Vauvan ensimmäinen viikko: elämää teho-osastolla

Jaahas, seuraavan romaanin vuoro.

Kun vauva oli syntynyt ja saatu virkoamaan, sain hänet normaaliin tapaan ihokontaktiin. Pieni jaksoikin heti reippaasti käydä kiinni rintaan ja näissä autuaissa ensihetkissä meni muutama tunti (no, ihan koko ajan ei ollut ihanaa kun istukkaa käytiin irrottelemassa).

Kätilön suorittamissa rutiinimittauksissa kaikki muu oli kunnossa, mutta vauvan happisaturaatio matala, noin 85% kun normaalisti sen pitäisi olla lähellä sataa. Lääkäri tuli tarkastamaan pienokaisen klo 22 aikoihin ja jotain narinaa / vinkumista sieltä keuhkoista kuului, joten siirryimme vastasyntyneiden "ensihoitohuoneeseen", jonka virallista nimeä en millään muista. Vauva ja mies menivät edeltä, sillä minun piti vielä käydä suihkussa ja yrittää pissata ennen kuin sain luvan lähteä synnytyssalista eteenpäin. Sain myös hieman iltapalaa ja samalla annoin tilannepäivityksiä Whatsappin kautta läheisille, jotka odottivat jo kuumeisesti tietoa vauvan ja minun voinnista.

Ensihoidon puolella päivystävä lääkäri ja useampi hoitaja touhusivat vauvan ympärillä. Hän sai päähänsä kanyylin, jonka kautta annettaisiin varmuudeksi antibioottia, sillä huono hapettuminen ja keuhkojen ylimääräiset äänet viittasivat infektioon. Lisäksi annettiin lisähappea maailman pienimmän maskin kautta ja näin saatiinkin happisaturaatio nousemaan hetkellisesti. Valitettavasti saturaatio lähti kuitenkin laskuun heti kun maski otettiin pois, joten oli selvää, että lapsivuodeosastolle ei olisi asiaa, vaan lähtisimme vastasyntyneiden teholle tiiviimpään seurantaan. 

Teholle siirtymisestä minulla on vähän hatarat muistikuvat, kello oli kuitenkin jo yli puolenyön sinne saapuessamme. Vauva laitettiin seurantalaitteisiin (EKG, happisaturaatio) sekä hänelle viritettiin nenämahaletku ja happiviikset. Osastoa esitellyt hoitaja kertoi, että vauvaa hoidetaan ja ruokitaan 3h välein ja että saamme jaksamisen mukaan osallistua toimintoihin, mutta pakko ei ole, jos haluaa varsinkin ensimmäisenä yönä nukkuakin synnytysurakan jälkeen. Otimme miehen kanssa neuvon vastaan ja yritimme parhaamme mukaan saada unta, vaikka vaikeaahan se oli kaikissa hormonihuuruissa ja muutenkin ylivirittyneessä tilassa. Toisaalta oli luottavainen olo, kun laitteet ja hoitajat seurasivat vauvan vointia 24h, uskalsi itse ottaa rennommin.

Vauvan tilanne pysyi melko vakaana, joten vähitellen päivien edetessä pääsimme ensin eroon happiviiksistä, sitten nenämahaletkusta ja lopulta seurantalaitteistakin. Pisimpään paikallaan oli kanyyli, sillä bakteerisepsiksen vuoksi antibioottia jatkettiin yhteensä viikko. Kotiinlähdön kynnyksellä bilirubiiniarvot vielä heilahtivat yli sallitun, joten jouduttiin jäämään ylimääräiseksi pariksi päiväksi valohoitoon. Lopulta kuuden sairaalassa vietetyn yön jälkeen pääsimme kotiin ❤️ Antibioottiannoksia oli jäljellä vielä kaksi kotiutumisen jälkeen, mutta ne kävimme vain pikaisesti hakemassa sairaalasta eikä sinne tarvinnut jäädä kuin lääkkeen annon ajaksi.

Onneksi meillä oli koko ajan perhehuone (kuten kaikki huoneet teholla ovatkin) ja mies sai olla paikalla niin paljon kuin pystyi. Esikoinenkin kävi pari kertaa tervehtimässä meitä mummon ja papan kanssa. En tiedä, miten muuten olisin jaksanut, sillä vauvan hoito oli aika erilaista kuin normaalilla vuodeosastolla. Ihan vaikka se, että käyt pesemässä vauvan peppua tai haluat pitää häntä sylissä, vaatii aina hoitajan auttamaan letkujen ja laitteiden kanssa. Myöskään imetys ei onnistunut kovinkaan hyvin, sillä vauva oli luonnollisesti väsynyt infektiosta ja keltaisuudesta. Oli ihanaa, että oli toinen aikuinen siinä vieressä keskustelukumppanina ja vertaistukena, ja että myös vierailijat sallittiin. 

Ei se helpoin alku pienen miehen elämälle, mutta luojan kiitos nyt kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. 

Synnytyskertomus

Voihan synnytys. Matkassa oli monta muuttujaa ja täytyy sanoa, että vasta jälkikäteen on ollut aikaa tai voimavaroja reflektoida kaikkea tapahtunutta. Oma tarinansa on myös synnytyksen jälkeinen aika, mutta se ei taida samaan tekstiin mahtua. 

Käynnistyspäivänä 28.7. esikoinen jäi isovanhempien kanssa vilkuttamaan ja näyttämään peukkua ikkunasta, kun lähdimme miehen kanssa huristelemaan kohti TYKSiä. Käynnistysaikamme oli sovittu kello yhdeksäksi, mutta pääsimme KTG-käyrälle lopulta kymmenen paikkeilla, sillä sairaalassa oli ohipyyhältäneen kätilön mukaan ruuhkaa. Käyrien jälkeen, noin tuntia myöhemmin lääkäri otti meidät vastaan ja kävimme keskustelun käynnistysmenetelmistä: kerroin huonosta kokemuksestani Cytoteciin liittyen ja lääkärikin oli sitä mieltä, että ballongilla lähdetään yrittämään, koska syöksysynnytys ei ole tavoitteena eikä kenenkään edun mukaista.

Ballonki saatiin paikalleen yllättävän sujuvasti, eikä se tuntunut mitenkään pahalta. Olin kuitenkin niin jännittynyt tulevasta synnytyksestä ja jotenkin myös ällötti ajatus alapäästä roikkuvasta vierasesineestä, että pritsiltä ylös noustuani tulin todella huonovointiseksi ja sitten lähtikin taju. Onneksi ehdin sanomaan asiasta ja ehdin istumaan tuolille ennen kuin vintti pimeni... Tai tavallaan jotenkin etäisesti kuulin henkilökunnan ja mieheni äänet (vähän niin kuin kuplan sisältä?) ja tajusin suunnilleen mitä ympärilläni tapahtui, mutta keho oli ihan veltto. Minut kiikutettiin takaisin makuuasentoon ja jalat kattoa kohti ollessani alkoi veri taas virrata päähän ja vointi kohentua. 

Pyörtymisepisodin jälkeen meille osoitettiin raskaudenseurantaosastolta huone, jossa olisimme odottelemassa synnytyksen käynnistymistä. Periaatteessa kotiinkin olisi saanut lähteä, mutta koska minulla oli taustallani jo yksi nopea synnytys, suositeltiin osastolle jäämistä. Itse olin vähän skeptinen sen suhteen, että ballonki saisi mitään aikaiseksi ja sanoinkin miehelle, että hän saa sitten yöksi mennä kotiin ja samalla moikkaamaan esikoista, koska tänään tuskin tapahtuu mitään ja turha meidän molempien on sairaalassa olla.

Yllättäen kuitenkin aloin tuntea supistuksia aika pian ballongin asetuksen jälkeen. Ne olivat heti melko kivuliaita, jos 0-10 asteikolla pitäisi arvioida niin ehkä 6. Ne tulivat kuitenkin harvakseltaan, noin 20min välein ja välillä hiipuivat kokonaankin pois. Katseltiin The Walking Deadia, käytiin kanttiinissa herkkuja hakemassa, luettiin Tiede-lehteä ja muuten vaan oltiin ja höpistiin. Iltapäivä meni rennoissa tunnelmissa noin klo 17 asti, jolloin supistukset alkoivat koventua ja tihentyä.

Soitimme kätilön paikalle suunnilleen klo 18, jotta saisin tens-laitteen kipua helpottamaan. Sain laitteen ja sitä tuodessaan kätilö myös kysyi, joko ballonki on irronnut. Olin ohjeiden mukaisesti nykinyt letkua tasaisin väliajoin, mutta se tuntui olevan hyvin paikoillaan. Kun kätilö tarkasti tilanteen, kävi kuitenkin ilmi, että ballonki oli lähtenyt paikoiltaan jo tovi sitten. Kireät lantionpohjanlihakset vain pitivät siitä tiukasti kiinni, mutta kohdunsuulla se ei siis enää ollut. Ballonki poistettiin ja sen jälkeen homma niin sanotusti räjähti käyntiin.

Jos aiemmin päivällä supistuksia tuli parinkymmenen minuutin välein ja pystyin hengitellä ja välillä naureskellakin ne läpi, niin yhtäkkiä niitä olikin joka toinen minuutti enkä pystynyt olemaan olemaan enää missään asennossa ja ulosantini oli pelkkää ulinaa. Tens oli ihan turha kapistus ja hyvin pian aloimmekin pohtia kipupiikkiä. Kätilö kuitenkin pienen harkinnan jälkeen tuli siihen tulokseen, että koska synnytys vaikuttaisi etenevän rivakasti, ei piikki tulisi kysymykseen - vauva saattaisi syntyessään olla lääketokkurassa ja hengittää huonosti. 

Kello 19 maissa olin jo niin tuskissani, että kätilö päätti tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Olinkin yllättäen 6cm auki ja saisin siis siirtyä synnytyssaliin, jossa voisin saada myös kivunlievitystä epiduraalin tai spinaalipuudutteen muodossa. Sänkykyyti osastolta synnärille kesti ehkä 5min ja tuona aikana olin auennut taas 2cm lisää. Lääkäri oli hälytetty paikalle puudutuksen laittoa varten, mutta häntä ei näkynyt. Kuulin kipujeni lomasta kätilön juttelevan toiselle, että lääkärit olivat jumissa sektiosaleissa ja kuka missäkin. Kuten mainitsinkin, synnyttäjiä oli tuolloin paljon, itse asiassa ennätysmäärä Majakkasairaalan historiassa (myöhemmin selvisi, että samana päivänä oli syntynyt yhteensä 21 vauvaa kun normaalisti määrä on 10 luokkaa). 

19:30 aloin tuntea voimakasta ponnistuksen tarvetta. Tässä kohtaa hoksasin myös, että kivunlievitykset taitaisivat jäädä saamatta. En jaksanut välittää asiasta, koska halusin vain äkkiä saada vauvan ulos ja kivut loppumaan. No, kätilö vahvisti tuntemukseni ja kertoi, että täydet 10cm oli saavutettu ja sitten vaan ponnistamaan.

Roikuin ilokaasumaskissa henkeni edestä ja yritin kuvitella, että siitä olisi jotain apua - no ei ollut. Ponnistusvaihe kesti onneksi vain 8 minuuttia. Vauva syntyi sinisenä ja hiljaisena, josta itse en onneksi osannut siinä hetkessä olla huolissani kaiken adrenaliinin keskellä. Muistan kuitenkin kysyneeni onko kaikki hyvin kun vauva ei itke ja sen, miten mies tuijotti lamaantuneena tyhjyyteen, eikä uskaltanut katsoa vauvaa ennen kuin kätilöt hetken kuluttua saivat tämän virkoamaan. Vauva sai Apgarin pisteitä ensin 6, sitten 9 ja 10 eli onneksi nopeasti tokeni.

Istukan syntymiseen menikin sitten 52 tuskallista minuuttia. Kohtua jouduttiin runnomaan aika monta kertaa ja kahden kätilön voimin, että se lopulta saatiin irtoamaan. Kohtu oli niin kipeä, että pari kertaa refleksinomaisesti huitaisin kätilön käden pois vatsaltani. Eikä istukan irtoamiskohta tietenkään voinut lopettaa vuotoaan suosiolla, vaan parin kohtua supistavan lääkeannoksen jälkeen jouduin vielä uudelleen paineltavaksi, jotta tennispallon kokoiset hyytymät saatiin poistettua.

Synnytyksen kestoksi on epikriisiin merkitty 2h 35min. Syöksyllä tultiin siis tälläkin kertaa. Kaiken koetun jälkeen olen kiitollinen, että sekä vauva että minä olemme hengissä ja muutenkin kunnossa.

Vauva on täällä ja kaikki hyvin

Pikainen päivitys: vauva syntyi käynnistyspäivänä 28.7. klo 19:43 ollen 49cm pitkä ja 2950g painava 💙 Kaikki on nyt vaikeahkon alun jälkeen hyvin. Yritän kirjoittaa synnytyskertomuksen lähiaikoina, mutta juuri nyt aika ja energia menee tähän perusarjen pyörittämiseen kahden lapsen äitinä. Syyskuussa esikoinen palaa 3kk kesätauon jälkeen osa-aikaisesti päivähoitoon ja päivät siltä osin kevenevät, ehkä silloin siis palaan asiaan!