Edellinen postaus löytyy täältä.
3. Elämä on yhtä nukuttamista. Meidän vauvaamme ei ole siunattu erityisen hyvillä unenlahjoilla, vaan jo synnäriltä asti hän on vaatinut aika paljon hyssyttelyä rauhoittuakseen. Toki tässä on varmaan myös kyse ensikertalaisvanhempien tumpeloinnista, varsinkin alussa tuli säikyttyä ihan jokaista lapsen äännähdystä ja käytyä turhaan herättämässä toinen päikkäreiltään - nyt se sitten kostautuu. Oli miten oli, on äärimmäisen turhauttavaa kun toistat saman unitaistelun viidesti päivässä; päikkäreitä on neljät ja sitten se yöunille meno. Ja päiväunien määrä on siksi noin iso, että niiden kesto on 30min. Jotkut puolivuotiaat legendan mukaan nukkuvat kahdet 1-2h unet päiväsaikaan, mutta meillä se nyt menee näin. Iltaa kohti väsykiukku kasvaa (koko perheellä), kun ei päivällä saa levättyä tarpeeksi, joten silloin nukkumaanmenoa yritetään keskimäärin 1-3h. Unikouluohjeet on tavattu läpi kymmeneen kertaan, mutta mitkään "pidä kättä lapsen rinnan päällä kunnes rauhoittuu" -niksit eivät oikein lohduta, kun vauva karjuu pää punaisena tasan niin kauan kunnes hänet nostetaan syliin.
4. Yksinäisyys. Vaikka olet koko ajan beibin kanssa etkä periaatteessa sekuntiakaan yksin, niin elämä on ajoittain silti yksinäistä, sillä kaikki muut ihmiset (vanhemmat, siskot, ystävät) tuntuvat olevan valovuosien päässä. Yhtäkkiä sitä huomaa, ettei ole ollut yhteyksissä 3 kuukauteen esim. jonkun kaverin kanssa. Hups hei. Miehen työpäivät tuntuvat myös 8 tunnin sijaan 12-tuntisilta, niin kuumeisesti sitä aina odottaa toista aikuista kotiin.
Hästäk valivali!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti