keskiviikko 7. elokuuta 2019

Häätarina ja vinkkejä

Huhhuh! Kesä meni todella nopeasti, eikä varmasti vähiten sen takia, että hääjärjestelyt, itse juhlapäivä sekä häämatka toivat mukavasti vipinää lomaviikkoihin.

Juhlapäivämme 20.7.2019 oli kaunis ja aurinkoinen, +26 asteen lämpökin helli (ja ajoin kidutti) meitä. Aamupäivällä olin itse vielä ihan tyyni ja nautin, kun hiuksia ja meikkiä laitettiin valmiiksi eikä itse tarvinnut keskittyä kuin kuohuviinin lipittelyyn. Sain syötyä hyvin aamupalaa ja lounasta. Ennen vihkimistä meistä otettiin potrettikuvat ja ns. first look -kuvat (saavuimme siis miehen kanssa ennakkoon sovitulle tapaamispaikalle eri suunnista, kuvaajan odotellessa meitä ja räpsiessä kuvia reaktioistamme, kun näemme toisemme ensikertaa hääpäivänä). Kuvaussessio oli aika vaivaannuttava, lähinnä siksi, etten muutenkaan viihdy ollenkaan kameran edessä - eikä kyllä mieskään. Kuvaajamme oli aivan ihana ja ammattitaitoinen, ja saamiemme sneak peek -kuvien perusteella näinkin jäykästä pariskunnasta on saatu taltioitua upeita otoksia.

Kuvaamisen jälkeen olikin jo aika suunnistaa kirkkoon, ja edelleen tätä kirjoittaessani vatsaan tulee perhosia samalla tavalla kuin hääpäivänä! Oli todella kuumottavaa odotella iskän kanssa piilossa muilta vierailta, ja se hetki kun suntio tuli hakemaan meitä... Ihme etteivät jalat pettäneet alta. Häämarssin alettua soimaan en oikein enää muistakaan kirkosta mitään, koska jännitti niin paljon. Papin puhe oli kyllä kiva ja muutenkin tilaisuus pidettiin rentona ja lyhyenä, juuri kuten toivoimmekin. Tuntui, että vihkiminen kesti maksimissaan 2 minuuttia ja PAM - sitten oltiinkin jo naimisissa ja häätaksissa matkalla juhlapaikalle.

Hääjuhlat sujuivat hyvin, ruoka ja juoma ei tosiaan loppunut kesken ja kaikki tarjolla ollut oli oikein maittavaa. Häätanssia ei oltu harjoiteltu oikeastaan yhtään etukäteen, joten kevyttä säheltämistähän siitä tuli, mutta eipä tuo ole niin vakavaa! Perinteisistä ohjelmanumeroista meillä ei ollutkaan häätanssin lisäksi kuin kimpunheitto, muuten oli aika vapaata oleskelua (ja välillä bestman sekä kaaso pitivät puheita, joille vuorotellen itkettiin ja naurettiin). Toki suvut piti saada myös vähän mittelöimään keskenään ja järjestettiinkin köydenveto, jossa ratkaistiin kumpi määrää kaapin paikan. Morsiamen sukuhan sen tietysti hoiti kotiin!

Juhlapaikalta poistuimme yhteiskuljetuksella klo 00:30. Bussissa laulu raikasi ja osa porukasta lähti vielä baariin jatkamaan bileitä. Tuore vaimo ja aviomies kuitenkin katsoivat tässä vaiheessa parhaaksi poistua hotellihuoneen hämärään, sillä päivä oli ollut luonnollisesti pitkä ja stressaava ihanuudestaan huolimatta. Ei paljon tarvinnut unta odotella.

Yhteenvetona voisin sanoa, että oli ihan mahtava ja rakkaudentäyteinen päivä. Menikö kaikki täydellisesti tai suunnitellusti? Ei. Kaikki meni juuri meidän näköisellämme tavalla ja ihmisillä tuntui olevan hauskaa, eikä vähiten hääparilla. Näin jälkikäteen varsinkin olen tosi onnellinen, että tuli järjestettyä kunnon kekkerit - näistä riittää sitten muisteltavaa perheen, suvun ja ystävien kesken vielä pitkään.

Jos joku miettii aikajanaa, jolla häitä suunnitellaan ja toteutetaan, niin tässä hyväksi todettu kaava:

1,5v ennen häitä
- JUHLAPAIKKA. Kilpailutimme pari eri vaihtoehtoa, joista halvin oli 900e/8h ja kallein 1700e/8h. Päädyimme tuohon edullisimpaan vaihtoehtoon, sillä siihen kuului vieläpä kattaus, koristelut, tarjoilijat ja loppusiivous samaan hintaan. Paikka oli myös aivan upea ja tunnelmallinen, eli pelkästään hinnan perässä ei juostu. Plussaa vielä siitäkin, että omien juomien tuominen oli sallittua.

1v ennen häitä
- Ainakin meillä päin KIRKON sai varata päivälleen vuotta ennen häitä. Käytäntöjä on erilaisia, joten oman seurakunnan sivuilta kannattaa tarkistaa miten omassa kunnassa homma toimii.
- Aloitin myös häätori.fi -sivun selaamisen ja löysinkin (ihme kyllä) heti HÄÄPUVUN, jota piti päästä sovittamaan. Itse en olisi valmis maksamaan yhden päivän päällä olevasta mekosta yli tonnia, joten siksi päädyin selaamaan käytettyjä pukuja. Heti mekon päälle pukiessani tiesin, että tässä se nyt on. Hintaa puvulle tuli vain 400e + 150e pienistä korjailuista, jotka teetätin ompelijalla. Puku vietti ompelijalla 3 viikkoa, joten siinä mielessä kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

9-10kk ennen häitä
- KUVAAJA. Tässä vaiheessa monilla kuvaajilla oli vielä hyvin tilaa kalentereissa, mutta jos oikein jonkun suositun ja "nimekkään" kuvaajan haluaa, niin pitää olla vieläkin aiemmin liikenteessä. Ainakin kun kesähäistä on kyse.
- KAMPAUS & MEIKKI. Laitoin muutamalle hyväksi tietämälleni kampaamolle, joissa on myös meikkipalvelut, viestiä. Yhdestä myytiin jo tässä vaiheessa ei-oota haluamalleni päivälle, mutta toisesta onneksi tuli myöntävä vastaus. Minä, kaasoni ja äitini menimme kaikki samaan liikkeeseen puunattavaksi.
- HOTELLIHUONEET kauempaa tuleville vieraille ja hääparille. Pyysimme tarjouksia parilta eri hotelliketjulta, ja tässäkin päädyimme halvimpaan vaihtoehtoon: 123e/yö/2 hengen huone, sis. aamupalan. Kalliimpi vaihtoehto olisi maksanut kahdelta hengeltä 155e/yö, ja ymmärrän täysin, että se voi olla monelle liikaa. Useimmat vieraamme tulivat siis satojen kilometrien päästä, joten rahaa paloi pelkästään jo matkustamiseen.
- BUSSIKULJETUS vieraille (kirkolta juhlapaikalle ja juhlapaikalta hotellille).
- Black Fridaystä nappasin myös itselleni unelmien VIHKISORMUKSEN -25% alennuksella. Sormukset voivat olla hirvittävän hintaisia, joten jo tuollainen neljäsosan ale tuntuu ihan mukavasti.

6kk ennen häitä
- HÄÄKUTSUT lähtivät matkaan. Olimme jo ennakkoon hotellihuoneita varatessamme toki lähettäneet ns. save the date -tekstarit kaikille, jotta saisimme selville, kuinka moni suunnilleen olisi tulossa juhlimaan ja tarvitsisi majoituspaikan.
- PALAVERI JUHLAPAIKAN KANSSA. Kerroimme toiveitamme hääjuhlan suhteen sekä suunnittelimme menun ja koristelut.
- Tilasin netistä KENGÄT itselleni.

