No niin.
Lopullinen vastaus viidennestä ja viimeisestä alkionsiirrosta on nyt saatu. Ei tapahtunut ihmettä, en ole raskaana.
Olo on jotenkin tyhjä, ja tottakai myös pettynyt. Luulin olevani 100% valmis luopumaan perheenlisäyshaaveista, mutta nyt kun tilanne on oikeasti käsillä, huomaan että tässä on vielä prosessoitavaa.
En voi sanoa olevani surullinen, koska onneksi minulla on nämä kaksi rakasta lasta. Elämä on hyvää ja aika helppoakin tällä hetkellä, kun kaikki nukkuvat läpi yön ja jotkin arjen perusasiat, kuten syöminen ja liikkuminen paikasta toiseen sujuvat jo melko sutjakkaasti kaikilta perheenjäseniltä.
Ehkä tässä on osittain tietynlaista luopumisen tuskaa. Olen elänyt ja hengittänyt lapsitoivetta ja hedelmöityshoitoja vuodesta 2017 lähtien, siis kohta 9 vuotta. Tuntuu oudolta päästää tästä elämänvaiheesta irti, vaikka se onkin ollut tosi kuluttavaa aika ajoin (lue: useimmiten). Pitää alkaa irtautua tästä identiteetistä ja miettiä, mitä elämän seuraava kappale voisi tuoda tullessaan.
No, nokka kohti uutta. Blogin kirjoitus saa nyt jäädä, muistoksi muiden joukkoon. Toivottavasti joku samojen asioiden äärellä kamppaileva löytää tästä lohtua ja samaistumispintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti