Jee, keskiviikkona saatiin kuin saatiinkin yksi erinomainen alkio siirrettyä! Kaksi kaveria saatiin vielä pakkaseenkin, mutta yksi hitaampi kehittyjä valitettavasti meni roskikseen. Aikamoinen saalis, koska alunperin olin ihan varma, ettei yksikään munasolu hedelmöittyisi tai ainakaan lähtisi jakautumaan normaalisti. Meillä käytettiin sekä perinteistä maljahedelmöitystä että ICSI:ä, ja molemmilla tekniikoilla saatiin tuloksia aikaiseksi. Pienet aplodit lääketieteelle kyllä tässä kohtaa.
Siirto-operaatio oli hyvinkin helppo, inseminaatioon verrattavissa oleva kokemus. 5-päiväinen alkio siirrettiin kohtuun katerin avulla ja sitten toivotettiinkin tsemppiä matkaan. Alkio on ollut kyydissä vasta kaksi päivää, joten mitään tuntemuksia ei
luonnollisesti vielä ole, mutta väkisinkin sitä yrittää etsiä merkkejä
mahdollisesta kiinnittymisestä, eli pieninkään vatsan nipistys ei jää huomiotta. Raskaustestin saisi tehdä 8.3., jos nyt sinne asti malttaa (nope).
Kaiken kaikkiaan tosi hyvin mennyt kaikki tähän saakka ja sekös nyt pelottaakin, sillä onnistumistoiveet ovat nostaneet taas päätään. Luonnollisen raskauden suhteen minulla ei ole pitkiin aikoihin ollut enää odotuksia, enkä 2. tai 3. inssinkään kohdalla jaksanut uskoa ihmeeseen. IVF on kuitenkin keinona niin tehokas, että tällainen peruspessimistikin on alkanut taas haaveilla onnistumisesta. Pudotusta maanpinnalle odotellessa.
Vuonna 2017 alkanut matkamme vauvahaaveiden kautta lapsettomuustutkimuksiin ja hedelmöityshoitoihin
perjantai 28. helmikuuta 2020
maanantai 24. helmikuuta 2020
So far, so good... Ensimmäinen IVF-hoito loppusuoralla
Enpä olisi uskonut, miten kivuttomasti (kirjaimellisesti!) stimulaatiohoito sekä munasolupunktio lopulta sujuivat. Myös jälkikäteen olo on ollut todella hyvä. Alla jonkinlainen yhteenveto aiheen ympäriltä.
IVF-hoidon stimulaatio-osuus aloitettiin tosiaan Gonal-F:lla, jota pistelin yhteensä 8 päivää annostuksella 150 IU. Lääkitys toimi toivotulla tavalla, sillä seurantaultrassa löydettiin vasemmasta munasarjasta 8 ja oikeasta 6 follikkelia, joiden koot vaihtelivat 6-15mm välillä. Punktio sovittiin saman viikon perjantaille, jolloin follikkeleilla oli aikaa kypsyä vielä muutama päivä.
Fyremadelia eli ovulaation estolääkettä pistelin yhteensä 5 päivän ajan, ja sitten keskiviikkona illalla tasan 36h ennen punktiota sain tuikata Ovitrellen. Torstaina oli lääkkeetön "välipäivä".
Punktiopäivän aamuna menimme miehen kanssa sairaalaan palloilemaan hieman seiskan jälkeen. 7:45 hoitaja kutsui minut huoneeseen ja tehtiin esivalmistelut toimenpidettä varten; sain kanyylin kyynärtaipeeseen - muutaman kämmenselkään kohdistuneen epäonnisen yrityksen jälkeen - ja lisäksi piti käydä tyhjentämässä rakko vessassa. Pian minut tultiinkin hakemaan toimenpidehuoneeseen, jossa kaksi hoitajaa, labratyöntekijä sekä lääkäri ottivat minut vastaan. Punktio aloitettiin kohdunpohjan puuduttamisella, joka nippasi hiukan. Samalla sain erittäin tujua suonensisäistä kipulääkettä, joka humahti päähän ihan kiitettävästi. Itse punktio ei tuntunut juuri missään, ja koska munarakkuloita oli aika pieni määrä, niin koko operaatio oli paketissa 5 minuutissa. Tämän jälkeen sain kyydin pyörätuolissa lepohuoneeseen, jossa selvittelin päätäni noin 45 minuutin ajan. Sairaslomaa olisi saanut 2 päivää (punktiopäivän ja sitä seuraavan), mutta minulla ei ollut tarvetta, koska olin viimeistä päivää talvilomalla ja viikonloppukin oli vielä välissä ennen töihin paluuta.
Heti sairaalassa labratyöntekijä ilmoitti, että kerätyistä 14 follikkelista peräti 10:ssa oli munasolu. Viikonlopun yli jouduttiin kuitenkin jännäilemään, ennen kuin saatiin tietää, onko mikään niistä lähtenyt hedelmöittymään... Maanantaiaamu ei olisi voinut alkaa paremmin, sillä klinkalta ilmoitettiin, että meillä on 4 alkiota kehittymässä <3 Toki ollaan aivan varhaisessa vaiheessa, eikä pidä liikaa innostua, mutta näillä näkymin keskiviikkona päästään alkion tuoresiirtoon. Siitä se piina vasta kunnolla alkaakin!
IVF-hoidon stimulaatio-osuus aloitettiin tosiaan Gonal-F:lla, jota pistelin yhteensä 8 päivää annostuksella 150 IU. Lääkitys toimi toivotulla tavalla, sillä seurantaultrassa löydettiin vasemmasta munasarjasta 8 ja oikeasta 6 follikkelia, joiden koot vaihtelivat 6-15mm välillä. Punktio sovittiin saman viikon perjantaille, jolloin follikkeleilla oli aikaa kypsyä vielä muutama päivä.
Fyremadelia eli ovulaation estolääkettä pistelin yhteensä 5 päivän ajan, ja sitten keskiviikkona illalla tasan 36h ennen punktiota sain tuikata Ovitrellen. Torstaina oli lääkkeetön "välipäivä".
Punktiopäivän aamuna menimme miehen kanssa sairaalaan palloilemaan hieman seiskan jälkeen. 7:45 hoitaja kutsui minut huoneeseen ja tehtiin esivalmistelut toimenpidettä varten; sain kanyylin kyynärtaipeeseen - muutaman kämmenselkään kohdistuneen epäonnisen yrityksen jälkeen - ja lisäksi piti käydä tyhjentämässä rakko vessassa. Pian minut tultiinkin hakemaan toimenpidehuoneeseen, jossa kaksi hoitajaa, labratyöntekijä sekä lääkäri ottivat minut vastaan. Punktio aloitettiin kohdunpohjan puuduttamisella, joka nippasi hiukan. Samalla sain erittäin tujua suonensisäistä kipulääkettä, joka humahti päähän ihan kiitettävästi. Itse punktio ei tuntunut juuri missään, ja koska munarakkuloita oli aika pieni määrä, niin koko operaatio oli paketissa 5 minuutissa. Tämän jälkeen sain kyydin pyörätuolissa lepohuoneeseen, jossa selvittelin päätäni noin 45 minuutin ajan. Sairaslomaa olisi saanut 2 päivää (punktiopäivän ja sitä seuraavan), mutta minulla ei ollut tarvetta, koska olin viimeistä päivää talvilomalla ja viikonloppukin oli vielä välissä ennen töihin paluuta.
Heti sairaalassa labratyöntekijä ilmoitti, että kerätyistä 14 follikkelista peräti 10:ssa oli munasolu. Viikonlopun yli jouduttiin kuitenkin jännäilemään, ennen kuin saatiin tietää, onko mikään niistä lähtenyt hedelmöittymään... Maanantaiaamu ei olisi voinut alkaa paremmin, sillä klinkalta ilmoitettiin, että meillä on 4 alkiota kehittymässä <3 Toki ollaan aivan varhaisessa vaiheessa, eikä pidä liikaa innostua, mutta näillä näkymin keskiviikkona päästään alkion tuoresiirtoon. Siitä se piina vasta kunnolla alkaakin!
tiistai 11. helmikuuta 2020
Let the IVF begin
Vihdoinkin menkat. Kuka tietää, ehkä olin vain ollut niin paineissa IVF:n alkamisesta, että onnistuin psyykkaamaan vuodon alkamisen tavallista myöhemmäksi.
Aloitin siis tänään, kiertopäivänä 3 Gonal-F:n piikittämisen annoksella 150 IU. No jännitti taas niin paljon, että tein pari mokaa heti alkuun - en poistanut ampullissa olleita ilmakuplia ja unohdin pitää männän pohjaanpainettuna kun vedin neulaa ulos. Ehkä huomenna sujuu jo paremmin... Fyremadelin aloitan kp 7.
Seurantaultra saatiin sovittua kivasti lomaviikon alkuun, maanantaille 17.2. Mikäli follikkelitilanne on tuolloin jo tarpeeksi hyvä, voidaan samalla käynnillä sopia punktioaika. Olisi ihan täydellistä, jos sekin onnistuisi lomalla!
Nyt en jotenkin osaa keskittyä mihinkään muuhun kuin tähän. Toivon niin kovasti, että lääkkeiden annostus ja kaikki muutkin jutut menevät nappiin kerralla...
Aloitin siis tänään, kiertopäivänä 3 Gonal-F:n piikittämisen annoksella 150 IU. No jännitti taas niin paljon, että tein pari mokaa heti alkuun - en poistanut ampullissa olleita ilmakuplia ja unohdin pitää männän pohjaanpainettuna kun vedin neulaa ulos. Ehkä huomenna sujuu jo paremmin... Fyremadelin aloitan kp 7.
Seurantaultra saatiin sovittua kivasti lomaviikon alkuun, maanantaille 17.2. Mikäli follikkelitilanne on tuolloin jo tarpeeksi hyvä, voidaan samalla käynnillä sopia punktioaika. Olisi ihan täydellistä, jos sekin onnistuisi lomalla!
Nyt en jotenkin osaa keskittyä mihinkään muuhun kuin tähän. Toivon niin kovasti, että lääkkeiden annostus ja kaikki muutkin jutut menevät nappiin kerralla...
torstai 6. helmikuuta 2020
Tuskailua
Voi perkele. Tottakai juuri tällaisena hetkenä kun oikein odottaa menkkojen alkavan, ei niitä näy missään. Nyt on kp30 eli eivät vielä pahasti ole myöhässä, mutta harvoin minulla kierto venähtää näinkään pitkäksi... Olisikohan nyt stressiä työpaikan vaihdoksen myötä. En rehellisesti muista, koska olisin viimeksi ollut näin kuormittunut ja ylityöllistetty! Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin todeta, että hienoltahan se tietysti tuntuu, kun kokee olevansa tarvittu ja kaivattu osa työyhteisöä.
Takaisin aiheeseen. Ei tässä muuten olisi ongelmaa, mutta kun olen ajoittanut talvilomani sillä ajatuksella, että IVF:n pariin päästäisiin suunnilleen viikolla 8. Toki tähän hoitoruljanssiin kuuluu useampi seurantaultrakäynti sekä lopulta itse punktio ja mahdollinen alkion tuoresiirto, eli kaikkea ei yhden viikon aikana saada missään nimessä tapahtumaan - mutta töiden kannalta olisi ihanteellista, että edes se hemmetin punktio + tuoresiirto ajoittuisi loma-aikaan, ettei tarvitsisi loman jälkeen heti saikuttaa. Vaikka ei ehkä pitäisi ajatella asioita näin työ-lähtöisesti, niin kyllä sitä kuitenkin miettii poissaolojen vaikutusta loppukevään työkuormaan... No, toisaalta en saa kaikkia terveystarkastuksia tehtyä kuitenkaan kesään mennessä vaikka olisin paikalla 24/7, että tuskinpa se pari poissaolopäivää enää pahemmin tätä venettä kaataa.
Noh, ei se auta kuin odotella. Yksi raskaustestikin kuumottelisi kotona, mutta teen sen vasta jos kierron pituus alkaa venyä yli 35:n.
Takaisin aiheeseen. Ei tässä muuten olisi ongelmaa, mutta kun olen ajoittanut talvilomani sillä ajatuksella, että IVF:n pariin päästäisiin suunnilleen viikolla 8. Toki tähän hoitoruljanssiin kuuluu useampi seurantaultrakäynti sekä lopulta itse punktio ja mahdollinen alkion tuoresiirto, eli kaikkea ei yhden viikon aikana saada missään nimessä tapahtumaan - mutta töiden kannalta olisi ihanteellista, että edes se hemmetin punktio + tuoresiirto ajoittuisi loma-aikaan, ettei tarvitsisi loman jälkeen heti saikuttaa. Vaikka ei ehkä pitäisi ajatella asioita näin työ-lähtöisesti, niin kyllä sitä kuitenkin miettii poissaolojen vaikutusta loppukevään työkuormaan... No, toisaalta en saa kaikkia terveystarkastuksia tehtyä kuitenkaan kesään mennessä vaikka olisin paikalla 24/7, että tuskinpa se pari poissaolopäivää enää pahemmin tätä venettä kaataa.
Noh, ei se auta kuin odotella. Yksi raskaustestikin kuumottelisi kotona, mutta teen sen vasta jos kierron pituus alkaa venyä yli 35:n.
tiistai 28. tammikuuta 2020
"Kiva juttu, onnea!"
Johonkin se joulu, vuodenvaihde ja melkein jo tammikuukin katosivat. Tässä on kyllä ollut kaikennäköistä hässäkkää, lähinnä talokauppojen myötä. Nyt onneksi tavarat ovat pikkuhiljaa löytäneet paikoilleen ja suurimmat hankinnat on tehty. Eikun tupareita suunnittelemaan! Kunhan eivät jäisi taas suunnitteluasteelle, koska todettiin molemmat ettei olla kertaakaan elämässämme järjestetty minkään valtakunnan tupareita... No ehkä tällä kertaa pitää reipastua, kun on kuitenkin ensimmäisestä omistusasunnosta kyse ja typeräähän se olisi 170 neliötä jättää hyödyntämättä :D
Nyt olisi aivan viimeinen mahdollisuus vielä raskautua luonnollisesti. Tai siis se mahdollisuus on oikeastaan mennyt jo, sillä ovulaatio oli viime viikolla, emmekä hyödyntäneet sitä mitenkään erityisesti. Emme ole inseminaatioiden jälkeen enää jaksaneet kyttäillä hedelmällisiä päiviä, vaan olemme eläneet fiilispohjalta sekä keräilleet voimia tähän tulevaan IVF-jaksoon. Mutta juu, noin 99,9% todennäköisyydellä ensi viikolla kyseinen rumba pyörähtää käyntiin. Viimeksi kirjoitellessani olin täynnä kauhua, mutta tässä odotellessa fiilis on muuttunut siten, että lähinnä haluaisi tämänkin homman jo alta pois.
Kohta se siis selviää, voimmeko saada biologista lasta yhdessä. Tämähän todella on viimeinen oljenkorsi meille, tämän jälkeen ei ole enää mitään tehokkaampia keinoja, sillä luovutussoluilla emme halua lasta hankkia. Vähän tietysti jännittää ja jollain tapaa on jopa mielenkiintoista nähdä, reagoivatko sukusolumme toisiinsa mitenkään vai jäämmekö ilman alkioita. Mutta yleisellä tasolla tuntemukset mahdollista pysyvää lapsettomuutta kohtaan ovat aika lailla neutralisoituneet. Edelleen ajattelen, että olisi kiva tulla raskaaksi ja saada lapsi, mutta se ei tunnu enää elämän ykkösprioriteetilta. Alkuun pohdin, onko tämä "välinpitämättömyys" jonkinlainen defenssikeino lapsettomuuden kipuilua vastaan vai olenko aidosti sinut asian kanssa. Olen pyrkinyt analysoimaan asiaa sen kautta, minkälaisia tuntemuksia muiden ihmisten raskausuutiset minussa nykyään aiheuttavat - no, eivät niin mitään! Aiemmat katkeruuden, surun ja epätoivon tuntemukset sekä oman tilanteen märehtiminen ovat jääneet selkeästi taka-alalle. Tänä päivänä nuo ilmoitukset ovat vain pieniä juttuja, vähän niin kuin joku sanoisi ostaneensa talon, hankkineensa koiran tai menneensä kihloihin. Eli pystyy siis onnittelemaan ja olemaan iloinen toisen puolesta, mutta asia ei kosketa henkilökohtaisella tasolla mitenkään.
Nyt olisi aivan viimeinen mahdollisuus vielä raskautua luonnollisesti. Tai siis se mahdollisuus on oikeastaan mennyt jo, sillä ovulaatio oli viime viikolla, emmekä hyödyntäneet sitä mitenkään erityisesti. Emme ole inseminaatioiden jälkeen enää jaksaneet kyttäillä hedelmällisiä päiviä, vaan olemme eläneet fiilispohjalta sekä keräilleet voimia tähän tulevaan IVF-jaksoon. Mutta juu, noin 99,9% todennäköisyydellä ensi viikolla kyseinen rumba pyörähtää käyntiin. Viimeksi kirjoitellessani olin täynnä kauhua, mutta tässä odotellessa fiilis on muuttunut siten, että lähinnä haluaisi tämänkin homman jo alta pois.
Kohta se siis selviää, voimmeko saada biologista lasta yhdessä. Tämähän todella on viimeinen oljenkorsi meille, tämän jälkeen ei ole enää mitään tehokkaampia keinoja, sillä luovutussoluilla emme halua lasta hankkia. Vähän tietysti jännittää ja jollain tapaa on jopa mielenkiintoista nähdä, reagoivatko sukusolumme toisiinsa mitenkään vai jäämmekö ilman alkioita. Mutta yleisellä tasolla tuntemukset mahdollista pysyvää lapsettomuutta kohtaan ovat aika lailla neutralisoituneet. Edelleen ajattelen, että olisi kiva tulla raskaaksi ja saada lapsi, mutta se ei tunnu enää elämän ykkösprioriteetilta. Alkuun pohdin, onko tämä "välinpitämättömyys" jonkinlainen defenssikeino lapsettomuuden kipuilua vastaan vai olenko aidosti sinut asian kanssa. Olen pyrkinyt analysoimaan asiaa sen kautta, minkälaisia tuntemuksia muiden ihmisten raskausuutiset minussa nykyään aiheuttavat - no, eivät niin mitään! Aiemmat katkeruuden, surun ja epätoivon tuntemukset sekä oman tilanteen märehtiminen ovat jääneet selkeästi taka-alalle. Tänä päivänä nuo ilmoitukset ovat vain pieniä juttuja, vähän niin kuin joku sanoisi ostaneensa talon, hankkineensa koiran tai menneensä kihloihin. Eli pystyy siis onnittelemaan ja olemaan iloinen toisen puolesta, mutta asia ei kosketa henkilökohtaisella tasolla mitenkään.
perjantai 13. joulukuuta 2019
Kohti IVF-hoitoja
Kävimme tosiaan eilen ensikäynnillä TYKS:n naistentautien klinikalla. Meidät otti vastaan erikoislääkäri, kätilö sekä kätilöopiskelija. Paljon porukkaa ja hassua olla niin huomion keskipisteenä.
Alkuun kävimme läpi terveystietoja, joissa ei ollut oikeastaan mitään erityistä muutamaa pikkujuttua lukuun ottamatta. Miestä kehotettiin lopettamaan vähäinenkin tupakointi. Hän on nyt melkein 3 vuotta ollutkin jo polttamatta, mikä on älyttömän hienoa, kun vertaa siihen kuinka säännöllistä ja jatkuvaa tupakointi aiemmin oli. Muutamia runsaamman tupakoinnin jaksoja on toki ollut ja kyllähän hän edelleen viihteellä ollessaan sauhuttelee, että parempi se tietysti olisi olla kokonaan ilman. Minä puolestani sain suosituksen olla liikkumatta liikaa. Kuulemma tutkimukset osoittavat, että kaltaisillani hoikilla (vaikkakin normaalipainoisilla) ja runsaasti liikkuvilla naisilla on alentunut hedelmällisyys verrattuna hieman painavampiin ja vähemmän liikkuviin. Mitään syömishäiriötä tai superalhaista rasvaprosenttia ei siis tarvitse olla, vaan lääkärin mukaan "lisääntymismode" saattaa kovasti treenaavilla mennä pois päältä muutenkin. Aiemmin syksyllä kyllä liikuinkin kuin hullu, keskimäärin 5-6h raskasta treeniä viikossa. Nyt olen rauhoittanut tilannetta ja pyrin siihen, että viikossa olisi yhteensä 3 treenikertaa, olkoon se sitten mitä vaan liikuntaa.
Olisimme jo tammikuussa päässeet aloittamaan IVF:ää niin halutessamme. Tässä on kuitenkin nyt muuttoa ja minulla työpaikan vaihtoa meneillään, joten päätimme rauhoittaa tilanteen ja sopia IVF:n aloituksen vasta helmikuulle. Meille tehdään ns. lyhyen kaavan hoito, koska munasarjoissani ei oletettavasti ole mitään vialla ja ne toimivat ihan hyvin. Pitkän kaavan hoitoa kai käytetään vähän iäkkäämmillä raskautta toivovilla. Mutta Gonal-F -injektiolla aloitetaan munasolujen kypsyttäminen heti kun kuukautiset helmikuussa alkavat, sitten ultralla seuraillaan tilanteen kehittymistä ja ennen kuin ovulaatio ehtii tapahtua, pistän ovulaation jarrutuspiikin. Sen jälkeen onkin aika mennä itse operaatioon, jossa nuo munasolut punktoidaan ohutneulalla talteen, suonensisäisen kipulääkkeen ja kohdunpohjan puudutuksen vaikuttaessa. Saikkua 2 päivää ja oletettavissa myös huonoa oloa, turvotusta ja mitä vielä. Sitten jos kaikki sujuu hyvin ja alkioita kehittyy, voidaan pari päivää punktion jälkeen tehdä tuorealkiosiirto. Loput alkiot laitetaan pakkaseen odottamaan seuraavia hoitokiertoja. Ja sellainenkin knoppitieto vielä tähän perään, että ilmeisesti osa alkioista hedelmöitetään maljalla odotellen, että useammista siittiöistä yksi löytäisi perille munasoluun ja osa taas ICSI-menetelmällä, jossa tarkkaan valikoitu siittiö ruiskutetaan suoraan munasoluun. Jänskää!
Mutta olen kyllä iloinen, ettei tähän tarvitse ryhtyä ihan just nyt. Aika raskaan ja pelottavan kuuloinen prosessi, johon on syytä varautua henkisesti. Myös työjutut pitäisi yrittää järjestää niin, ettei ole sitten ihan pulassa kun joutuu olemaan hetken poissa.
Alkuun kävimme läpi terveystietoja, joissa ei ollut oikeastaan mitään erityistä muutamaa pikkujuttua lukuun ottamatta. Miestä kehotettiin lopettamaan vähäinenkin tupakointi. Hän on nyt melkein 3 vuotta ollutkin jo polttamatta, mikä on älyttömän hienoa, kun vertaa siihen kuinka säännöllistä ja jatkuvaa tupakointi aiemmin oli. Muutamia runsaamman tupakoinnin jaksoja on toki ollut ja kyllähän hän edelleen viihteellä ollessaan sauhuttelee, että parempi se tietysti olisi olla kokonaan ilman. Minä puolestani sain suosituksen olla liikkumatta liikaa. Kuulemma tutkimukset osoittavat, että kaltaisillani hoikilla (vaikkakin normaalipainoisilla) ja runsaasti liikkuvilla naisilla on alentunut hedelmällisyys verrattuna hieman painavampiin ja vähemmän liikkuviin. Mitään syömishäiriötä tai superalhaista rasvaprosenttia ei siis tarvitse olla, vaan lääkärin mukaan "lisääntymismode" saattaa kovasti treenaavilla mennä pois päältä muutenkin. Aiemmin syksyllä kyllä liikuinkin kuin hullu, keskimäärin 5-6h raskasta treeniä viikossa. Nyt olen rauhoittanut tilannetta ja pyrin siihen, että viikossa olisi yhteensä 3 treenikertaa, olkoon se sitten mitä vaan liikuntaa.
Olisimme jo tammikuussa päässeet aloittamaan IVF:ää niin halutessamme. Tässä on kuitenkin nyt muuttoa ja minulla työpaikan vaihtoa meneillään, joten päätimme rauhoittaa tilanteen ja sopia IVF:n aloituksen vasta helmikuulle. Meille tehdään ns. lyhyen kaavan hoito, koska munasarjoissani ei oletettavasti ole mitään vialla ja ne toimivat ihan hyvin. Pitkän kaavan hoitoa kai käytetään vähän iäkkäämmillä raskautta toivovilla. Mutta Gonal-F -injektiolla aloitetaan munasolujen kypsyttäminen heti kun kuukautiset helmikuussa alkavat, sitten ultralla seuraillaan tilanteen kehittymistä ja ennen kuin ovulaatio ehtii tapahtua, pistän ovulaation jarrutuspiikin. Sen jälkeen onkin aika mennä itse operaatioon, jossa nuo munasolut punktoidaan ohutneulalla talteen, suonensisäisen kipulääkkeen ja kohdunpohjan puudutuksen vaikuttaessa. Saikkua 2 päivää ja oletettavissa myös huonoa oloa, turvotusta ja mitä vielä. Sitten jos kaikki sujuu hyvin ja alkioita kehittyy, voidaan pari päivää punktion jälkeen tehdä tuorealkiosiirto. Loput alkiot laitetaan pakkaseen odottamaan seuraavia hoitokiertoja. Ja sellainenkin knoppitieto vielä tähän perään, että ilmeisesti osa alkioista hedelmöitetään maljalla odotellen, että useammista siittiöistä yksi löytäisi perille munasoluun ja osa taas ICSI-menetelmällä, jossa tarkkaan valikoitu siittiö ruiskutetaan suoraan munasoluun. Jänskää!
Mutta olen kyllä iloinen, ettei tähän tarvitse ryhtyä ihan just nyt. Aika raskaan ja pelottavan kuuloinen prosessi, johon on syytä varautua henkisesti. Myös työjutut pitäisi yrittää järjestää niin, ettei ole sitten ihan pulassa kun joutuu olemaan hetken poissa.
tiistai 3. joulukuuta 2019
Uhriutuja vai selviytyjä?
Oman lapsettomuustaipaleeni aikana olen lukenut, suorastaan ahminut, netistä keskustelupalstoja ja aihetta käsitteleviä blogeja. Toisaalta muilta ihmisiltä saa hirvittävästi vertaistukea ja luottoa siihen, että kyllä mekin onnistumme. Sitten taas joka viides pari jää kokonaan ilman lapsia hoidoista huolimatta. Tämä onkin saanut minut pohtimaan koko lapsettomuuden käsitettä - milloin sitä voi oikeasti sanoa olevansa lapseton? Vuoden yrityksen jälkeen vai 10 vuoden yrityksen ja tuloksettomien hoitojen jälkeen? Olen myös kiinnostuneena seurannut, miten jotkut tuntuvat uhriutuvan pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja toiset sinnittelevät hymyssä suin vuosikaudet keskenmenojen, IVF-hoitojen ja lahjoitussolujen maailmassa.
Olen kirjoittanut itsestäni termillä lapseton ja niinhän tuolla OmaKannassakin on diagnoosina "naisen hedelmättömyys". En kuitenkaan ehkä henkisesti ole sisäistänyt asiaa tai ehken vielä edes koe itseäni oikeasti lapsettomaksi, koska aika kevyillä hoidoilla ollaan tähän mennessä päästy ja loppupeleissä 2 vuotta yritystä on lääkärienkin mukaan vielä meidän ikäisillemme kohtalaisen tavallista. Minun maailmankuvassani muutaman hormonitabletin ja -piikin käyttäminen ei ole lapsettomuuden hoitoa, vaan ehkä enemmän hedelmällisyyden tukemista. Jälkikäteen ajateltuna en laske edes inseminaatioita mitenkään raskaiksi hoidoiksi; hieman tavallista kliinisemmissä olosuhteissa siittiöt viedään kohtuun ja toivotaan parasta - ei paljon eroa "luonnonmukaisesta menetelmästä". IVF-hoidot ovatkin sitten jo ihan omaa luokkaansa, kun alkio hedelmöitetään maljassa ja munasarjat joudutaan punktoimaan ja kaikkea muuta mukavaa.
Sen sijaan on myötähäpeän tunteita (ja niskavilloja) nostattavaa luettavaa, kun eräskin kolmen terveen lapsen äiti jaksaa edelleen blogissaan itkeä kipeitä lapsettomuusmuistojaan. Ja kirjoittaapa vielä ymmärtävänsä niiden lapsettomien tuskaa, joilla ei siis ole yhden yhtä lasta tai ovat joutuneet jopa hautaamaan lapsensa. Jep, nämä kokemuksethan ovat täysin vertailukelpoisia. Kyseisen bloggarin kohdalla kuitenkin kaksi lapsista on saanut alkunsa helposti ja kolmannen kohdalla yritystä oli takana kertomuksen mukaan 3 vuotta ja sitten muutaman kuukauden hormonilääkitys toi toivotun lopputuloksen. Itsekin toivoisin, että olisin päässyt noin HELPOLLA. Mutta kai se ihmisen luonne - onko uhriutuja ja vai selviytyjä - määrittelee pitkälti tavan, jolla suhtautuu elämän vastoinkäymiisin, olivat ne mitä tahansa.
Enkä nyt siis missään nimessä halua vähätellä kenenkään tuskaa, kun odottaa tärppiä. Joka kertahan se vituttaa kun kuukautiset alkavat, oli niitä yrityskertoja takana 1 tai 200. Olisi kuitenkin syystä muistaa, että aika harvalla raskaus alkaa ensimmäisestä yrityksestä tai välttämättä ensimmäisen vuodenkaan aikana. Lisäksi muistelen lukeneeni joskus, että jopa joka kuudes pari kärsii lapsettomuudesta jossain vaiheessa elämäänsä, joka tarkoittaa sitä, että moni meistä on joutunut käyttämään jotain hormonilääkitystä tai muuta apukeinoa raskaaksi tulemiseen. IT'S FUCKING NORMAL.
Itse toivoisin näin alkuun, että saisin vielä joskus nähdä plussan raskaustestissä, tähän mennessä kun ei ole mitään pienintäkään kiinnittymisyritystä tapahtunut. Jos kaikki oikein hyvin menee, niin ehkä meilläkin on vielä se vauva tulevaisuudessa. Mikäli se ei kuitenkaan onnistu, en aio käyttää loppuelämääni uhriutumiseen, vaan taistelen tieni takaisin onnellisuuteen.
Olen kirjoittanut itsestäni termillä lapseton ja niinhän tuolla OmaKannassakin on diagnoosina "naisen hedelmättömyys". En kuitenkaan ehkä henkisesti ole sisäistänyt asiaa tai ehken vielä edes koe itseäni oikeasti lapsettomaksi, koska aika kevyillä hoidoilla ollaan tähän mennessä päästy ja loppupeleissä 2 vuotta yritystä on lääkärienkin mukaan vielä meidän ikäisillemme kohtalaisen tavallista. Minun maailmankuvassani muutaman hormonitabletin ja -piikin käyttäminen ei ole lapsettomuuden hoitoa, vaan ehkä enemmän hedelmällisyyden tukemista. Jälkikäteen ajateltuna en laske edes inseminaatioita mitenkään raskaiksi hoidoiksi; hieman tavallista kliinisemmissä olosuhteissa siittiöt viedään kohtuun ja toivotaan parasta - ei paljon eroa "luonnonmukaisesta menetelmästä". IVF-hoidot ovatkin sitten jo ihan omaa luokkaansa, kun alkio hedelmöitetään maljassa ja munasarjat joudutaan punktoimaan ja kaikkea muuta mukavaa.
Sen sijaan on myötähäpeän tunteita (ja niskavilloja) nostattavaa luettavaa, kun eräskin kolmen terveen lapsen äiti jaksaa edelleen blogissaan itkeä kipeitä lapsettomuusmuistojaan. Ja kirjoittaapa vielä ymmärtävänsä niiden lapsettomien tuskaa, joilla ei siis ole yhden yhtä lasta tai ovat joutuneet jopa hautaamaan lapsensa. Jep, nämä kokemuksethan ovat täysin vertailukelpoisia. Kyseisen bloggarin kohdalla kuitenkin kaksi lapsista on saanut alkunsa helposti ja kolmannen kohdalla yritystä oli takana kertomuksen mukaan 3 vuotta ja sitten muutaman kuukauden hormonilääkitys toi toivotun lopputuloksen. Itsekin toivoisin, että olisin päässyt noin HELPOLLA. Mutta kai se ihmisen luonne - onko uhriutuja ja vai selviytyjä - määrittelee pitkälti tavan, jolla suhtautuu elämän vastoinkäymiisin, olivat ne mitä tahansa.
Enkä nyt siis missään nimessä halua vähätellä kenenkään tuskaa, kun odottaa tärppiä. Joka kertahan se vituttaa kun kuukautiset alkavat, oli niitä yrityskertoja takana 1 tai 200. Olisi kuitenkin syystä muistaa, että aika harvalla raskaus alkaa ensimmäisestä yrityksestä tai välttämättä ensimmäisen vuodenkaan aikana. Lisäksi muistelen lukeneeni joskus, että jopa joka kuudes pari kärsii lapsettomuudesta jossain vaiheessa elämäänsä, joka tarkoittaa sitä, että moni meistä on joutunut käyttämään jotain hormonilääkitystä tai muuta apukeinoa raskaaksi tulemiseen. IT'S FUCKING NORMAL.
Itse toivoisin näin alkuun, että saisin vielä joskus nähdä plussan raskaustestissä, tähän mennessä kun ei ole mitään pienintäkään kiinnittymisyritystä tapahtunut. Jos kaikki oikein hyvin menee, niin ehkä meilläkin on vielä se vauva tulevaisuudessa. Mikäli se ei kuitenkaan onnistu, en aio käyttää loppuelämääni uhriutumiseen, vaan taistelen tieni takaisin onnellisuuteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)