En osaa ottaa rennosti ja ahdistun suunnattomasti, jos jokin asia ei ole kontrollissani. Mitä tärkeämpi asia, sitä suuremmat ylikierrokset. Mieleni lähtee välittömästi laukalle, yritän pohtia kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot läpi pystyäkseni varautumaan pahimpaan - koska jostain syystä en koskaan ajattele, kuinka hyvin tilanteessa voisi käydä. En luota, että "elämä kyllä kantaa", tai että kohtalo tai jonkin sortin jumala ottaisi koppia vaikeina hetkinä. Minun pitää päästä itse tekemään asioille jotain konkreettista, että stressihormonini laskevat.
Edellinen oli pientä pohjustusta sille, minkälainen ajatusten tehosekoitin päässäni myllää tällä hetkellä. Kun kuukautisia ei edelleenkään näy eikä kuulu, olen pohtinut mm. seuraavaa:
- Minulla on pitkälle levinnyt syöpä tai joku muu hirveä sairaus, jonka takia elimistö on sekaisin.
- Olen saavuttanut vaihdevuosi-iän ennenaikaisesti. Munasolut ovat loppu, en enää koskaan saa mahdollisuutta biologiseen lapseen jollei pakkasessa oleva alkio kiinnity.
- Minulla on PCOS, jota ei ole aiemmin huomattu ja joka ei ole oireillut muuten kuin raskautumisvaikeutena. Ja onhan minulla sitä hormonaalista akneakin!
- Tai hetkinen, mitä jos olen sittenkin raskaana, mutta vaan paljon pidemmällä kuin luulenkaan? Ilmeisesti raskaustesti voi näyttää negatiivista loppuvaiheessa raskautta. Yllärisynnytystä odotellessa.
- Luin myös netistä, että jotkut ovat saaneet koko ajan virtsatestistä negatiivisen tuloksen vaikka ovatkin olleet tukevasti paksuna ultran ja verikokeen mukaan.
- Kohdunulkoinen raskaus ei välttämättä näy kunnolla testissä matalien hcg-arvojen takia.
Ottaa niin paljon päähän, että kaiken maailman kauhukuvat vilisevät silmissä, enkä osaa päästää niistä irti. Rationaalinen puoli minussa kyllä ymmärtää sen, että todennäköisesti kyseessä on harmiton ohimenevä hormonihäiriö. Sitten tämä hallinnan herkästi varastava sekoilupuolisko aivoista, joka maalailee piruja seinille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti