Testipäivä 3

Vaihdoin "normaalista" raskaustestistä herkkään versioon, jonka pitäisi tunnistaa jo 10mIU/ml pitoisuudet hcg-hormonia. Yhtä negatiiviselta näytti kuin ennenkin.

Kaikista kolmesta tehdystä alkionsiirrosta tämä on kyllä mennyt eniten perseelleen. Ensin ei meinattu saada koko siirtoa ollenkaan tehtyä ja nyt kun lopulta saatiin, niin ei edes kiinnittymisyritystä tapahtunut. Toisaalta ehkä parempi, etteivät toiveet ehtineet nousta minkään haamuplussan myötä korkealle, että sinällään ihan ok kun testi on koko ajan näyttänyt negaa.

Olen tällä hetkellä aika tunteeton. En voi sanoa olevani pettynyt tai surullinen, vaikken myöskään toki hypi riemusta.

Nyt pitäisi laatia suunnitelma jatkoa ajatellen. Toinen kierros IVF:ää? Se tietäisi jälleen kuukausien ja kuukausien aikataulutusta työn, päiväkodin ja hoitokäyntien välillä, useiden eri lääkkeiden käyttöä ja niiden sivuvaikutusten kestämistä, toivon ja epätoivon vaihtelua ilman takeita onnistumisesta.

Vai olisikohan meidän perhekokomme sittenkin tässä? Tänään asiaa (noin tuhannetta kertaa) pohtiessani se ei ensimmäistä kertaa tuntunut mahdottomalta ajatukselta. Tähän saakka olen ollut vahvasti sitä mieltä, että haluan kaksi lasta ja piste. Ja tottakai joo haluaisinkin, jos se olisi yhtään helpompaa. Sen sijaan en ole enää ollenkaan varma siitä, olenko valmis uhraamaan meidän perhe-elämämme, arkemme ja oman mielenterveyteni tavoitellessani jotain, jota en ehkä ikinä voi saavuttaa. Mutta miten voin tietää, mikä päätös on oikea ja mikä kävisi kaduttamaan?

Tässä on oikeasti nyt paljon mietittävää. 

Testipäivä 2

Vain yksi viiva. Mitä ikinä eilen luulinkaan nähneeni, oli siis mielikuvituksen tuotetta. 

Aika pettynyt olo, sillä raskauden todennäköisyys pienenee koko ajan. Viralliseen testipäivään on enää 3 vuorokautta, niin kyllä tässä vaiheessa pitäisi jo näkyä jotain testissä. Ei se hcg niin salamana nouse, että yhtenä päivänä tulisi puhdas negatiivinen ja seuraavana päivänä kunnon plussa. 

Olen 95% varma, että tämä alkionsiirto ei onnistunut ja jos/kun vielä huomennakin tulee nega, voin olla sataprosenttisen varma asiasta. Jatkan kuitenkin testaamista päivittäin sinne sunnuntaihin asti.

Edellisessä epäonnistuneessa alkionsiirrossa v. 2020 vuoto oli tässä vaiheessa jo päällä. Nyt ei ole mitään merkkiäkään sen alkamisesta. Tähän voisi olla syynä tuplasti suurempi progesteroniannos, tuo Cyclogestin annostus nimittäin on 400mg x 2 kun edellisellä hoitokerralla käytin Lugesteronia 200mg x 2. En tosin ole perehtynyt, onko näillä valmisteilla jotain muuta ratkaisevaa eroa, mutta ainakin vaikuttava aine on sama.

Helvetti, että aina pitää mennä kaikki vaikeimman kautta.

Testipäivä 1

Virallinen testipäivähän on vasta sunnuntaina, mutta en enää malttanut mieltäni - ensimmäinen raskaustesti on nyt käytetty. En oikein tiedä miten analysoisin sitä, nimittäin mielestäni näin siinä aluksi maailman haaleimman ja onnettomimman viivantapaisen. Kuvaa siitä ei saanut ja valaistuksen piti olla sopivan hämärä, että siinä ylipäätään näki mitään. Testin kuivuttua tuo kyseenalainen viiva oli kuitenkin kadonnut. 

Voisi kai sanoa, että ihan turhaan testasin. En tullut yhtään viisaammaksi ja nyt minulla on huomiselle entistä kovempi jännitys, sillä silloinhan viivan pitäisi sitten jo näkyä kunnolla, jos tänäänkin olevinaan näin jotakin.

Olo on kaikin puolin ihan normaali. Ei ole näkynyt vuotoja, ei tuntunut suurempia mahakipuja.

Eipä se auta kuin vain jaksaa odottaa.

Oireeton

Ensimmäinen toiveeni romuttui, sillä en tällä kertaa tuntenut mitään alkion odotettuna kiinnittymisajankohtana. Enkä ole muutenkaan huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa voinnissani, mitä nyt väsyttää ihan tautisesti (se tosin alkoi jo ennen siirtoa ja johtunee Cyclogestistä).

Yllättävän vähän olen kyllä koko juttua edes pohtinut. Aina välillä havahdun ajatukseen, että ainiin, saatan ihan oikeasti olla raskaana, koska onhan sisälleni laitettu juuri alkio. Toki normaalissa kierrossakin raskauden mahdollisuus on olemassa, mutta alkion olemassaolosta ei välttämättä koskaan saa tietää, sillä iso osa raskauksista menee kesken ennen kuin testi edes näyttäisi positiivista. Kuinkahan monta alkiota minun kohdussani on vieraillut tietämättäni?

Suurin osa ajasta kuitenkin menee normaalissa arjen tohinassa 1,5-vuotiasta viihdyttäen ja hoitaen. Ei ole paljon aikaa kärvistellä piinaviikkojen kourissa. Lisäksi viikonloppuna on siskoni häät, joten kaason hommat vievät osan aivokapasiteetistani.

Olen päättänyt odottaa testien kanssa vähintään keskiviikkoon. Sekin on tosi aikainen ajankohta, mutta viimeksi onnistuneessa siirrossa herkkä testi näytti hailakan viivan piinapäivänä 6. Toivottavasti edes päästään sinne asti.

Here we go again

Olin viimeiseen asti varma, että jotain vielä menee pieleen eikä alkionsiirto onnistu sittenkään tänään. Ilokseni voin kuitenkin kertoa, että kaikki meni ihan niin kuin pitääkin ja nyt olen raskaana kunnes toisin todistetaan.

Siirto itsessään ei jännittänyt yhtään, toimenpidehän oli entuudestaan tuttu. Muutenkin on ihan selvää, että paineet toisella hoitorundilla ovat paljon pienemmät kuin ekalla kerralla. Minulla on jo lapsi, eli hoidot todistetusti toimivat kohdallani ja toisaalta ei myöskään ole enää pelkoa kokonaan lapsettomaksi jäämisestä.

Viimeksi onnistuneen siirron merkit olivat vuodottomuus ja selkeä kiinnittymiskipu. Jotenkin toiveikkaana odotan, että tälläkin kertaa kävisi niin, vaikka tottakai eri raskaudet voivat olla keskenään kuin yö ja päivä.

Voi kun pieni nyt tarttuisi kiinni. Intuitio sanoo vahvasti, ettei niin käy, mutta toivo on vielä vahvempi - jospa siltikin, kuitenkin...

Alkionsiirto keskiviikkona

Tammikuussa aloitettu, erittäin koukeroinen matkamme kohti viimeisen pakastealkion siirtoa tulee vihdoin päätökseensä keskiviikkona. Olen niin helpottunut, että jotain tapahtuu. Vielä en uskalla toivoa, että tästä raskaus alkaisi tai että saisimme lapsen syliin asti, mutta edes se siirto voidaan viimeinkin tehdä. 

Aloitan tänään tukilääkityksenä Cyclogestin (keltarauhashormoni), jota laitetaan emättimeen aamuin illoin. Sitä jatketaan raskaustestipäivään 10.7. saakka. 

Pitkät viikot edessä.

Minun pitää suojella itseäni

Tein päätöksen jo kerran aiemmin, ja koen tarpeelliseksi tehdä sen uudelleen. Poistun hetkellisesti somesta ja pidän myös blogitaukoa.

Tässä lapsen yrityksessä on ollut nyt niin paljon vastoinkäymisiä, että minun on välillä keskityttävä ihan vaan tähän nykyiseen elämään, ilman takaraivossa kuiskuttavaa lapsettomuuspeikkoa. Somen sulkeminen helpottaa tätä projektia, kun ei tarvitse katsoa joka tuutista tulevia raskausilmoitusta tai juuri syntyneiden vauvojen kuvia. Some-kavereissani (olivat he sitten kavereitani oikeasti tai puolituttuja vuosien takaa) on muutenkin juuri nyt menossa vauvabuumi, joten kiitos, mutta ei kiitos.

Blogin pariin palaan kunhan minulla on jotain konkreettista kerrottavaa hoitokuvioista. Koen, ettei ole tällä hetkellä järkevää märehtiä täälläkään asioista, joihin en voi itse vaikuttaa millään tasolla. Se vie huomiota pois tästä hetkestä ja kaikesta siitä, mikä elämässä on hyvin.

Seuraavat viikot vietän siis vähemmän netissä ja enemmän läsnä tässä hetkessä ❤️