Onpa outo fiilis! Taapero lähti eilen 300 kilometrin päähän mummolaan ensimmäistä kertaa ihan yksin. Öitä ollaan oltu kyllä erillään ennenkin, mutta aina vähintään jompi kumpi vanhemmista ollut seuraavana aamuna taas paikalla. Mutta sinne hän niin reippaasti kiipesi papan auton kyytiin ja vilkutti iloisesti, kun auto kurvasi pois kotipihasta. Ensimmäisten viestien perusteella kaikki on mennyt hyvin eikä äitiä tai isiä ole ainakaan vielä ollut ikävä. Mikäli hän viihtyy hyvin, tulee hän takaisin vasta perjantaina, mutta tietysti hänen ehdoillaan mennään päivä kerrallaan.
Nyt meillä on siis miehen kanssa hetki aikaa kerätä voimia ja olla vain (mies toki on päivät töissä, mutta muuten). Itse olen varannut kalenterista aikaa lähinnä päiväunille ja kävelylenkeille. Meinattiin myös käydä pitkästä aikaa leffassa ja syömässä, sillä hääpäivä numero 4 olisi sopivasti muutaman päivän kuluttua. Tämmöiset pienet poikkeamat arjessa tuntuvat superluksukselta!
Ei kyllä haittaisi ollenkaan, vaikka vauva päättäisi syntyä esim. tänään. Raskauteen sinällään en ole kypsä fyysisen voinnin osalta, mutta tähän jatkuvaan huoleen vauvan kasvusta olen enemmän kuin valmis. Myöhemmin tällä viikolla on jälleen kasvukontrollin aika, joten kohta sen kokoarvion taas pääsee kuulemaan, ja nyt pitäisi olla ainakin 2,6kg kasassa mikäli kasvu olisi jatkanut omaa (niukkaa) linjaansa. Jos se jää tuon alle, niin tiputaan pois käyriltä ja varmasti jo sovitaan joku käynnistysaikakin. Pyydän myös tuolla käynnillä tarkistamaan kohdunkaulan tilanteen, sillä viimeiset pari viikkoa on supistellut aika ikävän tuntuisesti lähes koko ajan ja olisi kiva tietää, ovatko ne jo pehmentäneet paikkoja. Ai niin, ja raskauden ekalla kolmanneksella alkanut ummetus on vihdoin loppunut kuin seinään - tilanne on kolmen viime päivän aikana kääntynyt lähes päälaelleen, ja joudun juoksemaan vessassa 2-5 kertaa päivässä... Olisko se ennusmerkki alkavasta synnytyksestä? 🤞🏻
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti