Babyshower etänä

Koin eilen aikamoisen yllätyksen, kun yksi ystävistäni pamahti meille ennalta ilmoittamatta mukanaan hamppariateria, herkkuja ja vaippakakku. Kuulemma etävauvakutsuni alkaisivat tunnin kuluttua Skypessä! En osannut odottaa mitään tällaista ja olinkin täysin tukka räjähtäneenä pieruverkkareissa matkalla suihkuun, kun ovikello soi, enkä tapani mukaan suostunut edes avaamaan ovea kun en tiennyt kuka on tulossa, vaan mies joutui asialle :D 

Skypeily oli yllättävän mukavaa puuhaa ja vietimme aikaa mm. tietovisan ja kuva-arvoitusten parissa. Oli hauska vaihtaa muuten vaan kuulumisia ihmisten kanssa ja "päästä näkemään", vaikka edes sitten kuvaruudun välityksellä.

Oli myös ihana ja todella tervetullut lahja, että saimme vastasyntyneen valokuvauslahjakortin. Olen päättänyt, että elämän tärkeimmät hetket, kuten häät, odotusaika ja vastasyntyneen ensihetket käydään ikuistamassa ihan kunnon kuvaajalla ja niistä teetetään kuvakirjat tai seinätauluja. 

Nyt ei valitettavasti ajatus juokse tämän enempää, jostain syystä olen tänään herännyt jo 3:45 (enkä saanut untakaan kuin puolilta öin...). Later!

Äitiysloma TJ6

Koronapandemian toinen aalto on nyt pahimmillaan ja ei ole kyllä mikään mukava fiilis ollut enää raahautua työpaikalle altistamaan itseään kymmenille ihmisille per päivä. Onneksi lukiot siirtyivät vihdoin etäopetukseen 7.12., joten nyt vastaanotolleni tullaan ainoastaan sovitusti, lähinnä kausi-influenssarokotteita hakemaan. Elämä on muutenkin muuttunut taas rajatummaksi, esimerkiksi kauppareissut pyrimme ajoittamaan arkena myöhään iltaan tai vastaavasti viikonloppuna aikaiseen aamuun. Eikä tässä oikein mitään kavereitakaan voi nähdä, tai ainakaan se ei missään nimessä ole järkevää. Katsotaan nyt vielä, miten joulunpyhien kanssa käy, ajatuksena nimittäin olisi kokoontua meillä niinkin "suurella" porukalla kuin minä, mies ja minun vanhempani, mutta tässä maailmantilanteessa sekin voi olla jo liian suuri riski.

No, jottei pelkkää valitusvirttä olisi tämä postaus, niin täytyy vähän intoilla siitä, että äitiysloman alkuun on enää KUUSI päivää ja varsinaisia työpäiviä edessä NELJÄ. Ihanaa! Sen jälkeen olenkin poissa työelämästä X-ajan - toivottavasti "X" tarkoittaa ainakin 1,5 vuotta. Ja kuinka onnekkaaseen aikaan tämä äitiyslomalle jääminen tuleekaan, saa ihan rauhassa nysväillä kotona pesänrakennuspuuhissa ja olla välittämättä ulkomaailman tapahtumista.

Olo on pysynyt aika hyvänä, nyt meneillään on siis raskausviikko 32. Hemoglobiini oli tujun rautakuurin ansiosta noussut 118:aan, eli turhaan en onneksi kärvistellyt ummetuksen ja närästyksen kanssa. Kontrollimittauksen jälkeen pudotin annostusta 100 mg:aan / vrk, koska ihan kokonaan ei raudan popsimista voi lopettaakaan, mutta elättelen toivoa, että tuo määrä nyt riittäisi ylläpitämään varastoja eikä aiheuttaisi niin hankalia vatsaoireita.

Ja nyt kun näistä veriarvoista tässä muutenkin on puhetta, niin mainitaan vielä, että verensokerit ovat edelleen ihan hyvässä tasapainossa. Aamun paastoarvot ovat olleet priimaa, lähinnä lounaan tai päivällisen jälkeen saattaa tulla ylityksiä ruoasta riippuen. Uutena "kiellettyjen listalle" makaronilaatikon, vehnäsämpylän ja murojen rinnalle pääsi viime viikonloppuna vehnätortilla. Täytyy kyllä myöntää, että harmittavan usein en töissä ehdi mittamaan arvoja ollenkaan, vaikka esim. lounaan jälkeen pitäisi :( Ja olen kyllä jonkin verran lipsunut ruokavaliosta alun skarppauksen jälkeen, uskallan vähän liiankin hyvin vetää herkkuja navan täydeltä. Herkkujen syönnin jälkeen olen kyllä AINA rangaistuksenomaisesti mitannut verensokerin, ihan siitä syystä, että jos jotain nousua tapahtuisi niin ehdottomasti lopettaisin ylimääräisen mässyttelyn. Vähän jopa harmillista, että edes 3 joulutortun ja ison glögimukillisen jälkeen arvot eivät ole olleet pielessä, joten ei ole mitään motivaatiota myöskään vähentää syöpöttelyä. (Toisaalta, ehkä pitää vain olla tyytyväinen, että tässä voi elää aika lailla normaalia elämää ruokailujen suhteen...)

Painosta voisin mainita ihan lyhyesti, että hyvinpä tuo on lähtenyt alkukankeuden jälkeen nousemaan. Nyt ollaan 65 kilossa, eli yhteensä +3kg tähän mennessä. On ollutkin kyllä kova nälkä viimeisen parin viikon ajan, ja tuntuu, että kaikki mitä tulee syötyä myös tarttuu vatsaan ja lanteille ihan eri tavalla kuin ennen. Vauvallahan onkin kyllä nyt kiivaimman kasvun vaihe menossa, joten lienee luonnollista tämäkin.

Aiemmin syksyllä muuten valittelin, ettei juokseminen ole enää onnistunut, mutta itse asiassa se on alkanut sujua taas! Tietysti matkan pituus on maksimissaan 2km ja vauhti kuin etanalla, mutta juoksuaskelia ne kuitenkin ovat, haha. Kotijumpastakin olen alkanut saamaan vähän iloa irti, sillä kuntosalijäsenyyteni katkaisin reilu kuukausi sitten hyödyttömänä (osittain koronan, osittain loppuraskauden vuoksi). Tarkoitus on joskus toki palata salille, mutta olen myös alkanut ymmärtämään sen tosiasian, että sinnepä ei vauva-arjessa ihan tuosta vaan lähdetäkään. Siksi pitää nyt yrittää löytää innostus kotiharjoitteisiin, koska onhan se parempi vaihtoehto kuin ei treeniä ollenkaan!

Sitten vielä se synnytys... Pitäisiköhän siihen alkaa jotenkin henkisesti valmistautua. En osaa ajatella asiaa vielä yhtään. No, ehkä äitiyslomalla on sitten aikaa sitäkin panikoida.

Huomenna jo 30+0

Taas on aika hujahtanut pikakelauksella eteenpäin. Vain 10 viikkoa laskettuun aikaan, mikä tuntuu kyllä tosi hurjalta. Onkohan meillä läheskään kaikkia tarpeellisia asioita edes vielä hommattuna? No ainakin edelleen ne vaunut / turvakaukalo puuttuvat, mutta ne olimmekin budjetoineet tänne loppuvuoden investointeihin. Jotain vaatepuolen täydennystä, tutteja ja tuttipulloja ym. myös luultavasti tarvitaan, mutta ehkä näitä pienempiä hankintoja voi toisaalta myös tehdä sitten kun vauva on jo syntynyt, kun tietää mitä todellisuudessa tullaan tarvitsemaan.

Olen viime aikoina ollut aivan loppu töihin ja niin valmis jäämään jo äitiyslomalle. Fyysinen vointi on edelleen pääsääntöisesti hyvä, mutta jatkuva kiire ja stressihän se tässä eniten saa pään lahoamaan. Pandemiatilanteesta johtuen terveydenhoitajan työnkuvani on laajentunut kattamaan niin korona-asiantuntijan kuin mielenterveystyöntekijänkin roolit (näin karrikoidusti ilmaisten). Silti työviikkoon ei ole tullut kuitenkaan yhtään lisää aikaa, jolla tätä koko palettia ehtisi pyörittää kunnolla, eikä ylemmältä taholta ole tullut muita ohjeita kuin että "yritetään tehdä välttämättömimmät". No, eteenpäin mennään nyt sillä ajatuksella, että viimeinen työpäiväni on 16.12. eli onneksi alle kuukausi tätä rumbaa enää tiedossa...

Raskausdiabetes pysyy edelleen ihan ookoosti hallussa. Lounaanjälkeisiä ylityksiä on tullut jonkin verran, esim. makaronilaatikko ei vain sovi ja olen huomannut myös, että Fitness-muroihin ei parane koskea. Erikoisia "kiellettyjä ruokia" :D Mutta toki kovin hiilaripitoisia tuotteitahan nuo ovat. Pitää vaan syödä jotain muuta, sillähän se homma ratkeaa! Aamun paastoarvot sekä päivällisen jälkeiset arvot ovat olleet kaikki normaaleja, eli ihan hyvillä mielin tässä voi kuitenkin olla. Vatsakin kasvaa tällä hetkellä hieman keskikäyrän alapuolella eli ei mitään jättiläisvauvaa senkään perusteella vaikuttaisi olevan tulossa.

Hemoglobiini oli muuten laskenut ja oli vain 104 viimeisimmässä mittauksessa. Nyt sitten vedän lisärautaa 200mg/vrk ja parin viikon päästä katsotaan, onko siitä ollut toivottua vastetta. Kauhea närästys ja ummetus tästä toki on seurauksena, jippii. Mitään anemiaoireita minulla ei ole ja olinkin aika yllättynyt "diagnoosista", mutta haluan toki arvot saada nousemaan ennen H-hetkeä, etten ole sitten synnytyksen jälkeen jossain veritankkauksessa tai älyttömän huonovointinen.

Kokemuksia radista tähän mennessä

Aloin mittailla verensokereitani perjantaina 6.11. neuvolan ohjeistuksen mukaisesti aamulla sekä ennen jokaista ateriaa ja tunti aterioiden jälkeen. On muuten sormet mustelmilla, kun tökkii niihin 10-12 kertaa päivässä reikiä...

Tähän saakka arvoni ovat pysyneet aika kivasti kurissa ilman suurempaa vaivannäköä. Normaali ruokavalioni päivän aikana sisältää tyypillisesti ruisleipää kasvirasva-, kalkkuna- ja juustopäällysteellä, 1-2 hedelmää, täysjyväriisi-/pastapohjaista lämmintä ruokaa kurkulla, tomaatilla tai porkkanalla höystettynä, jonkin verran pähkinöitä sekä jogurttia. Tähän tosin ennen raskausajan diabetesta sai vielä lisätä kaikki ylimääräiset herkuttelut, kuten suklaat ja sipsit - niiden määrää luonnollisesti olen nyt karsinut. En kuitenkaan ajatellut kaikkea makean syöntiä lopettaa niin kauan kuin arvot yleisesti pysyvät hanskassa. Eilen esimerkiksi päiväruuan yhteydessä söin 5 Dumle-karkkia, eikä niistä seurannut verensokereille mitään ongelmia.

Oli kuitenkin jännittävää huomata, että toisaalta aika pienestäkin nuo verensokerit saa halutessaan heilahtamaan. Olimme viettämässä isänpäiväviikonloppua vanhempieni luona ja söin pitkästä aikaa aamupalaksi vehnäsämpylän (ihan niillä tavallisilla, kevyillä täytteillä). Meinasin pudota tuolilta, kun verensokeri 1h kuluttua mitatessa näytti 8.9! Viisi minuuttia myöhemmin se oli onneksi jo laskenut 8.3:een, eli kyllähän se tehokkaasti sieltä tuli myös alaspäin. Samana päivänä kävin moikkaamassa mummoa, jonka kahvipöytä luonnollisesti notkui jos minkälaisia herkkuja. Yritin olla fiksu ja pyysin saada pari ruisleipää pohjalle, ettei tulisi pelkkää sokeripullaa vedettyä. Sain kuin sainkin pidettyä kohtuuden herkutteluissani ja söin lopulta vain 2 palaa mustikkapiirakkaa. Eipä tuo kuitenkaan verensokerin nousulta pelastanut, vaan 1h arvo oli jälleen 8.5... Ja vielä päivällisaikaankin pari tuntia myöhemmin mittari näytti edelleen 6.5, joka on reilusti yli sen, mitä ennen ateriaa saisi olla.