1-2kk ennen häitä
- AVIOLIITON ESTEIDEN TUTKINTA, voimassa 4kk. Kesäaikaan maistraatissa on ruuhkaa, joten ei kannata aivan viimeiselle viikolle asian hoitamista jättää. Netin kautta onneksi onnistui näppärästi tutkintapyynnön tekeminen, mutta meillä taisi mennä pari viikkoa, että tuo lappu kilahti postiluukusta.
- Tapaaminen PAPIN kanssa, vihkiseremonian suunnittelu.
- KANTTORIIN olimme ihan s-postitse yhteyksissä ja ilmoitimme häämarssi- ja virsitoiveemme.
- Hääpäivän tarkemman OHJELMAN SUUNNITTELU yhdessä puolison, kaasojen ja bestmanin kanssa. Samalla tilasimme netistä pöytiin asetettavat hääohjelmakortit.
- KOEKAMPAUS & -MEIKKI (itse kävin 3 viikkoa ennen häitä).
- KUKKIEN TILAUS. Kukkaliikkeetkin kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa. Meillä oli morsiuskimppu, kaasojen kimput, sulhasviehe ja bestmanin viehe sekä pöytäkukat, eikä hintaa tullut kuin vajaa 300e. Toisessa paikassa sama setti olisi maksanut arviolta 450e. Joihinkin paikkoihin pitää muuten tehdä varaus jo kuukausia etukäteen, että osaavat varautua riittävällä henkilökuntamäärällä. Meillä kuitenkin riitti, että kävimme kuukautta etukäteen tekemässä tilauksen. Muistaakseni sanoivat, että "sitten me vain työskentelemme täällä läpi yön, jos tilauksia tulee paljon". Ihan hyvä asenne ja palvelu kaikin puolin :D
- HÄÄKULJETUS minulle ja miehelle. Meille tuli eräästä taksifirmasta vähän uudempi ja hienompi musta mersu, takalasiin kiinnitimme kyltin "just married" eikä mitään sen kummempia koristeluja.

Hääviikolla
- Tasan viikkoa ennen piti ilmoittaa CATERING-PALVELULLE tarkka vierasmäärä.
- KORUT sain äidiltäni ja pienen JUHLALAUKUN kaveriltani.
- Päivää ennen häitä KORISTEIDEN VIEMINEN juhlapaikalle. Lähinnä meillä siis kukat, paikkakortit ja hääohjelmat.
- Edellisenä iltana tajusimme, ettei kirkon jälkeen heitettävää RIISIÄ oltu vielä hankittu... Onneksi sitä nyt sai lähikaupasta eikä ollut mistään major fuck-upista kyse. Tämmöisiä pieniä "ainiin oho" -unohduksia taisi olla kyllä useampikin, mutta niitä sitten paikkailtiin sitä mukaa kuin muistettiin.

Ai että, kyllä tällä onnellisuuskuplalla leijaillaan pitkälle syksyyn. Tervetuloa arki, I'm ready for you!

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Still a bad day

Jotenkin on nyt tosi ahdistunut fiilis tähän lapsettomuuteen liittyen. Tuntuu, etten pääse ollenkaan yli viime viikon pettymyksestä ja jos rahaa olisi kuin rosvopäälliköllä, varaisin varmaan heti ajan inseminaatioon, koska fuck this shit.

Haluaisin myös ihan mitä tahansa hormonitabletteja tai -piikkejä, että ovuloisin aiemmin tai vastaavasti luteaalivaihe pitenisi edes parilla päivällä. Tiedän, että lääkäri on minut tutkinut ja varmaan olisi määrännyt lääkityksiä, jos olisi katsonut sen tarpeelliseksi. Itse olen vain sitä mieltä, että normipituisessa kierrossa ovulaatio kp 17-18 on myöhäinen ja 10-päiväinen luteaalivaihe turhan lyhyt. En kyllä missään nimessä kehtaa soittaa lapsettomuuspolille ja pyytää omaan mutuun perustuen hormonilääkitystä - johan ne siellä pitäisivät minua ihan sekopäänä.

Jotain tästä lapsettomuudesta kuitenkin pitää päästä syyttämään. Eihän 1,5 vuoden yrityksen jälkeen VOI ENÄÄ OLLA kyse huonosta tuurista? Eihän?

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

A bad day

Jep jep, menkat. 10 päivää ovulaation jälkeen, kuten yleensäkin, ei siis vaikuttanut keltarauhashormonin popsiminen asiaan mitenkään. Kierron pituudeksi jäi nyt 23 päivää, joten ollaan taas lähtöpisteessä menkkojen kanssa häiden ja häämatkan suhteen. Vuodon pitäisi seuraavaksi tulla juuri hääviikolla, mutta eikai se auta kuin vetää Primolutit nassuun ja toivoa parasta.

Vituttaa.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Negatiivista näyttää

En sitten kuitenkaan malttanut. Kotona polttelee useampi 10mlU -testiliuska, joten päätin tuhlata yhden tänä aamuna. Negatiivistahan se näytti, kuten arvata saattaa. Nyt on kulunut suunnilleen 9-10 päivää ovulaatiosta, eli eipä tuo nyt suurimmalla osalla vielä positiivista tulosta antaisikaan vaikka raskaus olisi alkanut. Ehkä teen loppuviikosta toisen, mikäli kuukautisia ei nyt ennen sitä ala kuulumaan.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Spekulointia ja kuulostelua

Jostain syystä aivoni ovat pitkästä aikaa siinä asennossa, että uskon vahvasti tulevani raskaaksi tässä kierrossa. Tiedän sen olevan vain toiveajattelua (ja todennäköisesti turhaa sellaista), mutta ehkä kuvittelen syötyjen Terolutien sekä tehdyn HSSG-tutkimuksen jollain tavalla helpottavan raskautumista. Pettymyksen ja toiveikkuuden vaihteluahan tämä lapsettomuus tahtoo olla.

Oli miten oli, olen tässä viime päivinä kuulostellut oloani tavallista tarkemmin...

- Lämpö on ollut kuluneen viikon aikana hieman koholla, korvasta mitaten jopa hämmästyttävän korkealla! Olen eilen ja tänään mitannut 37,9 - 38,0 asteen lämpöjä. Eikä ole kyllä mitenkään kipeä olo. Ovulaation jälkeen lämpötila on ollut yleensä 37,5 - 37,6.

- Vatsaa turvottelee jatkuvasti. Tavallisesti ovulaation aikaan on pari päivää pallokalaefekti, mutta nyt se ei ole ollenkaan helpottanut, vaikka ovulaatio oli suunnilleen viikko sitten.

Vaikea kyllä sanoa, milloin kuukautiset alkavat. Luomukierrossa ovulaation jälkeen menee noin 9-10 päivää, kunnes vuoto alkaa. Nyt ei kuitenkaan ihan luomusta ole kyse, kun on Teroluteja alla ja kierto sillä tavalla "sekaisin". Kuukautissovellus taas väittää, että vasta juhannuksen jälkeen saisin odotella vuotoa alkavaksi. Ja jos perinteisemmällä kaavalla haluaa laskea, niin ovulaatiosta menkkojen alkuun on naisilla keskimäärin 14 vrk. Kuukautiset voivat siis alkaa 2-11 päivän kuluttua, hip hei.

En halua tehdä testejä turhaan liian aikaisin. Toisaalta jos nyt loogisesti miettii, että ovulaatio on ollut viikko sitten, niin siitä ainakin pari viikkoa tulisi odotella kuukautisten alkamista / raskaustestin tekemistä. Ehkä pitää vaan malttaa mielensä ja varautua myös taas siihen tuttuakin tutumpaan pettymykseen.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Positiivisella mielellä

HSSG-tutkimuksesta on nyt kulunut viikko. Koko viime viikon ajan tunsin tavallista voimakkaampaa, ovulaatiokivuksi sopivaa juilintaa oikealla munasarjassa (eli siellä, missä lääkäri totesi follikkelin olevan hyvässä kasvuvauhdissa). Lauantaina (kp 13) oli hetkellisesti myös kuukautiskivun tyylistä särkyä kauttaaltaan alavatsalla, mutta se ohittui noin puolessa tunnissa. En tiedä, johtuvatko nämä poikkeukselliset tuntemukset itse tutkimuksesta vai mahdollisesti kahden edellisen kierron keltarauhashormoneista, mutta thank god olo on nyt taas normalisoitunut. En yleensä reagoi näin voimakkaasti ovulaatioon.

Olemme tässä kierrossa olleet ehkä jopa hieman aktiivisempia yrityksen suhteen, jos vertaa edelliseen pariin kuukauteen. Toivoisin niin kovasti, että vihdoin meitä onnistaisi.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Kokemukseni HSSG-tutkimuksesta

Nyt on munanjohdinten aukiolotutkimus tehty, eikä tarvitse enää lukea vain muiden kauhukertomuksia vauva.fi -palstalta. Spoiler alert: se ei ollut ollenkaan niin kamalaa mitä etukäteen kuvittelin.

Menin vastaanotolle valmistautumatta mitenkään erityisesti, ainoastaan Burana 800mg olin ottanut esilääkitykseksi (ja katsonut, että tilillä on 220e rahaa, ettei käy nolosti maksuhetkellä). Esilääkitystä suositellaan siksi, että toimenpide voi aiheuttaa kramppimaisia, kuukautiskipuun verrattavissa olevia tuntemuksia.

Alkuun tehtiin tavallinen gynekologinen tutkimus, jossa lääkäri totesi kohdunnapukkaani painellessaan kohdun takaosan olevan hyvin aristeleva, viitaten mihinkäs muuhun kuin endometrioosiin. Muutoin kaikki tässä perustutkimuksessa oli kuten pitääkin.

Seuraavaksi asennettiin spekula ja alettiin ujuttamaan katetria kohtuun. Ikävimmältä ehkä tuntui, kun hoitaja alkoi täyttää balongia, jotta katetri pysyisi paikallaan kohdussa. Sekin kesti kuitenkin vain pienen hetken, eikä ollut missään nimessä sietämätöntä - itseäni ehkä vain ällötti koko toimenpide jostain syystä.

Itse tutkimus ei juurikaan tuntunut missään, korkeintaan pientä nipistelyä oli välillä. Lääkäri tosiaan ultralla katseli, kun hoitaja ruiskutti katetriin steriiliä vettä + ilmakuplia, jotka kulkivat iloisesti sinne minne pitääkin. Munanjohtimeni ovat siis auki! Samalla huomattiin, että aikaisesta kierron vaiheesta huolimatta oikeassa munasarjassa oli kasvamassa mahtavan kokoinen follikkeli (19,5mm) eli todennäköisesti ovulaatio on ihan juuri tapahtumassa. Tämäkin oli arvokas tieto, sillä kahdessa edellisessä kierrossa olen syönyt Teroluteja ja ilmeisesti niillä on nyt ollut jotain vaikutusta tähän aikaistuneeseen ovulaatioon.

Sovimme lääkärin kanssa, että koska missään ei ole sellaista "näkyvää vikaa" niin odotellaan vielä haluamamme aika hoitojen aloittamisen suhteen. Miehen kanssa alustavasti keskusteltiin, että ehkä syksyllä voisi lähteä liikkeelle inseminaatiosta. Vietetään nyt ensin välissä kuitenkin rento ja kiva kesä häiden, matkustelun ja muun mukavan merkeissä.