sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Hedelmällisyyden tukeminen

Kirjoitin jo aiemmin, etten aio kytätä ovulaatiota tai väkisin ajoittaa seksiä tiettyihin päiviin. Näistä lupauksista olen pitänyt kiinni ja olen aika ylpeä itsestäni. Tottakai kun meillä raskaustoive on, niin on tavoitteena pysyä aktiivisena 2-3 päivän välein erityisesti kierron keskivaiheilla, mutta joskus se kiireiden, väsymyksen tai vastaavien vuoksi jää toteutumatta - ja se on ihan ok.

No koska olen kuitenkin pohjimmiltani suorituskeskeinen ihminen ja saan lohtua siitä, että on selvät suunnitelmat sekä jotain konkreettista mitä voin tehdä asioita edistääkseni, niin olenpa sitten päättänyt keskittää energiani ruokavaliopuolelle. Sokerikoukkua vastaan olen yrittänyt taistella jo pitkään, mutta varsin huonoin tuloksin. Esimerkiksi kuluneen viikon aikana olen syönyt pussillisen lakuja, 1 purkin proteiinijätskiä sekä napostellut salmiakkia vähän joka välissä... On se kuitenkin vähemmän kuin vielä n. kuukausi sitten, jolloin listaan olisi saanut lisätä ainakin pari levyä suklaata. Ja tuo Lohilon proteiinijätski on oikeasti jopa ihan terveellistä (sen lisäksi että on herkkua), Googlatkaa vaikka! Olen vaihtanut normaalit jäätelöt kokonaan siihen. Mutta juu, olen koittanut ajatella, että elimistö olisi otollisemmassa tilassa raskaudelle kun ei eläisi pelkästään sokerilla. Tästä ei kaiketi ole mitään tieteellistä näyttöä, mutta hei, whatever floats your boat.

Sen lisäksi, että olen yrittänyt vähentää sokeria, olen myös pyrkinyt monipuolistamaan ruokavaliotani. Syön nykyään enemmän kasviksia ja hedelmiä, joka onkin johtanut siihen, että perus kurkun ja banaanin rinnalle on tullut tomaattia, porkkanaa, paprikaa, vadelmia ja mandariineja. Olen kyllä aina tykännyt kaikenlaisista värikkäistä jutuista lautasellani, mutta en tiedä miksi niitä yleensä silti vaan tulee syötyä niin yksipuolisesti ja niukasti.

Lisäravinnepuolelta käytössäni on Mama-vitamiini, samoin napsin 100mg rautaa pari kertaa viikossa. Sitten on vielä maitohappobakteerit. Taas kerran ehkä turhaa lapsettomuutta ajatellen, mutta hyödyllistä noin niin kuin muuten hyvinvoinnille. Välillä melkein unohtuu, että on muutakin elämää kuin tämä lapsettomuusoravanpyörä ja ihan muistakin syistä on hyvä pitää huolta terveydestään... 😅

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti