Nt-ultra ja seulatulokset

Jälleen rajapyykki ylitetty, reilu 12 viikkoa raskautta takana! Olo on onneksi paranemaan päin, vaikkei kyllä edelleenkään tee erityisesti mieli syödä, mutta eipä enää oksetakaan. Jonkin verran on jaksanut myös urheilla, mutta esim. juoksulenkkien keskivauhti on pudonnut 5:50-6:00/km tienoilta johonkin 6:30-6:50/km hujakoille. Ei vaan pysty eikä jaksa enempää, hengästyttää saman tien ja syke paukkaa taivaisiin, jos yrittää yhtään riehua. Mutta vielä siis jalka kuitenkin jollain lailla nousee.

Viime viikolla kävimme nt-ultrassa, jossa hypähteli reippaan oloinen reilu 5cm mittainen kaveri. Ja kun kirjoitan "hypähteli", tarkoitan tätä todella. Hän istui pienessä mytyssä kohdun pohjalla ja ajoittain ponnisti kuin pieni korkeushyppääjä kohti kohdun yläosaa. Samaan aikaan älyttömän söpöä ja huvittavaa! Tutkiva kätilö löysi tyypiltä kaikki raajat, molemmat aivopuoliskot, nenäluun sekä ehjät vatsanpeitteet. Syke oli hyvä ja vahva 163 bpm. Niskaturvotuksen määräksi saatiin 1,9mm, joka on normaalin rajoissa - muistaakseni kaikki alle 2,7mm tulokset ovat ok.

Ultraa seuraavana päivänä luin lopulliset sikiöseulavastaukset OmaKannasta. Näissä oltiin siis huomioitu äidin ikä, paino, mahdollinen tupakointi, niskaturvotuksen määrä sekä raskausviikolla 10 otetut verikokeet. Down-riskimme on 1:2700 ja trisomia 18 -riskimme 1:33 000, joten mitään lisätutkimuksia ei siis tarvita. Pelkästään muuten ikäni (30v.) huomioituna olisi kromosomipoikkeavuuksien todennäköisyys peräti 1:880... Tätä ei varmasti moni parikymppinen, tai edes 30-vuotias tule ajatelleeksi. Ajatellaan, että lapsentekoa voi hyvin alkaa suunnitella sitten joskus kolmenkympin jälkeen. Kannattavaa se ei kuitenkaan ole näin omasta näkövinkkelistäni katsottuna. Onneksi me etenimme parisuhteessamme ripeästi ja aloitimme yrityksen samana vuonna kuin tapasimme, v. 2017. Jos olisimme odotelleet jonkin yhteiskunnallisesti sopivan ajanjakson ennen ehkäisyn poisjättöä, esim. 2 vuotta, olisimme nyt vasta lapsihaaveemme alkutaipaleella.

Tällaiset lyhyet kuulumiset tällä erää. Odotan jo innolla syksyä ja sitä, että vatsa pullahtaisi esille ja alkaisin tuntea liikkeitä.

Alkuraskaus ja liikunta

Heippa! Täällä kolkutellaan pian jo raskausviikkoa 10. Olemme päässeet näkemään pienen pampulamme kahdesti ultran välityksellä, ensin rv 6+5 kun kävin tsekkauksessa vuodon takia ja seuraavaksi 8+5 (omakustanteinen käynti oman mielenrauhan vuoksi). Kaikki on tähän mennessä ollut hyvin. Seuraavaksi tuleekin sitten nt-ultra muutaman viikon päästä, toivottavasti voin sen jälkeenkin vielä kertoa hyviä uutisia.

On muuten ollut aikamoista tämä pahoinvointi. En edelleenkään ole oksentanut, mistä olen kiitollinen, mutta ällötysolo ja heikotus on kyllä läsnä lähes joka hetkessä. Mitään ruokaa ei tee mieli ja tästä syystä painokin on laskenut pari kiloa... Makuaisti tuntuu muuttuneen lähes päinvastaiseksi verrattuna aikaan ennen raskautta. Aiemmin olen pitänyt mm. kasvisruuista, kahvista ja suklaasta enkä ole voinut sietää esim. kaurapuuroa tai nakkikastiketta. No nyt voisin suunnilleen elää liharuuilla ja puurolla, mutta kahvin haju ja ajatuskin jostain nyhtökaurawokista saa yökkimään.

Luonnollisesti voimat ovat olleet vähissä vähäisen energiansaannin ja toki myös raskaushormonien vuoksi. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole oikeastaan jaksanut mitään muuta kuin maata vuorotellen sängyllä ja sohvalla. Meillä oli lomasuunnitelmissa toisen makuuhuoneemme tapetinpoisto- ja maalausurakka, jonka mies joutui tekemään lähes yksin, sillä en jaksanut olla tolpillani kuin pieniä hetkiä kerrallaan. Myös liikunta on jäänyt hyvin vähäiseksi ja tällaiselle aktiiviurheilijalle se on ollut kova kolaus. Olen kuitenkin tehnyt periaatepäätöksen, että niin kauan kun en pysty syömään kunnolla, en voi myöskään treenata. Ei ole mitään järkeä näännyttää jo valmiiksi kuihtunutta kroppaa hikiliikunnalla! Siispä viime aikoina liikuntani on koostunut lähinnä matalan sykkeen kävely- ja pyöräilylenkeistä. Eilen tein myös 15min kotijumpan ja olin sen jälkeen aivan finaalissa... Että sillä mallilla kunto tällä hetkellä.

Jossain vaiheessa se helpottaa, eikö niin?