TL;DR: Sormet kipeät, mutta kyllä tätä jaksaa kun tietää, että se on vauvan parhaaksi. Arvot ovat pysyneet ihan hyvinä ja välillä voi herkutellakin, kunhan pitää järjen päässä. Vehnähöttöhiilarit tuntuisivat nyt olevan ne pahimmat verensokerin sekoittajat, mutta pieni määrä esim. suklaata ruuan yhteydessä passaa varsin hyvin.

Rv 27 ja raskausdiabetes

Hello!

Sokerirasitus on nyt tehtynä ja intuitioni oli oikeassa - minulla diagnosoitiin valitettavasti raskausajan diabetes. Riskitekijöinä kyseiselle sairaudelle pidetään ylipainoa, yli 40 vuoden ikää, sukurasitetta sekä PCOS-diagnoosia. Minulla ei mitään näistä ole, mutta jostain syystä tulos OmaKannassa ei yllättänyt ollenkaan. Vähän sama juttu kuin näissä lapsettomuushoidoissakin, olen jo nuoresta pitäen ollut varma, että en tule saamaan lasta luonnollisin keinoin, vaikka terveyteni on aina ollut hyvä ja kuukautiset säännölliset. Lisäksi tiesin jo hoitojemme alkutaipaleella, etteivät inseminaatiot tule toimimaan vaan IVF:ään joudutaan. En usko yhtään mihinkään henkimaailman juttuihin, vaan olen lujasti tieteeseen ja todistettaviin faktoihin nojaava ihminen, mutta jokin selittämätön ja vahva tunne on näistä edellä mainituista asioista ollut jo ennakkoon. No, nähtäväksi jää toteutuuko kolmaskin "ennustukseni" eli se, että vauva jää perätilaan ja synnytystavaksi valikoituukin sektio.

Mutta takaisin itse diabetekseen. Olen aikamoinen sokerihiiri, kuten aiemmista kirjoituksistani käy ilmi. Sokerirasitusta edeltävät 2 viikkoa elin kuitenkin tavallista terveellisemmin, ylimääräisiä herkkuja vältellen, sillä en halunnut mahdollisen diagnoosin johtuvan ainakaan mistään edellisen päivän irtokarkkiherkuttelusta. Mutta tästä terveyskuurista ei tosiaan sitten ollutkaan tuloksia ajatellen mitään hyötyä - tai mistäs minä tiedän, kuinka korkealla arvot olisivat huidelleet ilman niin sanottua dieettiäni! Nyt kuitenki paastoarvo oli 4.6 ja 2h arvo 6.6 eli hienosti viitearvoissa, mutta 1h arvo paukkui yli; lukema oli 10.5 kun sen pitäisi olla alle 10. 

Seuraava askel on, että saan neuvolasta verensokerimittarin, jolla alan mittailemaan verensokeria ennen ja jälkeen aterioiden. Kotimittailut sitten pitkälti määrittelevät myös ruokavalion muodostamista loppuraskaudessa. Osalla raskausdiabeetikoista arvot pysyvät maltillisina ilman erityisiä toimenpiteitä ja toisinaan voi jopa syödä pullaa tai suklaata, mutta joillakin jo esimerkiksi pasta tai leipä voi nostaa arvoja kohtuuttomasti, eikä herkkujen syöminen tule kuuloonkaan. Itse en ole tehnyt vielä suuria muutoksia ruokavalioon, toki olen nyt jättänyt selkeät sokerinlähteet pois ja lisännyt aterioille kasvisten määrää, mutta nähtäväksi jää mihin se riittää.

Tässä nyt sitten samalla pohdiskelen sitä, että mitenhän tuon painon saisi nousemaan, kun kerran herkutkin pitää jättää minimiin. Ennen raskautta painoni oli tosiaan 62kg, alkuraskaudessa se putosi noin 58kg tienoille ja nyt 3kk ennen laskettua aikaa ollaan vasta 63 kilossa... Tällä menolla lähden synnäriltä kotiin aivan kuihtuneena. Olo on kyllä muuten ihan hyvä ja pirteä, että ehkä tässä ei vielä ole mitään hätää ja eikai se paino nyt voi loputtomiin jumittaa samassakaan...?

Rv 24

Moi!

Päätin pitkästä aikaa kirjoitella raskauskuulumisia ylös, kun eipä ole hetkeen tullut päivitettyä blogia. Vaikea tosin keksiä, mistä kirjoittaisi, kun tässä lähiaikoina ei ole oikein tapahtunut mitään jännittävää tai erikoista.

No, sen voin ainakin sanoa, että juoksulenkit eivät ole enää onnistuneet raskausviikon 20 jälkeen. Yritin viimeksi ehkä viikko sitten käydä juoksemassa, mutta tunne vatsassa ja alapäässä oli jotenkin niin kummallinen, että lopetin ensimmäisten parinsadan metrin jälkeen. Mitään kipuja ei fyysisen rasituksen yhteydessä ole (onneksi) ollut, mutta juoksuaskelia ottaessa tuntuu kuin sisuskalut valuisivat alateitse pihalle. Myös sellainen pieni pissahätä iskee ja tuntuu, että jotain lirahtaa housuun heti kun askel vähänkin tärähtää. Olen kyllä yrittänyt treenailla lantionpohjaa aina muistaessani, mutta kaipa tuo juokseminen on vaan sitten tässä kohtaa turhan rankkaa settiä elimistölle. Noh, kävelylenkit sentään onnistuvat, ja pyöräilykin joten kuten.

Paino oli tänään aamulla 62,8kg. Nyt ollaan siis virallisesti saavutettu ja muutamalla sadalla grammalla ohitettukin raskautta edeltänyt paino. Ainakaan vielä painonnousu ei ahdista, koska olen tosiaan nähnyt nämä lukemat vaa'alla jo ennenkin, mutta varmaan jossain 65:n jälkeen alkaa jo mietityttämään. Ymmärrän kyllä rasvavarastojen kertymisen tärkeyden, sekä sikiön, istukan, lapsiveden ym. tuoman luonnollisen painonlisäyksen kuuluvan asiaan, mutta väitänpä, että suurin osa odottavista naisista kriiseilee ainakin jollain tavalla muuttuvan kehon kanssa. Itse en ole tässä mikään poikkeus ja varsinkin, kun identiteettini on pitkälti rakentunut urheilullisuuden ja hoikkuuden ympärille, niin on todella suuri muutos luopua säännöllisestä hikiliikunnasta ja treenatusta kehosta edes hetkellisesti. Mitään tiettyä "maksimipainoa" en kuitenkaan ole asettanut itselleni, vaan luotan, että paino nousee sen verran kuin sen on kohdallani tarkoitus nousta. Olettaen tietysti, että syö suunnilleen järkevästi, eikä vuorotellen Heseä ja suklaata...

Ei tämä perheen kasvaminen oikein vieläkään tunnu todelliselta, siis 16 viikon kuluttua meitä pitäisi olla kolme! Ja siitä alkaakin loppuelämämme mittainen pesti vanhempina. Tuntuu samaan aikaan todella hienolta ja etuoikeutetulta olla tässä tilanteessa, mutta tottakai mukaan mahtuu paljon kysymysmerkkejäkin. Vauvaan on vielä toistaiseksi aika hankala muodostaa kunnolla minkäänlaista yhteyttä, paitsi toki hänen olemassaolonsa tulee päivittäin harvinaisen selväksi potkujen kautta, mutta muuten hän tuntuu olevan vielä niin kovin kaukana. Oikeastaan eniten niitä äidillisiä fiiliksiä tulee silloin, kun hoitaa / pitää sylissä esim. kaverin vauvoja tai lapsia. Niissä hetkissä se omakin äidiksi tuleminen jotenkin konkretisoituu paremmin.

Rakenneultrakuulumisia

Tänään oli vihdoin tuo kauan odotettu (mutta yllättävän vähän jännitetty) rakenneultra. Long story short; kaikki on hyvin ja meille pitäisi tulla helmikuussa pieni, terve tyttö! Koko käynti meni jotenkin todella jouhevasti, näkyvyys kohtuun oli hyvä ja kätilö pystyi lähes heti sanomaan, että kulloinkin tarkasteltavana ollut ruumiinosa näytti normaalilta. Hieman vauva on pienempi kuin mitä viikkoja olisi nyt laskennallisesti kasassa, eli 21+0 on sittenkin 20+4. Mihinkään se ei tosin tässä vaiheessa enää vaikuta, laskettua aikaa ei lähdetä muuttamaan eikä asiaa tarvitse muutenkaan murehtia tämän enempää - kuulemma jopa viikko heittoa suuntaan tai toiseen olisi sallittua.

Se oli tämän raskauden viimeinen ultra, eli seuraavaksi tapaammekin vauvan ihan face-to-face, iik!