Viime aikojen fiilikset

Olin todella rikki tuon kemiallisen (nyt jo menkkojen myötä poistumassa olevan) raskauden vuoksi. Oli ensinnäkin outoa saada positiivinen tulos luomuna ensimmäistä kertaa ikinä. Olotila heittelehti innostuksen, jännityksen ja epäuskon välimaastossa. Antauduin unelmoimaan ja olemaan onnellinen alkaneesta raskaudesta. Hieman jopa yllätyin reaktiostani, sillä minun taustallani voisi kuvitella kaiken raskauteen liittyvän olevan enemmän tai vähemmän ahdistavaa, mutta ei - siinä minä hykerrellen googlettelin tyttöjen ja poikien nimiä, valikoiden niistä suosikkini.

Hiljalleen fiilis kuitenkin lässähti raskaustestien (herra ties kuinka monen) näyttäessä yhä haaleampaa ja haaleampaa plussaa. Kun kuukautiset sitten antoivat paistinpannulla lopullisen iskun vasten kasvoja, olin hetkellisesti valmis unohtamaan koko raskaushaaveen. Paskat kaikesta, minulla on jo yksi lapsi, ehkä en edes halua toista jos se on näin saatanan vaikeaa, KUULITKO MAAILMANKAIKKEUS! Itkin, itkin ja itkin vähän lisää.

Nyt kun itkut on itketty, päätin ottavani tästä kokemuksesta vain ne positiiviset asiat kantaakseni. Kemiallinen raskaus on raskaus kuitenkin. Hoidotkin odottavat jo ihan nurkan takana. Meillä on kaikki mahdollisuudet saada vauva jopa seuraavan vuoden sisällä. Ehkä kaikkea tätä on syytä pitää valopilkkuna, ei mustana aukkona.