Kun vauva oli syntynyt ja saatu virkoamaan, sain hänet normaaliin tapaan ihokontaktiin. Pieni jaksoikin heti reippaasti käydä kiinni rintaan ja näissä autuaissa ensihetkissä meni muutama tunti (no, ihan koko ajan ei ollut ihanaa kun istukkaa käytiin irrottelemassa).
Kätilön suorittamissa rutiinimittauksissa kaikki muu oli kunnossa, mutta vauvan happisaturaatio matala, noin 85% kun normaalisti sen pitäisi olla lähellä sataa. Lääkäri tuli tarkastamaan pienokaisen klo 22 aikoihin ja jotain narinaa / vinkumista sieltä keuhkoista kuului, joten siirryimme vastasyntyneiden "ensihoitohuoneeseen", jonka virallista nimeä en millään muista. Vauva ja mies menivät edeltä, sillä minun piti vielä käydä suihkussa ja yrittää pissata ennen kuin sain luvan lähteä synnytyssalista eteenpäin. Sain myös hieman iltapalaa ja samalla annoin tilannepäivityksiä Whatsappin kautta läheisille, jotka odottivat jo kuumeisesti tietoa vauvan ja minun voinnista.
Ensihoidon puolella päivystävä lääkäri ja useampi hoitaja touhusivat vauvan ympärillä. Hän sai päähänsä kanyylin, jonka kautta annettaisiin varmuudeksi antibioottia, sillä huono hapettuminen ja keuhkojen ylimääräiset äänet viittasivat infektioon. Lisäksi annettiin lisähappea maailman pienimmän maskin kautta ja näin saatiinkin happisaturaatio nousemaan hetkellisesti. Valitettavasti saturaatio lähti kuitenkin laskuun heti kun maski otettiin pois, joten oli selvää, että lapsivuodeosastolle ei olisi asiaa, vaan lähtisimme vastasyntyneiden teholle tiiviimpään seurantaan.
Teholle siirtymisestä minulla on vähän hatarat muistikuvat, kello oli kuitenkin jo yli puolenyön sinne saapuessamme. Vauva laitettiin seurantalaitteisiin (EKG, happisaturaatio) sekä hänelle viritettiin nenämahaletku ja happiviikset. Osastoa esitellyt hoitaja kertoi, että vauvaa hoidetaan ja ruokitaan 3h välein ja että saamme jaksamisen mukaan osallistua toimintoihin, mutta pakko ei ole, jos haluaa varsinkin ensimmäisenä yönä nukkuakin synnytysurakan jälkeen. Otimme miehen kanssa neuvon vastaan ja yritimme parhaamme mukaan saada unta, vaikka vaikeaahan se oli kaikissa hormonihuuruissa ja muutenkin ylivirittyneessä tilassa. Toisaalta oli luottavainen olo, kun laitteet ja hoitajat seurasivat vauvan vointia 24h, uskalsi itse ottaa rennommin.
Vauvan tilanne pysyi melko vakaana, joten vähitellen päivien edetessä pääsimme ensin eroon happiviiksistä, sitten nenämahaletkusta ja lopulta seurantalaitteistakin. Pisimpään paikallaan oli kanyyli, sillä bakteerisepsiksen vuoksi antibioottia jatkettiin yhteensä viikko. Kotiinlähdön kynnyksellä bilirubiiniarvot vielä heilahtivat yli sallitun, joten jouduttiin jäämään ylimääräiseksi pariksi päiväksi valohoitoon. Lopulta kuuden sairaalassa vietetyn yön jälkeen pääsimme kotiin ❤️ Antibioottiannoksia oli jäljellä vielä kaksi kotiutumisen jälkeen, mutta ne kävimme vain pikaisesti hakemassa sairaalasta eikä sinne tarvinnut jäädä kuin lääkkeen annon ajaksi.
Onneksi meillä oli koko ajan perhehuone (kuten kaikki huoneet teholla ovatkin) ja mies sai olla paikalla niin paljon kuin pystyi. Esikoinenkin kävi pari kertaa tervehtimässä meitä mummon ja papan kanssa. En tiedä, miten muuten olisin jaksanut, sillä vauvan hoito oli aika erilaista kuin normaalilla vuodeosastolla. Ihan vaikka se, että käyt pesemässä vauvan peppua tai haluat pitää häntä sylissä, vaatii aina hoitajan auttamaan letkujen ja laitteiden kanssa. Myöskään imetys ei onnistunut kovinkaan hyvin, sillä vauva oli luonnollisesti väsynyt infektiosta ja keltaisuudesta. Oli ihanaa, että oli toinen aikuinen siinä vieressä keskustelukumppanina ja vertaistukena, ja että myös vierailijat sallittiin.
Ei se helpoin alku pienen miehen elämälle, mutta luojan kiitos nyt kaikki vaikuttaa olevan kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti