maanantai 18. huhtikuuta 2022

Koska en voi muutakaan

Pikakelaus kevään tapahtumista.

Tammikuu, ensikäynti lapsettomuusklinikalla. Helmikuu, lapsettomuusklinikka muuttaa, ei hoitoja. Maaliskuu, ovulaatio osuu väärälle päivälle, siirtoa ei voida tehdä. Huhtikuu, hoitajien lakko, hoidot siirtyvät hamaan tulevaisuuteen.

Koska en osaa vain levätä rennosti laakereillani, ajattelin, että nyt olisi taas aika tehdä ryhtiliike ruokavalioon. Marraskuussa sain hetkellisesti pidettyä sokerinmussutukseni kurissa, mutta siitä se taas on luisunut pikkuhiljaa vanhoille urille. Syön makeaa joka ikinen päivä. 100-200g suklaata tai jättimäisen irtokarkkipussin. Purkillinen jäätelöäkään ei tee tiukkaa. Tuntuu, ettei mikään saa minua lopettamaan, koska en liho enkä muutenkaan ole saanut (vielä) terveysongelmia sokeriin liittyen. 

Mutta nyt. Koska en voi muutakaan, yritän panostaa hedelmällisyyteen sillä ainoalla keinolla, jolla voin - fiksulla ruokavaliolla. En minä silläkään raskaaksi tule, mutta ainakin luon otollisemmat olosuhteet sille kaukana tulevaisuudessa odottavalle alkionsiirrolle.

En mitään tiukkaa suunnitelmaa ole laatinut, koska siitä tuskin tulisi mitään. Lähinnä pientä viilausta esim. hyvien rasvojen riittävään saantiin ja hedelmien/vihannesten monipuolisempaan käyttöön. Ja ykkösenä toki ne sokerit minimiin, ei vain karkkien osalta vaan muutenkin. Meillä on usein kotona sokeroituja jogurtteja (jotka eivät rehellisesti edes ole kovin hyviä), mysliä ja muita piilosokeria sisältäviä tuotteita. Eihän niissä mitään pahaa olisi, jos ei muutenkin kiskoisi sitä sokeria hullun lailla. Ostin nyt pitkästä aikaa ihan perus maitorahkaa, jonka joukkoon heitän esim. pähkinäseosta tai hedelmäpiltin. Ja hyvältä maistuu!

Vitamiineista käytän d:tä, Gelee Royalea ja rautaa. Vaihtelevasti myös mama-vitskua. Olen ajatellut, että niidenkin suhteen monipuolisuus lienee hyvä asia.

Toivon, että tästä muodostuisi hiljalleen ihan elämäntapa. Nähtäväksi jää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti