Juteltiin hänen voinnistaan ja alkuraskauden fiiliksistään. Hän suhtautui tapansa mukaan rennosti ja positiivisesti kaikkeen, vailla huolta huomisesta. Oli kuulemma testin jälkeen "huutoitkenyt onnesta", jonka voin hyvin kuvitella 😂 Totesin hänelle, että itse en voi samaistua oikeastaan mihinkään mitä hän kertoi, sillä oma raskauteni oli pelkoa ja ahdistusta alusta loppuun ja vaikka vauvaa oli toivottu pieni ikuisuus, en positiivisen testin jälkeen tuntenut oikein mitään. Hän ei myöskään ollut ajatellut varhaisultran varaamista tai mitään muitakaan virstanpylväitä, mikä itsestäni tuntui absurdilta kun itse on aina ollut päivälleen tietoinen kiertonsa (ja silloin aikanaan raskauden) kulusta.
Minun pitää yrittää unohtaa omat ajatukseni ja muistaa, että joillakin asiat tosiaan menevät kivasti ja helposti. Eikä jokaiseen keskusteluun tarvitse tuoda omaa negatiivisuuttaan. Yritän muistaa sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti