Kaikki hyvin

 

Siellä hän oli, koko 10,1mm komeudessaan. Herkistyimme miehen kanssa molemmat, kun näimme pienen sydämen läpättävän. Jotenkin tässä toisessa raskaudessa on paljon enemmän tunnetta mukana - nimittäin positiivista sellaista. Ei sillä, etteikö ensimmäinen odotuskin olisi ollut jännittävää ja ihmeellistä, mutta kaikki huolet olivat enemmän pinnassa ja jotenkin sitä ei vain osannut muodostaa suhdetta syntymättömään vauvaan samalla tavalla kuin nyt. Haluaisin ajatella, että myös kaikki muut raskauteen, aikanaan synnytykseen ja vauva-arkeen liittyvät asiat menisivät edes 1% mutkattomammin kuin ensimmäisen kanssa.

Alkuraskauden oireet iskivät rytinällä

Hohhoh, selailin juuri blogiani taaksepäin, aikaan jolloin odotin esikoistamme. Minulla oli lievää pahoinvointia ja etomista rv 7-10. sekä ajoittaista huimausta/väsymystä. Mitään muita oireita ei oikein sitten ollutkaan, ja muistan olleeni tuolloin vähän huolissanikin tilanteesta.

Nyt minua on oksettanut jo rv 5 lopulta lähtien. Edelleenkään en, luojalle kiitos, ole oksentanut, mutta ällötys on päällä lähes 24/7. En pysty edes katsomaan, saatika haistamaan tai maistamaan tiettyjä ruokia. Lisäksi tuntuu, että se, mitä pystyn tänään syömään, aiheuttaa satavarmasti seuraavana päivän oksennusrefleksin.

Myös hillitön väsymys on päällä. Nukuin viikonloppuna 3h päiväunet, ja silti illalla jo klo 20 nuokuin sohvalla. 

Rintani ovat kasvaneet, SELVÄSTI. Edellisen raskauden jälkeen niistä ei oikein jäänyt mitään jäljelle, koska rintani ovat alun alkaenkin tosi pienet, mutta nyt on taas tullut liiveihin täytettä. Ja kipeät ne ovat kyllä myös.

Vatsani on jatkuvasti turvoksissa. Näytän siltä, että olisin vähintäänkin tuplasti pidemmällä kuin mitä viikkoja tällä hetkellä on kasassa. Tähän toki voi vaikuttaa tuo aiempi raskaus, sillä tuskinpa vatsa ihan entiseen kireyteensä on palautunut, vaan nyt maha antaa helpommin periksi kaikenlaisille pöhötyksille.

Huomenna olisi rv 7+0 sekä kauan odotettu ja pelätty alkuraskauden ultra. Toivon, että kaikki edellämainitut oireet olisivat hyvä merkki ja että saisimme hyviä uutisia.

252

Hcg-arvoni raskausviikolla 4+1. Viitearvot olisivat olleet 68-400 eli halleluja! En kerrankin ole alarajoilla tai "sinne päin", vaan ihan kunnolla arvojen sisällä.

Nyt enää jännätään, onko ultrassa ketään kotona ja hengissä.

Raskaustestipäiväkirja

16.11. Siirrosta kulunut 6 päivää, eli alkio on 9 päivän ikäinen ja mahdollisesti kiinnittynyt vasta muutama päivä sitten. En kuitenkaan malta olla korkkaamatta raskaustestipakettia, joka onneksi on megakokoinen, kuten kaltaiselleni himotestaajalle sopii. Teen testin aikaisin aamulla ja eipä juuri yllätä, että tulos on ilmiselvä nega. Silti en vielä heitä toivoani, onhan ihan liian varhaista edes testata.

17.11. 7 päivää siirron jälkeen en ole ihan varma, mitä silmäni näkevät. Joka tapauksessa testiajan puitteissa kontrolliviivan vieressä on... Jotakin. Jotakin, johon en uskalla ripustautua, vaan jonka yritän aktiivisesti unohtaa. Illalla katson testiä uudelleen - ja siellä se viivan tapainen edelleen on.

18.11. Siirrosta 8 päivää, alkion ikä 11 päivää. Eilisen jälkeen testin tekeminen jännittää ihan helvetisti, sillä jos oletettu viiva ei lähde tummumaan, tietää ettei raskaus etene normaalisti. Hieman kaduttaa, että aloin (taas) näin ajoissa testaamaan, myöhemmin testaamalla ei välttämättä olisi enää näkynyt mitään jos kyseessä onkin vain kemiallinen raskaus. Aivoni ovat selvästi jonkinlaisilla defenssi-asetuksilla.

Mutta. Kaksi viivaahan sinne taas ilmestyy, eilistä testiä jo selkeämmin. Nyt on nähtävissä jo punaista väriäkin, vaikkakin haaleasti ja vasta 5 minuutin odottelun jälkeen. Uskaltaudun katsomaan laskurista laskettua aikaa - se olisi 1.8.2023. Miehelle en ole vielä maininnut halaistua sanaa tekemistäni testeistä, sillä en halua hänen pettyvän, jos testi muuttuukin takaisin negatiiviseksi.

19.11. 9 päivää siirrosta. Jos mahdollista, testaaminen ahdistaa vielä enemmän kuin eilen. Harmikseni viiva ei ole juurikaan tummunut eilisestä. Päätän kuitenkin kertoa nyt asiasta miehelle, joka vastaa huvittunut ilme kasvoillaan jo aavistaneensakin minun testailleen useampana päivänä. Kumpikaan ei itke onnesta, toteamme vain varovaisesti että "katsotaan nyt". Myöhemmin päivällä mies käy apteekissa hakemassa lapselle d-vitamiinia ja tuo minulle samalla tuliaisen: mama-multivitamiinin.

20.11. Selvä viiva. Ei yhtä vahva kuin kontrolliviiva, mutta lähellä jo ollaan. Tällainen viiva oli edellisessä raskaudessa vasta virallisena testipäivänä, nyt siihen on kuitenkin vielä 3 päivää aikaa. Vaikuttaa lupaavalta, mutta en siltikään osaa tuntea ilon tai onnistumisen tunteita. Päinvastoin, huomaan tarkastelevani alkavaa raskautta toistaiseksi aika etäältä, lähinnä projektinomaisesti ja arvioimalla päivittäin hcg-arvon kehitystä. 

21.11. Melko samanlainen viiva kuin eilenkin. Vahva, tumma. Ei merkittävää muutosta eiliseen, mutta en stressaa siitä.

22.11. Viimeinen kotiraskaustesti käytetty. Edelleen positiivinen, selvästi ja vailla epäilystä.

Asiat ovat niin hyvin kuin ne tässä vaiheessa voivat olla. Seuraava askel on huominen labrakäynti, jossa mitataan onko hcg-arvo riittävän korkea. Sen jälkeen jos kaikki yhä vaikuttaa etenevän hyvin, olisi varhaisultra rv 7. Pidätän hengitystä siihen saakka, ettei tätä vain otettaisi minulta pois.

Huonot ennusteet

Sain juuri tiedon TYKSistä, että lisää alkioita ei ole saatu pakkaseen. Nyt on siis tämä 3-päiväinen alkio tuoresiirretty sekä yksi samanikäinen alkio varalla odottamassa. Olen ihan älyttömän pettynyt, sillä olisin toivonut, että oltaisiin saatu edes yksi vähän vanhempi alkio. Näistä kolmen päivän ikäisistä ei yhtään tiedä, että tössähtääkö niiden kehitys heti alkuunsa kun taas 5-6 -päiväiset alkiot ovat jo selvinneet tosi monesta kehitysvaiheesta. Toisaalta hyvä nyt tietää realiteetit, eikä kuvitella, että tästä se toinen lapsi automaattisesti tulisi. Enemmänkin vaikuttaa siltä, että tämä oli nyt tässä, ja parempi alkaa varautua siihen, että elämme jatkossakin kolmihenkisenä perheenä.

Ei tunnu miltään

Viikonloppu tuli ja lähes jo menikin, enkä ole tuntenut mitään alkion kiinnittymiseen viittaavaa. Mahassa kyllä vihloo ja jomottelee aika ajoin, mutta se on ollut punktion jälkeen sellaista koko ajan muutenkin. Alkionsiirron yhteydessä nimittäin kuulin, että vatsaontelooni oli ultraäänen perusteella kertynyt jonkin verran verta tai jotain muuta nestettä, joka siis todennäköisesti on punktiosta johtuvaa ja voi aiheuttaa tuntemuksia vatsan seudulla. 

Olen päättänyt testata ensi viikon perjantaina. Silloin voisi teoriassa jotain jo näkyä, ja toisaalta Ovitrellen vaikutus on jo silloin hävinnyt.

Alkio kyydissä

Kolmepäiväinen alkio siirretty. Nyt odotellaan, odotellaan ja vielä vähän odotellaan... Vielä näin vuorokautta myöhemmin ei tunnu mitään erityistä missään. Toivoisin taas kovasti tuntevani kiinnittymiskipua, kuten edellisessä (ja ainoassa) onnistuneessa raskaudessa. Alkiohan yleensä kiinnittyy 5-6 päivänä ovulaatiosta, että viikonlopun aikana on siltä osin ratkaisevat hetket. 

Pakkaseen menevien alkioiden määrää ei vielä tiedä. Yksi on ainakin jo pakastettu, mutta loppujen kohtaloa seurataan vielä viikonlopun yli. En osaa sanoa, onko niiden kehitys ollut kenties huonompaa tai hitaampaa, vai halutaanko niitä muuten vain kasvattaa 5-päiväisiksi. En hoksannut kysyä sitä klinikalta. Toivottavasti saataisiin ainakin vielä yksi lisää pakkaseen.