Raskaustestiaddiktio

250e. Se on summa, jolla olen viimeisen n. 5 vuoden aikana tilannut raskaustestejä (ja okei, myös ovulaatiopuikkoja) Raskauskeiju-sivustolta. Tämän lisäksi olen ostanut joitakin testejä suoraan apteekistakin, joten summaan saanee lisätä vielä varmaan satasen...

Mitä tämä sitten testien määrässä tarkoittaa? Netistä tilatut testit, joita käytän, ovat yleensä noin 2-3 euroa kappaleelta. Silloin tällöin olen heittäytynyt oikein tuhluriksi ja ostanut digitestin, joiden hinta kieppuu siellä 10-12 euron tietämillä. Oletetaan, että 250 eurosta 50e on mennyt ovistesteihin, jolloin jäljelle jää 200e varsinaisia raskaustestejä varten. Arvioisin, että jakauma liuska- ja digitestien välillä on n. 70-30 (prosenteissa siis). Tästä laskettuna liuskatesteihin on mennyt rahaa 140e ja jos lasketaan vaikka tuon 3 euron hinnan mukaan, on lopputulos pyöristettynä 47 testiä. Loput 60 euroa olen laittanut digiversioihin, josta saadaan karkeasti 6 testiä. Tähän vielä ne apteekista ostetut testit päälle, satasella saa esim. 20 apteekin omaa testiä.

Seitsemänkymmentäkolme raskaustestiä. Send help.

Ps. Juuri tänään, kp 24, tein taas liian varhaisen raskaustestin. Kuka arvaa tuloksen? Anyone, no one? "Ei raskaana".

Voi, kunpa

Voi, kunpa tulisin raskaaksi tässä kierrossa.

Voi, kunpa voisin ilmoittaa TYKSiin ilouutisia ja samalla päättää asiakkuuden.

Voi, kunpa minun ei tarvitsisi enää miettiä ovulaatioita, alkionsiirtoja, lääkkeiden pistämisiä tai munasolupunktioita.

Voi, kunpa jokin ihme tapahtuisi nyt viime metreillä ennen hoitojen jatkumista.

Mutta kaikista eniten: voi, kunpa saisin kokea vielä uuden onnistuneen raskauden ja synnytyksen, ja sen ylitsepursuavan onnellisuuden, jonka oman lapsen syntymä tuo mukanaan. Oli se sitten nyt tai vuoden päästä, luomusti tai hoidoilla. Vain lopputulos ratkaisee.

Kuka näistä päättää?

Soittelemme viikottaisen "rutiinipuhelun" äitiyslomalla olevan ystäväni kanssa. Juttelemme niitä näitä lastemme kehitysvaiheista, unirytmeistä ja arjen haasteista. Vertailemme silmäpussiemme kokoja ja toteamme, että juu, äitejä vähän väsyttää.

Yhtäkkiä keskustelu kääntyy odottamattomaan suuntaan. Ystäväni paljastaa itku kurkussa tehneensä positiivisen raskaustestin, ehkäisystä huolimatta. Tilanne on katastrofaalinen, sillä esikoinen on reippaasti alle vuoden ikäinen eikä plussa kuulunut suunnitelmiin, ei nyt eikä ehkä koskaan. Lähipäivinä on tulossa ultra, josta selviää sitten enemmän raskauden kestosta, sijainnista jne., mutta ymmärrettävästi ystäväni odottaa käyntiä innostuksen sijaan lähinnä kauhulla. "Olisi ehkä helpompaa, jos siellä ei olisikaan mitään", hän toteaa.

Myötäelän koko puhelun ajan vahvasti hänen tunteitaan ja ajatuksiaan, vaikken osaa oikein sanoa mitään järkevää. Ystäväni on kovin pahoillaan, että vuodattaa tilannetta minulle, sillä hän tietää meidän toivovan toista lasta. No, onhan koko kuvio näin äkkiseltään ajateltuna ihan perseestä ja taas osoitus siitä, että tasan eivät mene nallekarkit. Kuka on päättänyt, että annetaan tuolle lasta toivovalle pariskunnalle kemiallinen raskaus turhia toiveita elättämään, ja ohjataan sitten takaisin sinne lapsettomuusklinikan jonoon mihin kuuluvatkin? Kenen mielestä on jees, että ehkäisyä käyttävä, lapsilukuunsa tyytyväinen pariskunta saa hupsista keikkaa yllätysplussan?

En voi kieltää, etteikö tuntuisi vähän... Ontolta. Taas joku muu onnistuu siinä missä me epäonnistumme kerta toisensa jälkeen. Lopulta olen kuitenkin salaa hieman onnellinen ystäväni puolesta. Uskon, että heille käy hyvin. Uskon myös, että meille käy hyvin. Olen oivaltanut, että "käydä hyvin" on onneksi laaja ja joustava käsite.

Ei voittoa 7

En tullut raskaaksi tässäkään kierrossa, kuten hyvin jo etukäteen tiesinkin. Nyt nokka kohti yritystä numero 8, joka toivottavasti jää viimeiseksi luomuyritykseksi. Maaliskuun kuukautisista nimittäin ilmoittaudun PAS:iin ja toivon kovasti, että ovulaatio osuisi sopiviin päiviin, jotta siirto toteutuisi. Kaikki onnentoivotukset otetaan kiitollisena vastaan!

Ihana yksivuotias & neuvolakuulumisia

Meillä asustaa nyt virallisesti taapero! Kirjoitan tätä hieman myöhässä, sillä 1-vuotissynttäreitä juhlittiin ensimmäistä kertaa jo pari viikkoa sitten. Juhlamenot tosin jatkuvat myös tulevina viikonloppuina, kun vieraita tulee porrastetusti kakkukahveille. Meillä kaikki sukulaiset niin miehen kuin itsenikin puolelta asuvat 3-6h ajomatkan päässä, joten jäävät usein yöksi tänne - siksi ei voi pyytää kuin yhden perhekunnan aina kerrallaan. 

Neuvolan tarkastus tehtiin eilen ja pääsääntöisesti kaikki oli oikein hyvin. Pikkuinen osaa jo sanoa "äiti" ja "isi", on ottanut ensimmäiset askeleensa tuetta (vaikkakin edelleen liikkuu enemmän kontaten) ja hienosti osoittaa sormella kun kysyy vaikkapa että "missä kello/jääkaappi/lamppu". Näpsäkkä neiti! Pituuskasvu sen sijaan hidastelee, eikä tässä ole siis mitään uutta - ollaan koko ajan menty reeeilusti kaikkien käyrien alapuolella. Paino on onneksi ihan ok, tällä hetkellä karvan päälle 8kg. Neuvolassa ollaan sitä mieltä, että kun lapsi kasvaa kuitenkin tasaisesti, niin aihetta murheeseen ei ole, huomattavasta pienikokoisuudesta huolimatta. Ja varmaan se onkin näin, kun kerran lapsi vaikuttaa hyvinvoivalta ja muutoin kehittyy aikataulussa. Maitoallergiaa hoitava lääkärimme on sen sijaan jo aiemminkin miettinyt endokrinologisia tutkimuksia tämän heikon pituuskasvun vuoksi. Niissä poissuljettaisiin mahdolliset aineenvaihduntasairaudet. Saas nähdä, lähettääkö hän meidät verikokeisiin kevään kontrollikäynnillä.

Pieni pala myös omia kuulumisia tähän loppuun; en tiedä mikä ihmeen jomotus ja megaturvotus minulle iski 4 päivää ovulaation jälkeen! Ihan kuin olisi ollut ovis- ja menkkakipujen yhdistelmä ja lisäksi kaikki vaatteet puristivat päällä. Jos en paremmin tietäisi niin sanoisin kiinnittymiskivuiksi, haha. No kuten edellisessä postauksessa totesin niin mahdollisuudet raskaudelle ovat noin 0,01% luokkaa... Joten ehkä se oli vain jotain muuta oireilua.

Kevään suunnitelmat

Kävimme eilen lapsettomuusklinikalla TYKS:ssa. Tuttu lääkäri ja kätilö ottivat meidät vastaan ja lyhyesti käytiin läpi tuleva hoitojakso, suurin osa asioista meille jo entuudestaan tuttuja niin mitäpä niitä jankuttamaan. Ultrassa kaikki näytti hyvältä, eikä muutenkaan terveydessäni ollut suuria muutoksia tapahtunut, joten hoitosopimuksien uusimisen jälkeen pääsimmekin jo jatkamaan matkaa.

No mitäs nyt sitten tapahtuu? Pakastealkionsiirtoon päästään aikaisintaan maaliskuussa. Klinikka tekee juuri muuttoa uusiin tiloihin, joten siirrot ovat helmikuussa jäissä (hehheh, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti). Tämä toki aiheuttaa jonkin verran ruuhkaa maaliskuulle, kun muutkin asiakkaat odottelevat samaa kuin me. Siksi voi olla, että tuo siirto toteutuu jopa vasta huhtikuussa. Oman kommervenkkinsä tuo tietysti myös ovulaation ajoittuminen oikein, minulla kun tuo siirto tehdään luonnolliseen kiertoon eikä päästä/jouduta lääkkeillä pelaamaan.

Sitten jos alkio ei nappaa kiinni, niin nokka kohti toista IVF:ää. Uutena tietona minulle tuli, että synnytys "nollaa" hoidot eli meille voidaan edelleen tehdä tarvittaessa julkisen sektorin tarjoamat 3 IVF-rundia. Luulin, että yksi hoitokerta on jo käytetty ensimmäistä lasta yrittäessä, joten sinällään oikein positiivinen uutinen.

Eipä tässä muuta tällä kertaa. Odottavilla fiiliksillä.

Pieni takapakki

No niin, luonnollisesta yrityksestä tulee väkisinkin kuukauden mittainen tauko. Mies kävi sellaisessa pienkirurgisessa toimenpiteessä, joka estää haureuden harrastamisen (kaikissa muodoissaan) 4 viikon ajan. Tiedossa oli, että jonkinlainen tauko seksielämään tulee, mutta ei odotettu ihan näin pitkää selibaattia. 

Tämä tarkoittaa sitä, että helmikuussa ei tapahdu yhtään mitään. Jos ei nyt jollain ihmeellä sitä alkionsiirtoa päästä tekemään, mutta epäilen että jonossa on pari muutakin ennen meitä... No se selvinnee ensi viikolla. Muutenkin olen kyllä vähän skeptinen siirron onnistumisen suhteen, koska tällä hetkellä näyttää siltä, että ovikseni tulevat lähikuukausina sijoittumaan ti-ke -akselille, joka ei alkion ikä + klinikan aukioloajat huomioiden ole hyvä juttu. 

Herran haltuun jne.