Vauvakuume iskee jälleen

Miten sitä ihminen voikin olla omituinen otus. Vieressä tuhisee alle vuoden ikäinen lapsi, jota ollaan tekemällä tehty TYKS:n labraa myöten ja on ylipäätään ihme, että olemme hänet saaneet. Nyt sitten kuitenkin takaraivossa pyörii jo ajatus toisesta pikkuisesta. Suoraan sanottuna aika rasittavaa! Miksei vauvakiintiöni voisi olla jo täynnä? Elämä olisi niin paljon helpompaa. 

Oltiin alunperin puhuttu miehen kanssa, että pikkusisarus olisi tosi kiva muttei mikään "pakollinen", eli tuskin toista kertaa enää lähdettäisiin IVF-hoitoihin, jos ei luomusti tai sillä viimeisellä pakastealkiolla tärppää. Ajankohdaksi seuraavan vauvan yritykselle päätimme tammikuun -22, jolloin tyttömme olisi vuoden ikäinen. No nyt sitten jotenkin on käynyt niin, että oho hups hehheh ehkäisy on jäänyt pois jo elokuussa vauvamme ollessa puolivuotias. Ja nyt huomaan, miten paljon taas toivonkaan plussaa raskaustestiin, kun vauvan tuloa ei enää yritetä estää.

Ensimmäinen kierto päättyi tosiaan negatiiviseen lopputulokseen, kuten edellä kirjoitin. Täytyy vaan yrittää pitää pää kylmänä, sillä onhan se erittäin todennäköistä ettemme edes saa toista lasta. En halua, että tämä rakkaan pikkuisen tyttömme vauva- ja pikkulapsiaika menee pilalle liiallisella raskaushaaveilulla. Muistan kyllä vielä, kuinka kuluttavaa edellinen raskauden yritys oli ja miten se vei arjesta kohtuuttoman ison siivun. Silloin meitä oli vain kaksi aikuista, mutta nyt on tuo pieni, joka ansaitsee vanhemmiltaan täyden läsnäolon ja täysipainoisen arjen.

Adoptiovaihtoehdostakin olemme lyhyesti keskustelleet, mutta tällä hetkellä se tuntuu aika työläältä asialta. 1-2 vuoden olosuhdeselvittelyt, siihen päälle jonotusaika ja se epävarmuus, että löytyykö meidän perheeseemme edes lasta ja millä aikataululla... Sen verran itsekäskin olen, että haluan lapsiluvun täyteen paljon ennen 40-vuotispäivääni. Raskauden suhteen olen miettinyt että jos ei 35 ikävuoteen mennessä ole tapahtunut mitään, niin sitten saa olla. Toki mielipiteet voivat vielä muuttua, mutta tällä hetkellä tuntuu tältä.

Ruokavalio ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Kävin tässä päivänä eräänä itseni kanssa keskustelun otsikon aiheeseen liittyen, ja myönnettävä on, että silmät aukesivat ihan uudella tavalla.

Täältä voi käydä katsomassa miltä päivän ruokailuni ovat näyttäneet ennen raskautta ja sen aikana. Ihan perusterveellisiä ruokia joo, mutta energiamäärä... Aivan mitätön. Äkkiseltään arvioituna ehkä 1600-1800kcal per päivä eli lähes laihduttajan ruokavalio. Kun ottaa vielä huomioon, miten paljon liikuin erityisesti ennen raskautta, niin tarve olisi ollut varmaan +500kcal (ja sitten se raskaus, joka itsessään nostaa energiantarvetta muutamalla satasella). Kyllähän tuolla elossa ja ulkoisesti hyvässä tikissä pysyi, mutta herää kysymys kuinka paljon nuo alikalorit ovat mahtaneet vaikuttaa vaikka siihen raskaaksi tulon vaikeuteen. Kuvittelin syöväni tasapainoisesti kun kevyitä aterioita oli se 6 päivässä ja söinhän toki herkkujakin, mutta jotenkin olen nyt havahtunut siihen ettei tuossa ollut mitään järkeä. Olin mm. koko ajan väsynyt. KUMMA JUTTU.

No mitään ilouutisia ei ole kyllä synnytyksen jälkeenkään kerrottavana syöminkeihin liittyen. Osastolla ollessamme söin 4 päivän aikana 5 suklaalevyä sekä 300g lakuja - ja tämä siis niiden normaalien sairaalaruokien päälle! Se vielä annettakoon anteeksi, olihan kroppa käynyt juuri läpi uskomattoman urotyön, mutta kun sama meno on jatkunut tähän päivään asti, niin millä sitä enää perustelisi? Tällä hetkellä perinteinen päivä saattaa mennä esim. näin:

Aamiainen: 

Kaksi ruisleipää, jossa margariinia, kalkkunaa, juustoa ja kurkkua. Lisäksi ehkä jogurtti+mysli tai kulhollinen puuroa. Kahvi tietenkin.

Lounas:

200g suklaalevy.

Välipala:

Banaani tai proteiinipatukka tms. Tämä jää kuitenkin valitettavan usein kokonaan väliin.

Päivällinen:

Vauvan syntymän jälkeen ollaan turvauduttu tavallista useammin valmiisiin/puolivalmiisiin ruokiin. Tyypillinen "kiire-vitutus-nälkäkiukkuateria" on Burger Kingin Whopper, joita tulee haettua valehtelematta 1-2 kertaa viikossa. Sitten on tietysti pakasteaterioita, kuten pizzat ja ranskikset. Toki pyrimme ja teemmekin edelleen suurimman osan ruuasta itse, eli makaronilaatikko kuuluu edelleen perusruokavalioon.

Iltapala:

Samantyyppinen kuin aamiainen. Siihen lisäksi purkillinen jäätelöä puoliksi miehen kanssa, ehkä sipsiä ja dippiä - joka tapauksessa jotain mättöä on saatava. Jäätävä väsymys varmaan edesauttaa huonoja valintoja. 

Onhan tuossa a) kalorit poikineen, mutta itse asiassa se ei edes ole se surullisin asia vaan tuo b) kovan rasvan, suolan ja sokerin määrä. Paino minulla on alhaisempi kuin ennen raskautta, joka johtuu pitkälti lihasmassan menetyksestä ja kehonkoostumuksen muuttumisesta löysempään suuntaan (missä välissä sitä ehtisi salille?!). Mutta siis painonhallinnan puolesta en joudu ruoka-asioita ainakaan toistaiseksi pohtimaan, lähinnä yleinen terveys pitkällä tähtäimellä on näillä eväillä vaarassa.

Sokeri on omalla kohdallani suurin ongelma. Olen ihan koukussa. Yritin googlata, mikä olisi paras keino päästä irti makeanhimosta, mutta siinäkin tuntuu olevan useampia koulukuntia. Osa vannoo totaalisen kieltäytymisen nimeen ja jopa maustetut jogurtit ovat ehdoton ei, kun taas toiset kehottavat korvaamaan valkoisen sokerin hedelmäsokerilla, ts. syömällä vaikka banskua tai viinirypäleitä pahimpaan himoon. Itse en ehkä oikein myöskään usko sellaisiin ehdottomuuksiin, vaan kyllä syödä pitää pystyä vapaasti, ilman että tavaa jokaisen tuoteselosteen läpi. Mutta ne makeat herkut on jätettävä ehkä hetkeksi kokonaan pois, kun en kerran ymmärrä mitä on kohtuus...

No, katsotaan kuinka käy. Olen nyt neljättä päivää "paremmalla dieetillä" ja toistaiseksi olen syönyt vain yhtenä päivänä pullaa, kun meillä oli vieraita kylässä. Olen myös lisännyt ruokavalioon enemmän pähkinöitä tuomaan energiaa sekä hedelmiä tyydyttämään napostelutarvetta.

Ei voittoa - ensimmäiset kuukautiset

Sieltä ne sitten tulivat, viikko ovulaation jälkeen eli yllättävänkin pian. Toistaiseksi meno on maltillista niin vuodon kuin kipujenkin osalta. 

Ensimmäinen ovulaatio?

Kehon toiminta alkaa ilmeisesti palautua normaaleihin uomiinsa näin 7 kuukautta synnytyksestä. Bongasin meinaan viikonloppuna ovulaation, eli tästä voisi päätellä kuukautisenkin tekevän tuloaan. Menkkoja ei ole siis vielä kertaakaan ollut raskauden jälkeen.

Miksi sitten ylipäänsä päädyin testaamaan koko asiaa? Ystäväni järjesti kolmekymppiset ja halusin ennen juhlahumuja ja -tumuja tehdä varmuuden vuoksi raskaustestin. Mitään erityisen suurta "raskausriskiä" ei siis pitäisi olla, mutta ei vara venettä kaada jne. En saanut ensimmäisestä testistä oikein selvää, mielestäni näin siinä muka tietyssä valossa haamuviivan, joten tein myös toisen, eri merkkisen testin. Toinenkin testi jätti minut vielä epäilemään näkökykyäni - niinpä keksin, että hei ovulaatiotestihän toimii myös raskaustestinä! (Lyhyesti: hcg- ja lh-hormoni ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia ja siksi ovistesti voi näyttää positiivista kun raskaus on alkanut, sen sijaan raskaustesti näyttää vain ja ainoastaan raskauden eikä ovulaatiota.) Ja koska minulla oli nimenomaan Clearbluen digitestejä, niin tulos ei voisi jäädä epäselväksi: hymiö tarkoittaa positiivista ja tyhjä ympyrä negatiivista.

No eipä se ovistestikään tuonut lopullista vastausta tilanteeseen, sillä näytölle pamahti yllättäen hymynaama. Tästä heräsivät ajatukset, kuten "Voiko olla niin, että täysin sattumanvaraisesti onnistun tekemään ovulaatiotestin juuri silloin, kun ensimmäinen munasolu irtoaa synnytyksen jälkeen? Vai onko tässä hitto vie pulla uunissa ilman yrittämistäkään?" 

Elämme edelleen epätietoisia aikoja, sillä viikonlopun jälkeen olen tehnyt pari raskaustestiä lisää ja ne ovat kyllä näyttäneet 99% varmuudella negaa. Ainut vaan, että ovulaatiotesti on pysynyt positiivisena jo 3 päivää. Yleensä tuo testi näyttää vain 2 hedelmällisintä päivää... Kauheat ovulointi(?)kivut on kyllä ollut, eilen pahiten ja tänäänkin vielä jomotellut ikävästi. 

Eipä se auta kuin seurailla tilannetta, kai tämä muutamassa päivässä ratkeaa suuntaan tai toiseen. Raskaus ei olisi ollenkaan kauhistus, mutta onneksi ei myöskään ykkösenä toivelistalla. Ahdistavaa, kun on niin tuoreena muistissa vielä ne ajat, kun ovulaatiota ja mahdollisia raskausoireita tuli seurattua hullun lailla. Kyllä tämä testausrumba on palauttanut kaiken sen taas mieleen.

Lääkkeen lopetus

3kk käytön jälkeen aloin tuossa heinäkuun lopulla purkaa Sertralinia 50mg annoksesta ensin 25mg/päivä, sitten vähensin lääkkeenottoa joka toiseen päivään. Viimeisen tabletin otin tasan viikko sitten. Tein vähennykset noin 3-4 viikon aikana eli en mitenkään seinään lopettamalla. Vaan nytpä minua on jo sunnuntaista lähtien piinannut älytön huimaus ja sellaiset oudot, hieman sähköiskumaiset "humahdukset" ympäri kehoa! Nämä ovat ymmärtääkseni aika yleisiä vieroitusoireita, mutta kuvittelin että niiltä välttyy kun lopettaa käytön hiljalleen.

Lääke sopi minulle periaatteessa ihan hyvin enkä saanut mitään sivuvaikutuksiakaan (alun pahoinvoinnin jälkeen), mutta koen etten enää tarvitse lääkitystä mielialaan, joten miksi turhaan jatkaa pillereiden popsimista? Meillä olisi jossain vaiheessa varovaisissa toiveissa myös toinen lapsi, eikä Sertralinia suositella raskauden aikana, joten hyvä senkin kannalta lopettaa lääke ennen mahdollista positiivista raskaustestiä.

Toistaiseksi raskaimmat asiat vauvavuodessa, osa 2

Edellinen postaus löytyy täältä.

3. Elämä on yhtä nukuttamista. Meidän vauvaamme ei ole siunattu erityisen hyvillä unenlahjoilla, vaan jo synnäriltä asti hän on vaatinut aika paljon hyssyttelyä rauhoittuakseen. Toki tässä on varmaan myös kyse ensikertalaisvanhempien tumpeloinnista, varsinkin alussa tuli säikyttyä ihan jokaista lapsen äännähdystä ja käytyä turhaan herättämässä toinen päikkäreiltään - nyt se sitten kostautuu. Oli miten oli, on äärimmäisen turhauttavaa kun toistat saman unitaistelun viidesti päivässä; päikkäreitä on neljät ja sitten se yöunille meno. Ja päiväunien määrä on siksi noin iso, että niiden kesto on 30min. Jotkut puolivuotiaat legendan mukaan nukkuvat kahdet 1-2h unet päiväsaikaan, mutta meillä se nyt menee näin. Iltaa kohti väsykiukku kasvaa (koko perheellä), kun ei päivällä saa levättyä tarpeeksi, joten silloin nukkumaanmenoa yritetään keskimäärin 1-3h. Unikouluohjeet on tavattu läpi kymmeneen kertaan, mutta mitkään "pidä kättä lapsen rinnan päällä kunnes rauhoittuu" -niksit eivät oikein lohduta, kun vauva karjuu pää punaisena tasan niin kauan kunnes hänet nostetaan syliin. 

4. Yksinäisyys. Vaikka olet koko ajan beibin kanssa etkä periaatteessa sekuntiakaan yksin, niin elämä on ajoittain silti yksinäistä, sillä kaikki muut ihmiset (vanhemmat, siskot, ystävät) tuntuvat olevan valovuosien päässä. Yhtäkkiä sitä huomaa, ettei ole ollut yhteyksissä 3 kuukauteen esim. jonkun kaverin kanssa. Hups hei. Miehen työpäivät tuntuvat myös 8 tunnin sijaan 12-tuntisilta, niin kuumeisesti sitä aina odottaa toista aikuista kotiin.

Hästäk valivali!

Maitoallergia

Kesäiset terkut! 5-kuiselle vauvalle (ja myös meille vanhemmille) kuuluu ihan hyvää. Täällä osataan jo kääntyä vatsalta selälleen ja kiljua niin täysillä ja kimeästi, että jos meillä olisi kristallilaseja kotona, olisivat ne jo särkyneet (onneksi astiamme ovat pääosin designed by Ikea). Vauvan lempitouhuihin kuuluu leikkimatolla jumppailu sekä kaikenlaisen kotiaskareen seuraaminen sitteristä käsin. Myös peilin edessä hassuttelu ja mm. vatsaan puhaltelu on hauskinta ikinä! Päikkärit sen sijaan ovat kutistuneet noin 30min pätkiksi, niitä nukutaan 3-4 kertaa päivässä. Yöunet meillä sujuvat hyvin, yleensä klo 19-20:sta kahdella syötöllä aamuseiskaan tai jopa kasiin. Tähän vaikuttanee myös se, että beibi on jo pidempään nukkunut osan yöstä meidän välissämme, vaikka perhepedin piti olla ihan no-no... Laitamme hänet aina alkuillasta omaan sänkyyn, siitä emme ole lipsuneet. Kuitenkin sen ekan yösyötön kohdalla hän jää viereen, koska se on ollut vaan niin paljon helpompaa kaikille osapuolille. Katsotaan, koska tämä ratkaisu ampuu itseään nilkkaan.

Mutta koska jotain haastetta toki pitää aina olla kaiken kivan vastapainoksi, niin otsikon diagnoosi on aiheuttanut harmaita hiuksia edeltävän parin kuukauden aikana. Hakeuduimme allergialääkärille toukokuussa, kun olimme turhaan taistelleet kokovartaloihottumaa vastaan kuukauden päivät. Muitakin oireita oli, kuten ilmavaivat ja vihertävät ulosteet, mutta tosiaan ensisijaisesti sen ihon kukkimisen vuoksi lähdimme selvittämään asiaa. Aika pian lääkäri otti puheeksi mahdollisen maitoallergian, joka on siis lasten yleisin ruoka-aineallergia. Oli myös selvää ettei kyseessä voisi olla mikään muukaan allergia, sillä vauvahan oli siinä kohtaa saanut ainoastaan rintamaitoa ja lehmänmaitokorviketta. No, useamman erityiskorvikekokeilun jälkeen löytyi vihdoin sellainen joka sopi. Maitoaltistus piti tehdä kahdesti, jotta Kela suostuu korvaamaan jatkossa nuo ylikalliit korvikkeet meille. Prick-testit muuten näyttivät negaa, eli aina vauvan allergiat eivät näy välittöminä reaktioina vaan viivästyneesti suoli- ja iho-oireiluna. Nyt vaikuttaisi siltä, että edellämainitut vaivat olisivat vihdoin väistymässä ja jännityksellä jäädään odottamaan, tuleeko matkalla vielä muita allergioita riesaksi kun tässä pikkuhiljaa aloittelemme kiinteiden ruokien maistelua. Toistaiseksi kesäkurpitsa ja bataatti ovat ainakin tuntuneet sopivan hyvin 🥒🍠