Viikko sitten kävimme lapsettomuustutkimuksien alkukartoituksessa. Jännitti yllättävän paljon etukäteen, mutta onneksi lääkäri oli mukava ja valoi meihin toivoa: hänen mukaansa vain 50% meidän ikäisistämme pariskunnista on vuoden yrittämisen
jälkeen raskaana, 80% tulee raskaaksi kahden vuoden aikana. Sinällään emme ole vielä mitenkään harvinaisessa porukassa, vaikkei vauvaa ole kuulunutkaan. Oli myös kiva kuulla, että hän piti meitä nuorina, itse kun tässä olen ajatellut munasarjojeni vetävän suunnilleen viimeisiään.
Meissä ei kummassakaan esitietojen perusteella pitäisi olla mitään pahasti vialla, huh. Minulle tehtiin UÄ-tutkimus alateitse ja siellä kaikki ok. Lääkäri tiesi kertoa minun ovuloineen oikeasta munasarjasta ja että kohdun limakalvon paksuus oli normaali kierron vaiheeseen nähden. Lyhyt luteaalivaiheeni ei herättänyt lääkärissä huolta (tosin OmaKantaan hän oli kirjoittanut ovulaatioajankohdaksi kp 16, vaikka tuolloin on yleensä vasta ovulaatioTESTI positiivisena). Myöskään endometrioosikudosta ei ollut ultrassa näkyvillä, eli raskautumiseen ei senkään puolesta pitäisi olla esteitä.
Seuraava askel on, että mieheltä tutkitaan siittiöt ja minulta otetaan parit verikokeet (PVK, ferritiini, prolaktiini, kilpirauhasarvot). Jos niissä kaikki kunnossa, niin ei ole indikaatiota lähteä hoitamaan lapsettomuutta ainakaan toistaiseksi. Miehen kanssa jo juteltiinkin, että eiköhän ainakin kesän yli vielä katsella tilannetta ja palataan sitten syksyllä asiaan, jollen edelleenkään ole raskaana.
Ihan helpottunut olo, että tuli käytyä. Yllättävän edullistakin oli, käynti ultrineen päivineen maksoi vain noin 120e. Mehiläisellä oli jokin kampanja, että helmikuussa ajanvarauksen tehneet saavat ensikäynnin -50%, eli kannattaa seurata näitä "alennusmyyntejä". Labrat toki ovat sitten oma lukunsa, siemennesteanalyysin hinta pyörii 80-90e välillä ja minun verikokeeni tulisivat yksityisellä maksamaan yli 200e. Taidan kuitenkin pyytää lähetettä edellämainittuihin kokeisiin terveysaseman lääkäriltä, kun sattuneesta syystä minulla on työn kautta lääkärikontakteja kuitenkin olemassa.
- A
Vuonna 2017 alkanut matkamme vauvahaaveiden kautta lapsettomuustutkimuksiin ja hedelmöityshoitoihin
tiistai 26. maaliskuuta 2019
maanantai 11. maaliskuuta 2019
Kipukohtauksia
Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen kuukautisten jälkeisellä viikolla kärsinyt kipukohtauksista. Kalenteria selatessani laskin yhteensä 5-6 kohtausta, joista ensimmäinen ajoittuu joulukuulle 2017. Kohtaukset provosoituvat kovasta tärinästä, useimmiten siis minun kohdallani juoksulenkistä.
Viimeksi tällainen kipukohtaus oli eilen, kuinkas muutenkaan kuin juoksulenkin päätteeksi. Se alkaa yleensä pienenä jomotuksena kohdun seudulla ja voimistuu siitä muutamissa minuuteissa sietämättömäksi kivuksi. Tunnetta voisi ehkä verrata menkkakipuihin, paitsi että se on 10 kertaa kovempi ja tulee aaltoina. Kipu on niin voimakas, että ei pysty liikkumaan ja on vain maattava kippurassa lattialla. Kylmä hiki nousee otsalle ja alkaa oksettaa. Noin 20-30 minuutissa kohtaus on ohi ja olo palautuu normaaliksi.
Kyllä taas eilisen jälkeen tuli fiilis, että ONNEKSI se ajanvaraus lapsettomuustutkimuksiin on tehty - ainakin saadaan katsottua ultralla, onko munasarjoista mitään jäljellä. Sitä odotellessa.
Viimeksi tällainen kipukohtaus oli eilen, kuinkas muutenkaan kuin juoksulenkin päätteeksi. Se alkaa yleensä pienenä jomotuksena kohdun seudulla ja voimistuu siitä muutamissa minuuteissa sietämättömäksi kivuksi. Tunnetta voisi ehkä verrata menkkakipuihin, paitsi että se on 10 kertaa kovempi ja tulee aaltoina. Kipu on niin voimakas, että ei pysty liikkumaan ja on vain maattava kippurassa lattialla. Kylmä hiki nousee otsalle ja alkaa oksettaa. Noin 20-30 minuutissa kohtaus on ohi ja olo palautuu normaaliksi.
Kyllä taas eilisen jälkeen tuli fiilis, että ONNEKSI se ajanvaraus lapsettomuustutkimuksiin on tehty - ainakin saadaan katsottua ultralla, onko munasarjoista mitään jäljellä. Sitä odotellessa.
maanantai 25. helmikuuta 2019
Ensimmäinen käynti lapsettomuusklinikalla
Mitenkäs tässä näin pääsi käymään? Meidänhän piti ottaa rennosti eikä tekemällä tehdä vauvaa. Silti jostain syystä meillä on nyt ajanvaraus lapsettomuusklinikalle. Well, let me explain...
Minulla on jo pitkään ollut ongelmia kuukautisten kanssa. Sinällään ne tulevat säännöllisesti, noin 26-28 päivän välein. Eivät varmaan ikinä ole jääneet välistä, vaan tasaisen tappavaan tahtiin tulleet 13-vuotiaasta alkaen. Tiputteluvuoto alkaa yleensä jo 2-3 päivää etukäteen. Kivut ovat hurjat ja syönkin ensimmäiset 3 varsinaista vuotopäivää 4 x 800mg Buranaa, joka suurin piirtein vie pahimman tuskan pois (aina sekään ei kuitenkaan riitä). Endometrioosia ollaan gynen vastaanotolla väläytelty, mutta sitähän on kovin hankala lähteä tutkimaan, kun ultrakaan ei aina näytä mahdollisia pesäkkeitä. Minulla on siis kuukautiskipujen ulkopuolellakin silloin tällöin kramppimaisia alavatsakipuja, jos olen kovasti urheillut tai muuten ponnistellut. Joskus on ollut myös ns. tärinäkipua, eli esimerkiksi mukulakivikadulla auton kyydissä suolisto/alavatsan seutu on ollut aika kovilla.
Ovulaation olen satunnaisotannalla onnistunut joka kerta löytämään kun olen viitsinyt tikkuun pissata - mutta tietysti tämä LH-tason huippu vain ennakoi tulevaa ovulaatiota, eikä ole 100% tae siitä. Ovulaatiotikkuun on tullut plussa yleensä kp 17, eli varsinainen munasolun irtoaminen tapahtuisi noin kp 18-19. Siitä kun lyhyellä matematiikalla laskee, kuinka kauan hedelmöityneellä munasolulla olisi aikaa kiinnittyä kohdun limakalvolle, niin aika minimaaliseksihan tuo aika jää. Olen ymmärtänyt, että tuon luteaalivaiheen pitäisi olla mieluiten yli 10 päivää.
Niin, ja olen jostain syystä ollut koko ajan siinä uskossa, että yritimme lasta ennen aknelääkekuuriani 10kk ajan. Tarkistin asian kalenterista, ja kyllä meillä se vuosi on tullut itse asiassa täyteen ilman ehkäisyä. Tuo 10kk oli sellaista "kunnon yrittämistä", että laskeskeltiin hedelmällisimpiä päiviä ym. Mutta jo ennen sitä oli 2kk sellaista, ettemme enää käyttäneet ehkäisyä.
Todettiin miehen kanssa, että koska nykytekniikalla on helppoa selvittää mahdolliset lapsen saannin ongelmat, niin miksi lykätä sitä eteenpäin. Eihän meidän hoitoja tarvitse aloittaa välttämättä heti, mutta alkukartoituksesta tuskin mitään haittaakaan on. Ja voihan olla, että jollain pienellä hormonilisällä minun kroppani saadaan toimimaan vähän paremmin eikä kovempia keinoja edes tarvita.
Positiivisella fiiliksellä siis eteenpäin, hurjan kuuloisesta otsikosta huolimatta.
Minulla on jo pitkään ollut ongelmia kuukautisten kanssa. Sinällään ne tulevat säännöllisesti, noin 26-28 päivän välein. Eivät varmaan ikinä ole jääneet välistä, vaan tasaisen tappavaan tahtiin tulleet 13-vuotiaasta alkaen. Tiputteluvuoto alkaa yleensä jo 2-3 päivää etukäteen. Kivut ovat hurjat ja syönkin ensimmäiset 3 varsinaista vuotopäivää 4 x 800mg Buranaa, joka suurin piirtein vie pahimman tuskan pois (aina sekään ei kuitenkaan riitä). Endometrioosia ollaan gynen vastaanotolla väläytelty, mutta sitähän on kovin hankala lähteä tutkimaan, kun ultrakaan ei aina näytä mahdollisia pesäkkeitä. Minulla on siis kuukautiskipujen ulkopuolellakin silloin tällöin kramppimaisia alavatsakipuja, jos olen kovasti urheillut tai muuten ponnistellut. Joskus on ollut myös ns. tärinäkipua, eli esimerkiksi mukulakivikadulla auton kyydissä suolisto/alavatsan seutu on ollut aika kovilla.
Ovulaation olen satunnaisotannalla onnistunut joka kerta löytämään kun olen viitsinyt tikkuun pissata - mutta tietysti tämä LH-tason huippu vain ennakoi tulevaa ovulaatiota, eikä ole 100% tae siitä. Ovulaatiotikkuun on tullut plussa yleensä kp 17, eli varsinainen munasolun irtoaminen tapahtuisi noin kp 18-19. Siitä kun lyhyellä matematiikalla laskee, kuinka kauan hedelmöityneellä munasolulla olisi aikaa kiinnittyä kohdun limakalvolle, niin aika minimaaliseksihan tuo aika jää. Olen ymmärtänyt, että tuon luteaalivaiheen pitäisi olla mieluiten yli 10 päivää.
Niin, ja olen jostain syystä ollut koko ajan siinä uskossa, että yritimme lasta ennen aknelääkekuuriani 10kk ajan. Tarkistin asian kalenterista, ja kyllä meillä se vuosi on tullut itse asiassa täyteen ilman ehkäisyä. Tuo 10kk oli sellaista "kunnon yrittämistä", että laskeskeltiin hedelmällisimpiä päiviä ym. Mutta jo ennen sitä oli 2kk sellaista, ettemme enää käyttäneet ehkäisyä.
Todettiin miehen kanssa, että koska nykytekniikalla on helppoa selvittää mahdolliset lapsen saannin ongelmat, niin miksi lykätä sitä eteenpäin. Eihän meidän hoitoja tarvitse aloittaa välttämättä heti, mutta alkukartoituksesta tuskin mitään haittaakaan on. Ja voihan olla, että jollain pienellä hormonilisällä minun kroppani saadaan toimimaan vähän paremmin eikä kovempia keinoja edes tarvita.
Positiivisella fiiliksellä siis eteenpäin, hurjan kuuloisesta otsikosta huolimatta.
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Nyt se alkaa (taas)
Moi!
Sinne se tammikuu vierähti, vähän sumussa omalla kohdallani kun sairastelin koko kuukauden. Nyt onneksi vihdoin terveenä.
Päätimme tosiaan antaa raskaudelle mahdollisuuden nyt helmikuusta eteenpäin. Olisin häissä korkeintaan raskausviikolla 24, jos heti ensimmäisestä kierrosta tärppäisi. Kuitenkin tällä kertaa yritämme suhtautua asiaan ilman paineita ja kalenterin kyttäämistä. Ostin itselleni foolihappotabletteja, joita olen tässä viikon verran käyttänyt. Muita "panostuksia" en tässä vaiheessa aio tehdä. Raskaustestinkin teen vasta jos menkkoja ei kuulu, enkä varmuuden vuoksi 5 päivää etuajassa :D
Sinne se tammikuu vierähti, vähän sumussa omalla kohdallani kun sairastelin koko kuukauden. Nyt onneksi vihdoin terveenä.
Päätimme tosiaan antaa raskaudelle mahdollisuuden nyt helmikuusta eteenpäin. Olisin häissä korkeintaan raskausviikolla 24, jos heti ensimmäisestä kierrosta tärppäisi. Kuitenkin tällä kertaa yritämme suhtautua asiaan ilman paineita ja kalenterin kyttäämistä. Ostin itselleni foolihappotabletteja, joita olen tässä viikon verran käyttänyt. Muita "panostuksia" en tässä vaiheessa aio tehdä. Raskaustestinkin teen vasta jos menkkoja ei kuulu, enkä varmuuden vuoksi 5 päivää etuajassa :D
maanantai 29. lokakuuta 2018
Se tunne, kun...
...kaikki lähipiirin ihmiset tuntuvat raskautuvan heti ensimmäisestä yrityksestä.
Kolmenkympin kynnyksellä on aika luonnollista, että ympärille alkaa hiljalleen muodostua raskaana olevien ja perheellisten ystävien verkosto. Äkkiseltään kun mietin, niin suurimmalla osalla lähipiiristäni alkaa olla jo pienokaisia, ainakin tulossa. Viikonloppuna tapasin juuri erään ystäväpariskunnan, jolla oli ilouutisia kerrottavanaan; heille syntyy esikoinen loppukeväästä. Taas yksi tarina, jossa kahdesta tulee kolme. Tiesinkin, että pillerit oli syksyn alussa lopetettu ja että yritys oli päällä. Näinhän siinä usein käy, nuorilla, terveillä ihmisillä - raskaus alkaa kun sille annetaan mahdollisuus.
Reaktioni uutiseen oli yllättävän neutraali. Pystyin ihan aidosti kokemaan onnellisuutta toisten puolesta ja hieman tuli tippakin linssiin ilosta. En siis ole täysi sosiopaatti, yay! Samaan aikaan ystävien onni kuitenkin myös herätteli minussa uinuvan pelon; mitä, jos en itse koskaan saa lapsia? Ajatus alkoi ahdistaa, taas jälleen kerran, vaikka luulin hetkellisesti jo olevani sinut sen kanssa. Ei se ahdistus varmaan poistu ennen kuin joskus teen itse positiivisen raskaustestin. Siis jos teen.
No, isotretinoiinikuuri jatkuu vielä loppuvuoden, ja kuukausi sen jälkeen menee lääkkeen poistumiseen elimistöstä. Tammikuun lopulla aikaisintaan voi jatkaa yritystä. Jotenkin sitä pitäisi malttaa sinne asti ja yrittää miettiä, että minä elän tätä omaa elämääni ja ystäväni etenevät omilla aikatauluillaan. Ja mikäli raskaus ei luonnonmukaisin keinoin alkaisi, on kuitenkin olemassa eri hoitokeinoja sitä varten. Vasta kolmas ja viimeinen etappi on lapsettomuuden sureminen ja sen hyväksyminen. Sinne on kuitenkin pitkä matka.
Kolmenkympin kynnyksellä on aika luonnollista, että ympärille alkaa hiljalleen muodostua raskaana olevien ja perheellisten ystävien verkosto. Äkkiseltään kun mietin, niin suurimmalla osalla lähipiiristäni alkaa olla jo pienokaisia, ainakin tulossa. Viikonloppuna tapasin juuri erään ystäväpariskunnan, jolla oli ilouutisia kerrottavanaan; heille syntyy esikoinen loppukeväästä. Taas yksi tarina, jossa kahdesta tulee kolme. Tiesinkin, että pillerit oli syksyn alussa lopetettu ja että yritys oli päällä. Näinhän siinä usein käy, nuorilla, terveillä ihmisillä - raskaus alkaa kun sille annetaan mahdollisuus.
Reaktioni uutiseen oli yllättävän neutraali. Pystyin ihan aidosti kokemaan onnellisuutta toisten puolesta ja hieman tuli tippakin linssiin ilosta. En siis ole täysi sosiopaatti, yay! Samaan aikaan ystävien onni kuitenkin myös herätteli minussa uinuvan pelon; mitä, jos en itse koskaan saa lapsia? Ajatus alkoi ahdistaa, taas jälleen kerran, vaikka luulin hetkellisesti jo olevani sinut sen kanssa. Ei se ahdistus varmaan poistu ennen kuin joskus teen itse positiivisen raskaustestin. Siis jos teen.
No, isotretinoiinikuuri jatkuu vielä loppuvuoden, ja kuukausi sen jälkeen menee lääkkeen poistumiseen elimistöstä. Tammikuun lopulla aikaisintaan voi jatkaa yritystä. Jotenkin sitä pitäisi malttaa sinne asti ja yrittää miettiä, että minä elän tätä omaa elämääni ja ystäväni etenevät omilla aikatauluillaan. Ja mikäli raskaus ei luonnonmukaisin keinoin alkaisi, on kuitenkin olemassa eri hoitokeinoja sitä varten. Vasta kolmas ja viimeinen etappi on lapsettomuuden sureminen ja sen hyväksyminen. Sinne on kuitenkin pitkä matka.
tiistai 31. heinäkuuta 2018
Hiljaista pitelee
Lääh ja puuh tätä hellettä. En haluaisi valittaa, MUTTA... +30 -asteisessa työhuoneessa ajatus juoksee etanavauhtia ja lisäksi viikkokausia jatkuneen helteen aiheuttama uupumus näkyy varmasti vastapuolella istuvalle asiakkaalle, vaikka yritänkin skarpata ja näyttää pirteältä. No, eiköhän tätäkin olotilaa tulee syksyn pimeydessä ja räntäsateessa vielä ikävä...
Kesä on hujahtanut vauhdilla eteenpäin, eikä oikein ole ollut mitään erityistä, josta kirjoittaa. Elämä on rullannut tasaisesti ja mukavasti eteenpäin. Kävimme miehen kanssa Karhunkierroksella Kuusamossa, vaelsimme neljä päivää ja 82km. Aikamoinen rutistus ja minulle ensikosketus eräjormailuun, mutta hauskaa oli! Noin 120 hyttysenpistoa rikkaampana jatkettiin matkaa miehen kotikaupunkiin sukulaisvisiitille, josta tulimme hetkeksi kotiin ja sitten taas hypättiin autoon ja suunnistettiin viikonlopuksi mökille. Nyt olemme taas kummatkin töissä, eli arki on palannut kuvioihin.
Vauvahaaveet ovat olleet tauolla kesäkuusta lähtien ja ehkä osittain senkin takia elämästä on taas osannut nauttia enemmän, kun ei joka kuukausi joudu pettymään ja turhautumaan. Tarkoituksena olisi nyt ainakin tammikuulle pitää taukoa yrityksestä, kahdestakin syystä. Kuten aiemmin kirjoitin, keskitymme tällä hetkellä hääjärjestelyihin ja odotamme kovasti pääsevämme sanomaan ensi kesänä "tahdon" <3 Mutta tärkeimpänä syynä pause-napin painamiselle on aknelääkekuurini, jonka aloitin hiljattain. Olen tosiaan 3 vuotta kärsinyt kasvojen vaikeasta aknesta, oikestaan siitä lähtien kun lopetin minipillerit v. 2015. Sitä ennen minulla ei ole koskaan ollut ihon kanssa ongelmaa, mutta kuten usein kuulee, hormonaalisen ehkäisyn jälkeen iho saattaa reagoida yllättävillä tavoilla. Paikallisvoiteet ja antibioottikuurin kokeiltuani totesin, että nyt riittää ja marssin ihotautien erikoislääkärille, joka määräsi minulle isotretinoiinia 2 x 20mg päivässä. Isotretinoiini aiheuttaa sikiölle vaikeita epämuodostumia ja kehitysvammoja, joten on ehdottoman tärkeää olla raskautumatta hoidon aikana tai 1kk sen jälkeen. Jouluun mennessä kuurin pitäisi olla ohi, eli sen jälkeen raskaushaaveille saisi taas näyttää vihreää valoa.
No, tällä hetkellä syön myös ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen e-pillereitä. Tai oikeastaan siitä, kun viimeksi olen yhdistelmätabletteja syönyt, on varmaan ainakin 5-6 vuotta aikaa, sillä viimeiset käytössäni olleet olivat ne minipillerit. Joka tapauksessa, ensimmäisestä liuskasta olen syönyt nyt puolet ja vuodan kuin seula joka päivä... Menkat ovat siis jatkuneet "täysillä" ja aika kivuliainakin tämän pari viikkoa. Lisäksi purskahtelen itkuun koko ajan, ilman mitään syytä. Mielialanvaihtelut olivat aikanaan suurin syy, minkä vuoksi lopetin hormonaalisen ehkäisyn; kokeilin vuosien saatossa useita ye-valmisteita sekä vielä nuo minit, kunnes luovutin. Nyt on kuitenkin pakko yrittää kestää näitä sivuvaikutuksia, sillä olisi ihan kamalaa kun raskaudesta on haaveillut jo vuosia, että nyt juuri tulisi raskaaksi ja joutuisi sitten tekemään abortin. En varmaan antaisi sitä itselleni koskaan anteeksi.
Kesä on hujahtanut vauhdilla eteenpäin, eikä oikein ole ollut mitään erityistä, josta kirjoittaa. Elämä on rullannut tasaisesti ja mukavasti eteenpäin. Kävimme miehen kanssa Karhunkierroksella Kuusamossa, vaelsimme neljä päivää ja 82km. Aikamoinen rutistus ja minulle ensikosketus eräjormailuun, mutta hauskaa oli! Noin 120 hyttysenpistoa rikkaampana jatkettiin matkaa miehen kotikaupunkiin sukulaisvisiitille, josta tulimme hetkeksi kotiin ja sitten taas hypättiin autoon ja suunnistettiin viikonlopuksi mökille. Nyt olemme taas kummatkin töissä, eli arki on palannut kuvioihin.
Vauvahaaveet ovat olleet tauolla kesäkuusta lähtien ja ehkä osittain senkin takia elämästä on taas osannut nauttia enemmän, kun ei joka kuukausi joudu pettymään ja turhautumaan. Tarkoituksena olisi nyt ainakin tammikuulle pitää taukoa yrityksestä, kahdestakin syystä. Kuten aiemmin kirjoitin, keskitymme tällä hetkellä hääjärjestelyihin ja odotamme kovasti pääsevämme sanomaan ensi kesänä "tahdon" <3 Mutta tärkeimpänä syynä pause-napin painamiselle on aknelääkekuurini, jonka aloitin hiljattain. Olen tosiaan 3 vuotta kärsinyt kasvojen vaikeasta aknesta, oikestaan siitä lähtien kun lopetin minipillerit v. 2015. Sitä ennen minulla ei ole koskaan ollut ihon kanssa ongelmaa, mutta kuten usein kuulee, hormonaalisen ehkäisyn jälkeen iho saattaa reagoida yllättävillä tavoilla. Paikallisvoiteet ja antibioottikuurin kokeiltuani totesin, että nyt riittää ja marssin ihotautien erikoislääkärille, joka määräsi minulle isotretinoiinia 2 x 20mg päivässä. Isotretinoiini aiheuttaa sikiölle vaikeita epämuodostumia ja kehitysvammoja, joten on ehdottoman tärkeää olla raskautumatta hoidon aikana tai 1kk sen jälkeen. Jouluun mennessä kuurin pitäisi olla ohi, eli sen jälkeen raskaushaaveille saisi taas näyttää vihreää valoa.
