Oltiin alunperin puhuttu miehen kanssa, että pikkusisarus olisi tosi kiva muttei mikään "pakollinen", eli tuskin toista kertaa enää lähdettäisiin IVF-hoitoihin, jos ei luomusti tai sillä viimeisellä pakastealkiolla tärppää. Ajankohdaksi seuraavan vauvan yritykselle päätimme tammikuun -22, jolloin tyttömme olisi vuoden ikäinen. No nyt sitten jotenkin on käynyt niin, että oho hups hehheh ehkäisy on jäänyt pois jo elokuussa vauvamme ollessa puolivuotias. Ja nyt huomaan, miten paljon taas toivonkaan plussaa raskaustestiin, kun vauvan tuloa ei enää yritetä estää.
Ensimmäinen kierto päättyi tosiaan negatiiviseen lopputulokseen, kuten edellä kirjoitin. Täytyy vaan yrittää pitää pää kylmänä, sillä onhan se erittäin todennäköistä ettemme edes saa toista lasta. En halua, että tämä rakkaan pikkuisen tyttömme vauva- ja pikkulapsiaika menee pilalle liiallisella raskaushaaveilulla. Muistan kyllä vielä, kuinka kuluttavaa edellinen raskauden yritys oli ja miten se vei arjesta kohtuuttoman ison siivun. Silloin meitä oli vain kaksi aikuista, mutta nyt on tuo pieni, joka ansaitsee vanhemmiltaan täyden läsnäolon ja täysipainoisen arjen.
Adoptiovaihtoehdostakin olemme lyhyesti keskustelleet, mutta tällä hetkellä se tuntuu aika työläältä asialta. 1-2 vuoden olosuhdeselvittelyt, siihen päälle jonotusaika ja se epävarmuus, että löytyykö meidän perheeseemme edes lasta ja millä aikataululla... Sen verran itsekäskin olen, että haluan lapsiluvun täyteen paljon ennen 40-vuotispäivääni. Raskauden suhteen olen miettinyt että jos ei 35 ikävuoteen mennessä ole tapahtunut mitään, niin sitten saa olla. Toki mielipiteet voivat vielä muuttua, mutta tällä hetkellä tuntuu tältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti