuudella voi edes tietää pääsevänsä käyttämään?

No sanomattakin on selvää, että kyseisen nainen on jo raskaana, toisella yrityskierrolla oli tärpännyt. Surprise, surprise. Myös raskaudesta hän kirjoittaa hyvin luottavaisin mielin, vaikka viikkoja on vasta 5+. "Sitten toisella kolmanneksella on kiva päästä pitämään kesämekkoja kun aiemmissa raskauksissa kyseinen ajankohta on osunut syksyyn". Itse en uskaltanut luottaa raskauden onnistumiseen kuin vasta joskus puolivälin tienoilla, sitten en enää joka päivä pelännyt.

On hyvä, ettei kaikilla tie ole yhtä kivikkoinen kuin meillä. Varmasti kyseisen tilin ylläpitäjä kokee myös epävarmuuden hetkiä ja huolia raskauteen liittyen, vaikkei niitä ulospäin jaa. Positiivisuus on hieno piirre ihmisessä muutenkin.

Itseltäni tuo ominaisuus kuitenkin puuttuu. Ja se on joskus raskasta. 

2 kommenttia:

  1. Voin niin samaistua tuohon. Jotkut tosiaan laittavat lapsia tilaukseen kuin tilaisivat nettikaupasta vaatteita. "Toimitusaika 3-4 arkipäivää, hmm, no mut sehän tulis sit just ihanasti äitienpäiväksi!"

    Ja tietysti kaikkein ironisinta on, että he voivat aivan hyvin tehdä näin, koska he myös saavat tilauksensa, juuri sopivasti ajallaan toimitettuina! Eivätkä he välttämättä koskaan edes tule ajatelleeksi, voisivatko asiat olla myös jotenkin toisin.

    Itse vaan seuraa sivusta, kuin katsoisi jonkun tekevän kunnianhimoisen taitavia silmänkääntötemppuja, joihin ei vain keksi ratkaisua, vaikka kuinka yrittäisi. Out of this world..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni ehkä eniten rasauttaa tuossa se, miten mukamas halutaan jakaa vertaistukea. Siis mihin, helppoon raskautumiseen? Siihen, että kaikki toimii kuten pitääkin?

      No, suurimmalla osalla ihmisistä ei ole koskaan tarvetta miettiä tällaisia asioita. Annetaan se heille anteeksi :D Ja yritetään pitää edes pientä positiivisuutta yllä - jos ei koko ajan niin ainakin silloin tällöin!

      Poista