No, tällä hetkellä syön myös ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen e-pillereitä. Tai oikeastaan siitä, kun viimeksi olen yhdistelmätabletteja syönyt, on varmaan ainakin 5-6 vuotta aikaa, sillä viimeiset käytössäni olleet olivat ne minipillerit. Joka tapauksessa, ensimmäisestä liuskasta olen syönyt nyt puolet ja vuodan kuin seula joka päivä... Menkat ovat siis jatkuneet "täysillä" ja aika kivuliainakin tämän pari viikkoa. Lisäksi purskahtelen itkuun koko ajan, ilman mitään syytä. Mielialanvaihtelut olivat aikanaan suurin syy, minkä vuoksi lopetin hormonaalisen ehkäisyn; kokeilin vuosien saatossa useita ye-valmisteita sekä vielä nuo minit, kunnes luovutin. Nyt on kuitenkin pakko yrittää kestää näitä sivuvaikutuksia, sillä olisi ihan kamalaa kun raskaudesta on haaveillut jo vuosia, että nyt juuri tulisi raskaaksi ja joutuisi sitten tekemään abortin. En varmaan antaisi sitä itselleni koskaan anteeksi.
maanantai 7. toukokuuta 2018
11. hetki
Niinpä niin, kuukautiset ne sieltä taas tulivat. Ajoitukset olivat kohdallaan, stressiä ei nyt lapsensaannista (tai muustakaan) ole ollut, kaiken pitäisi olla ihan kunnossa. Mutta kun ei, niin ei.
Katselin juuri kalenteria, että häitä ajatellen alkaa olla tosiaankin viimeinen hetki raskautua, mikäli ei halua sännätä suoraan synnäriltä kirkkoon; jos jostain kumman syystä toukokuun kierrosta tärppäisi, olisi laskettu aika helmikuussa. 5kk aikaa toipua raskaudesta, synnytyksestä ja oppia elämään sen uuden ihmisenalun kanssa... Plus hääjärjestelyt siinä samassa tohinassa. Sounds like a nightmare.
Mies jutteli, että häitä ehditään kyllä viettää myöhemminkin ja lapsen saamiselle voi olla pahimmassa tapauksessa vain yksi otollinen hetki. Joo, totta tämäkin. Mutta siinä vaiheessa kun juhlapaikat, kampaajat, meikkaajat, valokuvaaja, kirkko ym. ollaan jo varattu ja järjestelyt tehty, niin en kyllä haluaisi raskauden takia niitä kaikkia alkaa perumaankaan. Ja siis minua ei haittaisi olla raskaana häiden aikaan, kunhan nyt en olisi viimeisilläni taikka juuri synnyttänyt. Eli muutaman kuukauden paussi lapsiprojektissa voisi olla tarpeen.
Katselin juuri kalenteria, että häitä ajatellen alkaa olla tosiaankin viimeinen hetki raskautua, mikäli ei halua sännätä suoraan synnäriltä kirkkoon; jos jostain kumman syystä toukokuun kierrosta tärppäisi, olisi laskettu aika helmikuussa. 5kk aikaa toipua raskaudesta, synnytyksestä ja oppia elämään sen uuden ihmisenalun kanssa... Plus hääjärjestelyt siinä samassa tohinassa. Sounds like a nightmare.
Mies jutteli, että häitä ehditään kyllä viettää myöhemminkin ja lapsen saamiselle voi olla pahimmassa tapauksessa vain yksi otollinen hetki. Joo, totta tämäkin. Mutta siinä vaiheessa kun juhlapaikat, kampaajat, meikkaajat, valokuvaaja, kirkko ym. ollaan jo varattu ja järjestelyt tehty, niin en kyllä haluaisi raskauden takia niitä kaikkia alkaa perumaankaan. Ja siis minua ei haittaisi olla raskaana häiden aikaan, kunhan nyt en olisi viimeisilläni taikka juuri synnyttänyt. Eli muutaman kuukauden paussi lapsiprojektissa voisi olla tarpeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)